maanantai 8. helmikuuta 2016

MAAILMAN PARAS PIZZAPOHJA

Minä tykkään pizzasta. Enkä varmasti ole ainoa. Se on aina niin hyvää –varsinkin, kun saa itse päättää, mitä laittaa täytteeksi. Täällä Espanjassa en käy koskaan pizzalla. Täällä ei vain osata tehdä hyvää pizzaa. Murrr. Hassua, vaikka ovat aivan Italian naapurissa, mutta pizzanteko ei espanjalaisilla ole hyppysissä. Esimerkiksi pohja on aivan liian paksu pizzerioissa.

Monesti, kun on pizzaa tehnyt mieli, olen ostanut marketista ja lisännyt mieluisia täytteitä ja juustoa. Intouduinpa joskus tekemään itsekin, sillä oma tehty on aina parasta. Se tuntui kuitenkin varsin työläältä. Ensin tehdä pohja, vaivata, kohottaa, tehdä tomaattikastike, laittaa aineet ja uuniin... 

Elämäni varrella olen kokeillut monia erilaisia pohjia. Kunnes vähän aikaa sitten löysin maailman parhaimman pizzapohjan! Ohje on niin täydellinen, että teimme miehen kanssa päätöksen: emme enää ikinä osta yhtään valmispizzaa, vaan tästä lähin teemme ne itse –alusta loppuun. 

Tähän ohjeeseen törmäsin internetissä, Go 4 it vol 2. –blogissa, jossa sitä mainostettiin maailman parhaana pizzapohjana. Ja sitä se oikeasti on! Niinpä haluan ehdottomasti jakaa tuon ohjeen teidän kanssanne ja antaa omat vinkkini täydellisen pizzan tekoon, sekä miten tehdä se helposti, vaivattomasti ja nopeasti.
Ohje (neljä uunipellin kokoista pizzaa)
Tarvitset
- oliiviöljyä tilkkanen (oliiviöljyksi suosittelen valitsemaan ”virgen extra”, joka on laadullisesti sitä parhaimmanlaatuista oliiviöljyä)
- 5 dl kylmää vettä
- ½ tuorehiivaa
- 2 tl suolaa
- 13 dl vehnäjauhoa
Taikinan valmistus
1. Laita kulhoon kylmä vesi, oliiviöljy ja hiiva.
2. Mittaa vehnäjauhot ja sekoita suola jauhoihin.
3. Laita jauho-suolaseos kulhoon muiden aineksien joukkoon vaivaten koko ajan.
4. Vaivaa taikina kunnolla kunnes se on reunoista irtoava pallo. Itse käytin tähän osuuteen paljon aikaa.
Seuraavaksi laita liina kulhon päälle ja jääkaappiin. Nimenomaan kylmä on tämän pohjan salaisuus. Itse pizzan voit tehdä parin tunnin päästä tai vasta seuraavana päivänä, kuten me teimme. Ja nyt tulee hyviä uutisia: tämän pohjan voi pakastaa!

Väittäisin jopa, että pakkasessa oleminen tekee pohjasta jopa vieläkin parempaa. Kannattaa siis kerralla tehdä isompi satsi ja laittaa pakkaseen. Sitten vain ottaa jääkaappiin sulamaan päivää aikaisemmin.

Tomaattikastike syntyy helposti, kun ostaa paseerattua tomaattia. Jos on kova kiire, niin helpoimmalla pääsee, kun laittaa kulhoon paseerattua tomaattia, tilkka oliiviöljyä ja haluamiaan mausteita. Itse käytän basilikaa ja oreganoa. Sitten sekoitus. Tämä oli eka kerta, kun tein näin ”kastikkeen”. 

Yleensä olen kaivanut paistinpannun ja tehnyt kastikkeen siinä ja olenpa joskus tehnyt sen oikeista tomaateista. Mutta myönnettävä on, että tämä on aidan ali kulkemista, eli silloin, kun on kiire, niin silloin on kiire. Näinkin tehty tomaattikastike on ihan hyvää. Varsinkin mies kehui kovasti ja kysyi, miten olin tehnyt tomaattikastikkeen. 
Pizzan valmistus
Kaulitse pohjasta ohut. Se voi olla pyöreä tai neliön mallinen, pääasia, että se on ohut. Itse tykkäisin tehdä pyöreän pohjan, mutta lopputulos on yleensä kuvan mukainen. 

Levitä tomaattikastike. 

