sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

MATKA-AJATUKSIA

Ajattelin jakaa kanssanne ajatuksia, hassuja pohdintoja ja ajatuksen virtaa matkamme suunnittelusta ja miten se edistyy, vai edistyykö. Tulevan matkamme ajankohdaksi on siis nyt varovaisesti varmistumassa syyskuun kolme ensimmäistä viikkoa. Kesällä emme siis ihan vielä pääse reissuun, koska molemmat ollaan töissä koko kesä.

Mutta arvatkaa mitä? Vielä meillä ei ole varmuutta tulevasta kohteesta/kohteista. 

Olemme miettineet kovasti, että interrail olisi oikeasti kiva, kunhan pidetään huoli, ettei ängetä liian monta paikkaa. Tarkoitus olisi valita muutama kohde ja tutustua niihin muutamiin hyvin ja antaumuksella. Olisi ihanaa, jos voisi yhdistää kaupunkilomailun, mutta toisena päivänä voisikin jo olla meren äärellä ja upottaa varpaat hiekkaan.  
Kuva on lainattu täältä.
Mietimme, että interrail voisi pitää sisällään kolme maata, jotka olisivat Saksa, Ranska ja Italia...

Toinen vaihtoehto olisi tehdä matka Unkariin, Budapestiin, jonne olenkin halunnut matkustaa jo pidemmän aikaa. Budapestissä kaupunkimiljöö on varmasti huikaiseva, siellä on historiallisia kylpylöitä… Unkarista voisi sitten jatkaa Kroatiaan ja tutustua maahan siellä päässä. 

Syyskuussa luulisi Kroatiassa olevan varmasti lämpöä ja auringonpaistetta. Se tuntuu juuri nyt aivan erityisen houkuttelevalta, kun ikkunasta ulos katsoessani näen vain lunta ja harmaan, ankean sään ja hennon lumisateen. Unkari ja Kroatia olisivat mielenkiintoisia myös siksi, koska en ole käynyt kummassakaan. Tosin, enpä ole käynyt Italiassakaan ja siellä Venetsia vetää minua puoleensa magneetin lailla. Ranskassa olen aikoinaan asunut jonkun aikaa ja Saksassa olen käynyt Berliinissä. 
Kuvat on lainattu netistä.
Koska muutan Espanjaan takaisin loppukesästä ennen reissua, niin tietenkin tarkistin minne Ryanair lentää Zaragozasta. Noh, Ryanairilla olisi lentoja Ranskaan (Pariisiin) ja Italiaan (Milano)! Olisi huippua hyödyntää nämä lennot! 

Matkojen suunnittelu on ollut minulle aina melko helppoa. Nyt kun pitäisi suunnitella järkevä matkareitti monen paikan halki, niin siinä riittää haastetta. Tosiaan miun harteilla on päättää lopulliset kohteet ja reitit ja organisoida matka. Miusta tuntuukin, että olen nyt ihan solmussa! Varsinkin, kun en osaa päättää. Pitäisiköhän ryhtyä arpomaan? Entten tentten teelika mentten....
 post signature

2 kommenttia:

  1. Toi ois niin ideaalitilanne, että varais vain menolennon ja tulolento olisi hieman auki tai varaisi sne jollekin tietylle päivälle. Hyvältä vaikuttaa noi matkakohteet, eikun tuumasta toimeen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon monesti miettiny, että varais vaan tulo ja meno lennon, niin sit jäis tietynlainen vapaus reissata. Noh, jonkinlainen suunnitelmantynkä olisi hyvä olla mukana, ettei siellä sit menis yhtään aikaa suunnitteluun, vaan sais keskittyä matkasta nauttimiseen! :) Kuhan saan lomat varmistettua, niin sit uskaltais jo alkaa varailemaan. :) Sitä ennen jää aikaa sumplia kohteita (edelleen mietin vaihtoehdoista Saksa, Ranska, Italia tai Ranska, Italia tai Unkari, Kroatia tai Kroatia). ;)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)