VUOSI 2018

Tuntuu hassulta ajatella, että vuosi on nyt finaalissa. Miten paljon siihen mahtuikaan! Se oli muutoksien vuosi, mutta suurin niistä oli elämänmuutos. Tarvitsin siihen paljon rohkeutta, mietiskelyä ja lopulta tekoja. 

Vuosi sitten näihin aikoihin en ollut ollenkaan tyytyväinen elämääni. Minulla oli vahva tunne, että vuodet vain vierivät, mutta minä junnaan paikoillani. 

Halusin laittaa sille stopin. Halusin aloittaa alusta. Yksin. Se oli kenties elämäni vaikein päätös.

Elämänmuutos

Päädyin Teneriffalle, mutta olenko kertonut miten? Miksi juuri Teneriffa? 

Olen varma, että kohtalolla oli sormensa pelissä. En päätynyt sille saarelle sattumalta. 

Palataan vielä hetkeksi vuoteen 2017. Minulla oli oma yritys, joka ei kuitenkaan ollut lähtenyt pyörimään odotetusti. Totta puhuen olin aivan pulassa yritykseni kanssa. Niinpä eräänä syksyisenä päivänä olin netissä tutkimassa eri mahdollisuuksia. En muista tarkalleen, mitä etsin. Päädyin kuitenkin sivustolle, jossa puhuttiin yritystapahtumasta Teneriffalla. Sillä hetkellä se tuntui juuri siltä, mitä tarvitsin! Tapahtuma oli ilmainen, mutta vain kymmenkunta yritystä tai ideaa valittaisiin. 

Ilmoittauduin viime hetkellä, mutta suureksi yllätyksekseni minut otettiin mukaan. Tapahtuma oli todella huikea kokemus. Huomasin pitäväni saaresta ja niistä kaikista ihmisistä, joihin siellä tutustuin.

Sen jälkeen päätin lopullisesti kuitenkin haudata verkkokauppani. Ei riitä, että idea on minun mielestä hyvä, jos ei ole asiakkaita, jotka ovat valmiita maksamaan. En myöskään osannut markkinoida ja monta muuta syytä, jotka lopulta johtivat epäonnistumiseen. 

Otin epäonnistumisen oppina ja siitä pystyin jatkamaan hieman viisaampana. Minulla olikin uusi liikeidea ja menin Teneriffalle vielä toisen kerran heti perään hakemaan siihen buustia. Silloin minulle todella vahvistui se tunne… Teneriffa tulee olemaan minun uusi kotini.

Rupesin etsimään töitä ja kämppää. Vain huomatakseni, että Teneriffalla on erittäin kinkkinen työ- ja asuntotilanne. Ei näyttänyt hyvältä ja oma rahatilanne oli tiukka, enkä siksi lähtenyt viemään toista liikeideaani sen pidemmälle. Kaikesta huolimatta muutin saarelle viime talvena. Kokeilemaan onnea. Tuolla matkalla sain apuja. Eräs superihana suomalaisnainen auttoi minua!

Menin Teneriffalle ilman työtä ja asuntoa, mutta yhdessä päivässä ne järjestyivät. Sain jäädä suomalaisnaisen kämppään, jossa olimme me ja hänen kaksi ihanaa koiraa. Löysin uusia, ihania ystäviä. Heidän ansiostaan Teneriffa tuntui kodilta. 

Skandikausi tuli päätökseen ja niin myös minun työni hotellilla. Suomesta minua oli huhuiltu palaamaan kesäkaudeksi entiseen työpaikkaani. Pyysin uusia haasteita ja niitä myös sain. Aloitin työt toukokuussa Suomessa. Pystyin säästämään suuren osan palkastani. Tein töitä myös tarjoilijana. Siinäpä se kesä menikin!

Minulla oli paluulippu Teneriffalle ja syksyllä sen myös käytin. Viime kerrasta oli jäänyt niin positiivinen tunne, että uskoin tälläkin kertaa asioiden järjestyvän. 

Sitä ennen olin reissussa lähes kuukauden ystävieni luona. Tuon reissun aikana minulle sattui ihmeellisiä asioita. Kuten tapaaminen erään tuntemattoman naisen kanssa, joka tiesi minun sarjakuvani! Tai kun löysimme Ernest Hemingway –patsaan luota kynän. 

