ELÄKÖÖN RAKKAUS!

Ensimmäistä kertaa elämässäni aloitin päivän lasillisella kuohuvaa. Mutta erittäin hyvästä syystä! Tapahtuipa niin, että menin tässä jokin aika sitten kuntosalille aamutuimaan niin kuin aina.

Oli body pump –tunnin vuoro, jossa hikoillaan oikein kunnolla. Minun ohjaaja on ihan paras. Hän on superhauska ja hänen tuntinsa ovat hauskoja. Tosiasiassa en tunne häntä paljoa. Mutta tuona aamuna minua odotti elämäni yllätys…

Body pump –tunnin jälkeen tapahtui jotain odottamatonta. Ihmettelin, miksi kaikki menivät ohjaajan luokse, eivätkä sujahtaneet ovesta ulos jatkamaan menojaan kuka minnekin. Vielä enemmän ihmettelin, kun eräs nainen alkoi lukea runoa. Ja voi pojat, se oli runo rakkaudesta! Ilmeeni oli varmasti näkemisen arvoinen, kun tajusin ohjaajani menneen naimisiin! Hänen puolisonsa, joka sattui olemaan mies, oli luonnollisesti paikalla.

Oli jotenkin niin upeaa olla siinä ja nähdä heidät molemmat niin rakastuneina. Melkein kyynel vierähti poskelleni. Vain sen vuoksi, että he jakoivat niin ihanan hetken meidän kanssamme. Runo päättyi, lahja ojennettiin ja lopuksi kohotimme maljat.

Ajatuksia rakkaudesta

Kyllä, minä uskon vielä rakkauteen, kaikista kokemuksistani huolimatta. Eikä ole väliä onko se miehen ja miehen, naisen ja naisen vai miehen ja naisen välistä rakkautta. Tuon päivän jälkeen halusin kirjoittaa ajatuksiani rakkaudesta. Nyt ajankohta on mitä parhain, sillä onhan San Valentin! Suomessa se on ystävänpäivä, mutta Espanjassa juhlistetaan rakkautta.

Minä rakastan perhettäni, ystäviäni ja sukulaisiani. Olenko kuitenkaan sitä koskaan heille sanonut? Olenko sanonut heille, miten he ovat tärkeitä ja ilman heitä elämäni olisi onnetonta? Miksi sen ääneen sanominen kuitenkin tuntuu niin vaikealta? Miksi taas espanjaksi se tuntuu niin helpolta? Luontevalta? Miksi Espanjassa halaan ja annan poskipusuja, mutta Suomessa en mielelläni päästä ihmisiä lähelleni? Toki Suomessa halaan ystäviäni, mutta se ei ole niin itsestään selvää kuin Espanjassa.

Tämä kulttuurien ristiriita on suorastaan hämmentävä. Ja silti… rakkaus on universaali. Rakkaus ei tunne rajoja.

Olen miettinyt, miten rakkauttakin on monenlaista. On olemassa romanttista rakkautta, äidinrakkautta vai pitäisikö sanoa vanhempainrakkautta (sillä yhtälailla isätkin rakastavat lapsiaan), ystävien ja sukulaisten välistä rakkautta ja lähimmäisenrakkautta. Kaikki ovat erilaisia ja omalla tavallaan hienoja.

Rakkaus tunteena on hieno. Kävipä päässäni myös pelottava ajatus. Mitä jos en olekaan koskaan ollut rakastunut? Mitä jos olenkin ollut rakastunut rakkauden tunteeseen? Mistä sen siis voi tietää, onko sitä koskaan ollut rakastunut?

Toisaalta ehkä nuoruuden rakastumisia ei voi enää verrata tähän hetkeen. Olen kasvanut. Ehkäpä rakkauskin muutti muotoaan näiden vuosien aikana? 

Se, mikä alkoi ja oli ensirakkauteni, päättyi. Olin liian nuori, enkä ollenkaan valmis. Se, mikä alkoi ja oli elämäni rakkaus, muuttui roihuavasta tulesta hiljalleen palavaksi liekiksi, joka lopulta tukahtui. Tilalle tuli kaveruus. Kun ei ole liekkiä, ei roihua tai edes sitä pientä kipinää, ei ole romanttista suhdetakaan. Ei ole pohjaa, josta jatkaa tai johon suhdetta rakentaa. Silloin se on vain ystävyyttä. 

Uskon, että elämässä on kolme rakkautta, joten ehkä minulla on toivoa. Kolme siksi, että kolmas kerta toden sanoo. Sanoohan se jo vanha sananlaskukin. ;)

1. Ensirakkaus (El primer amor)

     2. Elämäsi rakkaus (El amor de tu vida)

     3. Todellinen elämäsi rakkaus (El verdadero amor de tu vida)

Näen tämän kuitenkin hyvin vaikeana. Maailma on muuttunut lyhyessä ajassa ja ihmiset ovat erilaisia. Ennen toiseen sitouduttiin niin myötä -kuin vastamäessä, mutta nykyisin erotaan melko heppoisesti. 

Toisekseen on todella vaikea löytää ihmistä, joka kolahtaisi. Jos jo ystäviä on hankala löytää, niin ajatelkaapas sitä elämänkumppania. Pitäisi olla aikamoinen tuuri, että törmäisi tällaiseen henkilöön. 

Jos sitten vaikka kävisikin niin, että joku kolahtaisi. Oikein todella ja näkisit hänet mielenkiintoisena, mutta mitäpäs jos se toinen henkilö ei tunne samoin? Tai mikä pahinta, ei edes anna tilaisuutta tutustua? Tai jos vaikka tutustuisit johonkin tosi huipputyyppiin, joka muuten on täydellinen, mutta "se jokin" puuttuu? 

Kyllä, elämänkumppania (ja myös ystäviä) on vaikea löytää! Kumppania, joka kulkee rinnallasi, elämän matkalla samaan suuntaan kuin sinä. Joka tuntee sinun vahvuutesi ja heikkoutesi, mutta on silti rinnallasi. Jonka kanssa jaat ilot ja surut ja parhaimmat naurut. Jonka kanssa perustat kodin, ehkä perheen, matkustat ja näet maailmaa, vaihdat ajatuksia. Avioliitto on kuin 50 vuoden keskustelu. 

Ja sama pätee myös ystäviin. Tosiystäviä on vaikea löytää. En löytänyt parhaimpia ystäviä kovin helposti Espanjassa taikka Suomessa, mutta sitten yhtäkkiä he vain tupsahtivat elämääni. Monesti juuri yllättäen, ihan kuin jonkun sattuman kautta.


Sattumalta juttelin Chilessä asuvani ystäväni kanssa rakkaudesta. Hän laittoi minulle ihanan mietelauseen. Tykkäsin siitä niin paljon, että laitan sen tähän lopuksi. Todellakin. Rakkautta ei etsitä. Se tulee, jos on tullakseen. Yksinkin on hyvä olla. Mieluiten tosiaan yksin kuin huonossa seurassa tai seurassa, joka ei tue päämäärien saavuttamisessa. 

Älä etsi rakkautta. 

Rakkautta ei etsitä, se on. Ja kun se on, se tulee, koska sitä sinä olet. Sen etsiminen vie sitä automaattisesti kauemmas sinusta ja turhauttaa sieluasi, tulet epätoivoiseksi ja luulet tarvitsevasi sitä. Et sinä tarvitse rakkautta, sinun täytyy vain muistaa, että sitä sinä jo olet.

Hyvää rakkaudentäyteistä ystävänpäivää! ¡Feliz San Valentín!

Miten sinä juhlistat ystävänpäivää / San Valentinia?