Vapaa-ajallani
saatan monesti vilkuilla erilaisia matkavaihtoehtoja, samalla pyöritellen
mielessä, minne sitä matkustaisi seuraavaksi. Matkojen suunnittelu on ihan
parasta.
Tällä kertaa
ajattelin jakaa omat vinkkini matkojen ja lentojen bongailuun, mutta kuulisin
toki myös mielelläni juuri sinun vinkkisi.
Haluan tässäkin
välissä liputtaa myös lähi-ja kotimaan matkailun puolesta! Aina ei tarvitse lähteä
merta edemmäs kalaan, kun läheltäkin voi löytyä mielenkiintoisia matkakohteita.
Tässä
postauksessa keskityn lentoihin ja hotelleihin. Ne kun on varattuna, on matka jo hyvin suunniteltu. Hyvin suunniteltu on yhtä kuin puoliksi tehty. Toki on hyvä muistaa, että lento ei ole ainoa vaihtoehto, vaan myös
bussit, junat tai se oma auto.
Lentojen
varaamiseen löytyy internetistä monen monta sivustoa. Itselleni ovat tuttuja mm.
Yhä useammin
noilla sivuilla ja vastaavilla on tullut vastaan ilmiö, että ensin laittavat
halvan hinnan houkuttimiksi, mutta sitten hinta nousee rajusti mm.
matkalaukkukulujen myötä. Nuo edellä mainitut sivustot sentään näyttävät
selkeästi kokonaishinnan ennen maksua (eivätkä piilota sitä esim. linkin taakse, kuten
taannoin eräs nimeltä mainitsematon sivusto teki).
Tämä matkalaukkulisä
olisi ihan ok lyhyemmillä matkoilla tai jos hinta olisi kohtuullinen. Monelle
matkalleni olen kuitenkin tarvinnut sitä suurempaa laukkua ja niinpä lievästi
sanottuna ketuttaa, jos siitäkin pitäisi erikseen maksaa kohtuuttoman suuresti.
Uskon, etten ole ainoa, joka ihan mielellään ottaisi sen ruumaan menevän
laukun. Monesti lentokoneissa on tullut vastaan myös sellainen ongelma, kun
suurin osa tuo pienen matkalaukun käsimatkatavarana, mutta sittenpä ei olekaan
tilaa riittävästi.
Onneksi on
olemassa ainakin kaksi sivustoa, jotka näyttävät reilusti hinnan alusta asti
–ilman yllätyksiä.
Muchoviaje on minulle
tuttu vuosien takaa. Esimerkiksi Teneriffan matkamme ostettiin tältä
sivustolta. Muistelen, että ostoon tarvitaan espanjalainen pankkikortti.
Epäilen, että sama juttu voi olla El Corte Inglésin kanssa.
Molemmat
sivustothan ovat kaiken lisäksi ainoastaan espanjaksi, joten sekin voi
rajoittaa käyttäjiä –kaikki, kun eivät espanjaa osaa.
Mielenkiintoista
tässä on myös se, että molemmat on matkatoimistoja. Ei siis kannata mennä
siihen retkuun, että se olisi automaattisesti kalliimpi. Itse nimittäin
yllätyin, että El Corte Inglés –matkatoimiston kautta lennot todellakin ovat
merkittävästi edullisempia –jopa edullisempia kuin lentoyhtiön omilla sivuilla!
Eikö matkakohteella ole väliä? Silloin kannattaa käyttää Skyscanneria, joka antaa mahdollisuuden valita "kaikkialle". Tämä on jännittävä tapa etsiä hyviä hintoja ja päästä matkalle.
Kuva on lainattu. |
Hotelli+lentopaketit ovat hyviä diilejä. Niitä minäkin vilkuilen noista
aikaisemmin mainitsemista sivustoista. Myös pelkän hotellihuoneen varaus onnistuu edellä mainituista sivuista.
Lento ja myös hotelli kannattaa varata hyvissä ajoin etukäteen. Vaikka
on tutkittu, että Espanjassa paras aika ostaa lentolippu on seitsemän viikkoa ennen lähtöä, niin itse
en uskaltaisi riskeerata matkaa ja odottaa noin lähelle matka-ajankohtaa. Itse
varaankin lentoni noin kolme kuukautta etukäteen.
Samaisen tutkimuksen mukaan myös
matkustusajankohdalla on väliä. Lennot ovat edullisimmillaan tammi-ja
marraskuussa, helmikuussakin on melko edullista. Heinä-ja elokuussa lennot ovat
kaikista kalleimmillaan ilmiselvistä syistä.
