TOTUUS SANTA CRUZIN KARNEVAALEISTA

Nyt tulee tiukkaa tekstiä, eli postaus Santa Cruzin karnevaaleista ja miten sen näin ja koin. Tämä teksti on siinä rajoilla, ilkeääkö julkaista. Mutta haluan ehdottomasti jakaa vinkkini, mitä kannattaa (ja ei kannata tehdä) omien kokemuksieni kautta. Melkein ensikertalaisena tein monet mokat. Ottakaa te niistä opiksi. 

Ensiksi muutama nippelitieto, mitä jokaisen tulee tietää näistä karnevaaleista.

Santa Cruzin tai Teneriffan karnevaalit ovat yksi maailman isoimmista. Monille kyseessä on maailman toiseksi paras karnevaali Río de Janeiron kiilatessa ykkössijalle. Kaksiviikkoiset karnevaalit tuovat värit ja ihmismassat kaduille.

Kukaan ei tiedä, mistä karnevaaliperinne on saanut alkunsa. Se tiedetään, että kyseessä on ollut pakanallinen juhla ennen kristinuskoa. Juhla, jossa siirrytään talvesta kohti kesää, pimeydestä kohti valoa. Eli juhlalla on pitkät perinteet.

Karnevaaleja juhlitaan myös muualla Espanjassa, mutta nämä ovat maan tunnetuimmat. Vaikka itse olen asunut Espanjassa monta vuotta, en ole koskaan osallistunut karnevaaleihin. Ainoastaan sivustakatsojana, kuten tässä postauksessa kerran kerroin.

Niin ja viime vuonna minulle tuli ensimmäistä kertaa tilaisuus osallistua näihin Teneriffan karnevaaleihin, mutta silloin se jäi muutaman tunnin mittaiseksi visiitiksi. Eli ei sitä voine laskea? Oli palattava Los Cristianosiin bussilla ja seuraavana päivänä töihin kuin en olisi koskaan ollutkaan missään.

Vasta tänä vuonna elin ja koin karnevaalit. Vasta nyt ymmärsin, millaisesta spektaakkelista on kyse.

Täytyy sanoa, etten koskaan aikaisemmin ole juhlinut näin monena päivänä viikon sisään. Menin karnevaalihumuun viitenä päivänä, tai oikeammin sanottuna yönä. Viitenä! Instagramiin päivitin jonkin verran juhlahumua.

Perjantaina näin kavalkadin eli juhlallisen kulkueen kämppäkaverini ja hänen ystävänsä kanssa. En laittanut minkäänlaista karnevaaliasua, vaan menin omana itsenäni. Eikös se ole ihan riittävä naamiaisasu, hehe?

Lauantaina menin ystäväni ystävän asunnolle, jossa meitä oli suhkot iso naisporukka. Yhdessä grillasimme ja sitten lähdimme karnevaaleihin. 

Minun karnevaaliasu oli musta joutsen. Juuri se sama, joka oli minulla viime Halloween-kekkereillä. Ihmisiä oli valtavasti kaduilla. Hyvä, kun pystyi hengittämään.

Jos jo meidän karnevaaliporukka oli isohko, niin se kasvoi entisestään, kun löytyi ne miehet. Eli erään naisen poikaystävä ja tämän kaverit. Kuvitelkaa järjetön ihmismassa. Sellainen, jossa hädintuskin voi liikkua ja me siellä jossain keskellä. Kuvitelkaa, että meidän koko porukan omat juomat olivat ostoskärryssä. Älkää kysykö, mistä tämä kärry oli peräisin. Ei harmainta aavistusta. Mutta totesinpahan vain, että Espanjassakin mennään pussikaljoille. Paitsi kaljojen sijasta oli vähän tujumpaa juomaa.

Kuten arvata saattaa, jossain vaiheessa yötä iski hätä. Tarkoitan siis vessahätää. Jonot niihin kaduilla oleviin vessoihin olivat loputtomat. Koska hätä ei lue lakia ja vaihtoehtoja ei ollut, niin arvaa, mitä sitten piti tehdä? No niinpä… Voi apua. Vähän hävettää. Ja arvaa, mikä minun ongelmana oli? No se minun karnevaaliasu. Balettitanssijana minulla oli musta body, joka oli pakko riisua, jos meinasi onnistua. Lopputulemana olin siis kadulla puolialastomana. Onneksi se oli rauhallinen katu ja siellä ei juuri ihmisiä ollut. Ja jos oli, niin he olivat siellä aivan samoissa puuhissa. Että tämmöinen legendaarinen vessakeissi vaihteeksi. Onneksi, onneksi ei ollut sitä isompaa hätää!