Laita juustoa ja sitten haluamasi aineet. Juustoa ei tarvitse laittaa enää päälle. Tosin itse laitan ihan pikkuisen.
Omaan pizzaani laitoin viimeksi kinkkua, sipulia, mozzarellaa, herkkusieniä, vihreää paprikaa ja vuohenjuustoa. Nämä siis tomaattikastikkeen ja juuston lisäksi.

Pizzan paistoin uunissa keskitasolla 250ºC, vaikka alkuperäisessä ohjeessa oli 200ºC astetta.
Tästä pizzasta tuli taivaallisen hyvää! Ihanan ohut pohja ja herkulliset täytteet. 

Täyteideoita pizzalle (kaverit vinkkasi ja muutama on oma suosikkini)
1. Pekoni, vuohenjuusto, aurajuusto, herkkusieni
2. Kana, BBQ-kastike, pekoni, sipuli
3. Vuohenjuusto, artisokka, punasipuli, paprika
4. Tomaatti, tonnikala, mozzarella, savukinkku
5. Kinkku, ananas, aura
6. Kana, ananas, aura
7. Kinkku, ananas, herkkusieni, pepperoni/salami
8. Kinkku, sipuli, mozzarella, herkkusieni, vihreä paprika, vuohenjuusto
Mitkä on sinun lempitäytteesi pizzassa?
post signature

10 kommenttia:

  1. Näyttääpäs hyvältä! Mä tykkään jauheliha- ja tonnikalapitsoista. Pizzerioissa mun ongelma on se, että melkein joka pitsassa on jotain, mistä en pidä (ananas, sienet, paprika, sipuli, aurajuusto, kinkku, katkarapu...)
    Tampereella syömäni pitsa, jossa oli strutsin ja villisian lihaa, oli kyllä aikas herkkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Toi oli kyl hyvää, vaikken yleensä laita paprikaa pizzoihin... :D Ohhoh, siulla on aika pitkä lista, mistä et tykkää pizzoissa. Juurikin suurimmassa osassa pizzoissa on jotain noista. :P Joo mie muistan siun postauksen. Se oli kyllä tosi eksoottinen pizza! :)

      Poista
  2. Aivan erityisen hyvää, oijoi! Lempitäyte on sinihomejuusto, ilman sitä pizza on jotenkin vajaa. Toki jos on hyvä pohja ja kastike, niin margaritakin maistuu. Yrtit päälle pizzaan, niin kyllä on hyvää. :) Kivaa iltaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pizza maistuu aina! Sinihomejuusto on hyvää pizza, nam. Sellanen yrttipizza voiskin olla aika herkku. ;) Kiitos, samoin siullekin! :)

      Poista
  3. Namm vaikuttaa tosi hyvältä! Voisin kuvitella tekeväni vaikkapa tuon kanapizzan pekonin, BBQ-kastikkeen ja sipulin kanssa. Täydellistä! Tämä pohja lähtee kokeiluun kunhan aupair-seikkailut loppuu... vaikka saisin mä varmaan täälläkin kokkailla ja touhuta :p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä pohjaa suosittelen todella! Teen tällä reseptillä pizzapohjan lopunikääni, koska pohja on just sellainen, millainen haluan pizzassa olevan. :) Hih, uskoisin, että siun host-perhe vain ilahtuisi -varsinkin, jos tekisit sellaisen perhepizzan. ;)

      Poista
  4. Kokeiluun menee, kiitosta vaan kun jaoit meillä ohjeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti! Tämä on tosiaan meidän mielestä niin paras pohja, että jatkossa tosiaan tällä reseptillä. Varsinkin, kun kerralla tekee isomman satsin ja sit voi pakastaa. :) Kiitos kommentistasi! :)

      Poista
  5. Pizza ohjeessa on väärä jauho tyyppi.tulisi olla 00 jauhoja jolla pizza pohjasta tulee vielläkin parempaa.itse teen toisella tavalla. vaivaan taikinan ja annan sen levätä jääkapissa seuraavaan päivään jolloin taikinaankin syntyy makua ja rakennetta. ja paistan korkeimalla lämmölla minkä koti uunissa saa noin 5-8 minuuttia. oma uunini saan 300 asteeseen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm, en nyt oikein ymmärtänyt mitä tarkoitat 00 jauhoilla? Mut meillä on joka tapauksessa vehnäjauho toiminu hyvin, mutta hienoa, jos sinulla joku muu. Joo, toi on hyvä antaa olla taikina jääkaapissa seuraavaan päivään.

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)