sunnuntai 9. syyskuuta 2012

KOHOKOHTIA

Miulle tuli kiva ja mielenkiintoinen haaste Matkattaren Minä nauran auringolle -blogista ja tämä onkin ensimmäinen haaste, jonka olen saanut ja ehdottomasti lähden mukaan! Kiitos, kun muistit blogiani kauniilla sanoilla ja hauskalla haasteella, Matkatar. :)

Ideana on tehdä kollaasi kuukauden kohokohdista ja säännöt ovat seuraavat:
1. Tee kollaasi kuukauden kohokohdista.
2. Kerro vähän kollaasista.
3. Haasta tykkäämiäsi bloggareita jatkamaan tätä haastetta eteenpäin.

                                                                   ELO-SYYSKUUN 2012 KOHOKOHTIA
Miun kollaasini kostuu 14 kuvasta, jotka on otettu elokuussa ja osa syyskuun alussa. En millään malttanut valita vain yhtä kuukautta, kun lomamatkakin sattui juuri elo-syyskuun taitteeseen. Olen muuten sitten ensikertalainen kollaasin teossa Picasa-ohjelmalla.

Kuva 1. (ensimmäinen vasemmalta ylhäältä): Saloun matkalta, kuten jo varmasti arvasitte
Kuva 2. Teneriffalla ollessamme kävimme kasvitieteellisessä puutarhassa
Kuva 3. Kävin Barcelonassa, ja tuo kuva kuvastaa, miten niin tykkään kaupungista ja Gaudista tottakai!
Kuva 4. Elokuvafriikkiyteni meni taas astetta pidemmälle, jos vain suinkin mahdollista. Hiippailin Que se mueran los feos -elokuvan kuvauspaikalla yön pimeinä tunteina. Aiheesta tulossa postaus... :)
Kuva 5. Uintiretkeltä, naturelli uima-altaat Teneriffan Garachicossa on aivan mahtava kokemus!
Kuva 6. Teneriffaa ja mustahiekkaista uimarantaa
Kuva 7. Lago Martianez, Teneriffalla, jossa kävimme polsikimassa
Kuva 8. Tarragonaa kaikessa upeudessaan
Kuva 9. Täydellinen kesämekkoni -kävi vain niin klassisesti, että se löytyi juuri kesän ollessa loppusuoralla, aiheesta myöskin tulossa postaus
Kuva 10. Mie ja Ecco Mono, uppss.. tai siis Ecco homo. Olette varmaan jo kuulleet kulovalkean tavoin maailmalla kiirineen uutisen 80-kymppisestä Cecilista, jonka entisöintiyritys ei mennyt ihan nappiin? Jos joltain on kyseinen uutinen mennyt ohi, niin käykääs lukaisemassa vaikkapa täältä (Iltalehti). Myös minulta on tulossa syvällisempi postaus aiheesta.
Kuva 11. Oletteko koskaan miettineet, miltä tuntuisi, jos 2000 perhosta lepattaisi ympärillänne? Kerron heti, kun saan tehtyä postauksen... Teneriffalla oli sen verran satumainen paikka kuin perhospuutarha.
Kuva 12. Ystävättäreni ja mie Barcelonassa. Hänen tapaamisensa oli kyllä ehdottomasti kuukauden kohokohta!
Kuva 13. Kuva miusta Tarragonassa, kun kävimme ihastelemassa amfiteatteria, paitsi ettei tuo amfiteatteri nyt kovin hyvin erotu
Kuva 14. Seikkailin luolamiehen tavoin maan uumenissa jossainpäin Teneriffaa

Ihania blogeja on paljon! Haluaisin haastaa Madeleinen, jonka blogi on inspiroiva ja sisältää paljon kauniita asukuvia.



5 kommenttia:

  1. Kiitos paljn haasteesta! Vaikuttaisi hauskalta, erilaiselta ja mielenkiintoiselta tehtävältä :) Otan sen ehdottomasti vastaan, kiitos vielä! :))

    Oma kollaasisi näyttää upealta, saas nähdä miten mun käy, hih! :D

    VastaaPoista
  2. Hih, kiitoksia, kiva kuulla, vaikka itse en olisi ihan niin varma... :D Varmasti siun kollaasista tulee upea! Älä kuitenkaan ota paineita taikka stressiä. :) Tsemppiä!

    VastaaPoista
  3. Koostitpas mielenkiintoisen kollaasin, sinulle on tapahtunut paljon mukavaa! Ja odotettavissa on lisää kivoja postauksia...(minäkin haluisin perhospuutarhaan!) Kiva että kirjoitit puhekielellä, tuli hauska fiilis!

    VastaaPoista
  4. Kiitos, tätä oli myös hauska tehdä. :) Tosi kiva, että myös lopputuloksestakin tuli ilmeisesti ihan ok (ensikertalainen asialla, öhöm) ja ainakin nuo kaikki viime ajan tapahtumat on kyllä ollu tosi kivoja! :) Välillä vain turhauttaa, kun en osaa ottaa niin hirmu hyviä kuvia, mutta yritän kehittyä. :) Vitsit, tosi ihana kuulla, että on saanu piristettyä! :)

    VastaaPoista
  5. Ainiin, perhospuutarha on kyllä upea paikka ja ennen kaikkea se kokemus on kokemuksen arvoinen (sitä ei saanu edes kameraan vangittua)! :) Ei siis auta, kuin mennä siunki Teneriffalle perhosten jahtuuseen! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)