Espanjassa ollaan ulkona myöhään. Ja kun sanon myöhään, niin todella tarkoitan sitä. Täällä Teneriffalla ihmiset lähtevät yön selkään vasta puolen yön jälkeen, joten ei ihme, että juhliminen kestää aamuun!

Lähdin kotiin joskus kuuden hujakoilla. Voin siis sanoa olleeni menossa mukana pikkutunneille asti. Espanjassa tämä on aivan normaalia. Minulle taasen ei, sillä yleensä poistun hyvän sään aikaan paikalta. 

Kotiin palauduttua oli pakko käydä suihkussa. Voin sanoa, että tulin kotiin kintut märkinä, kirjaimellisesti. Voisinpa sanoa sen olleen vettä… mutta ei, kyllä se oli sitä itseään.

Maanantaina karnevaalit jatkuivat ja minä pukeuduin merinaiseksi. Tämän asun sain kämppäkaveriltani lainaan ja se oli varmastikin paras asuni koskaan. Tarjosin Teneriffan kavereille suomalaisesta ginistä tehdyt gin-tonicit. Ylpeänä kehuin sen olevan maailman parasta giniä. Kotiin menimme hyvissä ajoin, sillä seuraavana päivänä piti tehdä töitä.

Entierro de La Sardina eli suomeksi Sardiinin hautaus

Okei, tämä oli ehkä koko Teneriffan karnevaalien oudoimmista oudoin juhla. Keskellä viikkoa illalla klo 22 menimme hautaamaan Sardiinia. Ihmiset olivat pukeutuneet mustiin ja humoristisiin asuihin, mutta olipa joukossa muitakin naamiaisasuja.

Tämä oli ainoa juhlallisuus, johon olin lupautunut jo paria kuukautta aikaisemmin. Olin varannut itselleni kamman kera huivin, eli la peinata. Ideana oli, että meidän poppoolla olisi kaikilla samanlaiset.

Tuona iltana olin siis sureva leski! Menin paikalle, mutta väentungoksen keskellä en löytänyt omaa porukkaani ja huomasin, ettei viestejäni oltu luettu. Onneksi he löysivät minut.

Tämä oli yksi kivoimmista juhlista! Oikeasti! Ihan siksi, ettei ollut sellaista ihmismassaa. Ihmisiä oli. Ei onneksi niin paljoa, että olisi alkanut ahdistaa. Eli juuri sopivasti, ei liian vähän, eikä liian paljon.

Kaikilla oli todella mukavaa. Ja oli mukavaa olla kuin osa kavalkadia. Kuljimme kadulla kulkueena ja sitten oli paljon ihmisiä sivustakatsojina. Tänä vuonna en ollut enää sivustakatsoja.

Ihmiset olivat liikkeellä hyvillä mielin ja tämä juhla oli jännä sekoitus iloa ja surua. Tragikomediaa. Välillä joku heittäytyi kadulle kuolemaan ja ihmiset kerääntyivät katsomaan. 

Lopuksi sardiini poltettiin ja siihen päälle vielä yhtä värikäs ilotulitus kuin mitä itse sardiinikin oli ollut. 

Viimeinen karnevaalipäivä

Parin välipäivän jälkeen päätin, että kyllä minun on vielä osallistuttava karnevaaleihin viimeistä eli viidettä kertaa. Ja suunnitelma toteutui, kun ystäväni tuli etelästä ja menimme katsomaan klo 20 alkavaa konserttia. Se oli joku superstara, Juan Luis Guerra, jonka konsertit normaalisti ovat maksullisia, mutta tällä kertaa se oli ilmainen. Minä olin taas pukeutunut merinaiseksi.

Löysimme parit ystävät, joiden kanssa nautimme konsertista. Mutta jälleen ihmisiä oli ihan mielettömän paljon! Jotain kertonee se, että liikkuessamme massan keskellä, meidän piti pitää käsistä kiinni, ettemme joutuisi eroon toisistamme. Tai se, kun laukkuni tarttui kaksi kertaa ihmisten vaatteisiin. Eli silloin ollaan jo todella lähikontaktissa, jos näin pääsee käymään. Onneksi ihmiset ottivat tämän huumorilla.

