Kuten
edellisessä postauksessa kerroin, olen ollut ihan älyttömän
kiireinen ja siihen päälle vielä matka Suomeen. Siksi viime
viikolla en ehtinyt tehdä viikkokatsausta, joten nyt raportoin
kahden viikon näkemiset yhteen postaukseen. Jatkossa jatketaan
samaan malliin, että kerran viikossa kerron näkemistäni leffoista
ja sarjoista. Minulla on tavoitteena nähdä ainakin yksi elokuva
viikon aikana. Sarjoja sen verran, kuin ehdin.
Kesä
on jo alkanut, vaikka vielä vedelläänkin toukokuun viimeisiä
päiviä. Yleisesti ottaen kesällä ei tule katsottua niin paljon
leffoja ja sarjoja, kuin mitä talven aikaan. Telkkariahan minä en
juuri katso ollenkaan Espanjassa ollessa. Ainoastaan iltapalan aikaan
se on päällä ja jos siellä on jotain mielenkiintoista, niin jään
katsomaan. Tosin nyt olen innostunut Masterchefistä ja ilokseni
huomasin, että sen seuraaminen onnistuu ihan Suomestakin käsin. Eli
ei käy niin kuin esim. Yle areenalla, että maarajoituksen vuoksi en
voi nähdä mitään. Suomessa menen melko samoilla linjoilla. Tähän
mennessä täällä ollessa en ole avannut telkkarin kuin kerran ja
sitä katsoin ehkä 15 min.
Kesällä
tulee myös luettua enemmän. Eniten tykkään lukea ulkona, jos on
aurinkoinen sää. Silloin menen terasille istumaan ja nauttimaan
auringosta. Itse en tykkää ottaa aurinkoa siinä perinteissä
mielessä eli en tavoittele rusketusta ja minulla onkin aina
aurinkovoidetta kunnon suojakertoimilla. Kunnon suojakerroin on 30
tai miellään jopa 50 tai enemmän. Ruskettumastahan se ei estä,
mutta tekee sen, että voi oleilla pidempään auringossa. Aurigossa
onkin parasta se lämpö, joka hellii. Muistakaa tekin kesän aikaan
suojata nahkanne joko vaatteilla tai aurinkorasvoilla!
Kuva on lainattu. |
Ja
sitten leffojen ja sarjojen pariin. Elokuvia näin ainoastaan kaksi
kappaletta: Pelkoa ja inhoa Las Vegasissa ja Evil dead.
Kummastakaan elokuvasta en
suuremmin välittänyt. Ensiksi mainittu oli täysi pohjanoteeraus,
vaikka siinä oli itse Johnny Depp, joka on mielestäni todella hyvä
näyttelijä. Tämä leffa oli kertakaikkiaan puuduttava, sillä koko
aika se oli sitä samaa, eikä siinä oikein ollut kunnon juonta.
Pelkoa ja inhoa Las Vegasissa kertoo huumehörhökaveruksista, jotka menevät Las Vegasiin. Elokuva on tehty v.1998.
*½
Evil
dead on puolestaan 80-luvun leffa, josta on kuulemma tullut jo
klassikko. Tässä oli toki juonta jo paljon enemmän kuin
aikaisemmin mainitussa leffassa, mutta tässäkin tökki muutama
asia. Se kuintenkin päättyi niin jännittävästi, että haluaisin nähdä jatko-osat.
**½
**½
Sarjoissa
jatkoin innolla Game of Thrones
-sarjan seuraamista. Sarjassa eletään nyt jännittäviä aikoja.
Jos joku ei vieläkään ole katsonut sarjaa, niin suosittelen. Se on
monessakin mielessä rajoja rikkova sarja. Itse meinasin jättää
sen katsomisen liiallisen väkivallan ja seksistisyyden takia, mutta
juonenkäänteet olivat liian kiinnostavia tehdäkseni noin
radikaalia ratkaisua. Sarja on osoittautunut erinomaiseksi ja
väittäisin sen olevan yksi kaikkien aikojen parhaimmista sarjoista,
sillä niin hyvin se on tehty kaikin puolin.
