PERJANTAI 13 –MITEN MENI NOIN NIINKUIN OMASTA MIELESTÄ?

Jo keskiajalta lähtien perjantaina on pidetty vaarallisena. Silloin ei esimerkiksi mielellään lähdetty pidemmille matkoille merille. Uskomus lienee perua siitä, että Jeesus kuoli perjantaina. 13 on taasen ollut iät ja ajat epäonnen luku. Ehkä siksi, koska 12 on täydellisyyden luku. Kuukausia on 12, Jeesuksen opetuslapsia oli 12, kreikkalaisilla oli puolestaan 12 pääjumalaa… 13 ei sovi mukaan. Se rikkoo järjestyksen.
 

Jossain vaiheessa perjantai ja 13 ovat sulautuneet yhteen. Syntyi epäonnen päivä. Epäonnen päivä, jota yhä tänäkin päivänä lietsotaan elokuvien ja kirjallisuuden avulla. Mutta joskus totuus ylittää fiktion. Joskus totuus on taruakin ihmeellisempää…

Täällä Espanjassa epäonnen päivä ei ole perjantai, vaan tiistai 13. Niin tai näin, itse en kumpaisenakaan päivänä touhua paljoa –ettei vain sattuisi mitään. Taikauskoinen tai ei, en halua ottaa selvää.

Kuva on lainattu.

Viime perjantaille osui tuo kammottava epäonnen ja sattumuksien päivä. Minulla oli suunnitelmissa eräs tapaaminen ja eräs tapahtuma heti aamusta. Kaikki ei todellakaan mennyt kuin Strömssössä. Minä olin paikalla täsmällisesti, mutta puolen tunnin odottelun jälkeen totesin, ettei toista osapuolta näy ja kuulu. Kaiken kukkuraksi en voinut soittaa, koska minulla ei juuri silloin ollut saldoa. Sitä myöten en voinut laittaa viestiäkään. Lisäksi menetin myös tapahtuman, sillä pitkän odottelun jälkeen en olisi enää ehtinyt paikan päälle. 

Tästä epäonnisesta päivästä syytin perjantai kolmattatoista. Selvisi, että minulle oli laitettu viestiä tapaamisen siirtämisestä –tuo viesti ei vain koskaan ollut saapunut minulle!

Siinä missä minun perjantaini tuntui epäonniselta, se ei kuitenkaan ollut mitään, ei yhtään mitään, verrattuna kahden kaverimme perjantaihin. Siihen verrattuna minun ei pitäisi edes valittaa. Kerron siis teille heidän päivästään. Silloin he lähtivät matkalle kohti Ranskaa. 

Kaikki, mikä voi mennä pieleen, meni pieleen.

Matka, jota he eivät unohda koskaan

Heidän matkansa päämääränä oli Marseille, Ranska, jossa esiintyisi kuuluisa AC/DC. Lippu pelkästään konserttiin maksoi yli 100€. Minä puolestani olin saanut vihiä, että Zaragozasta pääsisi Marseilleen junalla. Välitin heille tiedon. Minua ei kuunneltu. Päättivät lähteä kaikesta huolimatta matkalle autolla. Matkalle, joka olisi n.780 km suuntaansa!

Kaverusten, kutsutaan heitä vaikka Pepeksi ja Pedroksi (nimet on muutettu, mutta tarina on tosi), matka alkoi. Ennen kuin Espanjan ja Ranskan välistä rajaa oli edes ylitetty, ilmeni yllättäviä ongelmia. Auton ratti alkoi täristä. Tämä siitä huolimatta, että auto oli hiljattain ollut katsastuksessa. 

Pepe ja Pedro menivät lähimpään korjaamoon. Kävi niin, että renkaat piti vaihtaa. Autokorjaamolla sattui olemaan vain yksi vaihtoehto -ne koko korjaamon kaikista kalleimmat renkaat! Tähän rengasepisodiin tuhraantui kaksi tuntia. Pääasia oli tietenkin, että auto saatiin kuntoon ja matka jatkui. Kukapa sitä nyt viallisella autolla haluaisi ajaa?

Raja ylitettiin. Sitten alkoi sattua ja tapahtua. Pedron terveys petti. Hänen suustaan alkoi tulla verta ja poskihampaisiin alkoi koskea. Hänellä oli tulehdus. Pedrolla ei kuitenkaan ollut eurooppalaista sairaanhoitokorttia, joten hän ei voinut mennä sairaalaan Ranskassa. 