Uskon, että jos pitää silmät auki, voi saada korkeammalta taholta merkkejä elämänpolkuamme johdattamaan. Tuon matkan aikana ja noiden ”merkkien” jälkeen päätin, että minun on kuunneltava sydämeni ääntä ja tehtävä sitä, mistä tykkään kaikista eniten. Sitä, missä oikeasti tiedän olevani hyvä. 

Monesti olen kokenut, että olen ihan hyvä monessa asiassa, mutta en se paras yhdessäkään. Silti kirjoittaminen ja sarjakuvat ovat aina tuntuneet niiltä omimmilta jutuilta. 

Tullessani Teneriffalle, päätin antaa elämän näyttää, saanko tehdä omaa juttuani. Nyt minulla olisi siihen mahdollisuus. 

Sen jälkeen alkoi tapahtua! Olen tehnyt freelancena artikkeleita ja saanut niitä julkaistuksi. Olen kirjoittanut artikkeleita, jotka ovat kuin elokuvan käsikirjoituksesta, mutta silti totisinta totta. Yhden aiheen jälkeen tuli toinen ja toisen jälkeen kolmas. Nyt työstän kolmatta suurta artikkeliani, mutta aineksia olisi vaikka elämänkerran kirjoittamiseen. 

Olen saanut jalan oven väliin, mutta ei tällä vielä elä. Freelancena toimiminen on haastavaa, mutta toivon saavani jatkaa, kasvaa ja kehittyä toimittajana. Jo ala-asteella tein artikkeleita koulun lehteen. Olen aina ollut utelias ja tykkään keskustella ihmisten kanssa. Olin toimittaja, mutta silloin en sitä vielä tiennyt. Nyt tiedän. Heikkoina hetkinäni voin kaivaa esille sen Ernest Hemingwayn luota löytyneen kynän. Se valaa minuun uskoa.

Teneriffalla ja minun suureksi yllätyksekseni aloitin opiskelut. Tässäkin kohtalolla oli ilmiselvästi näppinsä pelissä, sillä opiskelujen aloittaminen oli ehkä viimeisin asia, mitä olin ajatellut.  Se on kurssi, joka tukee freelance-työtä. Tykkään kehittää itseäni ja minulla on jatkuvasti joku kurssi menossa, mutta tämä oli todella iso panostus rahallisesti. Siksi minun todella oli punnittava, onko se sen arvoista. Sillä tiellä olen edelleen, opiskeluita ja töitä ja päämäärä on selva.

Jokainen päivä on selviytymistä ja välillä mietin, miten selviän? Ehkä minä selviän. Jotenkin. Ainakin saan nyt tehdä omaa juttua.

Tähtihetket 
Kuluneeseen vuoteen mahtui myös tähtihetkiä, jotka tekivät tästä vuodesta yhden kaikista mielenkiintoisimman vuoden pitkästä aikaa -ellei jopa mielenkiintoisimman. Ainakin minusta tuntuu, että olen vahvasti matkalla oikeaan suuntaan. Toivottavasti vuodesta 2019 tulisi vähintään yhtä mielenkiintoinen!

-Osallistuin kirjallisuustapahtumaan, jossa luin kirjoittamani tarinan, tutustuin kuuluisiin kirjailijoihin ja sain heiltä vinkkejä. Näyn myös videolla, joka esitettiin festivaalin gaalaillassa suurella valkokankaalla.

-Julkaisimme kirjan kirjoittajakollegoiden kanssa. Kirjassa on yksi tarina jokaiselta kirjoittajalta. 

-Muutto Teneriffalle kahteen kertaan.

-Työt Suomessa, jota kautta tapasin esimerkiksi ministerin, taiteilijoita, dokumenttielokuvaohjaajan –ja tuottajan.

-Osallistuin dokumenttielokuvan kuvauksiin ja tein siinä cameoroolin eli esiinnyin elokuvassa omana itsenäni.  

-Osallistuin erään kuuluisan edesmenneen säveltäjän seminaariin. Tuo säveltäjä on minulle kaukaista sukua. Hänen elämäntarinastaan sain inspiraatiota ja oppia omaan elämääni. 

-Pääsin espanjalaiseen lehteen ja televisioon. 

-Julkaisin Suomessa artikkeleitani.

Lisäksi vuoteen mahtuu paljon onnellisia hetkiä ystävieni kanssa, tutustumisia uusiin ihmisiin, töitä ja olen myös urheillut. Espanjassa käyn kuntosalilla 4-5 kertaa viikossa. Sekä paljon muuta.

