Espanjalaiset
neuvoivat minulle ikivanhan konstin, joka auttaa yskään.
Viime yönä oli
vaikeaa saada unta. Yskänpuuska ei jättänyt rauhaan. Silloin muistin tuon konstin.
Ryntäsin keittiöön, kuorin ja pilkoin sipulin yön pimeinä tunteina. Laitoin
sängyn alle ja kas kummaa, yskä laantui. Yö tuntui rauhallisemmalta edelliseen
verrattuna. Aamulla taas yskitti, joten tämä konsti ei yskää täysin vie.
Se perustuu
siihen, että sipulista vapautuu huoneilmaan jotain, joka auttaa yskään. Sikäli
kuulostaa loogiselta, ja näin yhden yön perusteella osittain toimiva kikka! Jos
sinäkin olet flunssassa ja yskittää, kannattaa kokeilla. Sipulin hajuhaitta on
pieni hinta siitä, jos voi saada yskään lievennystä näin kotikonstein. Ja eihän
niitä hajuja edes flunssassa haista. ;)
Sängynalunen on muuten loistava paikka säilyttää kaikenlaista, kuten vaikkapa sukkalaatikko. Sen lisäksi sängyn alta löytyy viulu, reppuja, matkalaukku ja kasapäin kenkiä, joita ei tietenkään kuvassa näy.
Seuraava ylläri
oli, kun juomalasistani löytyi miniruusu, jota en siis sinne itse ollut laittanut. Juomme ruoan aikana aina vettä ja
minun lasiin oli jäänyt sitä jonkin verran. No, mikäs sen parempi paikka ruusulle,
kuin puoliksi täynnä tai puoliksi tyhjänä oleva juomalasi. Looginen paikka -ehdottamasti.
Kyseessähän oli
hyväntahtoinen toivotus naistenpäivän kunniaksi.
Meillä muuten kylppärissä kasvatetaan orkideoita ja nyt ne ovat täydessä kukassa. Voi jestas, että osaavat olla kauniita, joten ehdottomasti lätkään kuvat pällisteltäväksenne.
Aluksi tuntui oudolta laittaa eläviä orkideoita kylppäriin. Ne kuitenkin viihtyy siinä älyttömän hyvin. Orkideahan ei muutenkaan ole mikään helpoin kasvi ja sitä on vaikea saada kukkimaan. Tässä kylppärin paraatipaikalla ne ovat onnistuneet kukkimaan kerta toisensa jälkeen!
Ja ihan kuin ei nämä ruusu/orkideakuvat riitäisi, niin loppuun on vielä laitettava kuva pienestä puusta. Ovat parhaillaan täydessä kukkaloistossaan -varma kevään merkki!
Kukkakuvien myötä... oikein hyvää
naistenpäivää kaikille naisille!
Meillä muuten kylppärissä kasvatetaan orkideoita ja nyt ne ovat täydessä kukassa. Voi jestas, että osaavat olla kauniita, joten ehdottomasti lätkään kuvat pällisteltäväksenne.
Aluksi tuntui oudolta laittaa eläviä orkideoita kylppäriin. Ne kuitenkin viihtyy siinä älyttömän hyvin. Orkideahan ei muutenkaan ole mikään helpoin kasvi ja sitä on vaikea saada kukkimaan. Tässä kylppärin paraatipaikalla ne ovat onnistuneet kukkimaan kerta toisensa jälkeen!
Ja ihan kuin ei nämä ruusu/orkideakuvat riitäisi, niin loppuun on vielä laitettava kuva pienestä puusta. Ovat parhaillaan täydessä kukkaloistossaan -varma kevään merkki!
Prunus. |
Onko sinulla hyviä kotikonsteja flunssan päihittämiseen?
Voi surku sun flunssasi kanssa... Mä olen aina hirveän nälkäinen kipeänä ja syön kuin olisin pohjaton kaivo... Se varmasti auttaa kroppaa taistelemaan tautia vastaan. Syön myös paljon sitruksia saadakseni c-vitamiinia. Kaiken tämän lisäksi ostan yleensä heti flunssan kolkutellessa c-vitaminoitua mynthonia ja vetelen sitä pari pakettia putkeen.
VastaaPoistaMä luulin, että tällainen mullaton peukalo tappaisi alta aikayksikön orkideat, mutta ne näyttävät viihtyvän hyvin meillä "hoidostani" huolimatta. :p
Minulla ne ovat olohuoneen ikkunalaudalla, johon aurinko paistaa koko päivän.
Juu, tosi huono tuuri. Sade teki tehtävänsä. :/ Miullakaa ei ole tosiaan ruokahalut hävinneet flunssan aikana. Varmasti auttaa! :)C-vitamiini on hyvä. Itse olen nyt juonut kuumaa mehua.
PoistaHei, jes, hyvä sinä! :) Juu, orkideat tarvitsee aurinkoisen paikan, näin olen ymmärtänyt. Meidänkin kylppäriin paistaa aurinko koko päivän. :)
Mietin kyllä otsikkoa lukiessani, että mitäköhän tämä postaus pitää sisällään:D Nyt kaikki käy järkeen. Toivottavasti paranet pian ja onneksi et sentään matkalla (ilmeisesti) ollut kipeänä - parempi niin päin! Pitää muistaa sipulikikka ensi kerralla, kun tulen kipeäksi ja kun olen lähtenyt aupair-perheestä... Supersiisteinä ihmisinä he eivät varmaan halua löytää sipulia sänkyjen alta, hihi :D
VastaaPoistaHih, juu, ajattelin nyt repäistä. ;) Oot kyllä oikeassa, parempi näin päin, että olen nyt sairaana kuin olisin ollut sairaana Bilbaossa. Tai ehkä miulla oli flunssanpoikasta ja sit matkan jälkeen se puhkes kunnolla? Ennen matkaahan miulla oli jo vähän outo olotila, vaikka se meni ohi. Ja sit se migreeni matkan aikana, mutta onneks sekin meni nopeasti ohi. Juuh, toi sipulikikka oli ihan outo juttu, mutta kuulemma tosi vanha espanjalaisten neuovo, varmasti kaikki espanjalaiset tietää sen. Uskon, että siun host-vanhemmat kyllä ymmärtäisi! :) Sairaana ollessa kaikki keinot on sallittuja, ja hätä ei lue lakia. ;)
PoistaHauska postaus kaikenlaista sekalaista. Tuo sipulijuttu täytyy muistaa, yölliset yskänpuuskat ovat tosi ikäviä...
VastaaPoistaAivan ihanat nuo orkideasi tosiaan! Mitä niille sitten tapahtuu kun menet pidemmäksi aikaa Suomeen?
Entä tiedätkö mitä nuo pinkit kukat ovat? Olisivatko jotain pähkinäpuun kukkia....manteli ainakin taisi jo kukkia?
Kiitti! Tuota sipulikikkaa kannattaa kokeilla. :)Kaikki, mistä saa vähänkin apua, on plussaa. Toivottavasti paranen pian!
PoistaEikös olekin? :) Ei niille satu mitään, kun meistä se viherpeukalo on mies, en minä. ;)
Joo, noi on siis Prunus -tai espanjaksi ciruelo. :)En sen paremmin minäkään tiiä. :P
Siis luumupuu...ko?
PoistaJeps. :) Ja selvisi se tieteellinenkin nimi, Prunus pisardi, samanlainen puu, mikä siinä toisessa postauksessa. :)
Poista