Elokuvat
Star leaf (sci-fi, trilleri, v.2015)
Joukko retkeilijöitä löytää metsästä
avaruusolentojen marihuanaa, ja päätyvät taistelemaan henkensä edestä
avaruusolentojen suuttuessa.
Tämä oli jotenkin
outo elokuva. Se kuitenkin alkoi niin jännittävästi, etten raaskinut jättää
sitä kesken. Mielestäni tämä menee ”regular”-kastiin, koska vaikka
periaatteessa se oli omaperäinen, niin ei kuitenkaan uskottava ja moni muukin
kohta tässä ontui.
**
Kuva on lainattu. |
Anna Karenina (draama, v.2012)
Leo Tolstoin kuuluisaan samannimiseen romaaniin
perustuva elokuva kielletystä rakkaudesta ja petoksesta.
Odotin tarinalta
niin paljon enemmän. Itse elokuva on hyvä ja hyvin lavastettu hyvine
näyttelijöineen. Jotain jäi silti puuttumaan. Tämä oli myös paikoin hidas
leffa, mutta tulipahan katsottua. En tiedä innostunko enää lukemaan itse
kirjaa.
***
Kuva on lainattu. |
Sarjat
Sarjoissa
seurasin seuraavia tapauksia: Grimm, Better Call Saul, Fear the Walking Dead,
Last man on earth, Manhattan ja Game of Thrones.
Erityisesti Game
of Thrones oli jälleen viikon kohokohta. Koko jaksossa sattui ja tapahtui alusta
loppuun. Lisäksi aina tuppaavat jättämään johonkin jännittävään kohtaa, kuten
tälläkin kertaa.
Last man on earth
–sarjan kohdalla puolestaan toivon sen loppuvan pikaisesti. Kummasti huonontunut
ja meno on mennyt niin naurettavaksi, että ihan ärsyttää.
Manhattan on
puolestaan tylsänpuoleinen, en ole vielä ollenkaan vakuuttunut. Olenkin nähnyt vasta pari jaksoa.
Grimm on tuttuun
tapaan huippu.
Better Call Saul on hyvä.
Fear the
Walking Dead on myös hyvä. Ei
verrattavissa The Walking Dead-sarjaan, koska se on tehty eri twistillä (maailma
on sama, mutta näyttelijät ja tarina eri). Olen kuitenkin myyty ja ehkä jopa
toivoisin, että jotenkin nämä sarjat yhdistyisivät tulevaisuudessa niin, että
tarinoiden henkilöt kohtaavat jossain vaiheessa…
Kuvat on lainattu. |
Millainen elokuva -/
sarjaviikko teillä on ollut?
Leffoja katsoin vain Braveheartin. Sarjoista on mainittava Satuhäiden jakso, joka oli kuvattu Gran Canarialla. Jaksossa vilahti niin tätini kuin entinen työkaverikin!
VastaaPoistaBraveheart on tosi hyvä leffa! :) Vaude! :) Varmaan on ollu jännä kattoo Satuhäitä. ;) Itsekin tykkäsin sitä kattoo Suomessa ollessa. :)Kiva, kun siinä näytetään häitä muualtakin kuin vain Suomesta. :)
Poista