torstai 16. elokuuta 2012

KELTAISTA JA SMÖOY

Tässä nyt tulee tämä keltainen hihaton paita, jonka joku aika sitten esittelin täällä vaatekaappini uutena tulokkaana ja joka ennen kaikkea toi uutta väriä. Nyt viimein näette, millainen se on päällä. Ostohetkellä aprikoin pitkään ostaakko vai ei, kun mielestäni näytin niin oudolta keltaisessa. Puhuin kuitenkin itse itseni ympäri. ;)
Tässä se nyt sitten on, the paita. Huomatkaa miun kirkkaanpunaiset huulet! Niiden tarinan kerron hieman myöhemmin, ei nimittäin normaalisti ole noin punaiseksi punatut huulet miulla...
Paita on 100% puuvillaa. Se on hyvä juttu, koska siitä tehdyt vaatteet ovat hengittäviä ja eivät kutita tai ärsytä ihoa. En kuitenkaan ole uskaltanut pestä koneessa, koska paidassa on ohut verkkomainen kangas. Halusin pelata varman päälle ja pestä käsin.
Piipahdimme eilen myös Smöoy -jäätelömyymälässä (mahdoton lausua suomalaisittain, ihan menee kieli solmuun ;) , espanjalaiset lausuvat tuon "smoi"). Smöoy valmistaa jogurttijäätelöä ja mainostaa sitä terveellisempänä jäätelönä. Yritys on itse kehittänyt jogurttijäätelönsä ja sitä saa eri makuina. Lisäksi saa valita, minkä kera haluaa jäätelönsä. Tarjolla oli monipuolinen valikoima erilaisia kastikkeita ja muita toppingeja.

Itse otin kermajogurttijäätelön (nata) valkosuklaakastikkeella ja seuralaiseni valitsi jogurttijäätelön al natural. Kermajogurttijäätelö maistui jäätelömäiseltä ja tuo natural maistui enemmän jogurtilta. Jos siis haluatte jäätelönmakuista jogurttijäätelöä, niin tuo nata on hyvä vaihtoehto.
Tämä Zaragozan Smöoy sijaitsee Paseo Independencia -kadulla, joka on varmasti Zaragozan tunnetuin ja tärkein katu. Toinen Smöoy sijaitsee Alfonso I -kadulla, joka on myös merkittävä katu Zaragozassa. Kaikki matkailijat, jotka ovat käyneet Zaragozassa, ovat varmasti kulkeneet näitä kahta katua pitkin.

Nyt elokuun aikaan Zaragoza on yksi niistä kaupungeista, joka hiljenee täysin. Niinpä liikennettä ja ihmisiä ei kadulla ole nimeksikään. Monet pienet liikkeet sulkevat juuri elokuussa ovensa ja lähtevät lomalle. Elokuu on myös se kuumimmista kuumin kuukausi ja monena päivänä ollaan oltu +40ºC.



2 kommenttia:

  1. Tosi kaunishan tuo keltainen paita on! Jotenkin naisellinen. Jogurttijäätelö on aivan parasta, se on niin kuohkeaa, nami nami. Oikein odotan että saan taas sitä! No, reilu viikon päästä Barcelonaana jee :D

    VastaaPoista
  2. Kiitos kaunis! :) Tosi kiva kuulla, ei ole sitten hullumpi ostos ollut. ;) Jogurttijäätelö yllätti positiivisesti ja näyttää, että se on nyt tällä hetkellä tosi suosittua. Monet kerrat kun kuljin Smöoyn ohi, niin tosi paljon oli aina väkeä siellä ja pitkät jonot. Muutenkin oon kuullu jogurttijäätelöistä vain pelkkää hyvää. :) Käsittääkseni tuo Smöoy on espanjalainen yritys. :)

    Oi että, noin lähellä on jo siun lähtö! :) Barcelona on niin ihana kaupunki! Hyvää matkaa jo näin etukäteen! :) Itsekin mietin, että palatessani Suomeen voisin mennä taas sitä kautta. Jo pelkkä katukuva Barcelonassa on niin kaunis. :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)