KOLME VIIKKOA KOIRANHOITAJANA

– Miten sinulla menee? Miten pärjäät haastavan koiran kanssa? Syökö koira paremmin? Totteleeko koira sinua?

Ihan hyvin minä pärjään… 

Jos ei oteta lukuun, miten kivikkoinen alku meillä oli. 

Jos ei oteta lukuun, että koira kulkee kanssani hihnassa ja varmaan silloin kiroaa minut alimpaan maanrakoon.

Jos ei oteta lukuun, että lenkillä meillä on aina tahtojen taistelu. Toinen haluaa mennä oman päänsä mukaan, mutta minä paha täti en anna. Lenkin on mentävä minun pillin mukaan.

Jos ei oteta lukuun, että lenkillä yhtäkkiä naapurin ovi aukesi. Sen takana oli villakoira ja koiratappelu oli valmis. Ovi pamahti samointein kiinni. 

Jos ei oteta lukuun, miten erittäin hapan naapurin täti kielsi meitä kulkemasta tontilla. Paitsi, että siellä ei ole yhtään kieltokylttiä ja kaikki muutkin alueen koiranomistajat kulkevat poluilla. Arvaa kuuntelinko häntä?  

Jos ei oteta lukuun, että välillä koira paukkoilee puolelta toiselle ja joudun taas kiristämään hihnaa.

Jos ei oteta lukuun, että minun kädet ovat lenkin jälkeen hiertyneet ja koira hengittää kuin viimeistä päivää.

Jos ei oteta lukuun, että koira kerran livahti makuuhuoneeseen ja meni minun sängylle koko leveydellään. Sai minulta lähtöpassit heti, kun yllätin hänet. 

Jos ei oteta lukuun, miten hän tuhosi sohvan patjan ja rikkoi lelunsa.

Jos ei oteta lukuun, miten hän ripuloi, oksensi ja yhtenä aamuna löysin kakat terassilta. Lenkkipolulta löytyi kuollut hiiri. 

Jos ei oteta lukuun, miten hän hangoittelee vastaan aina, kun kuljemme naapurin erittäin vihaistenoloisten koirien ohi eli joka aamu ja ilta.

Jos ei oteta lukuun, miten koira on heti salamana paikalla kuullessaan jääkaapin oven ja kerjää ruokaa, vaikka kerjääminen on ehdottomasti kiellettyä. 

Jos ei oteta lukuun, miten poliisi pyörähti pihassa ja sydämeni jätti yhden lyönnin välistä miettiessäni näinkö olen epäonnistunut koiranhoidossa. Onneksi heillä ei ollut minulle asiaa.

Jos ei oteta lukuun näitä, niin ihan hyvin minulla menee. Ei valittamista. Jos pipo kiristää, otan lasillisen viiniä. 

Minulla on myös kissakaverin tuki. Monesti se illan hämärässä kipittää meidän takana ja sopivan tilaisuuden tullen tulee jopa vaatimaan silityksiä. Mainitsinko jo, että kissat jumaloivat minua?

Oli miten oli, tältä hauvalta olen oppinut ja paljon. Olen oppinut käsittelemään haastavaa koiraa. Jos hän vetää, lyhennän hihnaa. Vastaavasti, jos hän käyttäytyy hyvin, hihna pidentyy. 

Kehun hyvästä käytöksestä lempeimmällä äänelläni. Jos taas hän tekee tuhmuuksia, ääni nousee uusiin sfääreihin. Ystäväni totesi minun olevan kuin armeijan vääpeli. 

Kolme viikkoa on takana vastoinkäymisistä huolimatta. Koira tottelee minua ja käskyt kuten istu, paikka, maahan ja tänne ovat menneet kaaliin. Olen saanut hänet syömään silloin, kun on ruoka-aika ja sitä ruokaa, mitä tarjotaan. Ensimmäiset päiväthän koira kiukutteli ja oli syömälakossa. 

Ja voi pojat, virheitä olen tehnyt myös… Kuten se, että annoin hänen kulkea edellä, vaikka koiran pitäisi kulkea vierellä tai takana. Ei ihme, että lenkkeily ei vielä suju kuin tanssi.

Ja sitten on ne omat momenttinsa, jotka antavat uskoa tekemiseen tai saavat hymyn huulille. 

Kun olen koneella ja koira tulee suussaan lelu kutsuen leikkiin tai nuolaisee käsivarttani. Tai toisena hetkenä laittaa päänsä polvelleni ja tuijottaa minua syvälle silmiin. 

Tai kerran, kun olin makuuhuoneessa katsomassa elokuvaa. Koiraltahan on sinne pääsy kielletty. Mutta yhtäkkiä ovi avautui hitaasti raolleen ja pian sieltä näkyi koiran pää ja kuinka hän tuijotti minua. 

Tai miten hän pyydystää kärpäsiä ja joskus joku varomaton tapaus päätyy hauvan namupalaksi...

Eikä tämä ole koirallekaan varmasti helpoin paikka. Yhtäkkiä hänen kodissaan on tuiki tuntematon naikkonen ja omistaja hävisi kuin pieru Saharaan. Tällaista tätiä pitäisi sitten kuunnella ja totella? Vähemmästäkin menee hermot!

Mitä sinulle on sattunut ja tapahtunut koirien kanssa?