Yleensä
meno-paluu tulee halvemmaksi kuin pelkkä meno. Joskus voi sattua, että meno
onkin edullisempi. Kannattaa siis tsekata molemmat vaihtoehdot!
Paras päivä ostaa
lentolippu on tiistaina aamulla. Olen huomannut, että etenkin viikonloppuna
lentojen hinnat kummasti nousevat. Kun taas viikolla ne ovat palautuvat
normaaliksi.
Onko sinulle sattunut koskaan niin, että olet
katsonut eri lentoja monen monta kertaa ja kun lopulta olet tehnyt päätöksesi
ja menet sivustolle, niin hinta onkin kummasti pompsahtunut, vaikka välissä ei
välttämättä ole ollut päiviä vaan muutama tunti?
Meille on. Sitten
luin netistä, että lentoyhtiöt seuraavat sivustojensa liikennettä ja jos
näkevät, että yhdestä kohdin on vierailtu usein, niin nostavat hintoja.
Lentoyhtiöt tietysti tämän kiistivät ja en tiedä onko tuollainen edes
mahdollista. Koska itselleni on kuitenkin turhan usein sattunut tuo hintojen
mystinen nousu, niin siitä edespäin olenkin visusti tyhjentänyt sivuhistoriani.
Enää meille ei onneksi ole sattunut noita mystisiä hintojen nousuja. En tiedä
onko tämä sattumaa, mutta taatusti tulevaisuudessakin toimin näin. Mikään ei
ole niin ärsyttävämpää kuin se, että luulet saavasi lennon hyvään hintaan,
mutta sitten kun menet ostamaan, niin se onkin kallistunut puolella.
Lentoja ostaessa kannattaa pitää mielessä yksi
tärkeä seikka. Paljonko lento tavallisesti maksaa kohteesta A kohteeseen B?
Ilman tätä tietoa et voi tietää, onko ostamasi lento tärppi.
Voin kertoa, että
Helsinki-Vantaalta Espanjaan Madridiin / Barcelonaan tavallinen lentolipun
hinta on n.200-230€. Jos taas matkustat Joensuusta / Kuopiosta Espanjaan
(Helsingin kautta), niin keskimääräinen hinta on n.300€ (Finnair). Näin ollen,
jos onnistut saamaan lentolippusi Helsingistä Madridiin alle 200€, niin onneksi
olkoon!
Jos en ole
jostain syystä tarttunut lento+hotelli -pakettiin, niin ensimmäiseksi aloitan
hotellini etsimisen Booking –sivustolta. Monet kerrat se on osoittautunut
parhaimmaksi ja esim. Hotels.com häviää sata nolla. Monesti ainakin itse olen
huomannut, että Hotels.com hinnat ovat kalliimpia kuin Booking –sivustolla.
Tämän lisäksi
hotelleja voi etsiä
Eniten käytän
kuitenkin Booking-sivustoa. Muistan myös monesti tarkistaa hinnat hotellin omilta sivuilta ja jos hinta on edullisempi sitä kautta, niin mieluiten varaisin ilman välikäsiä.
Viime aikoina omaksi
suosikikseni on kohonnut Weekendesk –sivusto, josta olen löytänyt todella
huiketa tärppejä esim. Bilbaon majoituksemme. Oman kokemukseni mukaan kaikki on
sujunut loistavasti. Weekendesk on loistava juurikin irtiottoihin, sillä
monesti se ei ole vain se hotelliyö, vaan kokemus. Eli siihen on ympätty
jotain, kuten vaikkapa kylpylä. Meidän edellinen matkamme siihen
ainutlaatuiseen paikkaan Euroopassa oli juurikin kyseisen sivuston kautta.
Olen seurannut
myös AirBnB –sivustolla tarjottavia majoituksia. Ideahan on siinä, että
sivustolla yksityishenkilöt majoittavat kotonaan tiettyä summaa vastaan. Olen
kuitenkin törmännyt pariin ongelmaan: monesti pyydetään samaa summaa kuin mitä
hotellissa majoittuminen maksaisi ja toisekseen ilmoitukset ovat todella
epämääräisiä.
Etenkin omaa Suomen matkaani silmällä pitäen olen katsellut eri
majoitusvaihtoehtoja Helsingissä ja on kyllä kallista. Palaan asiaan varmasti
tuonnempana, sillä aihe on mielenkiintoinen ja haluaisin kertoa oman näkemykseni
asiaan ja pohtia, miten asiat voisi tehdä paremmin.
Viime aikoina
olen törmännyt netissä esim. tässä espanjankielisessä artikkelissa
virhehintoihin. Kyseessä on siis hinta, joka on vahingossa laitettu väärin,
joko inhimillisestä tai systeemissä olevasta virheestä johtuen.
