Jossain vaiheessa perjantai ja 13 ovat
sulautuneet yhteen. Syntyi epäonnen päivä. Epäonnen päivä, jota yhä tänäkin
päivänä lietsotaan elokuvien ja kirjallisuuden avulla. Mutta joskus totuus
ylittää fiktion. Joskus totuus on taruakin ihmeellisempää…
Täällä Espanjassa
epäonnen päivä ei ole perjantai, vaan tiistai 13. Niin tai näin, itse en
kumpaisenakaan päivänä touhua paljoa –ettei vain sattuisi mitään. Taikauskoinen
tai ei, en halua ottaa selvää.
Kuva on lainattu. |
Tästä epäonnisesta
päivästä syytin perjantai kolmattatoista. Selvisi, että minulle oli laitettu
viestiä tapaamisen siirtämisestä –tuo viesti ei vain koskaan ollut saapunut
minulle!
Siinä missä minun
perjantaini tuntui epäonniselta, se ei kuitenkaan ollut mitään, ei yhtään
mitään, verrattuna kahden kaverimme perjantaihin. Siihen verrattuna minun ei
pitäisi edes valittaa. Kerron siis teille heidän päivästään. Silloin he
lähtivät matkalle kohti Ranskaa.
Kaikki, mikä voi mennä pieleen, meni pieleen.
Matka, jota he eivät unohda koskaan
Heidän matkansa
päämääränä oli Marseille, Ranska, jossa esiintyisi kuuluisa AC/DC. Lippu
pelkästään konserttiin maksoi yli 100€. Minä puolestani olin saanut vihiä, että
Zaragozasta pääsisi Marseilleen junalla. Välitin heille tiedon. Minua ei
kuunneltu. Päättivät lähteä kaikesta huolimatta matkalle autolla. Matkalle, joka olisi
n.780 km suuntaansa!
Kaverusten,
kutsutaan heitä vaikka Pepeksi ja Pedroksi (nimet on muutettu, mutta tarina on
tosi), matka alkoi. Ennen kuin Espanjan ja Ranskan välistä rajaa oli edes
ylitetty, ilmeni yllättäviä ongelmia. Auton ratti alkoi täristä. Tämä siitä
huolimatta, että auto oli hiljattain ollut katsastuksessa.
Pepe ja Pedro
menivät lähimpään korjaamoon. Kävi niin, että renkaat piti vaihtaa. Autokorjaamolla sattui olemaan vain yksi vaihtoehto -ne koko korjaamon kaikista kalleimmat renkaat! Tähän
rengasepisodiin tuhraantui kaksi tuntia. Pääasia oli tietenkin, että auto
saatiin kuntoon ja matka jatkui. Kukapa sitä nyt viallisella autolla haluaisi
ajaa?
Raja ylitettiin.
Sitten alkoi sattua ja tapahtua. Pedron terveys petti. Hänen suustaan alkoi
tulla verta ja poskihampaisiin alkoi koskea. Hänellä oli tulehdus. Pedrolla ei kuitenkaan ollut eurooppalaista
sairaanhoitokorttia, joten hän ei voinut mennä sairaalaan Ranskassa.
Kaverukset olivat
edelleen niin menossa konserttiin näistä pienistä vastoinkäymisistä huolimatta.
Vihdoin ja viimein he saapuivat kaupunkiin, Marseilleen, oltuaan tien päällä
aamusta asti. Mutta epäonni ei päättynyt. Itse kaupungin sisään meno kesti
viisi tuntia! VIISI!
Tämä johtui ruuhkasta, minkä takia piti jonotella. Tuona aikana heitä kohdeltiin erittäin epäystävällisesti –vain,
koska autossa oli espanjalainen rekkari. Eräästä toisesta autosta heitettiin tölkki heidän autoonsa ja pölisivät jotain ranskaksi töykeään sävyyn.
Tässä vaiheessa
peli alkoi olla menetetty. Kun he lopulta olivat kaupungissa, konsertti oli jo
päättymäisillään.
Kuva on lainattu. |
Pepe oli jo
valmis heittämään pyyhkeen kehään. Hän halusi vain kääntyä takaisin ja mennä kohti kotia. Kaikki nämä vastoinkäymiset alkoivat nimittäin rassata mieltä oikein
toden teolla.
Hostelli oli jo kuitenkin
varattu ja maksettu, väsymys painoi reissumiehiä, Pedron suuongelmat jatkuivat...