Fear
the Walking Dead -sarja on
toinen, jossa odotan jokaista jaksoa. Minua kiehtoo tällaiset
selviytymistarinat zombien valtaamassa maailmassa.
Grimm
-sarjan viides kausi tuli päätökseensä ja oli muuten jännä.
Toimintaa oli paljon ja pari yllätyskäännettä. Harmittaa jo nyt
etukäteen, sillä sarjasta tulee tietääkseni enää yksi kausi.
Grimmin vaiheita on ollut jännä seurata.
Masterchef
España
Amatooriruoanlaittajat osallistuvat reality-showhun,
jossa pääsevät näyttämään kyntensä ruoanlaiton saralla. Tässä
todellakin on haastetta ottaen huomioon Espanjan ruokakulttuurin.
Olen katsonut huulipyöreänä kalojen fileerausta ja merenelävien
käsittelyä.
Mitä
elokuvia ja sarjoja olet viime aikoina nähnyt?
Onpas ollut ADHD-viikko (tai siis kaksi), kun olen ehtinyt tuijotella vain leffan Anger Management. No, ehkä tämä korjaantuu, sillä VR:n s-postissa oli alekoodi Viaplay-palveluun ja nappasin sen meille ilmaiseksi kahdeksi kuukaudeksi! Olenkin katsellut sieltä jo kolme osaa Haven-nimistä sarjaa. Eilen bongasin sieltä leffan Minions (tai Kätyrit) ja tänään katselin espanjalaisen Los lunes al sol.
VastaaPoistaToi voiski olla kans hauska leffa kahtoo! :) Vau, varmasti huippua! :) Mekin aloitettiin se Haven sarja aikoja sitten, mutta se jäi kesken outoutensa vuoksi ja kun oli niin monta muuta mielenkiintoisempaa sarjaa. Jos katot sitä pidemmälle, niin kerro mitä tykkäsit! :) Monissa sarjoissa voi olla, että alussa vaikuttaa tylsältä / oudolta ja sit siitä tuleekin tosi hyvä, kun se pääsee vauhtiin. :) Kätyrit on joo tuttu, tykkäsin paljon! :) Tosta espanjalaisesta en ole kuullutkaan, ups! :P
PoistaMaster Cheffiä pitäisi alkaa seuraamaan. Jostain syystä olen laittanut korvan taakse kehut Australian sarjasta. Me katsotaan tällä hetkellä jo monta vuotta sitten ilmestynytta Black Mirroria. Todella hyvä sarja! House of cards pitää katsoa aina kun se tulee, ihan paras! Game of Thronesia emme ole seuranneet pariin vuoteen kun mies ei tykkää siitä :( Me katsotaan aina yhdessä ohjelmia, jonkinlainen harrastus :D
VastaaPoistaMasterchef on ihan jees, mutta ainakin tässä Espanjan versiossa yks jakso kestää ihan liian pitkään, yli 2 h!!! Sillä en sit oo kattonu joka viikko, ku aika ei vaan riitä... Pitääpäs kurkata tuota Black Mirroria. :) Kiitti vinkistä! House of cardista en tiiä tykkäisinkö, ku se on poliittikka-aiheinen sarja, vaikka toisaalta siinä näyttelee Kate Mara ja jo sen puolesta olisi jännä katsoa, sillä viime vuoden puolella olimme avustamassa yhdessä leffassa, jossa oli Kate Mara pääosassa! :) Juuh, ymmärrän. Meilläkin sarjojen ja elokuvien seurailu on sitä yhdessäoloa ja yhteinen harrastus. :) Kiitos muuten kommentistasi ja pahoittelut vastauksen viipymisestä!
VastaaPoista