Kun miettii mennyttä vuotta, niin olen todella tyytyväinen uusiin tuuliin ja elämääni, vaikka helppoa ei olekaan ollut. Muutos on tehnyt hyvää, mutta samalla luopuminen ja kasvaminen ovat tehneet kipeää. 

Haluan mennä kohti uutta vuotta 2019 nöyrin mielin, kiitollisena kaikista kokemuksistani, annetuista tilaisuuksista ja parhaani yrittäen.  

Millainen oli sinun vuotesi?  

Hyvää Uutta Vuotta!!!

JOULU SUOMESSA PITKÄSTÄ AIKAA –ULKOSUOMALAISEN AJATUKSIA

Yllätys! Tulin takaisin Suomeen. En ole viettänyt Suomessa joulua kokonaiseen neljään vuoteen. NELJÄÄN! En ole nähnyt lunta miesmuistiin. Taikka tuntenut sellaista kylmää, jota pakkaseksi kutsutaan. 

Antakaas, kun selitän… En ole blogiakaan ehtinyt päivittää, kun minulla on mennyt niin lujaa töiden ja opiskeluiden parissa. Siinä olen sitten yrittänyt myös nähdä ystäviäni ja käydä kuntosalilla. Positiivista on se, että minun kovat ponnisteluni ovat tuottaneet tuloksia ja olette itse asiassa saattaneet lukea artikkeleitani lehdissä. 

Sitten takaisin asiaan... Lokakuussa minun piti tehdä päätös joulunvietostani, sillä oli ostettava lentoliput, JOS haluan olla Suomessa. Koska mitä enemmän olisin lykännyt ostopäätöstä, sitä suuremmalla todennäköisyydellä hinnat olisivat karanneet pilviin.

Muistan ne keskustelut niin kämppäkaverini kuin Pamplonassa asuvan ystäväni kanssa.  

Minulla oli periaatteessa kolme vaihtoehtoa.

1.       Viettää joulu Teneriffalla kämppäkaverini kanssa

2.       Viettää joulu Pamplonassa rakkaan ystäväni, hänen poikaystävänsä ja tämän perheen kanssa

3.       Mennä Suomeen oman perheen luokse

Päädyin jälkimmäiseen vaihtoehtoon. Rahallisesti se oli iso ponnistus, koska joudun tietenkin maksamaan Teneriffan asuntoa, mutta myös lentoliput. Lentolippujen hinnalla olisin saanut muutaman kuukauden ruoat Teneriffalla. 

Mutta elämä on päätöksiä! Päätin, että tämä joulu on tärkeää viettää perheen kanssa. Vaikka totta puhuen ajatus pitkästä matkasta Suomeen, kylmään pohjolaan ahdisti. Se matka on niin pitkä… En tykkää siirtyä paikasta A paikkaan B, vaikka muuten rakastan matkustelua. 

Ostin kuitenkin lentoliput. Minun piti päättää tietenkin myös paluupäivä ja silloin keksin, että teen kompromissiratkaisun: joulu Suomessa, uusi vuosi Teneriffalla. Kämppäkaverini nyökytteli innoissaan: ”hyvä idea!”.

Päätin viedä tämän matkan astetta pidemmälle ja piipahtaa Zaragozassa hakemassa siellä olevia tavaroitani ja nähdä ystäviäni. Muutenhan olisin voinut ostaa suoran lennon Teneriffalta Suomeen ilman Madridissa piipahdusta. 

Lähtö Teneriffalta oli tietyllä tapaa tunteikas ja erityinen. Oli itsenäisyyspäivä, jonka vietin hyvässä seurassa ja seuraavana päivänä oli lento.

Santa Cruz jouluvaloissa.

Zaragozassa viikonloppu meni kuin siivillä ja ennen kuin huomasinkaan, niin olin jo takaisin Madridissa matkalla Suomeen. 

Suomessa olen jatkanut opiskeluita ja töitä. Olen myös ruvennut tekemään videoita espanjaksi, joissa esittelen Suomea ja ne olen sitten jakanut Facebookissa ystävilleni. Olen näyttänyt pimeyttä, lunta, talviaktiviteetteja ja tietenkin kauniita lumisia maisemia. Näen talvisen Suomen kuin ulkomaalaisen silmin. 

