tiistai 20. marraskuuta 2012

KIRJASUOSITUS

Luin tässä yhden kirjan. Kun sain sen käsiini, ahmin sen minulle ennen näkemätöntä vauhtia. Pikaapikaa sivu, jos toinenkin kääntyi ja lopulta olin lukenut kirjan kannesta kanteen. Se on miulta aikamoinen uroteko! Ottaen huomioon, että olen varmaan maailman saamattomin ja laiskin lukija. Lukulistani on pitkä ja liian monta kirjaa on jäänyt kesken. Aina on ollut “muka” parempaa tekemistä. Netissä on tullut luettua sitten senkin eestä.

Mutta palataanpa siihen kirjaan, jonka olen nyt lukenut ja erinomaiseksi todennut. Ei se suotta Bestselleriksi ole joutunut! Siis huh, miten kiinnostava! Kirja on kirjoitettu tosi hyvin ja mukaansatempaavasti, joskin välillä oli pienen pientä toistoa –ei kuitenkaan häiritsevästi. Kerronta on sujuvaa ja kannattelee lukijan alusta loppuun.

Kirjan aihe on selvitymistarina maailmanlopun pyörteissä, jossa zombiet kulkevat valtoimenaan. Ei, en suostu paljastamaan tämän enempään aihepiiristä, mutta se täytyy sanoa, että kirjoittaja on varsinainen Espanjan Stephen King! Jos yhtään iskee aihepiiri, niin lukekaa se kirja!

Kirjasuosituspointsit siis kirjalle nimeltä Apocalipsis Z: El principio del fin. Kirjoittajana on Manel Loureiro.
Tässä vielä lopuksi herkullisia espanjankielisiä fraaseja kirjasta...
“Realmente es de agradecer el cambio, pero cuando un gato perso naranja decide ponerse cariñoso, puede resultar pesado. Muy pesado.”

“Tengo que pensar. Rápido.”

“Creo que alguien ha abierto la puerta del infierno y ya se empieza a notar el calor.”

“Espero que quienquiera que quede allí, me dé una cálida bienvenida.”

“Por fin hemos salido del armario.”

post signature

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! :)