Konsertin jälkeen halusimme mennä illalliselle, joten oli mentävä pois keskustan alueelta. Liikkuminen oli vain tuskallisen hidasta väenpaljouden keskellä. Ei sitä pieni ihminen voi ymmärtää sellaista väenpaljoutta. Se on jotain aivan käsittämätöntä. Kaikista hurjinta oli nähdä, miten kaduilla lorisi ja purot vain solisi. Voisinpa sanoa sen olevan vettä… Mutta ei… Tai voi hyvä ihme sitä roskien määrää kadun varsilla. Surullisena katsoin, että tähän on tultu. 

Matkan varrella tutustuimme yhteen kaveriporukkaan. Espanjassa se käy kuin luonnostaan, kun ensin kommentoit jotain ja sitten huomaatkin jääneesi suustasi kiinni. Nälän kasvaessa jatkoimme kuitenkin matkaamme. Istahdimme erääseen todella isoon terassiin, jossa tarjoilijat toivat tilaukset pöytään. Sitten huomasimme, että paikka oli kaaoksessa, tarjoilijat riitelivät keskenään, asiakkaat olivat äkäisiä pitkien jonotusaikojen vuoksi… Päätimme tehdä tarjoilijoille palveluksen, perua tilauksemme ja lähteä pois.

Sattumalta löysimme puiston vierestä paikan, joka oli yksi niistä harvoista paikoista, jotka minä tunsin entuudestaan ja tiesin suositella. Kaikista upeinta oli, että heillä oli myös gluteenittomana!

Ystäväni oli ikionnellinen. Espanjassa ei ole niin helppoa löytää, jos on vähänkin erikoisempi / erityisempi ruokavalio. Tämän jälkeen menimme kotiimme.

Tällainen oli minun kokemukseni Teneriffan karnevaaleista.

Miksi kerron kaiken tämän? Karnevaalit olivat todella hieno juhla ja huikea kokemus. En kuitenkaan halua maalata ruusunpunaisia kuvia. Hauskaa oli, mutta kolikolla on se toinen puoli.

Minun blogi on rehellinen blogi. En siis tehnyt näitä ”paljastuksia” siksi, että pilaisin sinun yöunet tai tulevat karnevaalit. Kerroin tämän kaiken ihan siitä yksinkertaisesta syystä, että voit ottaa opiksi.

Koska usko tai älä, mutta nämä Teneriffan karnevaalit. Se on jotain sellaista, jonka jokaisen pitäisi kokea kerran elämässään.

Siinä on jotain taianomaista, kun laittaa karnevaaliasun päälle. On kuin olisin taas lapsi, se pikkutyttö, ilman arjen huolia ja murheita. Sen yhden illan voi olla ikään kuin jotain muuta. Tai minun tapauksessa minulla oli kolme roolia. Yhtenä iltana olin Musta joutsen-balettitanssija, toisena merinainen ja kolmantena sureva leski…

Karnevaalihumut, konsertit, ihmismassat… Se on jotain kokemisen arvoista. Myös ne kusiset kintut. 

Ainakin nyt voin sanoa eläneeni. Elämässä kyse on kokemuksista ja ihmisistä. Minun elämänasenne on juurikin tämä. Haluan uusia kokemuksia ja pitää uskaltaa heittäytyä. Pitää uskaltaa elää. 

Kuusi vinkkiä karnevaaleihin

1. Tarvitset karnevaaliasun. Ennen kuin ostat, kysy voisitko lainata joltain tuttavaltasi tai katso, onnistuisiko jo kotona olevista hilpetööreistä asun rakentaminen.

2. Laita karnevaaleihin aina ne kuluneimmat ja rähjäisimmät tennarit. Karnevaaleissa ne joutuvat kuseen viimeistään. Karnevaaleissa tennarit myös suojaavat jalkojasi. Eli elä tee niin kuin minä, joka laitoin ballerinat. Puolustuksekseni voin sanoa, että pakko oli, koska olin se balettitanssija…

3. Jos juot alkoholia, niin kohtuudella.

4. Mene kaverin kanssa, yksin vain omalla vastuulla.

5. Yritä selvitä mahdollisimman vähillä kantamuksilla eli ei esim. isoja reppuja, takkeja. En myöskään suosittele karnevaaliasuun mitään ylimääräistä, jota pitäisi sitten muistaa kanniskella. Itse onnistuin hävittämään viime vuonna taikasauvani, kun olin keijukainen.  

