keskiviikko 20. tammikuuta 2016

MINNE EN HALUAISI MATKUSTAA?

Kaikki aina kirjoittavat omista matkasuunnitelmistaan ja- haaveistaan. Minä ensimmäisenä. Voin luvata, että sellainenkin postaus on takuulla tulossa, niin intohimoisesti suhtaudun matkustamiseen.

Tässä postauksessa haluan tuoda esille sen toisen puolen. Paljastan, minne en (ainakaan lähitulevaisuudessa jos koskaan) halua matkustaa ja miksi. Kieltämättä vähän jännittää tällaisen tekstin julkaiseminen. Matkailu on vähän kuin tabu ja onhan se itsellekin tosi tärkeä aihe. On totuttu siihen, että matkustamista hehkutetaan ja listataan toinen toistaan mielenkiintoisempia matkakohtia. 

Tässä tulee siis vähän toisenlainen postaus. Yritän pohtia, miksi joku maa ei minua yksinkertaisesti kiinnosta. Koittakaa siis kestää ja älkää repikö pelihousujanne. ;)
Rooma, Pompei, Italia & Vatikaani
Thaimaa
Hymyjen maa ja monen suomalaisen suosikkimatkakohde, joka nähdään paratiisina. Itse en koe Thaimaata mitenkään kiinnostavaksi, paitsi kauniin luonnon osalta. Minua häiritsee liian moni asia. Ennen kuin Thaimaa saa ne kuntoon, minua ei tulla näkemään maassa. Eli ei ehkä koskaan.

Minua häiritsee turistien viihdyttämiseen käytettävät eläimet (esimerkiksi norsut), joita kohdellaan kaltoin. 

Minua häiritsee, etteivät ympäristöasiat Thaimaassa ole kohdillaan. Thaimaassa on lukuisia ympäristöongelmia. Roskaaminen ja luonnon turmeleminen on arkipäivää. Niin kaunis kuin maan luonto onkin, sitä suuremmalla syyllä ympäristöasioissa pitäisi tapahtua kehitystä ja pian. Esimerkiksi jätevesiä ei käsitellä ja ne valuvat mereen, aiheuttaen vahinkoa koralleille. Myönnän, että jopa Euroopassa ja Espanjassa tämä asia ei ole ajan tasalla. 

Koen ”hymyjen maan” termin feikkinä. Uskon, että turistit nähdään setelinä. Heti, kun käännät selkäsi, niin hymy hyytyy. Tämä on tietysti vain ja ainoastaan minun mielikuva ja itselleni on suuri kysymysmerkki, miksi minulla on tällainen kuva Thaimaasta. Vaikka olenkin suhkot positiivinen ihminen, niin pieni pessimisti minussa ei voi uskoa koko Thaimaata hymyjen maaksi –tai ainakaan ilman taka-ajatuksia.

Prostituutio. Tämä popsahtaa jatkuvasti esille Thaimaan kohdalla. Toki Thaimaa ei ole ainoa maa puhuttaessa tästä maailman vanhimmasta ammatista ongelmana ja jos osaa katsoa, niin prostituutiota on melkein missä vain Euroopan isoimmissa kaupungeissa. Olen nähnyt Madridissa itseään kaupittelevia naisia. Mutta se, että naisia siepataan, heidän passinsa otetaan ja heidät laitetaan vasten tahtoaan tekemään jotain tällaista, saa minut vihaiseksi. Thaimaassa seksiturismi ja sieppaukset kukoistavat.

Kaiken kaikkiaan minulla on jotenkin hyvin negatiivinen kuva Thaimaasta, vaikka moni kavereistani on siellä matkaillut ja he olivat tyytyväisiä.

Afrikka
Lukuun ottamatta Egyptiä, Tunisiaa, Marokkoa ja Etelä-Afrikkaa koen koko Afrikan mantereen turvattomaksi, vaikka takuulla esim. Etelä-Amerikassa on vielä turvattomampaa. Enkä tosin tällä hetkellä matkustaisi Egyptiin ja Tunisiaan juurikin turvallisuuskysymysten takia, mutta ehdottomasti Egyptiin haluaisin joku päivä. 