Tuntuu käsittämättömältä, että klo 15 aikaan on jo niin hämärää. Pakkanen tuntui aluksi jäätävältä, mutta hiihtolenkin jälkeen totesin sen olevan vain pukeutumiskysymys. Ja joskus se kylmä on myös pääkopassa. Espanjassa, kun on tottunut kuulemaan joka käänteessä valitusta säästä. Onneksi ei sentään enää Teneriffalla, vaan ihmiset ovat oikeasti tyytyväisiä siellä. 

Minun joulu Suomessa tulee olemaan hyvin perinteinen perheen kanssa. Käydään varmastikin hautuumaalla, syödään yhdessä, saunotaan, katsotaan elokuvia. 

Suunnitelmissa on myös nähdä minun lapsuudenajan ystävää, ollaan tunnettu esikoulusta asti.  

Olen ostanut suomalaista suklaata ja glögiä Espanjaan viemisiksi. Näillä näkymin olen siellä ainakin kevääseen asti… Ehkä?

Päässä pyörivät monet eri vaihtoehdot. Mutta niistä lisää jossain tulevassa postauksessa, jos jotenkin saan ajatuksiani järkevään muotoon. 

Miten ja missä sinä vietät joulua?

YKSIN YÖHÖN

Viime lauantaina tein jotain, jota en ollut tehnyt miesmuistiin. Menin Santa Cruzin yöhön –yksin. Tarkemmin sanottuna menin siis baariin. Toki olen reissannut ja tehnyt vaikka mitä ihan itsekseni, eikä minulla ole minkäänlaista ongelmaa viettää aikaa yksinkin. Se on minulle aivan fine. Jollain tapaa nautin myös yksinolosta ja toisinaan jopa tarvitsen sitä. Mutta tällä kertaa menin ilman, että olisin sopinut etukäteen kenenkään kanssa kuten viime kerralla.

Kieltämättä oli melko jännää. Mikä kumma minut sitten sai menemään pubiin yksin? Varsinkin, kun olen aina sanonut, miten baarissa ja ravintolassa käymisen yhdistän nimenomaan kavereiden kanssa olemiseen. 

Täytyy sanoa, että ensimmäistä kertaa minulla oli pienoinen kynnys mennä jonnekin yksin. Mietin, miksi ihmeessä? Olenhan esimerkiksi Suomessakin mennyt yksin esimerkiksi festareille ja se jos mikä on minusta aika outoa, mutta huippua. Ehkä minua jännitti, koska olen ulkonäöllisesti valtavirrasta poikkeava. Pukeutuessa siis otin sen huomioon ja laitoin jopa mahdollisimman arkiset vaatteet, vaikka normaalisti laittaisin esimerkiksi hameen. Nyt laitoin mustat farkut ja mustan paidan ja mustat kengät ja musta laukku ja musta takki. Eli niin tylsää kuin vain voi olla. Ajattelin, etten halua yhtään enempää "epämieluista" huomiota. Toisaalta hassua, että edes mietin tällaisia, mutta minä olen tosi pohdiskeleva tyyppi ja saatan miettiä asioita, jotka ei tulisi muille pieneen mieleenkään. 

Halu mennä baariin, vaikka sitten yksin, voitti. Syy on niinkin yksinkertainen, että halusin pois neljän seinän sisältä. Vaikka asunkin Teneriffalla, niin minun elämä ei missään nimessä ole yhtä kuin loma, vaan päivät menevät hyvin nopeasti opiskelujen, kuntosalin, kirjoittamisen ja lukemisen parissa. Sosiaalista mediaa olen yrittänyt vähentää, sillä näen sen myös olevan melkoinen aikasyöppö. 

Niinpä viime lauantaina tosiaan menin pubiin ilman suurempaa suunnitelmaa. Oikeastaan suunnitelmani oli mennä vain yhdelle (tiedän, ne kuuluisat viimeiset sanat). Ajattelin olevani kotonani takaisin noin tunnin kuluttua. Vaan kuinkas kävikään!

En ollut yksin kuin muutaman minuutin, kun siihen tuli jo vanhempi mieshenkilö juttusille. Ihan kiva, nimittäin hänen kautta tutustuin erääseen kaveriporukkaan, jossa oli todella kivoja naisia. Meillä oli niin mukavaa! Aluksi pelkäsin tuppautuvani, mutta he kutsuivat mukaan tanssilattialle.

Tästä paikasta on tullut minun kantapaikkani. Ihan parasta Santa Cruzissa! Sitä vetää amerikkalainen nainen, joka on niin mukava ja ystävällinen. Muutenkin paikka on laitettu tosi kivasti. Punaiset seinät ja niin edelleen. Hinnat ovat edulliset. Sieltä saa jopa siideriä, ajatelkaa!

