tiistai 8. joulukuuta 2015

JOULUKALENTERI 8. LUUKKU

On aika avata kalenterimme kahdeksas luukku. Vuorossa on taidekynnet, elämäni ensimmäiset. Innostuin eilen hopeakynsistäni, enkä millään raaskinut enää täksi päiväksi poistaa lakkaa ja laittaa tilalle uutta. Myönnettäköön myös, että mukavuussyistä tämä tuntui kaikista houkuttelevammilta vaihtoehdolta. Menin sieltä, mistä aita on matalin.

Kynsissäni säihkyi eilen hopealakka. Tämän päivän taidekynnet syntyivät hyvin nopeasti ja yksinkertaisesti, kun alla oli jo hopeinen lakka valmiina. Vetäisin mustalla lakalla keskelle viivan ja pika pikaa käsittelin sen tikulla, jolloin tuloksena syntyi kynsissä näkyvä kuvio. Hopealakka on merkiltänsä edelleen Kiko, sävy 272 ja musta lakka puolestaan Easy Paris Cosmetics, nro 31. Ostin sen aikoinaan Halloweenia varten ja sen jälkeen ei ole tullut käytettyä.
Olin siis ensikertalainen. En ole koskaan aikaisemmin taiteillut kynsiä ja lopputulos on sen mukainen. Vaikka tulos ei ole taiteellisesta näkökulmasta onnistunut, niin silti näistä tuli mielestäni tosi kivat kynnet. Minun vain täytyy harjoitella tätä lisää. Seuraavalla kerralla varmasti onnistuu paremmin ja sitä seuraavalla.

Innostuin tästä taiteilusta niin paljon, että sormet syyhyää jo päästä kokeilemaan ja harjoittelemaan lisää kynsitaidetta. Tai miksi tätä nyt kutsutaan? Minulle tämä ainakin on jonkin sortin taiteilua.

Taiteellinen silmäni vaati myös tuon minun kahvimukini mukaan näihin kynsikuviin.  En vaan voinut vastustaa. Disney-fani ja niin päin pois. 
 Mitäs tykkäätte tällaisista kynsistä? Onko teillä antaa hyviä vinkkejä kynsitaiteiluun? 
post signature

2 kommenttia:

  1. No niin! Nythän se on sitä hopea-mustaa! Hienothan noista tuli; hammastikulla saa paljon kivoja kuvioita. Kun tiputtaa kynnelle neljä pisaraa (ei ihan vierekkäin) ja niistä vetää hammastikulla viivat kohti kynnen keskustaa, saa helpon kukkakuvion.
    Jos ei omiin piirustelutaitoihin luota, helppo ja nopea tapa koristella kynnet ovat kynsitarrat ja feikkitatuointien tapaan kiinnitettävät water decalls- siirtokuvat. Molempien alle joku nätin värin lakka ja päälle kiinnikkeeksi väritön lakka ja valmista tuli!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, siulta sain idean. :) Täytyypä kokeilla noita kukkakuvioita. :) Kiitos vinkeistä. Muutenkin alkoi kiinnostaa kynsien koristelu enemmän. :D Tän jälkeen yksväriset kynnet tuntuu tylsiltä. :P

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)