maanantai 17. joulukuuta 2012

"PIKKUMUSTA"

Tässä hiljattain oli menossa kilpailu, miten asustaa pikkumusta. Valitettavasti itse kilpailu Mrs. V:n blogissa jo ehti päättyä, mutta päätin räväyttää ja osallistua -näin leikisti. Miun täytyy tunnustaa, ettei miulla ole oikeaa, ehtaa ja aitoa pikkumustaa. Tiedän, että pitäisi olla. 

Itse asiassa miulla on yksi vaatekappale, joka just ja just voisi pikkumustan kriteerit täyttää. Ei siinä muuta vikaa olekkaan, paitsi ettei se oikeasti ole mikään pikkumusta, vaan tunika! Auttamatta siis poissa laskuista. Näin ollen, jos tulossa olisi juhlat ja pikkumustapakko, se voisi saada miussa aikaan aikamoisen ”apua”-reaktion. 

Hätä keinot keksii…
Olkoonkin, että tämä asukokonaisuus on poissa omalta mukavuusalueelta. Kiitos ylipitkän hameen ja mustanpuhuvan kokonaisuuden. Kaapistani löysin äidin vanhan hameen, jota olen käyttänyt pyöreät 0 kertaa. Suorittakoon se nyt ”pikkumustan” virkaa. Yläosaksi nappasin Virosta aikoinaan ostamani kauluspaidan, jota en myöskään ole käyttänyt. En tykkää sekoitella kuvioita, joten koska hameessa on jo raitoja, niin sukkisten täytyi siten tietenkin olla yksiväriset ja mitäs muutakaan kuin mustaa. 

Hame osoittautui käytössä kivan erilaiseksi, mutta on se haastava ja hankala. Paita oli sullottava sen sisään ja pisteeksi iin päälle laitoin vyön, jossa on kivana pikkuyksityiskohtana kullanvärinen rusetti ja sattumalta sopi muihin asusteisiini ihan kivasti. Verhouduin siis täysin mustiin, mutta asusteissa oli kullan hohtoa ja kimallusta.
                                    Paita: Virosta Hame: Äidin vanha Vyö: Blanco Laukku: Espanjasta Kengät: Espanjasta

Alusta alkaen ajattelin laittaa mustat nahkasaappaat, mutta hameen pukemisen jälkeen kävi hyvin selväksi, ettei se ehkä ole maailman paras idea. Ottaen huomioon, miten hame pyyhältää yli polvieni. Huonoksi onnekseni olin jättänyt mustat korkkarini Espanjaan (ajatellen, mitäs minä niillä Suomen talvessa tekisin). Ainoaksi vaihtoehdoksi jäi korolliset saapikkaat, jotka kävisivät paljon paremmin yks yhteen housujen kanssa. 

Ja sitten ne korut… Niiden oli käytävä yhteen salaisen aseeni eli tuon laukun kanssa.
Kokonaisuuden ideana oli mustat vaatteet, jotta tuo kaunis laukkuni pääsisi oikeuksiinsa. Tällainen "pikkumusta". :D Gröhöm...
post signature

4 kommenttia:

  1. Ihanat kuvat!! Mäkin haluisin kuvata noin kauniissa ympäristössä, mut jostan syystä ulkona on aina liian kylmä ja tyydyn johonkin paljon huonompaan vaihtoehtoon :--)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kiitos! :)Ulkona oli ja on liian kylymä! Mut on ne lumikuvat kyl sit kauniita, joten siinä mielessä kannattaa kokeilla joskus! :) Tosin miekin ehkä seuraavan kerran taas sisällä kuvailen... Näiden kuvien jälkeen juoksin viivana sisätiloihin lämpimään kylmyyttä pakoon. :P

      Poista
  2. Mulla on blogissani näkyvät ylipolven villasukat ja pidän niitä usein talvisin töissä lyhyen hameen kanssa. Lämmittää kivasti koipia :D Mutta toi sun yhdistelmä on kaunis, klassisen kaunis ja kivan tehosteen kuviin tuo talven vaaleus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Villasukatkin voi olla tosi ihana asuste ja lämmin! :) Ylipolven villasukat kelpaisi tännekin! :) Ne sopii varmasti tosi hyvin lyhyen hameen kanssa. :) Joo, toi asu on tosiaan klassinen, ja vaikka toi hame on hankala, niin yllättävän kiva loppujen lopuksi. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)