Tämä viikko oli
hyvä elokuvaviikko. Näin peräti viisi leffaa, joista yksi oli saksalainen
englanninkielisellä tekstityksellä. Yritän nyt kovasti opetella saksaa.
Elokuvat auttoivat minua oppimaan espanjan. Nyt yritän oppia saksan elokuvien
avulla.
Youtubesta löytyi
saksalaisia leffoja vaikka kuinka. Kaiken lisäksi niissä on englanninkielinen tekstitys,
joten ihan ummikkona ei tarvitse seurata tarinaa. Alussa voi olla hassua
kuunnella yhdellä kielellä ja lukea toisella, mutta äkkiä siihen tottuu. Tosin
tässä vaiheessa saksa kuulostaa epäselvältä. Erotan yhden sanan täältä ja
toisen tuolta. Lyhyet lauseet ymmärrän. Ilman tekstitystä en ymmärtäisi jutun
juonta. En kuitenkaan aio luovuttaa. Olisi ihanaa osata saksaa.
Death hospital (kauhu, v.2009, Saksa)
Sovia työskentelee sairaalassa, jossa eräs naispotilas
kuolee. Pian Sovia itse käy lähellä kuolemaa joutuessaan auton töytäisemäksi.
Kuolemarajakokemuksensa aikana hän tapaa menehtyneen naispotilaan. Sovia
selviää, mutta kaikki ei ole niin kuin ennen…
Death hospital ei
ole kovin kummoinen elokuva, eikä varsinkaan kauhuelokuva. Juoni on perushuttua.
Loppuratkaisu oli puolestaan osin ennalta arvattava.
*½
Deep blue sea (trilleri, toiminta, v.1999)
Koe-eläiminä käytetyt hait tulevat älykkäiksi ja
alkavat hyökätä ihmisten kimppuun.
Suomalaisen Renny
Harlinin ohjaama elokuva, joka on kohtuuhyvä toimintapläjäys. Rennyn elokuvissa
vilahtaa aina joku Suomi-juttu ja tässä se oli Finlandia-vodkapullo. Niitä on
hauska bongailla.
***
The Wolf of Wall Street (elämänkerta, rikos, draama,
komedia, v.2013)
Elokuva kertoo newyorkilaisen pörssimeklari Jordan
Belfortin tositarinan.
Huh, elokuva oli
rankka, täynnä seksiä, huumeita, rahaa. Se oli mustempi kuin yö, jossa korostui
rahan voima ja turmellus. Se oli hyvin amerikkalainen, joka ratsasti noilla
kolmella pääteemalla. Tarinan päähenkilön tarina kaikessa hulluudessaan oli
jotenkin surullinen ja kaikista pahinta, että tämä tapaus on tosi. Se tietenkin
antaa elokuvalle lisäarvoa.
***½
The Escort (komedia, romantiikka, draama, v.2015)
Juuri työttömäksi jäänyt ja seksiadiktiosta
kärsivä journalisti ujuttautuu tasokkaan seuratytön elämään tavoitteenaan
kirjoittaa mehukas artikkeli.
Tämäkin oli ihan
jees leffa. Kiinnostava lähtökohta on aina hyvä aloitus elokuvalle ja toimii
tässäkin tapauksessa. Seksiähän tässä on, ottaen huomioon tarinan omintakeiset
päähenkilöt. Romanttisena elokuvana tämä ei mielestäni onnistu. Tässä on liikaa
seksiä, ei ole minkäänlaista tervettä mustasukkaisuutta tai kinastelua, vaan pointti on pikemminkin siinä, että he
ymmärtävät toisiaan liiankin hyvin. Itse taas kaipaisin romanttisilta
elokuvilta sellaista jännitettä, mutta tästä se puuttuu tyystin.
***
What we do in the shadows (v.2014,
Uusi-Seelanti)
Ilokseni voin sanoa, että tästä leffasta tykkäsin, vaikka se oli kuin paraskin dokumentti vampyyreista. Se oli mielenkiintoinen. Siinä oli todella hyvät vampyyrihahmot. Siinä oli ne omat hetkensä, jotka sai vähintään hymyilemään.
Dokumentin keinoin kuvattu elokuva
vampyyrinelikosta, jotka kertovat arjestaan modernissa yhteiskunnassa ja sen
tuomista haasteita.
Ei, en ole
tällaisten ns. ”dokumentti-elokuvien” ystävä. En osaa selittää, mikä minua häiritsee
niissä. Varmaankin se dokumenttimainen ote, samalla tietäen kaiken olevan
puhdasta fiktiota. Ne ovat monesti myös tylsiä kameralle höpöttämistä, kun itse
tykkään dynaamisimmista elokuvista, joissa näkee tarinan kulun.
Ilokseni voin sanoa, että tästä leffasta tykkäsin, vaikka se oli kuin paraskin dokumentti vampyyreista. Se oli mielenkiintoinen. Siinä oli todella hyvät vampyyrihahmot. Siinä oli ne omat hetkensä, jotka sai vähintään hymyilemään.
Katsokaahan
vaikka traileri, joka väkisinkin saa hymyn huulille.
****
Sarjat
Seurannassa
olivat hyvinkin tiiviisti Fargo ja The Walking Dead, jotka eivät enempää
esittelyjä kaipaa. Sen verran olen täällä molemmista puhunut.
Kuva on lainattu netistä. |
Kuva on lainattu netistä. |
Oli todella mielenkiintoista katsoa dokumentti espanjalaisten näkökulmasta. Siinä oli haastateltu valtiovarainministeri Stubbia. Dokumentti kuvattiin nyt tammikuussa niin Helsingissä, Espoossa kuin allekirjoittaneen synnyinseuduilla eli Pohjois-Karjalassa. Dokumentti oli melko kattava ja siinä esiteltiin Suomen resursseja. Siitä sai kuvan, että tilanne on oikeasti paha. Että ollaan samalla viivalla Kreikan ja Espanjan kanssa.
Dokumentti päättyi Stubbin sanoihin, miten
olemme tarkkoja sääntöjen kanssa ja ”älkää huoliko, en aio joustaa myöskään
Suomen kanssa”. Sen jälkeen hän teki oudon eleen, johon mies reagoi
välittömästi, eikä itseltänikään mennyt se ohi. Stubb katsoi alas.
Pokerinpelaajana
ja Espanjassa pitkään asuneena ymmärrän melko paljon elekielen päälle. Katse
alaspäin voi tarkoittaa alistumista tai ujoutta. Se voi merkitä myös sitä,
ettei henkilö haluaisi olla mukana keskustelussa. Se voi myös merkitä surua tai
häpeää. Teoriassa. Kun katsoo kokonaisilmettä, niin se voisi olla myös ironinen. Arvaukseksi jää, mitä Stubbin päässä lopulta liikkui.
Muuten
haastattelu oli hyvä. En itsekään varmasti olisi osannut tehdä paremmin, omille
eleilleen kun ei mitään voi. Mutta olisi ollut jotenkin parempi, jos se
alaspäin katsominen olisi jäänyt kokonaan pois. Just saying.
Millainen elokuva -/ sarjaviikko teillä on ollut? Katsoitko
En Portada-dokumentin?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi! :)