Ja sitten se tärkein:

6. Varaa mukaan avointa ja iloista mieltä sekä roppakaupalla kärsivällisyyttä.

Näillä ohjeilla selviät karnevaaleista.

Kuulisin mielelläni sinun karnevaalikokemuksesi kommenteissa! Jos uskallat?

 

HYVÄÄ NAISTENPÄIVÄÄ –JA KIITOS MIEHILLE!

Vuosi sitten olin pyytänyt tämän päivän vapaaksi töistä. Matkustin Etelä-Teneriffalta Santa Cruziin, Teneriffan pääkaupunkiin. Tiedätkö miksi? Olin sopinut tapaavani erään naiskirjailijan osallistuakseni erääseen tapahtumaan.

Mutta naistenpäivän mielenosoitus pilasi koko homman. Tapahtuma peruttiin, joka tuntui minusta uskomattomalta.

Lehdissä uutisoitiin ”Historiallinen femitistien mielenosoitus”. Naistenpäivänä liikkeellä oli 20.000 naista, enemmän kuin yhtenäkään toisena maaliskuun 8. päivänä millään muulla Kanariansaarella koskaan! 

Muistan hyvin tuon päivän. Menin bussilla Santa Cruziin ja linja-autoasemalta kävellen kohti keskustaa. Jouduin keskelle mielenosoitusta. Naiset yrittivät repiä minutkin mukaan, mutta kun en suostunut, ihmeteltiin miksi. Olin pukeutunut mustaan hameeseen, punaiseen paitaan ja bleiseriin. Siinä hötäkässä hamekin kiepsahti väärinpäin.

Tässä vaiheessa olin vain ärsyyntynyt. Mokoman mielenosoituksen vuoksi oli peruttu tapahtuma. Tapahtuma, jossa olisi ollut naiskirjailijoita.

Mielenosoituksesta huolimatta, päivästäni tuli silti ikimuistoinen. Tapasin kuin tapasinkin naiskirjailijan. Menimme yhdessä syömään ravintolaan ja siitä jatkoimme erääseen kahvilaan. Sitten hänen piti mennä puhumaan radioon ja minä jäin hengailemaan kaupungille. Olimme sopineet vielä yhden tapaamisen illemmalla. Tällä kertaa mukaan tuli eräs mieshenkilö. Tarkoituksenamme oli tutkia hänen kirjoittama tarina ja auttaa häntä parantamaan tekstiä.

Tämä tapahtui tasan vuosi sitten. Nyt naistenpäivänä se tuli mieleeni. Totta kai haluan tasa-arvoa. Totta kai haluan, että me naiset olemme samanarvoisia miesten rinnalla. Mutta en halua erityisoikeuksia vain, koska olen nainen.

Mietin naistenpäivää ja minua naisena. Mieleeni pulpahti miespuolinen mentorini ja miten hän oli tullut elämääni kuin taivaan lahjana. Tajusin, että minun täytyy kiittää miehiä. Mitä olisi elämäni ilman miehiä? Hyvin tylsää.

Kiitos siis mentorilleni, joka on kannustanut minua tällä matkalla, jota kutsun elämänmuutokseksi. Kun minulla on ollut heikko hetki, kilahtaa puhelimeeni viesti ”Sé que tu puedes.” eli suomeksi ”Tiedän, että sinä pystyt”. Ja uskokaa pois, minulla on ollut heikkoja hetkiä –ja paljon! Välillä käperryn itseeni ja surkuttelen, etten saa mitään aikaiseksi, vaikka minulla on kaikki maailman aika käytössäni. Tai miksi en osaa organisoida päivääni ja illalla tuntuu, etten ole saanut paljon mitään aikaiseksi.

Espanjassa tämä päivä tunnetaan myös El Día Internacional de la Mujer Trabajadora eli kansainvälinen työssäkäyvien naistenpäivä. Se muistuttaa pitämään kiinni omista unelmistaan ja taistelemaan. 

Jotenkin vain olen jatkanut, pienin askelin. Jokainen pieni askel on voitto. Ja mentorin apu on ollut korvaamaton. Kutsun häntä mentoriksi, vaikka todellisuudessa hän on ystäväni. Yrittäjänä hän kuitenkin tietää valtavan paljon liikemaailmasta. Ja vaikka hän asuu tällä hetkellä toisella puolen maapalloa, pidämme yhteyttä.