Lopulta he totesivat, että fiksuinta, mitä he siinä tilanteessa voisivat tehdä,
olisi nukkua yön yli.
Enää piti siis
vain löytää hostelli.
Sitä ei näkynyt
mailla eikä halmeilla. Nyt viimeistään koko matka alkoi ottaa pattiin. Tähän
mennessä autossa oli ollut ongelma, pysähdys autokorjaamolle, Pedron suu vuosi
verta ja hampaita koski, Marsellaan sisäänpääsy kesti viisi tuntia, epäystävällistä käytöstä sekä jäävuoren huippuna konsertin menetys ja sitä myöten sen ainoan pääsyynsä Marseillan
matkalleen… Siihen päälle vielä se, ettei varattua hostellia tuntunut löytyvän.
Siihen päälle vielä armoton matkaväsy.
Kunnes viimein!
Hostelli löytyi, kaikkien niiden lukuisten vastoinkäymisten jälkeen. Mutta
epäonnelle ei näyttänyt tulevan loppua… Hostelli oli kuin suoraan
kauhuelokuvasta. Ränsistynyt, epämääräisen oloisella alueella...
Lopulta
huoneeseen päästyään, Pedro sanoo Pepelle:
”Hei, me ei olla
syöty mitään”. Pepen piti lähteä etsimään murkinaa. Läheisessä kebab-paikassa
ei ollut vaihtorahaa. Myyjä yritti ehdottaa melkoisen eriskummallista diiliä…
”Anna minulle
50€, niin minä annan sinulle 20€ plus voucher supermarkettiin.”
Kuva on lainattu. |
Seuraava päivä
valkeni, mutta fiilikset oli maassa. Pedron suuongelma jatkui ja
painajaismaiselle matkalle ei näkynyt loppua.
Alkoi kotimatka.
Tämä siitäkin huolimatta, vaikka he olivat maksaneet kahdesta yöstä. He
halusivat vain kotiin.
Espanjan puolella
Pedro pääsi sairaalaan ja hänelle laitettiin piikki. Olo parani ja loppumatkan
hän pystyi jopa ajamaan.
Pepen seuraava matka suuntautuukin Kiinaan jo tämän viikon aikana –ilman Pedroa. Pepe, toivon sinulle tällä kertaa parempaa matkaonnea! Millainenkahan matka siitä mahtaa tulla?
Halusin jakaa Pepen ja Pedron tarinan täällä, koska minusta se oli jotain aivan uskomatonta. Painajaismainen matka alusta loppuun. Se mielettömän huono onni ja huh, vielä reissun päällä. Me kaikki tiedämme, että jos matkalla jokin menee mönkään, niin se vaikuttaa pakosti fiilikseen. Näillä jätkillä KOKO reissu meni mönkään.
Kommentoithan alle, jos luit loppuun asti! Onko teille sattunut jotain epäonnekasta perjantaina 13?
Aika hurja tarina! Eivät "Pepe ja Pedro" sitte noudattaneet espanjalaista sanontaa: "En martes / viernes 13 no te cases ni te embarques."
VastaaPoistaOlen kuullut sanonnasta tiistai- ja perjantaiversiot ja eka muuttoyrityksemme Kanarialta Suomeen oli pe 13. ja ukko ei ensin suostunut tuona päivänä lentämään. Otimme kuitenkin lennon ja tuo eka muuttoyritys meni lopulta metsään ja jouduimme palaamaan puoleksi vuotta takaisin ennen sitä "oikeaa" muuttoa. Lieneekö sitten tuon perjantain 13. syytä...?
Kuulostaa tutulta toi sanonta, mutta tiistai-versio. :D No niinpä, tosi hurja matka. :/ Miten voiki sattua kaikki paha samalle kertaa? :( Ja eipä omassa perjantaissanikaa ollu hurraamista, mutta se ei ollut mitään verrattuna tohon. :P
PoistaNo onpas teilläkin ollut sitten huonoa onnea. :O Ehkäpä perjantai 13 on jotain perää. :I
Voi kääk mikä perjantai, kyllä on mennyt päivä piloille ja ilman muuta se oli 13:sta päivän syytä! Parempaa viikonloppua sinne. <3
VastaaPoistaMieki olin ihan huuli pyöreänä, painajaismainen perjantai 13! :O Kiitosta! :) Hyvää viikonloppua myös sinne! :)
VastaaPoista