Elokuvat
Captive (rikos, draama, trilleri, v.2015)
Tositapahtumiin perustuva elokuva, jossa
huumeriippuvainen yksinhuoltajaäiti joutuu pakomatkalla olevan miehen
panttivangiksi omassa kodissaan.
Elokuva oli hyvä
ja mielenkiintoinen. Varsinkin ottaen huomioon, että taustalla on
tositapahtumat.
Kate Mara näytteli hienosti huumeriippuvaista
yksinhuoltajaäitiä. Olin myös innoissani, koska Katenhan olen nähnyt ihan
oikeasti elävässä elämässä. Viime joulukuussa, kun olin mukana ensimmäistä
kertaa elämässäni Hollywood-leffassa ja Kate näytteli pääosaa. Noh, minä olin
vain avustajan roolissa, mutta ainakin oli todella mielenkiintoinen kokemus
kaikin puolin. Kate esimerkiksi ilveili kasvoillaan meille kauempana oleville avustajille
päin, samaan aikaan kameran ollessa takana. Hän oli myös hymyileväinen. Hyvä
kuva jäi hänestä, vaikka ei jutellutkaan kenenkään kanssa kuvauspaikalla.
Keskittyi vain omaan hommaansa.
Miehellä
puolestaan kävi säkä, sillä hän pääsi Katen kanssa kohtaukseen, jossa joutui olemaan
paljon lähempänä. Ja sai seurata hänen näyttelijäntyötään suorastaan
aitiopaikalta. Esimerkiksi jos piti itkeä, niin hänhän itki –ihan tuosta noin
vain. Tuollakin kertaa hän ei jutellut avustajien kanssa. Tuli paikalle vain, kun oli kuvausten aika.
Näiden meidän
omien kokemuksien pohjalta oli aivan erityisen mielenkiintoista katsoa tätä
leffaa, jossa Kate Mara oli pääosassa. Vaikka täytyy sanoa, että tarina vei
niin mennessään, että vasta myöhemmin sisäistin Katen todellakin olleen siinä.
Lisäksi pidin
siitä, että elokuvan lopussa esiintyi oikea Ashley. Elokuvasta bongasin myös
erään kirjan, jota nyt olen kuunnellut äänikirjana. Siinä on ollut ihan
mielenkiintoista pohdintaa elämän tarkoituksesta. Esimerkiksi ”suurin tragedia
ei ole kuolema, vaan elämä ilman tarkoitusta”.
***
Sarjat
Sarjoissa aloin seurata peräti neljää uutta
sarjaa! The 100, The
last man on earth, Better call Saul ja Manhattan.
Tai uutta ja uutta, koska The
100 on minulle tuttu aikaisemmilta kausilta ja nyt on menossa jo kolmas kausi. Myös
Better call Saul on tuttu ensimmäiseltä kaudeltaan.
Näin ensimmäisten
jaksojen perusteella tuntuu, ettei The 100 ole enää niin kiinnostava kuin
ennen. Pari ekaa tuotantokautta olivat melko mielenkiintoisia. Jatkan silti sen
seuraamista, jospa se siitä kehittyisi paremmaksi.
The 100
eli suomeksi Eloonjääneet on post-apokalyptinen sarja. On kulunut lähes 100
vuotta, kun ydinsota tuhosi sivilisaation. Ihmiskunta pelastui avaruusaluksen
avulla. Avaruusaluksesta lähetetään Maahan 100 rikollista nuorta toivoen
samalla voivansa asuttaa planeetan uudelleen.
The last man on earth –sarjassa
eletään vuotta 2022. Virus on vienyt mennessään koko ihmiskunnan, paitsi yhden
miehen nimeltä Phill. Hän etsii ja etsii muita ihmisiä, mutta tuloksetta.
Kunnes eräänä päivänä…
Manhattan sijoittuu
toisen maailmansodan aikoihin, jolloin yhdysvaltalaiset rakensivat
Manhattan-projektissa ydinpommia kilpaa saksalaisten kanssa.
Better call Saul Spin-off –sarja Breaking Bad –sarjasta
tutuksi tulleesta korruptoituneesta asianajaja Saulista.
Kaikki minut
tuntevat tietävät, miten suuresti tykkäsin Breaking Bad –sarjasta. Sanoisin,
että se on varmasti yksi kaikkien aikojen parhaimmista sarjoista. Siksi latasin
niin suuria odotuksia Better Call Saul –sarjalle, kuten kerroin tässä postauksessa klik.
Hahmona Saul on
nimittäin niin todella veikeä ja kaikista vaikeuksista huolimatta uskomattoman
positiivinen. Kerran täällä Espanjassa ollessa ”törmäsin” häneen kadulla, josta
kerroin tässä postauksessa klik.
Sarjapuolella
jatkoin tuttuun tapaan myös Grimm, The Walking Dead ja Zoo–sarjojen parissa.
Millainen elokuva -/ sarjaviikko teillä on ollut?
Grimm yes, Walking Dead hyytävä taas kerran ja The 100 voi tätä kolmatta tuotantokautta, nyt ei ihan nappaa, mutta jatkan jahka tulee taas uusin jakso. Kiitos vinkistä tuo Zoo pitää zekata. Parasta aikaa katson the Originalsia ja Supernaturalia odottaa muutama jakso ellei sitten ole tauolla. ;)
VastaaPoistaKivaa viikonloppua <3
Hihi, ai sieki oot seurannut The 100! :D Totta, ei minuakaan tää kolmas kausi enää jaksa niin innostaa, mut ehkä viel jatkan seuraamista... Sama juttu tuon Zoon kanssa, ku se on melko ennalta-arvattava, mut katotaan nyt mitä tapahtuu. :D Hei, täytyypä tutustua tuohon The Originalssiin! :) Ihan uusi nimi minulle. :D Kiitos vinkistä. Joo, minäkin oon jo ootellu Supernaturalia vaikka kuinka. Kyllä sen pitäs jatkua... Joskus on vaan ihmeellisiä taukoja. Mukavaa viikonloppua, Tiia! :)
PoistaNyt en kyllä männäviikolta muista kuin leffat Bad Boys 2 ja Kauhea kankkunen 2. Kakkosella alkoi Au Pairit Australiassa, jota ehdin katsoa yhden jakson. Tämä on siis jatkoa aiemmille Au Pairit Lontoossa ja Amerikassa.
VastaaPoistaMutta aiheeseen liittyen tuli mieleen, että mua ärsyttää, kun Canal+ (tai mikä lie C More onkaan) laittaa laskun ohessa mainoksen kuukauden kanavasta, joka näkyy ilmaiseksi sen kuun ajan ja tässä kuussa se on Nelonen Prime (leffoja ja sarjoja). Ihan kiva, että näkyy, mutta sen voisi kertoa hieman aiemmin kuin se 10.-15. päivä, kun lasku tulee...
Noi Kauhea kankkunen -leffat on jees. :D Kuulostaa mielenkiintoiselta nuo Au Pairit Australiassa! :)
PoistaVoi kääks, eli kuukausi on jo puolessa välin, kun tiedottavat _laskun_ mukana? :O Vähän tyhmää, varmaan he sit säästävät mainoskuluissa joo, mut ei kiva asiakkaita kohtaan. Tai siis kiva, että näkyy (kuten sanoitkin), mutta tosiaan vois tiedottaa aikasemmin! :P