Elämässäni on tietenkin myös muita miehiä. 

Kiitän isääni. Häneltä olen oppinut hetkeen heittäytymisen, spontaaniuden, elämästä nauttimisen ja tietyn iloisuuden.

Kiitän ex-miestäni. Hänen ansiostaan olen paljon parempi versio minusta. Hänen kanssaan kasvoin, opin ja minusta tuli viisaampi.

Kiitän espanjalaista kirjailijaa. Häntä, joka on kannustanut ja kannustaa minua kirjoittamisessa.

Kiitän espanjalaista liikemiestuttavaani. Häntä, jota autan nettisivujen tekemisessä ja saan siten arvokasta kokemusta.

Kiitän Ernest Hemingwaytä. Vaikkei hän enää ole keskuudessamme, on hänen elämänsä ja kirjansa minulle suuri inspiraation lähde. 

Ylipäänsä haluan kiittää kaikkia niitä miehiä, joilta olen saanut jotain positiivista elämääni.

Ystävällinen hymy, katse, oven avaus tai mielenkiintoinen keskustelu. Ne ovat rikkauksia ja piristävät mieltä.  

Ja kyllä: miehetkin ansaitsisivat oman päivänsä kalenteriin. Huomio naiset, se ei olisi pois meiltä.

Samaan hengenvetoon haluan sanoa vielä, että myös naisilta olen saanut paljon. Parhaimmat ystäväni ovat naisia. Heidän kanssaan nauran, iloitsen ja olen oma itseni.

Näen, että miehet ja naiset täydentävät toisiaan. Olemme kuin tiimi. 

Näine ajatuksin haluan toivottaa oikein ihanaa naistenpäivää!

Mitä ajatuksia sinulla on naistenpäivänä? Juhlistatko naistenpäivää?

   
Ps. Fun facts behind the scenes. Minut kutsuttiin osallistumaan tämänpäiväiseen naisten mielenosoitukseen.  Kaikista maailman paikoista se järjestetään aivan minun asunnon vieressä, eli voin joko katsoa sitä ikkunasta tai ottaa osaa. En ole vielä päättänyt, menenkö.Viime syksynä päädyin vahingossa Espanjan televisioon puolustamaan palomiesten oikeuksia tehdä kalenteri, jossa näkyy paljasta pintaa. 

PÄÄTÖS

Elämä on täynnä valintoja, päätöksiä. On tehtävä tärkeitä ja vähemmän tärkeitä valintoja. Jokainen valinta johtaa johonkin. Jos et tee jotain, on sekin valinta. Valinta olla tekemättä mitään asialle.

Ja kun tekee ison päätöksen, niin ei voi tietää mistään, onko se oikea. Vain aika näyttää. Toisaalta joskus sitä kyseenalaistaa oman päätöksen ja miettii olisiko se toinen vaihtoehto ollut oikeampi… Se tunne... mitä jos..? Mistä sen tietää, onko päätökseni ollut oikea?

Yksi asia on kuitenkin varmaa. Jokainen valinta johtaa johonkin. Kaikella on seurauksensa. Hyvässä ja pahassa.

Viime aikoina minun elämä on ollut täynnä isoja päätöksiä, kuten…

Entisen elämäni taakse jättäminen.

Muutto Teneriffalle.

Suomeen paluu kesäksi töihin.

Muutto takaisin Teneriffalle.

Erään kurssin aloittaminen ja sitä myöten uusi aluevaltaus ammatillisesti.

Koko minun elämäni järkkyi vuosi sitten. Monen vuoden ”tuttu ja turvallinen” haihtui savuna ilmaan. Muutos ja muutto Teneriffalle kuitenkin kannattivat, koska jotenkin ihmeellisesti selvisin.

Palasin takaisin Suomeen ja olin neljä kuukautta töissä. Työpaikka oli sama, missä olen ollut kaikkina näinä vuosina. Pyysin uusia haasteita ja niitä myös sain, mistä olen todella kiitollinen. Opin uutta ja kehityin, vaikka paluu Suomeen oli ”tuttu ja turvallinen” päätös.

