Matkakuume on
korkeimmillaan, ja mieli tekisi reissuun vaikka heti. On kuitenkin maltettava
mielensä. Maltti on valttia. Kun uhraa ajatuksen ja toisenkin suunnittelulle,
niin matkoista saa paremmin irti ja osaa varautua tulevaan mm. säästämällä.
Viimevuotinen oli
niin huikea reissuvuosi, että haluaisin tämänkin vuoden olevan vähintään samaa
luokkaa. Yksi asia on toivoa, ja toinen asia, mikä lopulta toteutuu.
Kokoan tähän oman
realistisen ja vähemmän realistisen haavematkalistan.
Starttasin tämän
vuoden matkasaldon käyntiin tekemällä päivämatkan Barcelonaan. Minulla oli ihan
oikeaa asiaa kyseiseen kaupunkiin, jonne suuntasin helmikuun puolessa välin.
Seuraavaksi
kutsui Bilbao, Baskimaan sydämessä. Menimme sinne viime kuun lopulla. Odotin
matkaa kovasti, mutta sää teki tepposet ja matka ei sen puolesta mennyt aivan
nappiin. Olen kuitenkin iloinen, että teimme reissun.
Tässä kuussa on Pääsiäinen
ja olisi aivan ihana päästä jonnekin, minne tahansa. Puheissa saattoi vilahtaa
Puola. Puolan matkat ovat niistä halvimmista päästä ja siellä hintataso on
kohdillaan. Ihan ehdottomasti joku päivä oikeasti haluaisin Puolaan. Eniten
ehkä tässä laiskotuttaa se, että pitäisi ensin mennä Barcelonaan / Madridiin
ennen kuin voi ottaa lennon. Siksipä Italian matka, kohteena Milano
houkuttelisi, koska täältä olisi sinne suora lento.
Tässä vaiheessa
ulkomaan matkat ovat kuitenkin eittämättä poissuljettuja, sillä hinnat ovat jo
karanneet ulottumattomiin. Pääsiäinen on yksi pahimpia aikoja matkustaa Espanjassa,
sillä majoitusten ja matkojen hinnat ovat pilvissä. Niinpä todennäköisesti
olemme tänäkin vuonna kiltisti Zaragozassa Pääsiäisen aikoihin.
Huhtikuussa
haluaisin tehdä taas synttärimatkan jonnekin. Viime vuonna olimme Portugalissa
ja tykkäsin ihan täysillä. Haluaisinkin tehdä tästä perinteen. Niinpä juuri
tein matkavarauksen huhtikuulle. Enpäs paljasta vielä kohdetta, mutta tällä
kertaa pysytään ihan Espanjan rajojen sisäpuolella. Ihan sen takia, että meillä on käytössä vain
viikonloppu, joten reissu kauemmaksi rajallisen ajan vuoksi ei ole järkevää.
Toukokuun lopulla
menen Suomeen, jossa vietän toivottavasti ihanaa Suomen kesää ja paiskin töitä.
Teen parin päivän pysähdyksen Helsingissä ennen kuin suuntaan kotikonnuilleni
Pohjois-Karjalaan. Lentolippuja en ole vielä hankkinut, mutta se olisi
tarkoitus tehdä pikimiten, kunhan saan lyötyä muutamat tapaamiset lukkoon.
Mies tulee myöhemmin
perästä, koska haluaa taas reissata Suomessa. Tässä kohdin meillä tuli vähän
erimielisyyttä, koska hän haluaa Suomeen ja minä Gran Canarialle. Varsinkin,
kun Suomi on niin kallis ja Gran Canaria halpa. Lisäksi auringonpaiste olisi
taattu, kun taas Suomessa syyskuussa varmasti sataa.