Ilta sujui kuin tanssi, vaikka porukka hajaantui, menin vielä siihen Santa Cruzin ainoaan yömyöhään auki olevaan discoon yhden naisen ja kahden miehen kanssa. Menin sinne, koska toisella näistä miehistä oli synttärit, joten samahan sitä oli sitten juhlistaa. Täytyy kyllä todeta, että sen verran tuppukylämäinen paikka Santa Cruz on, kun täällä on vain yksi ainoa pikkutunneille auki oleva disco. Kotona olin kuitenkin neljän maissa ja kreivin aikaan, kun alkoi sataa. En halunnut roikkua discossa aamun pikkutunneille. Tosin onneksi oli sateenvarjo mukana. Samaan aikaan toisaalla saaren pohjoisosassa oltiin hätää kärsimässä meren ja sateiden takia ja oli jopa jouduttu evakuoimaan ihmisiä. Tuntui siis aika uskomattomalta. Näin pieni saari ja mitä kaikkea täällä voikaan tapahtua yhdessä yössä. 

Tämä viikko tulee taas olemaan yhtä haipakkaa. Torstaina on myös Thanksgiving ja ajattelin ehdottomasti haluavani osallistua. Olen myös miettinyt, miten kiva olisi tutustua amerikkalaiseen kulttuuriin ja ihmisiin. Kuten olen aiemmin kirjoittanut, niin minulla on hieman (LUE: paljon) ristiriitaisia tuntemuksia Amerikkaa kohtaan. Ehkä olisi siis kiva poistaa ennakkoluuloja oikeasti tutustumalla enemmän amerikkalaisiin. Tosin sitä yhtä amerikkalaista, johon täällä tutustuin, en ole nähnyt sitten Halloween. 

Onhan Amerikassa paljon hyvää. En tosin usko meneväni sinne ihan lähivuosina, joten tällainen Thanksgiving voi olla lähimpänä, mitä voin päästä amerikkalaista kulttuuria. Eikä myöskään sovi unohtaa, miten suuresti ihailemani Ernest Hemingway oli juurikin Yhdysvalloista. 

Tässä Thanksgiving-tapahtumassa on luvassa amerikkalaista ruokaa ja menu näytti niin hyvältä… Mutta siitä ja tuosta tapahtumasta kirjoitan sitten lisää tuonnempana!

Olisi kiva kuulla, mitä tykkäsit tällaisesta todella arkisesta postauksesta? Jätä kommenttia. Voisin tehdä lisää, jos on kiinnostusta lukea..? Olen käsittellyt yksinäisyys-teemaa aikaisemminkin, viimeksi tässä postauksessa, jossa pohdin yksin matkustamista. 

Kerro minulle myös oletko sinä ikinä viettänyt Thanksgiviniä? Millaista oli?

MILLAISTA ON OLLA AJOPELKOINEN?

Tänään puhun peloista. Niistä ihmismielen syövereissä olevista möröistä. Pelko kuuluu ihmiseloon. Pelon avulla selviämme. Kaikki uusi on pelottavaa ja siksi monesti vastustamme muutoksia.

Pelko voi olla myös nolottava asia. Kukaan minun ystävistäni tuskin ikipäivänä osaisi arvata, että minulla on tällainen pelko olemassa. Ajanhan Suomessa. Varsinkin nuorempana juuri kortin saaneena ajoin ympäri ämpäri Pohjois-Karjalaa ja jopa nautin ajamisesta. Silloin ei edes ollut mitään navigaattoreita. Itse asiassa pidin autoilusta niin paljon, että panostin musiikkilaitteisiin. Minulla oli jopa oma suppari, ajatelkaa!

Miten siis olen päätynyt tilanteeseen, että autoilu pelottaa? Tarkemmin sanottuna autoilu pelottaa ulkomailla. Liikennekulttuuri on erilaista. Kaikki ajavat kovempaa. Ihmiset tulistuvat helpommin. En tunne ajoreittiä. En osaa parkkeerata hyvin… Ja miljoona muuta syytä (lue: tekosyytä).   

Muistan, kun kävin Venäjällä omalla autolla. Ajoin silloin pikkupätkän. Kaupunkiin tullessa silloinen poikaystäväni hermostui, kun minä hermostuin. Eikä kyseessä ollut kuin Sortavala… Puolustuksekseni voin sanoa, että tietyöt saavat varmasti kenen tahansa pasmat sekaisin.

