ERÄÄN AIKAKAUDEN LOPPU

Viime aikoina olen elänyt aikamoista jännitysnäytelmää. Vielä marraskuussa en tiennyt varmaksi, missä olisin joulukuussa.

 

Mitä tapahtui?

#1. Olin koiranhoitajana aiottua pidempään

Koiranhoitajan pestini vähän venähti. Omistaja ei päässyt takaisin Espanjaan suunnitellusti lokakuussa, koska korona.

 

Minulla ei ollut aavistustakaan, mitä tuleman pitäisi. Minulla oli vain sataprosenttinen usko, että asiat järjestyvät tälläkin kertaa. Eikö olekin hullua? Sitä, kun toivoisi, että tulevaisuus olisi jotenkin kirkkaampi ja polku selvempi. Että tietäisi edes sen seuraavan askeleen, eikä kaikki olisi aina niin… epävarmaa. 

 

Toivoin sydämeni pohjasta omistajan pääsevän takaisin omaan asuntoonsa ja ennen kaikkea näkemään koiraansa ja kissaansa. Vaikka se olisi tarkoittanut minulle hyppyä kohti tuntematonta... 

#2. Omistajan paluu

Ja niin kävi. Eräänä päivänä olin terassilla siestalla aurinkotuolissa, koira jaloissa ja kissa sylissä. 

 

Yhtäkkiä koira valpastui ja meni portille, josta se työnsi kuononsa ulos, kuten sillä on tapana. Mutta tällä kertaa se oli aivan erityisen innostunut - suorastaan tärisi.

 

Voi sitä jälleennäkemisen riemua, kun omistaja astui sisään portista. Koira heittäytyi selälleen. Pian sen ympärillä olikin kahdet käsiparit antamassa rapsutuksia. 

 

Iloitsin suuresti tuosta lämpöisestä jälleennäkemisestä, vaikka samalla se tarkoitti minulle huonoja uutisia. Minun olisi lähdettävä. Ei heti, mutta pian. 

#3. Ratkaisun etsintä

Ehkä otsallani oli huolestunut ryppy tai kaksi. Mietin, miten minun kävisi?

 

Omistaja sanoi, että löydämme ratkaisun asuntoasiaan. Ystäväni sanoivat, että minä en jää ilman kotia. 

 

Mutta minä halusin löytää oman paikan. Seisoa omilla jaloillani, eikä turvautua ystävien apuun. Varsinkin, kun vasta viime keväänä olin ystäväni asunnolla. Hän otti minut siipiensä suojaan, kun minulla ei enää ollut voimia jatkaa. 

 

Asunnon etsinnän olin aloittanut jo pari kuukautta aiemmin. Kerroin myös täällä blogissani toiveestani löytää asunto. Visualisoin mielessäni, millainen sen tulisi olla. 

Tunsin vahvasti ansaitsevani kaiken hyvän elämääni.

 

Olen tehnyt niin kovasti töitä oman unelmani eteen. Vaikka näyttää, etten ole saanut aikaiseksi paljon mitään, tunnen vahvasti olevani oikealla polulla. Ja se tekee tästä seikkailusta niin antoisan. 

Tänä vuonna kirjoitin lyhytelokuvakäsikirjoituksen ja se on nyt toteutumassa. Olen myös mukana kahdessa kirjassa. Kahdessa! Toinen niistä on myynnissä El Corte Inglésissä, Teneriffalla.

 

Harmi vain, etten taaskaan päässyt omiin kirjajulkkareihin. 

 

Kirjajulkkareiden piti olla keväällä. Korona tuli ja sotki suunnitelmat. Lopulta ne järjestettiin joulukuussa. Sain kuitenkin tiedon siitä niin myöhään, etten enää päässyt paikalle.

#4. Ratkaisu

Puhelimeeni kilahti viesti. Sain kutsun asuntonäyttöön. Kerroin rehellisesti tilanteeni. Kerroin myös, etten halua viedä hänen aikaansa, jos asunnosta on moni muu kiinnostunut, koska ”enhän tiedä edes muuttopäivää”. 

 

Omistaja kuitenkin oli päättäväinen, hän halusi tavata minut. Ja niin minä menin. Vastassa oli aivan ihana pariskunta, jotka heti tekivät minuun vaikutuksen.

 

He halusivat vuokrata minulle asunnon ja antaa mahdollisuuden.

En uskonut asiaa edes sinä päivänä, kun menin kirjoittamaan sopimusta. 

Kirjoitan tätä nyt asunnosta, jota voisin kuvailla unelmieni asunnoksi. Kaikki on aivan uutta ja hyvällä maulla sisustettu. Täällä on terassi ja koen vihdoinkin olevani ”oikeassa paikassa”. 

 

Olen inspiroituneempi kuin koskaan. Nyt tiedän seuraavat steppini kirjoittamisen saralla.

 

Ps. Katso video kesästäni.