torstai 29. maaliskuuta 2012

ALIENS -PALUU (toiminta, sci-fi, v.1986, 137 min.)

Aliens –paluu on James Cameronin ohjaama elokuva, jossa pääosaa näyttelee Ripleyn roolissa edellisestä Aliens –elokuvasta tuttu Sigourney Weaver. James Cameron oli myös yksi elokuvan käsikirjoittajista David Gilerin ja Walter Hillin ohella.

Aliens –paluu on jatko-osa Alien –kahdeksas matkustaja elokuvalle ja juoni jatkuu siitä, mihin ensimmäinen jäi. Ripley ajelehtii hyperunessa avaruudessa huikeat yli 50 vuotta, ennen kuin hänet löydetään ja hän pääsee takaisin sivistyksen pariin. Kukaan ei usko Ripleyn tarinaa planeetasta ja hän saa tietoonsa, että sinne on perustettu siirtokuntia. Yllättäen siirtokunnille tapahtuu jotain ja pelastusjoukko lähtee selvittämään asiaa mukanaan Ripley…

Aliens –paluu on erinomainen elokuva ja jopa parempi kuin Alien -8 matkustaja. On syytä kuitenkin muistaa, että vaikka aihe on sama, niin kyseessä on kaksi erityylistä elokuvaa. Ensimmäisessä elokuvassa oli kauhua, jännitettä ja tunnelmaa, mutta jatko-osa on enemmän toimintaa ja räiskintää. Juoni on kuitenkin hyvä ja vakuuttava. Sigourney Weaver on nappivalinta Ripleyn rooliin. Aliens –paluu on erilainen kuin edeltäjänsä, mutta tässä tapauksessa ei ollenkaan huonompi. 
Kuva on lainattu täältä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! :)