Afrikasta yleisesti puhuttaessa kaikista eniten minua häiritsee malariavaara. Rokotetta ei ole olemassa, mutta estolääkitys kyllä. Estolääkityksessä on omat riskinsä, kuten psyykkisiä sivuvaikutuksia. Juuri nuo psyykkiset sivuvaikutukset jarruttavat minua, sillä se on arka paikka. En halua leikitellä omalla mielenterveydelläni. 

Tiedän, että malariaa esiintyy myös Aasiassa. En koe Afrikkaa niin kiinnostavaksi, että matkaisin sinne henkeni tai turvallisuuteni uhalla.
Tunisia
Intia
Kuuntelin kerran Intiassa käyneen kaverini kokemuksia. Intia on maa, johon tarvitaan vahva vatsa. Suuri väkimäärä ja monet raiskausuutiset. Ne tulevat mieleen. Intia ei houkuta. En halua matkustaa maahan, josta saa kuulla jatkuvasti raiskausuutisia.

Kiina
Kiinan muuri ja luonto olisivat varmasti kokemisen arvoisia ja upeita. Koen kulttuurieron kuitenkin liian suureksi ja kiinaa osaamattomana en oikein osaa kuvitella, miten pärjäisin siellä –vaikka olisin vain matkalla. Minusta myös kaupunkien saasteongelmat saavat niskavillat pystyyn ja tietenkin minua huolettaa muut mahdolliset ympäristöongelmat. En koe saastesumun valtaamia kaupunkeja houkuttelevaksi paikaksi loman viettoon. Myös kaupunkien väenpaljous hirvittää. Jos menen ravintolaan, en tietäisi mitä söisin. Kiinassa inhottaa myöskin kissojen ja koirien syöminen. Puhumattakaan koira-ja kissafestivaalista, jossa niitä kidutetaan, teurastetaan ja keitetään elävältä. Myös se, että Kiina on vallannut maailman markkinoita halpatyövoimalla, ei kasvata minun matkaintoani kyseiseen maahan. 

En sano ei koskaan Kiinalle. Tällä hetkellä vain tuntuu tältä, vaikka toisaalta Kiinalla olisi varmasti paljon tarjottavaa matkailijoille. Meidän kaveri on myös kiinalainen, joten siinä mielessä olisi mukava tutustua hänen kotimaahansa. Ehkäpä uskaltaisin matkata Kiinaan hänen kanssaan. Miehellä ainakin on selvä mielipide; hän haluaisi matkustaa sinne, sitten joskus. 

Yhdysvallat
Kaikkien ihailema maa, paitsi johon itse suhtaudun ristiriitaisesti. Suhtaudun Yhdysvaltoihin varauksella. Kieltämättä minulla on ennakkoluuloja, eikä mistään positiivisimmasta päästä. Samanaikaisesti uskon vahvasti, että siellä olisi paljon näkemistä ja kokemista, että pohjimmiltaan se on hieno maa. Yhdysvallat on toisaalta myös melko nuori maa. Itseäni kiinnostaa historia, ja epäilen ettei maalla ole siltä osin paljon tarjottavaa minulle. Yhdysvaltain matkat eivät ole myöskään mitään halpoja. En ole ihan varma haluanko laittaa pari tonnia yhteen matkaan, kun sillä voisi reissata ihan Euroopassakin monen matkan edestä.

Kolumbia
Kaverimme asui kyseisessä maassa. Hän kertoi, miten turvaton maa se on. Et voi pysähtyä liikennevaloihin, kun et tiedä, milloin autoosi hyökätään. Joudut jatkuvasti ikään kuin olemaan varullasi ja kuikkimaan olan ylin. Jos elämä oli tällaista arkena, niin millaista se olisi turistina? En taida haluta ottaa selvää… 

Afganistan, Syyria, Irak, Iran ym. konfliktimaat
Näihin maihin en kerta kaikkiaan uskaltaisi mennä ilmiselvistä syistä. 