Ex-poikaystäväni rakasti autoilua, eikä päästänyt minua rattiin. Tai en oikeastaan koskaan halunnut, mutta eipä hän minua kannustanutkaan. En halunnut ajaa, koska pelkäsin ”jos, jotain sattuu…”.    

Oli siis vain helpompi olla pelkääjän paikalla ja kartanlukijana. Vaikka ei sekään mikään helppo paikka ollut minulle, joka olen ollut elämässäni ihan oikeasti auto-onnettomuudessa ja jos toisella painaa kaasujalka…

And the road was rocky, very rocky…

Siten päädyin tähän tilanteeseen. Tilanteeseen, jossa välttelen autoilua ulkomailla viimeiseen asti. Enkä muuten Suomessakaan aja kovin mielelläni, jos on yhtään tuntemattomampi paikka.  

Kuten tiedätte, muutin viime tammikuussa Etelä-Teneriffalle. Töihin pääsin viikon aikana kämppäkaverini kyydillä, muuten jouduin liikkumaan bussilla. Silloin tein niin ihan mielelläni. Vaikka minun piti kävellä pari kilometriä eli matka, joka oli kämpän ja bussipysäkin välillä. Ihan hullua, vai mitä? 

Käytännössä minulla meni joka päivä liikkumiseen tuhottoman paljon aikaa. Monesti illalla istuessa pysäkillä näin Santa Cruzin bussin ja mietin, että jos asuisin pääkaupungissa, olisin perillä aikaisemmin. Ja otin aikaa!  

Nyt tilanne on eri. Tänään ylitin itseni ja se on uskomaton tunne! Etenkin, kun kyseessä on pelko, yksi kaikista voimakkaimmista ja vaikeimmista tunteista. Ja minä onnistuin! 

But in the end I finally did it! I won my fear.

Itse asiassa jouduin rattiin ensimmäisen kerran Teneriffalla jo viime keväänä. Olimme ystäväni kanssa retkeilemässä, kun hän alkoi voida huonosti. Ei ollut vaihtoehtoja. Minun oli tartuttava härkää sarvista ja ajettava takaisin kotiin. Onneksi hänellä oli automaatti-auto.

Tämän syksyn aikana olen ajanut nyt jo kolmesti. Syntymäpäiväjuhlissa olin kuskina, mutta onneksi oli jälleen automaatti ja ystävä vieressä. Toissapäivänä tulin Etelä-Teneriffalle ystäväni kotiin koiranhoitajaksi, kun hän lähti matkoille. Minun piti ajaa auto lentokentältä takaisin. Onneksi toinen ystäväni oli mukana henkisenä tukena ja neuvomassa reitin kanssa. Kyseessä oli manuaali. En ole ajanut manuaalilla vuosiin, paitsi kerran viime kesänä…

Kesäaikaan ajan automaatilla. Kävi kuitenkin niin, että viime kesänä jouduin poliisin kanssa tekemisiin. Oli harmaa ja sateinen päivä. Avasin ikkunan puhallutusta varten. Ja sittenpä en enää saanutkaan ikkunaa kiinni. Vettä satoi kuin Esterin perseestä ja poliisisetä jäi naureskelemaan. Jouduin siis lennosta vaihtamaan auton toiseen eli manuaaliin ja töihin ehdin nippa nappa… 

Nyt sitä ajatellessa naurattaa, mutta silloin ei naurattanut. Jos syvällisemmin haluaa miettiä, niin silläkin oli sitten tarkoituksensa. Muistutin mieleeni, millaista on ajaa manuaalilla. Vaikka sehän on sellainen taito, kun sen kerran oppii, niin se ei koskaan häviä.

Tänään se sitten tapahtui. Jouduin auton rattiin ensimmäistä kertaa aivan yksin. Kukaan ei päässyt henkiseksi tueksi ja minun oli selvittävä lentokentälle, sellainen noin 20 km matka. Kun menin autoon, en saanut sitä startattua. Se ei vain käynnistynyt. Poistin avaimen, laitoin uudestaan, mutta ei mitään. 

Lopulta luovutin ja kysyin ystävältäni, pääsisivätkö omin avuin kentältä kotiin. Ystäväni soitti ja epäili, että akku on loppunut. Lopulta selvisi, että kyseessä olikin rattilukko. Auto käynnistyi ja matka lentokentälle alkoi, jossa suurena apuna oli kännykän gps; maailman paras keksintö! Ja tässä minä olen. 

