torstai 8. lokakuuta 2015

MIUN BLOGIN TARINA + UUDISTUNUT ILME JA NIMI!

Ansku haastoi minut matkablogissaan kertomaan blogini tarinan. Kiitos kaunis, Ansku! Haaste on alunperin lähtöisin Kototeko-blogista.Vivi Vinna oli itse asiassa vuosi sitten esillä Pink Bubblen blogissa, jossa kerroin blogini taustoista. Jutun voi käydä lukemassa täältä klik. Lisäksi miulla on tunne ihan kuin olisin jossain muussakin postauksessa turissut täällä aiheesta.

Niin tai näin, osallistun haasteeseen! Se tuli oikeastaan hyvään saumaan, koska blogini on uudistunut ja nimikin vaihtui. Vivi Vinna on nyt Vivi Vinna Journal. Kohta kerron miksi…
Sitä ennen takaisin lähtökohtaan. Mistä kaikki alkoi?

Pääpiirteittäin aloin pitämään blogia siksi, koska olen aina pitänyt kirjoittamisesta. Haaveilin joskus jopa toimittajan ammatista. Tämän kautta saan toteuttaa sitä paloa! 

Mitä en ole ehkä kertonut aikaisemmin missään, niin miulla oli bloggaamisessa esikuva. Luin ja luen edelleen Secret wardrobe –blogia. Minusta se on niin ihana blogi, harmoninen ja parhaimmillaan kuin naistenlehti (laadukas sellainen). 

Aloin pohtimaan, miksen minäkin voisi aloittaa bloggaajana? Mietin, että minulla olisi paljon annettavaa, sillä asun suurimman osan vuodesta ulkomailla. Kirjoittaisin kaikesta sydäntäni lähellä olevasta. Olen todella monipuolinen ihminen ja se heijastuu täällä vaihtelevina juttuina. Yhä enemmän blogista on tullut myös lifestyle-tyyppinen. Alussa en halunnut paljastaa itsestäni oikeastaan mitään ja nyt täällä vilahtelee kuvia minusta kasvoineen. 

Punaisena lankana on elämä Espanjassa, matkajutut, elokuvat ja sarjat, kolumnit ja tarinat.

Olin jopa niin innoissani bloggaamisesta, että en kirjoittanut minkäänlaista tervetulo-ja esittely-postausta, vaan aloin suorilta postata artikkeleita. Ensimmäinen artikkelini olikin Matka maailman ympäri. Seuraavassa postauksessa kirjoitinkin jo barbeista. En muuten kertonut edes kavereilleni ja ehkä siksi alkuaika oli yksinpuhelua, ennen kuin pikku hiljaa tänne löytyi lukijoita. Nyt jo muutama kaveri tietää tästä.  

Koska halusin blogiini huumoria ja pilkettä silmäkulmaan, keksin sellaisen kuin Päivän piristys-palstan, johon saatoin laittaa mitä vaan maan ja taivaan väliltä. Pääasiassa siis kuvia oudoista jutuista, joihin olen törmännyt maailmalla. 

Vaikka alkuajan artikkelit ovat mitä ovat, niin en ole aloittanut uutta blogia puhtaalta pöydältä, enkä muistaakseni ole poistanut yhtään artikkelia. Alusta asti halusin tehdä postauksia, jotka eivät ole liian pitkiä, vaan sopivan pituisia. Sellaisia, jotka kiireinenkin immeinen jaksaisi lukea. Ja juuri nyt minusta tuntuu, että tästä postauksesta tulee liian pitkä!
Talvilookkini vuoden 2012 loppupuolelta.
Blogi on näinä vuosina kehittynyt huimasti ja minä siinä mukana. Osaan ottaa parempia kuvia (voi, kun olisi rahaakin ostaa parempi kamera), osaan kirjoittaa tosi nopeasti (kymmensormijärjestelmä jee, jee) ja kun on joutunut tekemään selvitystyötä eri artikkeleihin, niin se on tuonut paljon tietoa minullekin.

Parasta bloggaamisessa on vuorovaikutus. Ennen tein tätä vain itselleni, ja edelleen se on niin, mutta sen lisäksi myös teille, lukijoille. Minulla on paljon tietoa esim. matkailusta ja Espanjasta, joten monesti haluan vinkata käymisen arvoisista paikoista. 

Tilastotietoa
Bloggerin kautta rekisteröityneitä lukijoita minulla on 35, joten tilanne ei ole muuttunut paljoakaan verrattuna viime vuoteen. Sen sijaan sivujen katselu on noussut, niitä on kaikkinensa kertynyt noin 55 410 koko blogin historian aikana. Aikamoinen määrä! 

Kävijäliikenne on myös kasvanut. Esimerkiksi lokakuun alusta tähän päivään mennessä kävijöitä on ollut 158 henkilöä, ja sivujen katseluita 253 kertaa. Istunnon keskimääräinen pituus on 2 minuuttia. Kävijöistä suurin osa on Suomesta ja toiseksi eniten Espanjasta. 

Blogimaailma ja tulevaisuus
Blogimaailma on tosiaan imaissut minut mukaansa. Sen lisäksi, että kirjoitan tätä, niin luen myös muiden blogeja. Pikku hiljaa blogeja alkoi ilmestyä yhä enemmän lukulistalleni. 