Kaverukset olivat edelleen niin menossa konserttiin näistä pienistä vastoinkäymisistä huolimatta. Vihdoin ja viimein he saapuivat kaupunkiin, Marseilleen, oltuaan tien päällä aamusta asti. Mutta epäonni ei päättynyt. Itse kaupungin sisään meno kesti viisi tuntia! VIISI!

Tämä johtui ruuhkasta, minkä takia piti jonotella. Tuona aikana heitä kohdeltiin erittäin epäystävällisesti –vain, koska autossa oli espanjalainen rekkari. Eräästä toisesta autosta heitettiin tölkki heidän autoonsa ja pölisivät jotain ranskaksi töykeään sävyyn.

Kuva on lainattu.

Tässä vaiheessa peli alkoi olla menetetty. Kun he lopulta olivat kaupungissa, konsertti oli jo päättymäisillään.

Pepe oli jo valmis heittämään pyyhkeen kehään. Hän halusi vain kääntyä takaisin ja mennä kohti kotia. Kaikki nämä vastoinkäymiset alkoivat nimittäin rassata mieltä oikein toden teolla. 

Hostelli oli jo kuitenkin varattu ja maksettu, väsymys painoi reissumiehiä, Pedron suuongelmat jatkuivat... Lopulta he totesivat, että fiksuinta, mitä he siinä tilanteessa voisivat tehdä, olisi nukkua yön yli.

Enää piti siis vain löytää hostelli.

Sitä ei näkynyt mailla eikä halmeilla. Nyt viimeistään koko matka alkoi ottaa pattiin. Tähän mennessä autossa oli ollut ongelma, pysähdys autokorjaamolle, Pedron suu vuosi verta ja hampaita koski, Marsellaan sisäänpääsy kesti viisi tuntia, epäystävällistä käytöstä sekä jäävuoren huippuna konsertin menetys ja sitä myöten sen ainoan pääsyynsä Marseillan matkalleen… Siihen päälle vielä se, ettei varattua hostellia tuntunut löytyvän. Siihen päälle vielä armoton matkaväsy. 

Kunnes viimein! Hostelli löytyi, kaikkien niiden lukuisten vastoinkäymisten jälkeen. Mutta epäonnelle ei näyttänyt tulevan loppua… Hostelli oli kuin suoraan kauhuelokuvasta.  Ränsistynyt, epämääräisen oloisella alueella...

Lopulta huoneeseen päästyään, Pedro sanoo Pepelle:

”Hei, me ei olla syöty mitään”. Pepen piti lähteä etsimään murkinaa. Läheisessä kebab-paikassa ei ollut vaihtorahaa. Myyjä yritti ehdottaa melkoisen eriskummallista diiliä…

”Anna minulle 50€, niin minä annan sinulle 20€ plus voucher supermarkettiin.”

Kuva on lainattu.

Se ei tullut kuuloonkaan. Lopulta Pepe onnistui ostamaan kebabbinsa, kun myyjältä yhden äkin löytyikin sitä vaihtorahaa.

Seuraava päivä valkeni, mutta fiilikset oli maassa. Pedron suuongelma jatkui ja painajaismaiselle matkalle ei näkynyt loppua. 

Alkoi kotimatka. Tämä siitäkin huolimatta, vaikka he olivat maksaneet kahdesta yöstä. He halusivat vain kotiin. 

Espanjan puolella Pedro pääsi sairaalaan ja hänelle laitettiin piikki. Olo parani ja loppumatkan hän pystyi jopa ajamaan.

Pepen seuraava matka suuntautuukin Kiinaan jo tämän viikon aikana –ilman Pedroa. Pepe, toivon sinulle tällä kertaa parempaa matkaonnea! Millainenkahan matka siitä mahtaa tulla?

Halusin jakaa Pepen ja Pedron tarinan täällä, koska minusta se oli jotain aivan uskomatonta. Painajaismainen matka alusta loppuun. Se mielettömän huono onni ja huh, vielä reissun päällä. Me kaikki tiedämme, että jos matkalla jokin menee mönkään, niin se vaikuttaa pakosti fiilikseen. Näillä jätkillä KOKO reissu meni mönkään.

Kommentoithan alle, jos luit loppuun asti! Onko teille sattunut jotain epäonnekasta perjantaina 13?