Syyskuu on meillä ollut perinteisesti se lomakuukausi minun töiden vuoksi. Niinpä mietin, että jätämme Kanarian matkan jollekin toiselle kertaa ja matkaamme sitten Suomessa. Ensin yritin yhdistää nämä kaksi vaihtoehtoa, mutta se tulisi liian kalliiksi ja myös aikakysymys tulee vastaan. Jos mennään Gran Canarialle, niin siellä oltaisiin mielellään se viikko.
Suomessa meitä
kiinnostaa luonto ja olenkin miettinyt matkaa Lappeenrannan tai Imatran
suunnalle. Kylpylä olisi kiva juttu. Lisäksi jossain meille uudessa
kansallispuistossa olisi mielenkiintoista käydä.
Olemme sumplineet
matkaa Pietarin suunnalle, joka olisi varsin realistinen vaihtoehto. Viisumivapaita
laivamatkoja on jatkuvasti tarjolla Helsingistä Pietariin, joten se olisi
sellainen helppo reissu. Muistissa ovat vielä edellisen Venäjän matkamme
järjestelyhässäkät. En ole varmaan minkään muun matkan kanssa hermoillut niin
paljon kuin mitä silloin sen matkan kanssa.
Loppuvuodesta on
vielä tässä vaiheessa paha sanoa. Olen koukuttunut kovasti edullisten
tarjousten metsästämiseen, joten viikonloppumatkat ovat täysin mahdollisia. Eikä
se olisi sula mahdottomuus mennä muutamaksi päiväksi jonnekin näihin lähellä
oleviin maihin; Portugali, Iso-Britannia, Ranska, Italia… Kerranhan
marraskuussa teimme matkan Lontooseen!
Jouluksi olisi
ihana päästä Suomeen, mutta tässä vaiheessa se on täysin auki. Olen jo muutamat
joulut ollut perätysten Espanjassa ja kieltämättä olisi jo korkea aika olla
välillä Suomessakin.
Jos nämä
matkasuunnitelmat saan toteutetuksi, niin hyvä tulee. Vaikka se Gran Canaria jäi
nyt vähän mielen päälle. Ja matka Suomeen jouluksi.
Millaisia matkasuunnitelmia tai- haaveita sinulla
on tälle vuotta?
Ihania haaveita ja nyt tänne iski taas tuo Barcelona kuume, se on vaan jännä paikka, kun sinne pitää päästä aina uudelleen. <3
VastaaPoistaAurinkoa päivään <3
Kiitosta, Tiia! :) Hih, Barcelonaan on kiva palata aina uudelleen, mutta tällä kertaa oma matkani jäi päivän pituiseksi, kun mies ei innostunut viikonlopusta siellä. Ollaan oltu jo NIIN monta kertaa. :D
PoistaKiitos ja mukavaa päivän jatkoa siullekin! :)
Oi mä täytän mun blogin reissukuvilla, niin te ette voi olla menemättä GC:lle!! :D
VastaaPoistaJos saisin kaikkialle mennä, minne haluan (ja olis rahaa), niin:
*Pääsiäisenä Lappiin hiihtämään (ei laskettelemaan)
*Keväällä joku viikonloppu Tallinnaan
*Kesällä Lappiin, ehkä Norjan ja Ruotsin kautta takaisin
*Loppukesästä / alkusyksystä Malagaan katsomaan serkkua
*Syyslomalla juhlimaan äidin pyöreitä GC:lle
*...ja kaikkia pikkureissuja etelä-Suomessa (Porvoo, Hki, Tre, Hämeenlinna...)
Hih, kiitti! :D Gran Canaria ois ollu niin kivaa vastapainoa Suomen kesälle. :P Kyl me sinne varmasti mennään, mut ei tiietä milloin. Ensi vuonna vai millonka... Halu on kova nähdä kaikki Kanarian saaret. :D Vaik toki on paljon muitakin matkahaaveita. Puola, Italia, Skotlanti, Slovenia, Hollanti, Norja, Islanti...
PoistaPietään peukkuja, että teidänkin suunnitelmat toteutuisivat! :) Kuulostaa niin kivalta tuo Lappi ja Norja/Ruotsi. :)