Pohjois-Korea
Maailman suljetuin valtio, joka minun puolestani saa sellaisena pysyä. Jos heitä kiinnostaa eristäytyminen muusta maailmasta ja kuplassa eläminen, niin en mene sinne rahojani työntämään väkisin. Minun silmissäni Pohjois-Korea vaikuttaa persoonattomalta maalta, kaikki asukkaat ovat kuin samasta muotista tehtyjä. Kaikki on siellä siloteltua pintaa. Ne matkaajat, jotka pääsevät sinne, näkevät vain sen, mitä heille halutaan näyttää. He eivät näe todellista Koreaa.
Lontoo, Iso-Britannia
Yhteenveto
Yleisesti ottaen minua eivät kiinnosta maat, jotka eivät ole turvallisia suuren rikollisuuden, sotien tai sairauksien (malaria) takia. Myös kohteen saavutettavuus vaikuttaa. En jaksaisi istua lentokoneessa 10 tuntia pidempään. 

Uskon, että jokaisessa maassa on jotain kaunista, jotain ihanaa, jotain hyvää ja jotain, mikä tekee siitä spesiaalin. Silti on joitakin maita, joihin en vain halua matkustaa -ainakaan tällä hetkellä. 

Tässä postauksessa tulin paljastaneeksi, miten paljon minulla on ennakkoluuloja joitakin tiettyjä maita kohtaan. Ehkä jopa vähän nolottaa tämä mielikuvien määrä. Uutisia paljon seuraavana on liki mahdoton välttyä niiltä eri maiden kohdalla. Olen vain ihminen. En ole immuuni mielikuvilta. En kuitenkaan sano ei koskaan. Puhun tästä hetkestä, lähitulevaisuudesta ja ehkä ei koskaan. Ehkä jää siis roikkumaan. Aika näyttää.

Haluan nimittäin ajatella, että mielikuvat on tehty rikottavaksi! Kokemuksen kautta olen huomannut, että matkalle on parasta mennä avoimin mielin. Silloin ei joudu pettymään, mutta parhaimmassa tapauksessa voi yllättyä. Ja oikeastaan ne parhaimmat matkat on niitä, jolloin on matkustanut täysin erilaiseen maahan, kuten esimerkiksi Venäjä ja Tunisia.

Maailmassa on paljon ihania, mielenkiintoisia matkakohteita. Eikä minulta kohteet lopu kesken. Hyväksyn tosiasian, etten voi nähdä kaikkia maailman maita. Hyväksyn, ettei yksikään maa ole täydellinen. Keskityn siis niihin maihin, jotka minua aidosti kiinnostavat. Joihin haluan tutustua paremmin. Joissa haluan olla, nähdä ja kokea. Sitä on matkailu minulle. Nauttimista, uuden näkemistä, kulttuuria ja historiaa. 
Venäjä
Onko sinulla maita, joihin et halua missään nimessä matkustaa?
post signature

16 kommenttia:

  1. Hah, me ollaan samiksia! Mulla melkein sama lista, lisäisin Turkin ja Venäjän ja poistaisin USA:n.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, niin näköjään ollaan. :D Niin no ei minuakaan Turkki kiehdo, ainakaan tällä hetkellä ei tee sinne mieli, kun eikös siellä ollu jotain levottumuuksiakin? Venäjästä minä tykkäsin, oli niin erilainen se Karjala. :)Muuta Venäjää en oo nähny, mieli tekis mennä Pietariin. Niin, USA:ssa olisi paljon luonnonihmeitä, jotka kyllä kiinnostas. Mut sit se matkan hinta, kun on niin kallista, kallista matkata rapakon taa... :P

      Poista
  2. Mahtava postaus ja monessa kovin samoja ajatuksia, mutta jenkit kyllä kiinnostaa aina ja esim. San Fransisco oli mahtava ja punapuumetsät ja ja ;) Kiina kiehtoisi monella tavalla, mutta toki monella tavalla ei.

    Kivaa viikkoa Vivi Vinna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tosi paljon, onpa kiva kuulla, että tykkäsit postauksestani! :) Hih, no USA on kyl vähän kakspiippunen juttu, niinku tuo Kiinakin, hmpth.. :D
      Kiitos, samoin siulle, Tiia! :)

      Poista
  3. Vitsit, kun oli kiva postaus! :) Voisin itsekin tämmöisen postauksen tehdä, kun minäkin olen joskus blogissani kertonut vain kohteita, joissa haluaisin käydä.

