KARANTEENIELÄMÄÄ ESPANJASSA

Olen Teneriffalla, kaupungissa, joka yleensä aina kylpee auringon valossa. Kuitenkaan viime aikoina en ole voinut nauttia tuosta päivänpaisteesta. Olen ollut karanteenissa maaliskuun puolesta välin. Silloin Espanjaan tuli ulkonaliikkumiskielto.

Mutta minusta tuntuu kuin siitä olisi kulunut paljon pidempään. Meidän kaikkien elämä muuttui hetkessä, ihan silmän räpäyksessä. Elämämme heitti kerralla monta volttia ympäri ja tässä sitä ollaan. Mutta mitä on kaksi viikkoa minun elämässäni? Tai kuukausi tai pari? 

Olen suhtautunut karanteeniin positiivisesti, koska minusta todellakin tuntuu, että nyt olemme jonkin ison äärellä. Jonkin ison muutoksen, joka vie kohti jotain parempaa. 

Toisaalta tunteet ovat vaihdelleet laidasta laitaan. Olen kokenut suurta iloa nähdessäni, miten luonto saa levätä, elpyä ja miten sade on raikastanut ilmaa. Olen ollut turhautunut ihmisten välinpitämättömyydestä, kantanut huolta omasta, muiden ja koko maapallon tulevaisuudesta, surrut yrittäjien tilanteita, pelännyt  ohikulkevaa myrskyä ja ilmastonmuutosta. Olen tuntenut myös kiitollisuutta elämän pienistä, suurista asioista. Siitä, että olen saanut olla terveenä, minulla on ystäviä, ruokaa, työtä ja toistaiseksi vielä kattokin pään päällä.

Minulla on ollut ne omat rutiinit, joista pidän kiinni. Siinä mielessä elämäni ei ole muuttunut. Töitä on ja niitä voin tehdä etänä. Se, mikä on muuttunut, kotitreenistä on tullut osa jokapäiväistä elämääni. Ennen ei puhettakaan, että olisin alkanut kotona liikkumaan näin säntillisesti. 

Kuva: Pixabay. Muut kuvat blogini varrelta.

Nyt ei ole muuta mahdollisuutta. Oli otettava itseään kiinni. Joka päivä treenaan huoneessani Youtube-videoiden tahtiin. Ja myös joogaan. Ennen ne olisivat jääneet ajatuksen tasolle. 

Varsinkin joogauksesta olin haaveillut pidempään. Jo nyt olen huomannut sen positiiviset vaikutukset niin keholle kuin mielelle. Vitsailen myös ystävilleni, että karanteenin jälkeen olen paremmassa kunnossa kuin ennen sitä. 

Ulos en uskalla mennä ennen kuin aivan äärimmäisen pakon edessä. Eikä näitä tällaisia turhia reissuja ulkomaailmaan edes tule tiukan ulkonaliikkumiskiellon ja suurien sakkojen pelossa. 

Huomioitani karanteenin aikana

Olen alkanut tarkastella elämää uusin silmin. Jokaista liikettä, pientä hetkeä, pieniä, suuria asioita. Ja olen huomionut seuraavaa…

Kuinka eräänä päivänä Santa Cruzissa alkoi sataa ja vesipisaroiden iloinen roiske kantautui korviini. Ja se oli sen päivän kohokohta. Sen jälkeen onkin satanut aika monta kertaa!

Kuinka naapurin ikkunasta ilmeisen epätoivonen mies huusi: ”Minä tapan itseni!” 

Kuinka eräs leidi tanssi katolla ja uhkasi juoda itsensä känniin.  

Kuinka yläkerran naapurin vilkas peiton heilutus raikui koko kerrostalossa. 

Kuinka viikko sitten täällä myrskysi. Myrskysi niin kovaa, että pelkäsin kerrostalon romahtavan. Heräsin yöllä tuulen ulvontaan ja kurkistaessani ikkunasta ulos näin palmujen kumartavan ja sateen hakkaavan maata koko voimallaan. Käperryin sänkyyni ja vielä senkin jälkeen kuulin kuinka ikkunan ulkopuolella oleva metallikaihdin kolisi. Ja silloin pelkäsin. Mietin, tältäkö maailmanloppu tuntuu ja näyttää?

Kuinka seuraava päivä valkeni ja oli kuin mitään myrskyä ei koskaan olisi ollutkaan. 

Kuinka pääsin ruokakauppaan ensimmäistä kertaa kahden viikon karanteenin jälkeen. Siellä oli tiukat hygieniakontrollit ja osa hyllyistä ammottivat tyhjyyttään.

Kuinka ihmiset taputtavat joka päivä kello 19 osoittaakseen kiitollisuuttaan hoito- ja pelastushenkilökuntaa kohtaan. 

Kuinka itse juuri sinä kellonlyömänä olin kotimatkalla ruokakaupasta. Tulen aina muistamaan, miten kaduilla ei ollut juuri ristinsielua, mutta ikkunoissa ja parvekkeilla oli sitäkin enemmän porukkaa. Jotenkin tuli sellainen olo, että on kaiken kansan silmätikku ja siihen päälle vielä raikuvat aplodit.

Kuinka pääsin kerrostalon käytävään erään koiraansa ulkoiluttavan seniorin vanavedessä ja joka hyppäsi hissiin nokkani edestä, eikä jäänyt minua odottelemaan. Ennen se olisi ollut todella epäkohteliasta, mutta nyt se ei ole edes sallittua. Vain yksi henkilö kerrallaan saa mennä hissiin. Niin ne ajat muuttuvat!

Kuinka asunnolleni tullessa otin kengät heti pois. Espanjassa tosiaan ei ole sama käytäntö kuin Suomessa, vaan normaalisti kengillä voi lampsia sisälle ja ne vaihdetaan vasta omassa huoneessa sisätossuihin. Voi olla, että käytäntö muuttuu tästä eteenpäin monessa espanjalaisessa kodissa.

Kuinka pesin kädet ja vaihdoin vaatteet. Vasta sitten nakkasin ruoat jääkaappiin. Jatkuva varovaisuus, käsien pesu ja hyvä hygienia – ne ovat aseeni koronaa vastaan. 

Kuinka seuraavana päivänä kävin viemässä roskat. Muovit muovinkeräykseen, paperi paperiin, lasit omaansa ja vielä sekajäte. Juuri, kun käännyin takaisin mennäkseni asunnolleni, kurvasi poliisiauto kävelytien viereen ja kysyi, minne matka.  Vastasin meneväni kotiin ja ennen kuin ehtivät lisäkysymyksiä esittää, kerroin vieneeni roskat. En saanut sakkoja, mutta sydän taisi jättää muutaman lyönnin välistä. 

Millaista on sinun karanteenielämäsi ja millaisia huomioita olet tehnyt?