TERVEISET SUOMESTA KÄSIN JA AJATUKSENVIRTAA

Minä olenkin jo Suomessa. Lopulta aika meni niin nopsaan, että minulta jäi aivan tyystin pari postausta tekemättä, enkä ehtinyt lopulta koneen ääreen ollenkaan ilmoittaakseni reissuun lähdöstä.

Noh, parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Sunnuntai-iltana lähdin bussilla kohti Madridia, josta minulla oli yöllä lento Ateenaan ja sieltä edelleen Helsinkiin. Lentoyhtiönä oli Aegean ja oli muuten hyvä. Lentolippu oli edullinen ja vaikka minun lopulta piti maksaa siitä matkalaukusta, jolloin edullisesta lentolipusta tulikin normihintainen, niin pidin kovasti muutamasta seikasta. Siitä, että käsimatkatavaroina olevista repusta ja käsiveskasta, ei nipotettu. Joissakin yhtiöissä niinkin on käynyt… Lennon aikana oli ruokatarjoilu. Kuvitelkaa, yölennolla söin pastaa. Ensimmäinen kerta ylipäänsä, että yöllä syön pastaa. Seuraavalla lennolla oli aamupalatarjoilu. Helsingissä olin ihmisten aikaan, eli päiväsaikaan. Eli hyvin meni. Hieman tuli kone myöhässä, mutta ei maata kaatavan paljon.

Mutta yhtä asiaa aina ihmettelen. Miten sitä matkoilla ja etenkin lennolla rähjääntyy? Voi hyvänen aika. Normaalisti panostan pukeutumiseen ja siistiin olemukseen, mutta lennoilla olen kuin liihottava haamu. Voisin vaikka vannoa, että hiukset ja naama rasvoittuvat puolta nopeammin.

Tällä matkalla otin ensi kertaa käyttöön jo aikoja sitten ostamani mp3-soittimen. Normaalisti en hirveästi musiikkia kuuntele, koska yleensä teen kirjoitus-tai ajatustyötä ja silloin musiikki on minulle häiriötekijä. En pysty keskittymään, jos taustalla pauhaa musiikki. Jos taasen tiskaan tai teen kotihommia, siivousta ja sen sellaista, niin silloin kuuntelen espanjalaista radiota tai kännykän kautta yleX:ää.

Nyt matkalla mp3 tuli kuitenkin tarpeeseen ja oli kiva kuunnella musiikkia. Siinä soivat suomalaisesta artisteista Kaija Koo, Elastinen, Jenni Vartiainen ja Cheekiä sen yhden kappaleen verran, muut oli ulkomaista sekä muutama espanjankielinen kappale. Kuuntelin esim. AC/DC -yhtyettä ja muuta rockia. Musiikin suhteen olen kaikkiruokainen. Olen oppinut kuuntelemaan niin rokkia kuin räppiä, eikä minulla ole mitään lempigenreä. Musiikki tilanteen mukaan! Tosin elokuvamusiikista minä pidän, sillä ne tuo mieleen kunkin elokuvan ja voin ikäänkuin fiilistellä leffaa. Yksi kappale, josta tykkään paljon, on Ellie Goulding "Love me like you do", jonka kuulin ensi kertaa 50 shades of Grey -elokuvasta.

Astuessani ulos Helsinki-Vantaan lentoasemalta, aurinko ja lämpö suorastaan syleilivät minua. Jäin kaupunkiin. Yllätyin säästä sekä itse kaupungista, joka näyttäytyi ihanan kesäisenä. Lähes aina olen nähnyt Helsingin synkkänä ja talvisena, mutta nyt siellä oli ihan erilaista.

Erityiskiitos siitä kuuluu bloggaajaystävälle Satulle, joka näytti kaupunkia ja otti osan nämä postauksen valokuvista. Oli aivan mahtavaa ja erilainen päivä. Sain olla turistina Suomen pääkaupungissa.

Samalla iski taas se kamala kulttuurishokki. Järkytyin Helsingin hinnoista. Näinkö kallista täällä on? 

Sen sijaan mielestäni erään ravintolan alkupaloissa oli ok hinta. Samoin burgeri, joka maksoi 10€.

Espanjassakin hyvä burgeri maksaa saman verran tai enemmän. Harmi vain, että tässä jauhelihapihvi oli jäänyt sisältä raa'aksi ja jouduin pyytämään lisäkypsennystä, mutta seuraavaksi järkytyin siitä, että meille tuotiin kokonaan uudet annokset. Espanjassa se pihvi olisi vaan otettu ja kypsennetty lisää. Minulle on Espanjassa käynyt niin, että liha on jäänyt liian raa'aksi sisältä ja silloin sitä on kypsennetty lisää. Koskaan eivät ole sanoneet vaihtaneensa annosta.

Eli tietyllä tavalla minusta tuntuu, että olen vieras vieraalla maalla. Vaikka tämä on minun kotimaa, niin tunnen itseni outolinnuksi ja ihmettelen joitakin asioita, jotka taas Espanjassa ovat arkipäivää ja olin jo ehtinyt tottua.

Heitetään esimerkkinä vaikka se, että kukaan ei tervehdi Suomessa. Jos kuljen hotellin käytävää ja toinen minulle tuntematon ihminen tulee vastaan, niin minulle on normaalia tervehtiä. Täällä, kun tuli ihminen vastaan, niin oli vain hiljaisuutta. Sen sijaan, jos itse tervehdin ensin, niin minua tervehdittiin takaisin. Hassua!

Mutta enköhän minä pian taas totu Suomeen. Olen jo Pohjois-Karjalassa. Täällä on hyvä. Ihmiset ovat rempseitä ja mutkattomia.

Toin kotiin viemisiksi ilmakuivattua kinkkua. Sitä olin ostanut niin minä, naapurin täti ja anoppi, joten reppu suorastaan tursusi kinkkua. Samalla mietin, että miten saan kotiväen totutettua kinkkuun, kun yleensä siinä on käynyt niin, että ne Espanjan kinkut olen syönyt minä yksin.

Tein siis omaa lempiherkkuani. Sämpylää, johon levitetään tomaatin puolikasta niin, että se kostuu tomaatista. Jäljelle jää tomaatin kuori, joka heitetään pois. Sitten ripaus oliiviöljyä ja päälle ilmakuivattua kinkkua. Äiti yllättyi positiivisesti ja isän kommentti oli: ”Eihän tää oo niin pahhaa”.

Nyt, kun olen Suomessa taas pidemmän aikaa eli kesän, jatkan bloggaamista, mutta harvemmalla tahdilla. Tarkoitus on jatkaa ehdottomasti elokuvien ja sarjojen viikkokatsausta.

Espanjalaisen ruoan pariin palaan taas syksyllä, ellei käy niin, että innostun täällä kokkailemaan espanjalaisia herkkuja. Postaustoiveita saa esittää!