Teneriffa on vaikuttanut minuun positiivisesti ja minusta tuntuu, että tällä saarella kaikki on mahdollista. Ajoin autolla ja olen hengissä! Se voi vaikuttaa ihan hölmöltä. Minulle se ei ollut, vaan se oli todellisuutta, joka rajoitti elämääni. En voinut ajaa autolla tämän pelon vuoksi. Mutta nyt minä tein sen! 

Toki minulla on vielä jonkun verran pelkoa, mutta kerta kerralta suoriudun paremmin ja vähemmän pelokkaana. Minulla on muuten ajokortti voimassa vuoteen 2056. Nuoret, olen korttini ansainnut. ;)

With help of my friends, thank you!

Oletko sinä kärsinyt ajopelosta?

KANSAINVÄLISET HALLOWEEN-KEKKERIT

Halloween on yksi minun lempparijuhlista, koska silloin voi pukeutua naamiaisasuun ja ”olla jotain muuta”.

Tänä vuonna halusin ehdottomasti pukeutua, koska viime kerrasta on ikuisuus. Halusin säästää rahaa ja luontoa, joten päätin selviytyä luovuudella. Siten minusta syntyi musta joutsen, "black swan". 

Elokuva Black Swan kertoo Joutsenlampi -tuotannosta, jossa tanssija Nina Sayersin täytyy eläytyä viattoman, valkoisen joutsenen rooliin ja toisaalta aistillisen, mustan joutsenen rooliin. Ja se saa hänen mielensä järkkymään. 

Asu

Asuun tarvittiin musta tutu, sukkikset, ballerinat, body, pampula, hiuskoriste ja nauhat. Meikki syntyi ihan tavallisilla meikeillä, jotka pitäisi löytyä jokaisesta meikkipussista.

Kämppäkaveri lainasi minulle tutun, ballerinat ja laukun. Kaikki muu löytyi omasta takaa.

Hiukset vedin kiinni ja laitoin nutturalle. Olen tosi huono laittamaan hiuksia, mutta jonkinlaisen nutturan sain kyhättyä ja viimeistelin sen lakalla. Hiuskoriste kruunasi kokonaisuuden.

Meikki

Meikki oli todella helppo. Käytin kasvoihin valkoista luomiväriä. Mustat silmät syntyivät eyelinerillä ja viimeistelin sen mustalla luomivärillä unohtamatta ripsiväriä. Sipaisin hieman myös turkoosia kajaalia. Huulista tuli tietenkin punaiset.

Erityisen tyytyväinen olin valkoiseen luomiväriin kasvoilla, koska se ei tuntunut niin epämukavalta tai sotkuiselta kuin perinteiset kasvomaalit. Toki se ei ollut mikään kirkkaanvalkoinen, mutta kuten sanotaan "teki tehtävänsä". 

Fiesta

Kekkereitä juhlittiin eräässä baarissa Santa Cruzin keskustassa.Se oli minulle aivan uusi paikka. Porukkaa ei ollut vielä kovin paljoa liikenteessä, mutta aloin jutella erään saksalaisen tytön kanssa. Sinne kokoontuu ihmisiä kaikista maailman maista. Vaikka sinne tosiaan menisi yksin, niin juttuseuraa löytyy, mutta tuppisuuna ei tietenkään voi olla.

Minun piti nähdä ystäväni ystävää, sitä amerikalaista mieshenkilöä. Täytyy tunnustaa, että yleisesti ottaen minulla on hyvin ristiriitaiset tunteet USA:ta kohtaan. Se on valtava liittovaltio, joka koostuu 50 osavaltiosta. Se on läsnä ja kaukainen samanaikaisesti. Sieltä tulee paljon mielenkiintoisia merkkejä, elokuvia, sarjoja, mutta samaan aikaan uutiset eivät ole kaikkein mairittelevimmasta päästä. 

Oman elämäni aikana olen tutustunut vain yhteen ainoaan amerikkalaiseen ja hänkin oli elänyt vuosia Espanjassa. Lisäksi minulla ei ole koskaan ollut intoa matkustaa USA:han, koska olen lukenut niin paljon negatiivista. Toisaalta tiedän, että sinne pitäisi matkustaa edes kerran elämässä.

