lauantai 19. joulukuuta 2015

JOULUKALENTERI 19. LUUKKU

Joulukalenterimme on jo loppusuoralla ja joulu on melkein oven takana. Tänään olokin on jo paljon eilistä parempi. 

Aion jossain vaiheessa piipahtaa sarjakuvatapahtumassa, joka täällä on parhaillaan menossa. Ulkona on harvinaisen lämmin ja aurinkoinen sää (tosin nyt jo on hämärtymässä). Minäkin olen erittäin aurinkoisella mielellä, eikä ihan syyttä. 

Eräs espanjalainen sarjakuvalehti, jossa myös minun sarjakuvani pilkahtaa, on palkittu alueensa parhaimpana. Vähänkö olen onnellinen! Meriitti se on tämäkin ja ehkä pienoisen juhlan paikka. 

Siitä on jo aikaa reilusti yli puoli vuotta, kun laitoin omia sarjakuviani näytille lehden tekijöille. Sen jälkeen ei kuulunut mitään, kunnes eräs kaunis päivä sain lehden käsiini ja kappas, sarjakuvani oli siellä esillä. Kaiken lisäksi se on suomeksi ja espanjaksi. Hauskinta on se, että otsikossa lukee ”Opi suomea XX kanssa”. Se saa ironisen säväyksen, sillä minun sarjakuvahahmot puhuvat miun murtteella.
Ja sitten joulukalenteriimme. Tämän luukun takaa paljastuvat hempeääkin hempeämmät kynnet, nimittäin vaaleanpunaiset / lilat ripauksella kimalletta. Tämä on tällainen melko peruslakka: läpinäkyvä ripauksella väriä ja kimalletta. Yhdellä kerroksella saa siis melko luonnollisen lookin. Jos laittaa kaksi kerrosta, niin saa hivenen syvennettyä väriä, muttei liiaksi. Hyväkuntoisten kynsien kanssa tämä on aivan ihana lakka.

Olen aina tykännyt tästä väristä. Se ei ole liian huomiota herättävä ja kynnet näyttävät huolitelluilta, ehkä jopa jotenkin ylellisiltä. Kimallelakoissa inhottavinta on oikeastaan niiden poisottaminen. Kimalle tahtoo aina jäädä jumiin. 
Tämän kynsilakkajoulukalenterin myötä opin uuden kikan lakan poistamiseen siten, ettei tule läträttyä liiaksi kynsilakan poistoaineella. Tähän kikkaan tarvitaan vain vanutuppo ja kynsilakan poistoaine. Laitan sitä vanutuppoon ja käyn kynnet läpi. Suurimpaan osaan lakoista riittää vain yksi ainoa vanutuppo. 

Mahtava ja yksinkertainen kikka. Näin se hätä keinot keksii. Ennen en edes kiinnittänyt huomiota tällaiseen seikkaan. Ennen olin myös laiskempi poistamaan lakkaa ja laittaa kynsiin uutta tilalle. Tämän jälkeen se ei ole temppu eikä mikään!
Mitäs pidät tästä kynsilakasta?

post signature

4 kommenttia:

  1. Söpö väri, tykkään. Poistan kimallelakat niin, että laitan päälle kynsilakkaa paksun kerroksen, niin että alla oleva lakka kastuu ja koko hoito lähtee sitten helposti. Kivaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä söpö, sellainen prinsessalakka. ;) Ahaa, täytyypä kokeilla tuota siun konstia kimallelakan poistoon. Kiitos vinkistä!:)

      Poista
  2. Tosi nätti lakka! Kiva, että olet paranemaan päin ja onnea palkitusta sarjislehdestä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! :) Miustakin tuo on nätti lakka. Nyt olen onneksi jo kunnossa. :) Kiitos. Huikeeta olla osallisena palkitussa lehdessä. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)