MADRID –OSA III

Maanantaista ei itse asiassa ole paljon kerrottavaa, sillä se oli kotiinpaluupäivä. Se oli myös päivä, jolloin kaikki ei mennyt niin kuin piti…

Meillä oli tarkoitus hyödyntää aamupäivä ja tehdä tai nähdä vielä jotain. Ystäväpariskunta, jonka kanssa matkasimme, ovat erittäin spontaaneita reissun päällä. He eivät suunnittele yhtään. Siis yhtään. Minä taas etsin tietoa etukäteen, selvitän käyntikohteita ja laadin jonkinlaisia suunnitelmia. Koska olin suunnitellut sunnuntain museovisiitit, niin en ollut ajatellut maanantaille yhtikäs mitään… Se oli siis meille kaikille täysi kysymysmerkki, kun lopulta olimme jo ehtineet näkemään kaiken haluamme. 

Niinpä aamulla kokoonnuimme autolle, jonka olimme Madridiin tulopäivänä onnistuneet parkkeeraamaan ilmaiseksi. Maanantaina parkkipaikka taas muuttuisi maksulliseksi, joten päätimme lähteä johonkin suuntaan. Kohteeksi valikoitui El Escorial ja Valle de los Caidos. Minulla ei ollut harmainta aavistustakaan kyseisestä paikasta, mutta olin heti lähdössä. Escorial puolestaan kuulosti tutulta.

Kun pääsimme Valle de los Caidos-kohteeseen, niin jouduimme toteamaan paikan olevan kiinni. Niinpä tietysti. Kukaan meistä ei ollut aamutuimaan hoksannut katsoa aukioloaikoja. Päätimme suunnata El Escorial –kylään. Siellä on suunnattoman suuri palatsi-, luostari-, museo –ja kirjastokokonaisuus. Vaikka tässä vaiheessa arvasimme senkin olevan todennäköisesti kiinni. 

Escorial. Kuva on lainattu netistä.

Kaiken kukkuraksi sää oli pilvinen ja aina välillä satoi. Kun pääsimme El Escorialiin, niin siellä vasta satoikin ja kadut jopa paikoin tulvivat vedestä. Jipii. Teimme siis pikapyörähdyksen tuon valtaisan rakennelman äärellä ja näimme puutarhan. Valitettavasti en ottanut kuvia, mutta siinä säässä ei yksinkertaisesti tehnyt mieli ruveta kuvailemaan.

Kylmä ja sade alkoi tehdä tehtävänsä, joten suunnistimme lähimpään kahvilaan, jossa tarjosin koko konkkaronkalle lämmintä juomista. Minä join poleo-menta-yrttiteetä, joka on tosi hyvä vatsalle ja muutenkin terveellistä. 

Tämä kahvila oli erikoisemmasta päästä, sillä se oli kivirakennuksessa. Tuntui kuin olisimme olleet jossain vanhan linnan hämyisessä salissa.

Päätin hyödyntää kahvilakäynnin ja menin vessaan. Vain nähdäkseni seuraavan näyn. Muistatte varmaan, kun siinä ensimmäisessä Madridin matkapostauksessani kerroin, että tästä reissusta ei naurua ja itkua puuttunut. Noh, tämä on se itkuosuus. 

Ensimmäinen ajatukseni taisi olla ”ei voi olla totta”. En voinut uskoa tällaisen ilmestyksen tulevan vastaan. Jossain arabimaassa tai Aasiassa ehkä, mutta että Espanjassa?!

Tästä vessareissusta tulisi legendaarinen… Jos et siis halua lukea siitä, niin suosittelen tässä vaiheessa skippaamaan tekstin loppuosan.

Alkujärkytyksestäni selvittyäni päätin, että yrittänyttä ei laiteta. Siitä ei kuitenkaan tahtonut tulla yhtään mitään, sillä korokkeet tekivät asennosta epämukavan. Kyykky yläkenossa. Ou-jeah. Päätin luovuttaa ja menin takaisin seurueemme luo ääni vapisten kertoen kamalimmasta koskaan näkemästäni vessasta. Nyt joku voisi luulla minun olevan hienohelma, mutta mielestäni en ole. Olen vain tavallinen nainen. Minulla on kokemusta matkailusta esim. Venäjällä ja siellä piti yhden jos toisenkin kerran mennä metsään, ja monesti se metsä osoittautui paljon paremmaksi kuin huoltoaseman vessa.

Mutta koskaan aikaisemmin en ole tällaiseen törmännyt. Että lattialla on vain reikä ja sitten nuo korokkeet jaloille… Olisi edes se reikä, eikä niitä pirun korokkeita. 

Lopulta minun oli pakko mennä uudestaan siihen vessaan, koska a) oli oikeasti kova hätä ja b) ei tietoa, milloin tarjoutuisi seuraava tilaisuus mennä vessaan. 

Tällä kertaa sain homman hoidettua. Jes-jes, ja hyvä minä. Tosin huomasin myös, että kaide olisi aika jees… Käsipesu, erittäin tärkeää jokaisen vessareissun yhteydessä ja takaisin pöytään. Sitten mies kysyi, että tajusinko vetää? No enpä tietenkään. Jestas, miten voi olla vaikeaa yksi vessareissu. Kiitin mielessäni, ettei minulla ollut onneksi sitä isompaa hätää. :’D

”Ikimuistoinen” kahvila/vessareissu.

Seuraavaksi menimme Alcalá de Henares-kaupunkiin, joka on myöskin suhkot mukavan matkan päässä Madridista. Piipahdimme leipomossa, joka oli syötävän herkullisen näköinen -sellainen suloinen leipomo. Huomasin, että siellä myydään joululottoa. Ostin itselleni oman kupongin. Siitä on tainnut nyt tulla minulle perinne; joululottoon on osallistuttava, kun kerta Espanjassa ollaan. Ja jos pitää osallistua, niin kuponki kannattaisi ostaa Madridista, jonne yleensä ne voitot osuvat. En nyt siis ollut enää Madridissa, mutta melko lähellä.

Tässä kaupungissa kävimme myös ravintolassa ja söimme tosi hyvin. Täydellä vatsalla oli hyvä aloittaa kotimatka Zaragozaan. Sen pituinen se.