tiistai 19. heinäkuuta 2016

LEFFAT JA SARJAT -VIIKKOKATSAUS

Huh, meinasi jäädä tämän tai siis oikeammin viime viikon leffat ja sarjat -viikkokatsaus tekemäti. On ollut vain niin haipakkaa! 

En siis ymmärrettävästi paljoa ehtinyt näkemään, mutta jotain kuitenkin.

Tuttuun tapaan seurasin Outlander -sarjaa ja en oikein pitänyt kaikista juonikuvioista… Sarjassa on kuitenkin jotain kivaa, joten katson sen nyt loppuun asti, kun kerta aloitin.

Elokuvista näin Sanansaattaja ja Sucker Punch, kaksi niin erilaista leffaa kuin olla voi!
Kuva on lainattu.
Sucker Punch (v.2011) kuuluu genreltään toimintafantasiaan. Se kertoo nuoresta tytöstä, joka viedään mielisairaalaan 1950 -luvulla, mutta hän elää omassa mielikuvitusmaailmassaan. 

Noh, en yleensä tämän tyyppisistä leffoista perusta. Tässä vainm oli, miksi nauliuduin ruuduun eteen. Lopulta se ei osoittautunut kovin kummoiseksi, mutta leffan sanoma iski.
**1/2
Kuva on lainattu.
Kuva on lainattu.
Sanansaattaja ( The go - between, v.2015) taasen kertoi 1900 vuodesta, jolloin Leo -niminen köyhä poika pääsee rikkaan koulukaverinsa luokse kesäksi. Kohtalokas kesä jätti häneen ikuiset arvet.

Sanansaattaja on riipaiseva tarina. Se on tehty erinomaisen hyvin. Siinä on hyvät näyttelijät, liikuttava, romanttinen tarina. Kaiken kaikkiaan Sanansaattaja on kuvattu hyvin. Todellakin suosittelen kaikille, joita kiinnostavat tällaiset historialliset elokuvat.
****

Mitä leffoja / sarjoja sinä olet nähnyt?
post signature

6 kommenttia:

  1. Nyt mä sitten olen toljottanut Havenista kaikki jaksot, mitä Viaplayssa on. Kääk, se jäi kutkuttavaan kohtaan. Ainakin netin mukaan sarjaa olisi vielä kaksi tuotantokautta jäljellä.

    Hmmm... Katsoinkos mä jotain leffoja...? Ai juu, katsoin! Pretty Woman!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Milloinkahan saisin aikaiseksi jatkettua Havenia.. :D Kesä on niin vienyt mennessään, ettei töllön edessä ole tullut vietettyä aikaa nimeksikään, eikä tietokoneenkaan, paitsi töissä työjutut. :P

      Toi Pretty woman on vaan niin klassikko ja onhan se ihana leffa! :) Vaikken niin Julia Robertsista perustakaan, mutta tässä leffassa hän onnistuu. :)

      Poista
  2. No menin ja katsoin Stranger Things ja pidin kovasti, ihanaa ET, Poltergeist ja Stand By me nostalgiointia kasarina teininä olleelle, suosittelen. Kivaa viikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okkei, kuulostaa kivalta. :) ET on varmasti kuulunut niin monen lapsuuteen, itsekin muistan sitä katsoa tapittaneeni. :) Kiitos, samoin! :)

      Poista
  3. Oon nykyään niin huono katsoon mitään sarja, kun työajat vaihtelee joka päivä kolmen vuoron mukaisesti. Oikeestaan Emmerdalee tulee enää katottua säännöllisesti :) Ihanaa viikonlopun jatkoa! <3 Terkuin Terhi/ http://puikoltapudonnut.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ymmärrän kyl. Ja sama juttu nyt itsellä, kun on niin kiirettä, niin en oo ehtiny panostaa. Emmerdale on kyl varmaan ihan kiva sarja, joskus tuli katottua. :) Se on vaan niin piiiitkä. Sellainen ikuisuussarja. :D Mukavaa viikon alkua! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)