TÄMÄN VIIKONLOPUN MUISTAN IKUISESTI...

Katastrofin ainekset olivat käsillä, kun tapahtui jotain, joka sai sydämeni nousemaan kurkkuun ja heittämään muutaman voltin ympäri. 

Ennen kuin kerron enemmän, kirjoitetaanpas muutama fakta, jotta mahdolliset uudetkin lukijat tietävät, mikä on homman nimi.

● Hoitokoirani on pit bull. Haastava rotu, joka on luokiteltu jopa kuuluvaksi maailman vaarallisimpiin. Mutta kuten minä aina sanon, ei ole olemassa huonoja koiria, on vain huonoja omistajia. 

● Tämä minun pit bull on isokokoinen ja hemmetin itsepäinen. Kun ollaan ulkona, energiaa riittää. Toisaalta se on ujo, rakastava, tykkää rapsutuksista ja köllötellä lattialla. Se on siis rauhallinen, kiltti ja yhteiselo kissan kanssa sujuu myös. 

● Ihmisten kanssa se on ihan mielettömän ihana ja viihtyy jopa lasten kanssa. Hän kuitenkin arastelee muita koiria, koska hänellä on ikäviä muistoja. 

● Minun missio on ottaa tästä kesästä opiksi ja hallita vahvempiakin koiria. Tälle koiralle haluan antaa parhaan mahdollisen hoidon ja että minun visiitti täällä tekisi siitä paremman ja onnellisemman yksilön. 

● Apuna minulla on kissaterapeutti ja omistajan ystävä, joka tulee tänne joka viikko. Todellinen koiraekspertti, joka on käynyt lukuisia koiranhoitokursseja ja koirista hänellä on vuosien kokemus.  

● Helppoa ei ole ollut ja olen joutunut työskentelemään esimerkiksi auktoriteettiasioita enemmän kuin koskaan aikaisempien hoitokoirien tai omien koirieni kanssa. 

● Naapurit kehuivat hoitokoirani nähdessään, miten hyvää työtä teen. Koira on minun aikanani menettänyt karanteenin aikana tullutta ylipainoa ja saanut lisää lihasta. Itse en ole koirasta huomannut noin isoa muutosta. Sen sijaan itsessäni kyllä, niin henkisesti kuin fyysisesti. 

● Kuukausi takana yhteiseloa tämän kanssa ja fiilikset ovat ristiriitaiset. Toisaalta olen tyytyväinen, miten meillä menee. Ehdin iloita myös siitä, miten lenkit ovat menneet paremmin. 

Kuinka väärässä olinkaan. 

Lenkkien kanssa tuli takapakkia, eikä se vieläkään kulje niin kuin minä haluaisin. Onneksi on kissaterapeutti, joka aina tulee lenkeille ikään kuin tsemppaamaan.

Sitten tuli tämä viikonloppu... 

Koiran karkumatka
Valmistauduin lähtemään rannalle ja odotin ystävääni terassilla rantakassi valmiina. Pian hän olikin paikalla, mutta päätti tulla moikkaamaan koiraa. Se on valloittanut ystävieni sydämet. 

Ikävä kyllä koira on oppinut yhdistämään tämän ystäväni siihen, että hän jää yksin. Koira varmaan ajatteli, että jos nuokin lähtee, niin lähden minäkin. Ja otti hatkat. Se livisti portista ulos.

Eikä tullut, vaikka kutsuin. Ei, vaikka houkuttelin herkuilla. Luoksetulo on perusasia, jonka jokaisen koiran täytyy osata. Siinä vaiheessa alkoi paniikki nostaa päätään. Otimme hihnan ja menimme koiran perään, mutta koira loittoni kauemmas ja kauemmas. 

Ja sitten se äkkäsi naapurin koirat. Siinä vaiheessa olin paniikissa ja ystäväni kuuli minun ensimmäisen kerran kiroilevan. Näin jo silmissäni hidastettuna kunnon koiratappelun. Siinä paniikkitilanteessa oli ihan sama vaikka se purisi meitä, kunhan se ei koskisi toisen koiraan. 

Tartuimme koiraa niskavilloista ja laitoimme hihnan. Vein sen takaisin portista ja sitten minä aloin läksyttää sitä. Koira meni pieneksi terassin nurkkaan ja sai kuulla kunniansa. Niin vihaisena se ei minua olekaan vielä nähnyt. 

Käskin sen sisälle taloon. Se meni ensimmäisellä käskyllä. Sisällä häntä heilui ja yritti olla niin katuvainen. Jätin se kotivahdiksi ja itse menin rannalle ystäväni kanssa. 

Koiratappelu

Seuraavana päivänä koiraeksperttiystävä tuli poika ja oma koira mukanaan. Kerroin tapahtuneen. Kävimme tilanteen läpi ja mitä olisi pitänyt tehdä toisin. 

Tällä kertaa emme tehneet tavallista lenkkiä, vaan odotimme ystäviä. Heidän mukanaan tuli pit bull ja tarkoituksenamme oli yrittää, että ystävystyisivät. 

Tällä kertaa se jäi yritykseksi. Aluksi koirat suhtautuivat epäileväisesti. Sitten koiraekspertti sai ne kulkemaan hienosti yhdessä. Mutta se oli se yksi sekunti ja yhtäkkiä ne olivat toistensa kimpussa. Se oli hurjaakin hurjemman näköistä, kun vertakin roiskui. 

Saimme koirat irti toisistaan. Tarkistimme huolellisesti ja onneksi molemmat olivat kunnossa pieniä pintanaarmuja lukuun ottamatta. Ne totta kai puhdistettiin ja koirat vietiin koteihinsa.

Tutustuminen toiseen koiraan ei onnistu kerralla taikka toisella. Se vie oman aikansa ja pitää olla kärsivällinen.

Että tällainen viikonloppu. 

Miten sinun viikonloppu meni? Varmasti paremmin kuin minun. Loppuun voisi lakonisesti todeta: naapurisopu ja ystävyys säilyivät, vaikka koiratappeluilta ei voitu välttyä.