    Ollaan pitkälti samoilla linjoilla näiden maiden suhteen, mutta pari poikkeusta löytyi :). Olen käynyt Bostonissa ja se vei kyllä sydämeni - Jenkit olisi sellainen paikka, johon haluaisin muuttaa, jos ulkomaille pitäisi lähteä pidemmäksi aikaa. Egypti on taas sellainen kohde, mihin en enää ikinä halua... Naisena koin maan kamalaksi. En meinannut edes apteekkiin päästä (mikä oli hotellia vastapäätä), kun miesjoukko ympäröi minut ja alkoivat heittämään englanniksi kaikkea ulkonäkö kommentteja ja hieman pervouksia. Onneksi lähikahvilan vanhempi mies tuli hätyyttämään miehet pois ja sain rauhassa mennä apteekkiin asioimaan :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitos paljon! Kiva, kun tykkäsit. :) Tee ihmeessä! Olisi kiva lukea. :)

      Ohhoh, hurjan kauas oot päässy matkaamaan. :D USA on tosiaan vähän ristiriitainen juttu, että toisaalta ois kaikkee siellä ja sit toisaalta moni asia huolettaa.. :P

      Hui kamala tuota siun kokemusta Egyptistä! :O On kyllä ahdistavaa tuommonen, voi kääks. Ehkäpä jos meen sinne, niin ryhmämatkalla tai sit ootan mummoikään. XD Tunisiassakin oli pikkasen ahistavaa se tuijjottelu, mut eivät olleet ihan noin ällöjä. :P

      Poista
    2. Mäkin voisin palata Egyptiin sitten ryppyisenä mummona :D. Hieman jäi harmittamaan, ettei pyramideja nähnyt kuin lentokoneesta... Minä olin viikon Hurghadassa, josta kävin vain päivän reissulla katsastamassa Kuninkaiden laakso, mikä kyllä oli näkemisen arvoinen :).

      Kiitos muuten Asta arvonnan palkinnosta, paketti tuli tänään! :) Suklaat mussutettiin miehen kanssa heti ja ai, että ne olivat herkullisia!

      Poista
    3. Juuri noiden pyramidien takia olis ihana päästä Egyptiin ja Kuninkaiden laakso olis ihan must see -nähtävyys. :)

      Oi, kiva, kun se tuli nyt perille! :) Kiva, kun maistui. :) Halusin laittaa vähän ekstraa joulun kunniaksi ja maistiaisia Espanjasta. :)Mukavaa loppuviikkoa siulle Laura! <3

      Poista
  4. Netti meni poikki kun kirjoitin piitkän kommentin, pöh...no sanoin vaan että Yhdysvalloissa on niin paljon luonnonihmeitä että niitä kannattaa käydä katsomassa. Itse olen kolme kertaa käynyt ja vielä tekee mieli!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi harmi, toi on kyl niin inhottavaa. Siellä taitaa sit oikeasti olla kunnon pakkaset, ku nettikin meni? :P Oot kyllä oikeassa, USA:ssa olisi niin paljon näkemistä. :) Hih, se on kyllä niin iso, ettei varmaan kaikki mahdu muutamaankaan matkaan. :P Kiitos, kun kommentoit, Matkatar! :)

      Poista
  5. Mä oon käynyt perheeni kanssa mm. Kanarian saarilla, Kreikassa ja Turkissa. Kanarian saaret ja Turkki ovat sellaisia maita, joista en kauheesti välitä. Samoin Intia on maa, jonne en haluaisi matkata, riitti Singaporessa autenttinen Intia kokemus Little Indiassa. Thaimaa on myös maa, jonne en lähtisi, jollen saisi puoli-ilmaista matkaa. Tosin Bangkok ja Sunny Beach Bulgariassa ovat sellaisia kohteita, jonne en matkaisi ihan ekaksi, mutta voisin matkata, jos saisin puoli-ilmaisen matkan. Olen aikalailla avarakatseinen ja onkin kiva käydä eri maanosissa katselemassa elämänmenoa ja seikkailut, ne ovat jännittävän hauskoja välillä. Terve itsesuojeluvaisto eikä kantele mukanaan ilman vakuutuksia mtn kamalan kallista, niin hyvin menee. Jos jtn on tapahtuakseen, niin se tapahtuu kumminkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoista. :) Kanarian saariin toki mahtuu monenmoista saarta, itse tykkäsin kyllä molemmista käymistäni saarista, Lanzarotesta ja Teneriffasta. Molemmissa oli ihan kivasti näkemistä, esim. luolat. Sit myös rannat oli hauskoja, kun sekä Teneriffalla että Lanzarotella oli mustat rannat! :) Se oli jotenkin tosi eksoottista. Toisaalta molemmat paikat on turistirysiä näin suomeks sanottuna, mutta ehkäpä syystä. ;)