Se kuitenkin mahdollisti minulle paluun Teneriffalle. Sain mahdollisuuden aloittaa alusta. Toisen kerran. Nyt en kuitenkaan enää halunnut palata hotellimaailmaan töihin. Sekin vaihtoehto minulla olisi ollut. En vain halunnut palata enää samaan, koska en koe Etelä-Teneriffaa minun paikaksi, enkä sitä työtä omakseni.

Sydän veti kohti kaupunkia, kohti Santa Cruzia. Päädyin asumaan Teneriffan pääkaupunkiin. Jotenkin ihmeellisesti jälleen järjestyi asunto. Töitä minulla ei ollut. Kukaan ei tietenkään tule kotoa hakemaan töihin, mutta en halunnut etsiäkään. Koin, että minun on yritettävä selvitä omillani.

Halusin keskittyä kirjoittamiseen. Siihen, missä olen hyvä. Tein lehtiartikkeleita, vaihtelevalla menestyksellä. Ei mikään helppo polku. Sattumalta törmäsin erääseen kurssiin Facebookissa ja se suorastaan huusi minun nimeäni. Sen sanoma oli selvä. Kirjoittamisella voi elää. Se oli kuin minulle ja lopulta ostin todettuani sen todella olevan minulle hyödyllinen. Kurssi ei ollut halpa, mutta ei mikään ylitsepääsemätön hinta. Tiedän, että omaan itseensä sijoittaminen on aina hyvä päätös. Kuten myös se, että jos en yrittäisi hakea muutosta, jäisin taas paikoilleni. Eikä mikään muuttuisi!

Olen sellaisessa vaiheessa elämää, jossa olen löytänyt opiskelun riemun. Lukemisen ilon. Uuden oppimisen. Soimaan itseäni, miksen silloin parikymppisenä opiskelija ollut tajunnut, miten kiehtovaa uudenoppiminen on? Ja nyt soimaan itseäni siitä, ettei vuorokaudessa ole tarpeeksi tunteja voidakseni tehdä kaiken haluamani. Kirjoitin tätä postausta viime yönä puolenyön aikaan…

Viime viikonloppuna Barcelonan matka loi minuun uskoa huomisesta. Uskoa itseeni. Hitto, minä olen hyvä tässä ja olisi synti, jos en hyödyntäisi lahjaani. Matka oli hyvä ja avartava kokemus. Näin Barcelonaa. Tutustuin kollegoihini. Tapasin ne kaksi kuuluisaa espanjalaista. Opin, koin ja näin uutta. Kiertelin Barcelonan ihanilla kaduilla… Kävin maagisessa kahviossa... Söimme ravintoloissa ja nautimme hyvästä ruoasta.

Teneriffalle paluu tuntui hyvältä. Täällä on minun koti. Täällä on ihana olla. Juuri tällaisesta elämästä olen unelmoinut. Heräsin uuteen päivään intoa ja tarmoa täynnä. Palasin kuntosalirutiiniin. Viime viikolla minulla oli sellainen bajón. Alamäki. Tein töitä paljon, en mennyt kuntosalille. Olin tulossa kipeäksi ja lukittauduin sisälle, etten sairastuisi juuri ennen matkaa. Tämä viikko on vasta alussa, mutta olen tehnyt töitä, käynyt kuntosalilla ja opiskellut aivan uudenlaisella tarmolla. Joka päivä olen ollut yhteydessä Barcelonassa tutustumiin ihmisiin ja saan heiltä paljon hyvää energiaa.

Nyt olen taas valintojen ja päätösten edessä. Mietin pääni puhki, kunnes lopulta olin varma. Kirjoitin sähköpostin. Emmin hetken, mutta painoin lopulta Lähetä-nappia. Tiesin, että minun on lähetettävä se mahdollisimman pian, tai muuten saattaisin katua. 

Heti sen jälkeen minusta tuntuikin kuin olisin ollut shokissa. Tuossa sähköpostissa ilmoitin, etten voi tänä kesänä tulla vanhaan työpaikkaani takaisin. 

Tosi asiassa en ole ollenkaan niin varma, oliko päätökseni lopulta oikea. Halusin hypätä kohti tuntematonta. Uudestaan! Ottaa riskin ja katsoa, mihin minun rahkeet riittävät. Minulla on vain usko itseeni ja omiin kykyihini. Siis kaikki se, mitä olen oppinut kokemusteni, epäonnistumisten ja kurssien kautta. Ja yksi mahdollisuus, jossa voin näyttää kykyni. Jatkan myös artikkelien, blogin ja tarinoiden kirjoittamista, joista suurin osa jää sinne kuuluisaan pöytälaatikkoon -paitsi blogin osalta.

