lauantai 6. joulukuuta 2014

JOULUKALENTERIN 6.LUUKKU

Ajatuksia itsenäisyysasiasta ja sen vierestä
6.12. on aina jollain tapaa sellainen rajapyykki joulun odottelussa. Silloin juhlitaan Suomen itsenäisyyttä, kuten kaikki hyvin tietää. Mutta kuinka moni tiesi, että Espanjassakin 6.12 on juhlapäivä? Kun Suomessa juhlitaan itsenäisyyttä, niin Espanjassa vietetään espanjalaisen perustuslain päivää (Día de Constitución Española).

Minä juhlin 6.12 aina Suomen itsenäisyyspäivää, joskin hyvin pienimuotoisesti. Suomessa meillä on ollut tapana laittaa sinivalkoinen kynttilä ja katsoa Linnan juhlat televisiosta. Täällä Espanjassa olen jo monena vuonna yrittänyt katsoa juhlat netin kautta, mutta aina on ollut jotain häikkää linjoissa. Liekö ulkosuomalaisten ruuhka-aika vai mikä? 

Linnan juhlat ovat mielenkiintoiset. On kiva nähdä, keitä on kutsuttu tällä kertaa Linnaan. Toivoisin, että sinne kutsuttaisiin enemmän ns. tavallisia ihmisiä, arjen sankareita.
Linnan juhlien juhlahumu on niin kaunista katsottavaa. On kuin Suomessakin olisi yhtenä päivänä vuodessa sellaista kuninkaallista glamouria. Naiset saapuvat sinne aina niin kauniina ja puvut viimeisen päälle. Odotan jännityksellä, kellä on se kaikkein upein puku. 

Linnan juhlat on minusta kaunis perinne, vaikka ymmärrän myös heitä, jotka vastustavat juhlia. Varsinkin näinä huonoina aikoina juhliminen tuntuu suurelliselta pröystäilyltä. Toisaalta, ne ovat vain kerran vuodessa ja television kautta kansa voi tavallaan osallistua niihin. Lisäksi monissa kaupungeissa ja paikkakunnilla on omat juhlallisuutensa, joihin voi ottaa osaa.
Kuva on lainattu netistä.

Itsenäisyys
Minulle itsenäisyys on iso asia. Vaikkakin monesti olen miettinyt, että itsenäisyys taisteltiin verellä ja sitten kuitenkin luovutettiin paperilla (viittaan tällä Eu:hun). Eu:ssa on hyvät ja huonot puolensa, mutta siitä tehtiin aikoinaan kansanäänestys. 

Itsenäisyysasia koskettaa minua henkilökohtaisesti siinä mielessä, että minun ukkini taisteli sodassa. Hän taisteli Suomen itsenäisyyden puolesta, haavoittui ja vammautui. Hänestä tuli sotainvalidi. Kivut olivat todella kovat, minkä vuoksi hän otti lääkkeitä. Niinpä ukkini lopulta kuoli nuorena miehenä lääkkeiden yliannostukseen. Sitä ei tiedetä, oliko se vahinko vai itsemurha... Jatkuvien kipujen kanssa olisi ollut kuitenkin tuskallista elää. 

Mummoni jäi leskeksi yhdeksän henkisen lapsikatraan kanssa. Noina sodan jälkeisinä aikoina voitte vain kuvitella, miten on ollut raskasta aikaa. Sitten kuvioihin tuli mukaan mies, joka auttoi mummoani ja hänestä tuli isä-ja ukkipuoli. Hän oli meille se oikea ukki, joka oli meidän elämässä läsnä, mutta biologisen ukinkaan muisto ei unohdu. Tulen muistamaan hänet aina sotasankarina. 
Kuva on lainattu netistä.
Hyvää Suomen Itsenäisyyspäivää!
post signature

2 kommenttia:

  1. Kanarian vuosina kun kaupat oli kiinni 6. joulukuuta meille eksyi välistä suomalaisia asiakkaita ihmetellen, että "Olettehan te auki, kun kaikki muu näyttää olevan kiinni... Onko tänään jolu juhlapäivä?" En koskaan voinut vastustaa kiusausta vaan totesin, että nythän on itsenäisyyspäivä. Siihen suomalainen toteaa "Ai niinpäs onkin" ja tajuaa hetken päästä missä ollaan... :D Siihen sitten selvitys perustuslain päivästä, joka osuu samalle päivälle...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihhih, voin niin kuvitella nuo tilanteet! :D Aikas hauska. :D

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)