      Turkkiin ei miullakaan ole suurempia haluja mennä, mutta toisaalta en sulje sitä pois, että jos tulee edullinen matka, niin miksi ei? Mutta riippuu varmaan, minne sinne menee... Ehkä niiden tavallisten kohteiden sijasta voisi mennä kattoo jotain muuta siellä. :P

      Bulgariaan voisin mennä, mut en minäkään menisi Sunny Beachille. :P Matkustaminen on mukavaa, ja niin, jossain vaiheessa voi sattuakin jotain. :P Toivotaan, ettei kuitenkaan satu mitään ja saadaan jatkossakin turvallisia matkoja! :)

      Poista
  6. Yritän olla provosoitumatta ja repimättä pelihousujani, mutta muistutan vaan että kaikissa on hyvät ja huonot puolensa. ;) Yhdysvallat ja Kiina ovat niin isoja alueita, että niistä löytyy vaikka mitä ihmeellistä ja ihanaa, ja toki myös niitä huonoja juttuja. Esim. Kiina on paljon muutakin kuin saasteisia kaupunkeja (katso esim tämä) ja kuten itsekin sanoit, niin ennakkoluulojahan nuo ovat. :) Itseänikään ei kyllä turvattomat alueet tai pahimmat turistirysät kiinnosta. Kuten joku aiemmin sanoikin, niin tosiaan mullekin Singaporen Little Indiassa oli aivan tarpeeksi Intiaa... Hauska postaus kyllä, vähän erilainen näkökulma!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä totta, että kaikissa on hyvät ja huonot puolensa -jopa ihan täällä Espanjassa ja siellä Suomessa. Juu, ihan kokonsakin puolesta on pakko olla paljon näkemistä! :) Yhdysvalloissa mielessä velloo ne mielikuvat ja mitä oli tutun tutulle tapahtunut. :/ Jos onnistuisin voittamaan nuo ennakkoluuloni, niin sit vaakakupissa painaa matkan hinta ja pituus. Rapakon taakse matkustaminen ei ole halpaa lystiä ja voi maar, jaksaisinko istua lentokoneessa niin pitkään. :/

      Kiva kuulla! Tuli mieleen tehdä tää, kun yks päivä tajusin, miten paljon minulla on maita, joihin en ainakaan ihan heti halua mennä jos koskaan.

      Mie yritin lukea postauksesi, mutta siihen tuli teksti, että jokin meni vikaan? :O

      Poista
    2. Oho, linkistä on näemmä kadonnut jonnekin html:n viimeinen l-kirjain: http://hassutellen.blogspot.fi/2015/04/ikimuistoinen-yangshuo.html

      Olen huomannut, että monilla on pitkiä lentoja kohtaan pelkoja, mutta itselle ne on ollut kaikista helpoimpia. Esim. San Diegoon lensimme Lontoon kautta, ja Hki-Lontoo oli sekä meno- että paluumatkalla se inhottavin osuus. Pitkän matkan koneet on jotenkin niin paljon mukavampia, ja leffoja katsoessa aika kuluu siivillä. Niissä onnistun myös nukkumaankin jotenkuten...

      Poista
    3. Nyt luin siun Kiinan matkamuistelon. Mielettömän huikeita maisemia Kiinassa! :) Ruokamyrkytystä mieki pelkään... Tunisiassa sattu miulle vähän vastaava, jos ei nyt ruokamyrkytystä, niin maha oli ainakin pahasti sekaisin ja sit ei voinu syyä kuin riisiä ja tonnikalaa ja levätä sen minkä pysty. :/ Euroopassa ja Venäjällä reissatessa kaikki taas on sujunu hienosti ruoan puolesta. :) Hmm, mutta totta tuo, että Kiinassa on paljon hyvääkin! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)