Voin sanoa, että tämä päätös pelottaa. Minulla oli niin ihana, hyvä ja erikoinen työ Suomessa. Monena vuonna olin siinä, eikä kesä oikein tuntunut kesältä ilman sitä. 

Viimeksi Suomessa ollessani isä vei minut lentokentälle. Hänen mielestään minun pitäisi palata Suomeen, ainakin taas kesäksi ja minun entiseen työpaikkaani. Kokemuksesta olen oppinut, että minun kannattaa tehdä juuri päinvastoin kuin neuvotaan. 

Ja kuten eräs nainen sanoi: ”Jokainen tulee Teneriffalle syystä.”

En päätynyt tälle saarelle sattumalta. Tulin Teneriffalle etsimään omaa paikkaani maailmassa. Ja hassua kyllä, minulla on tunne, että täällä voisin jopa löytää sen! En ole kertonut tätä kovin monelle, mutta minusta on aina tuntunut, että olen erilainen. Sellainen outolintu. Etten sovi joukkoon. Että olen ulkopuolinen. Tämä tunne on varmasti johtunut osittain siitä, että minun elämässäni mikään ei ole mennyt suunnitellusti. Mutta lopulta kaikkien kokemusteni myötä olen päätynyt sinne, missä olen. 

Miksi päätin jäädä Teneriffalle? Tai ainakin yrittää jäädä?

Kun mietin menneisyyttäni, niin kaikista rohkeimmista päätöksistä tuli lopulta jotain hyvää, kuten lähtö pois Zaragozasta ja hyppy Teneriffalle.

Kun tulin ensimmäisen kerran Zaragozaan talvella, satoi lunta. Kun muutin sieltä lopullisesti pois, satoi lunta. Oli kuin ympyrä olisi sulkeutunut. Nimittäin minun aikaan Zaragozassa ei koskaan satanut lunta. Vain kaksi kertaa: silloin, kun tulin. Ja silloin, kun lähdin.

Siksi tiedän. Kun uskaltaa hypätä kohti tuntematonta, niin universumi ottaa kopin ja mitä ihmeellisimpiä asioita voi sattua. Ja jos pitää silmät auki, niin voi nähdä merkkejä, joista saa vahvistuksen omalle päätökselleen. Kuten esittämäni esimerkki lumisateesta. Minulle se oli kuin viesti korkeammalta taholta. Olin tehnyt oikean päätöksen. Ympyrä sulkeutui. Minun oli aika kääntää sivua elämässäni. Voi kuulostaa hullulta, mutta minulle se käy järkeen.  

Tiedän myös. Jos ei poistu mukavuusalueelta, ei voi kehittyä.

Jos ei muuta jotain, niin mikään ei muutu.

Jos tekee kaiken aina samalla tavalla, ei voi edistyä elämässään.

Siksi päätin näin. Ja pelkkä ajatus päätöksestä saa minulle kylmänväreet. Pelkkä ajatus pelottaa. Mutta tämä kortti on katsottava...

Postauksen kuvat ovat Barcelonasta.

Millaisia ajatuksia sinulla heräsi? Miten teet vaikean päätöksen? Ja mistä tiedät sen olevan oikea päätös? Lukisin mielelläni ajatuksiasi!

 

HEI, MENEN BARCELONAAN!

Huomenna lähden matkalle. Se tulee olemaan yksi niistä matkoista, jonka jälkeen mikään ei ole ennallaan. Yksi niistä matkoista, jolloin tajuan, miten paljon olen oppinut ja miten vähän todellisuudessa tiedän. Siksi on vielä paljon matkaa kuljettavaksi ja opittavaksi. Yksi niistä matkoista, jotka rikastuttavat elämääni. Yksi niistä matkoista, jolloin tutustun uusiin ihmisiin. 

Tapaan varmasti niin paljon uusia ihmisiä, etten ehkä muista edes kaikkien nimiä. Ei, vaikka kasvot jäisivät muistiin.