Tämä on erittäin mielenkiintoinen mahdollisuus
matkojen metsästämiseen. Kannattaa kuitenkin malttaa mielensä ja odottaa varausvahvistusta ennen kuin menee tekemään mitään muita varauksia. Joskus ne virhehintaiset lennot tai huoneet voidaan perua.
Itselläni ei
tästä ole omakohtaista kokemusta. Kuulisin mielelläni, jos jollakulla teistä
on?
MATKA-AIHEISIA SIVUSTOJA NETISSÄ
Tykkään olla ns. ajan tasalla matkajutuissa. Luen lehtiä ja uutisia. Minulla on kaksi suosikkisivustoa, joita voin teillekin suositella. Ensimmäinen on espanjankielinen matkablogi, jossa on jatkuvasti mielenkiintoisia tarjouksia ja ideoita reissuihin. Toinen on kaikille varmasti jo tuttu matkailusivusto. Jos ei ole, niin nyt viimeistään on aika tutustua Rantapalloon.
www.holidayguru.es
www.rantapallo.fi
Hyvää matkaa!
MATKA-AIHEISIA SIVUSTOJA NETISSÄ
Tykkään olla ns. ajan tasalla matkajutuissa. Luen lehtiä ja uutisia. Minulla on kaksi suosikkisivustoa, joita voin teillekin suositella. Ensimmäinen on espanjankielinen matkablogi, jossa on jatkuvasti mielenkiintoisia tarjouksia ja ideoita reissuihin. Toinen on kaikille varmasti jo tuttu matkailusivusto. Jos ei ole, niin nyt viimeistään on aika tutustua Rantapalloon.
www.holidayguru.es
www.rantapallo.fi
Hyvää matkaa!
Tuosta virhehinnasta on yhden kerran kokemus; lennot saatiin ostettua hieman halvemmalla, mutta virheeseen vedoten ne peruttiin yhtiön toimesta ja näin siis jouduttiin metsästämään uudet lennot. Eikä ollut edes kyseessä erityisen iso virhe...
VastaaPoistaHöh, oisivat nyt pitäneet sen virhehinnan, jos ei edes kerta ollu iso. :P Kiva toisaalta tietää, että oikeasti voi olla virhehintoja olemassa, eikä ole mikään tuulesta temmattu juttu. :)
PoistaHyvin paljon samoja sivuja, mitä itse käytän. Momondosta ja lentoyhtiöiden sivuilta ja matkanjärjestäjien sivuilta katselen lentoja ja Bookingista majoitusta. Monesti on löytynyt lentoja (yhdensuuntaisia ja meno-paluu) ihan Finnmatkojen ja Tjäreborgin sivuilta. Jos ei matkustusajankohdalla ole väliä ja pääsee nopeasti liikenteeseen, esim. Finnmatkoilla on ollut suoria lentoja GC:lle 65 eurolla! (yksi suunta)
VastaaPoistaKotimaan ja muussa ei-lentomatkailussa käytän nettiä lähinnä majoituksen etsimiseen. Ennen vanhaan tehtiin Lapin matkoja tyyliin: kun ilta tulee, etsitään leirialue. Nykyään on kiva, kun majoitus on valmiina ja varattuna ja tietää jo vähän etukäteen, mitä odottaa. Booking sopii tähän tarkoitukseen hyvin, koska se näyttää myös leirialueet ja mökit. Suomi-matkailussa taas kätevä on nettimökki-sivusto.
Vaan onpa noita majoituksia tullut etsittyä ihan google mapsillakin. Laskeskelen minne asti ollaan menossa ja rantaudun google mapsin avulla "ajelemaan" kartalla tulevaa matkareittiä. Kartta näyttää hotellit, leirialueet, mökkimajoitukset jne. Osa sellaisia, jotka eivät ole mukana bookingin tapaisilla hakusivustoilla.
Momondossa on ollu jopa parempia hintoja kuin Bookingissa. :D Ahaa, hyvä tietää, että suomalaisillakin matkanjärjestäjillä voi olla noinkin hyviä lentoja! :) Mie oon joskus lentäny Helsingistä Barcelonaan 50€:lla! :)
PoistaMiustaki on kiva, jos tietää sen majoituksen etukäteen. Ollaanpa joskus nukuttu autossa. :D
Hyvä vinkki tuokin, että kattoo Google mapsilla. Normaalisti sillä tulee katottua liikkeitä ja muita oman kaupungin tai lähiön palveluita, mutta tosiaan -hyvin kävis myös matkoihin! :)
Kiitos, kun kommentoit! Tosi hyviä vinkkejä! :)