Jos muuten tiedät mukavia muotiblogeja, lifestyle, matka- ja/tai muiden ulkosuomalaisten blogeja, niin vinkatkaa ihmeessä! Olisi kiva saada lisää luettavaa lukulistalle!

Välillä, ainakin kesäaikaan, inspistä blogin tekoon ei ollut. Tuntui, ettei ole mitään kerrottavaa. Elokuvien katselu ei ole jäänyt, mutta en enää ole kirjoittanut arvosteluita kaikista näkemistäni elokuvista. Postaustahti on vähentynyt. Silti minulla on edelleen intoa jatkaa. 

Niinpä laitoin puhaltamaan muutoksen tuulet. Vaihdoin profiilikuvan ja bannerin. Banneri on ehkä aivan liian iso omaan makuuni, mutta en osannut nyt tällä erää tehdä pienempää. Muuten se on mielestäni kiva. Suurin muutos on uusi nimi eli Vivi Vinna Journal! Uskon sen kuvastavan paremmin tätä blogia. Journal tarkoittaa lokikirjaa, päiväkirjaa, aikakauslehteä, päivyriä…

Uudistuneen ilmeen ja uudistuneen blogin myötä tästä on hyvä jatkaa ja toivottavasti myös rivakammalla postaustahdilla.


Mitäs pidätte uudesta bannerista? Entäs nimestä?Postausideoita  ja- toiveita? 
Kuva Portugalin matkalta keväällä 2015.
 Haastan mukaan: Minäkö keski-ikäinen?  
                              Annika Home & Away
                              Laura's
                             Satu Koo's lifestyle

Haasteen säännöt:
Haaste on avoin kaikille bloggareille (teema voi olla mikä tahansa). Haasteen saatuasi kirjoita ja julkaise oma tarinasi blogissasi: miten blogisi sai alkunsa, kuinka se on kehittynyt ajan saatossa ja mitkä ovat olleet merkittävimpiä taitekohtia. Tämän jälkeen haasta mukaa neljä blogia kirjoittamaan oma tarinansa. Huom! Muista ilmaista tarinasi yhteydessä linkkeineen päivineen, miltä blogilta sait haasteesi ja kenet haastat mukaan. Lopuksi, mikäli olet Instagramissa, käy lisäämässä jonkin kuvasi yhteyteen tagi #blogisitarina. Näin kaikki Instagramissa olevat bloggarit näkevät, kenen kaikkien blogeissa nuo tarinat ovat nähtävillä.
post signature

10 kommenttia:

  1. Kiitos ja niiaus :) Toteutan tämän heti, kun palaan maailmalta. Kun olet Helsingissä, niin olisi kiva nähdä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollos hyvä, odotan mielenkiinnolla! :) Jeps, olisi hauska nähdä! :) Viime kerrasta on toosi pitkä aika. Tosin en tiiä, millon tuun Helsinkiin, koska yleensä se on vain kauttakulkupaikka. :P

      Poista
  2. Huippu haaste, kiitos ihana <3! Toteutan tämän heti, kun ehdin istahtaa koneen ääreen pidemmäksi aikaa, koska tämän postauksen toteuttaminen tarvitsee aikaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi! :) Jään odottelemaan siun postausta aiheesta. :) Joo, tän teko ei käynytkään ihan hetkessä... ;)

      Poista
  3. Tätä on kiva lukea ja ihana talvikuva sinusta. <3 Ilolla otetetaan vastaan ja taisin tämän myös Matkattareltakin saada, mutta linkkaan teidät molemmat jahka tämä lähteet tässä syystalvella toteutuksene. <3 Ihanaa loppuviikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Hups, luin Matkattaren jutun kyllä. :D Noh, eihän se haittaa. :) Odotelen siunkin postausta. Mukavaa loppuviikkoa itsellesikin! :)

      Poista
  4. Hieno uusi banneri ja uusi nimikin kuvastaa hyvin blogiasi!

    Rosa kertoilee au pair-elämästään Espanjassa blogissa Flying forever (flyingforever.blogspot.fi), Johanna joogaa ja patikoi Aurinkorannikolla blogissa Elämää kaikilla aisteilla (elamaakaikillaaisteilla.blogspot.fi) ja Ameriikan maalla bloggaa Emmi (yksimenolippukiitos.blogspot.fi).

    En muista, oletko kertonut jo aiemmin, mutta olisi kiva lukea millaista musiikkia kuuntelet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Menninkäinen! :) Tosi kiva kuulla! Joo, miustakin toi blogin uusi nimi kuvastaa hyvin. En halunnut muuttaa nimeä kokonaan ihan toiseksi, ainoastaan vain lisätä tuon Journal-sanan, koska se mielestäni sopii tänne tosi hyvin. :) Kiitos tosi paljon blogivinkeistä, nuo kuulostaa sellaisilta, että on tutustuttava. :) Kiitos! :) Ahaa, mielenkiintoinen aihe. Täytyy laittaa korvan taakse. :)

      Poista
  5. Heissan:) Tulinpa tutustumaan blogiisi ja ihastuin heti siihen, että on niin kauniit kuvat heti näkyvissä. Oli mielenkiintoista lukea tämä blogisi tarina ja täällähän riittää tutkailtavaa muillekin lukukerroille:) T: Metsäntyttö

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos siulle, kun piipahdit täällä! :) Ja kiitos kaunis, itsekin tykkään tuosta bannerista. :) Paljon on tosiaan tullut kirjoitettua vuosien varrella. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)