Lauantaina osallistun Barcelonassa tapahtumaan. Kyseessä ei ole mikään turistimatka, vaan menen työasioissa ja ehkä tapaan silloin kaksi melko tunnettua espanjalaista. Jotenkin se on tosi ihana tunne päästä matkalle ja tiedän, että tulen oppimaan paljon. Olen todella innoissani tästä tapahtumasta!

Minulla on vapaata perjantaina ja sunnuntaina, jonka voisin hyödyntää. Voisin tehdä tai nähdä jotain uutta. Barcelonahan on minulle entuudestaan tuttu kaupunki, mutta se on niin iso, että näkemistä varmasti riittää. Ehkäpä visiitti museossa? Tai tutustuminen johonkin näyttelyyn?

Tosin jo lentokentällä tapaan kollegani, enkä yhtään tiedä, mitä odottaa. Kuten Espanjassa sanotaan: ”sobre la marcha” eli mennään ilman sen kummempia suunnitelmia ja siinä se sitten selviää, matkan varrella. Ainoastaan lauantai on lyöty lukkoon. Silloin olen tiukasti kiinni tapahtumassa aamusta iltaan.

Barcelona on yksi suosikkikaupungeistani, vaikka samalla se on yksi niistä kaupungeista, jossa pelottaa liikkua. Vaikka muuten koen Espanjan turvalliseksi maaksi kaikin puolin, niin Barcelonassa olen ollut kaksi kertaa todistamassa varkautta. Se jättää jäljen, kun yhtäkkiä näet silmiesi edessä sellaisen pakotilanteen, joka vetää vertoja parhaimmalle Hollywood-elokuvalle.

Mutta toivotaan, ettei tällä(kään) kertaa sattuisi mitään ikävää!

Instagram päivittyy matkan varrelta

Tulin tänne huikkaamaan tästä matkasta, koska tarkoituksenani on päivittää minun Instagram-tiliä matkan varrelta. Eli olen Instagramissa nimimerkillä vivi.vinna.

Instagram on mielenkiintoinen appi. Tykkään tosi paljon.  Minulla on siellä myös henkilökohtainen tili, joka on siis aivan tavallinen. Nyt parina päivänä olen saanut yli 200 uutta seuraajaa, joka sinällään on pieni ihme. Mutta että kaikki tuntuvat olevan julkkiksia! Näyttelijöitä, laulajia, bändejä, ohjaajia, urheilijoita… 

Tuntuu vähän hassulta ja miten ihmeessä he ovat minun tilini löytäneet? Ja mistä tällainen liikehdintä on peräisin?! Sen seurauksena olen tietenkin kommentoinut ja ruvennut seuraamaan muita. Samalla sain blogini vivi.vinna-tilille lisää seuraajia, kun olen ollut aktiivinen.

Minulla on myös ongelmana se, että en tiedä, miten hoitaa noita kahta tiliä. Blogin tiliin halusin päivittää kuvia tapahtumista, joista en aina ehdi kertoa blogissa. Henkilökohtaista blogiani haluaisin viedä enemmän ammattimaiseen suuntaan ja ehkä käyttää sitä työkaluna omien palveluiden markkinoimiseen. 

Meinasin siis jopa sulkea oman tilini ja luoda kokonaan uuden "ammattimaisemman" tilin, eikä niinkään esitellä hetkiä elämästä, kuten tähän asti. Nykyinen tilini on siis todella kotikutoinen. 

Noh, nyt minun tilillä on kuin tyhjästä tullut seuraajia, joilla on tuhansia, kymmeniä tuhansia ja satoja tuhansia seuraajia. Mietin kaksi kertaa raaskinko sittenkään sulkea nykyistä tiliä. Mistä nuo ihmiset ovat tulleet minun tilille, on minulle täysi mysteeri.

Mutta se siitä, en aio miettiä asiaa tämän enempää, kun he nyt siellä ovat ja olenhan itsekin löytänyt tosi mielenkiintoisia tilejä sitä kautta. Instagram on tosiaan vienyt mennessään. Minun vaan pitää saada ohjat käsiini ja päättää, mihin suuntaan lähden tilejäni kehittämään. Vaikka olo on kuin olisi Liisa Ihmemaassa.

Oletko sinä Instagramissa? Vinkkaa oma tilisi alla, jos en vielä ole tajunnut seurata sinua siellä.

Entä onko sinulla vinkata jostain kivasta käyntikohteesta Barcelonassa? Mitä itse tekisit, jos olisit huomenna Barcelonassa?