Ehkä siksi oli hauska tutustua tähän amerikkalaiseen vain huomatakseni, että hän on aikamoinen persoona. Kekkereissä tapaa ihmisiä monesta eri kolkkaa ja sain harjoitella englannin kieltä, joka on vuosien saatossa päässyt valitettavasti ruostumaan.

Moni kehui asuani. Lisäksi siellä oli ”Paras puku”-kilpailu. Koska ollaan Santa Cruzissa, karnevaalien luvatussa kaupungissa, niin siellä oli toinen toistaan upeampia asuja. Tosin loppujen lopuksi niitä ei ollut niin paljoa.

Ilta oli hauska. Lähdin kuitenkin hyvissä ajoin takaisin kämpille. En halunnut roikkua pikkutunneille asti keskellä viikkoa, vaikka olikin Halloween ja seuraavana päivänä pyhä.  

Perjantaina oli uudet Halloween -bileet! Menin, näin ja koin. Olin jopa pidempään kuin keskiviikkona. Kuten aina, en muistanut ottaa kuvia, joten saatte tyytyä näihin. Mitään ihmeellistä ei tapahtunut, vaan se oli lähinnä ihmisten kanssa juttelua. 

Bilekiintiöni taisi tulla täyteen, joten nyt keskityn jatkossa vain kuntosaliin ja työasioihin. En siis tiedä tuleeko enää nähtyä näitä tyyppejä. Uskon myös, että löydän ystäviä ajan kanssa taatusti harrastusten parista ennemmin kuin yöelämästä ja kaikki aikanaan.

Kuva on lainattu netistä.

Miten sinun Halloweenisi sujui?

MILLAISTA ON OLLA BLONDI ESPANJASSA?

Blondeilla on aina hauskempaa, sanotaan. Hiusteni oikea väri ei ole blondit, mutta olen ollut niin pitkään vaaleahiuksinen, etten enää osaa kuvitella muuta väriä itselleni. Tosin viime aikoina olen kyllä yrittänyt saada niistä luonnollisemmanväriset (lukuun ottamatta sitä paria viikkoa, jolloin minulla oli siniset hiukset), mutta aina minusta tulee blondi. Ei sillä, vielä edelleen viihdyn vallan mainiosti blondina, vaikka Espanjassa ja etenkin täällä Teneriffalla huomio on taattu, hyvässä ja pahassa.

Kadulla moni kommentoi _ulkonäkökeskeisesti_ . Nuorempana sain ehkä jopa enemmän kommentteja, olin missä tahansa päin maata. Ne olivat niitä tyypillisiä lausahduksia: ”Guapa!” ”Rubia!” ”Princesa!" Minusta oli ihan huvittavaa kuulla noita huudahduksia ja kyllähän ne omalla tavallaan tekivät itsetunnolle hyvää. Kun kommentit vähenivät ja lopulta loppuivat, aloin jopa ihmetellä. Ajattelin, että ikä alkaa tehdä tehtävänsä. En tosiaan enää ole mikään tytöntyllerö. Toisaalta olen miettinyt sen liittyvän aikakauteen, jota parhaillaan elämme. Naiset ovat tasa-arvoisia miesten kanssa ja joissakin asioissa jopa enemmän. Nykypäivän mies ei enää uskalla sanoa mitään, kun ei tiedä minkälaisen täyslaidallisen saa naisen puolelta ja jos on oikein huono tuuri, niin voi joutua poliisin kanssa tekemisiin. Näin siis Espanjassa.

Suomessa kukaan mies taasen ei ole minulle koskaan ikinä huudellut kadulla mitään. Toisaalta en myöskään erotu Suomessa ulkonäöllisesti. Olen aivan tavallinen ”naapurintyttö”. Toissakesänä tavatessani pitkästä aikaa erästä miespuolista koulukaveria, hän totesi, että vuosien saatossa olen vain kaunistunut. Olen kuullut ihmisiltä, jotka eivät minua tunne entuudestaan, heidän luulleen minua paljon nuoremmaksi kuin todellisuudessa olen. Elleivät he sitten ole sanoneet sitä kohteliaisuudesta. ;)

Mitä tulee ulkonäkökeskeisiin kommentteihin, niin monesti on tullut ajateltua: "Luojan kiitos ulkonäkö on kaikista vähiten mielenkiintoisin ominaisuus minussa." 

Teneriffa onkin sitten ihan oma lukunsa. Tuntui kuin olisin ollut joku julkkis, kun esimerkiksi viime talvena sain todella paljon huomiota. Se oli huvittavaa, kunnes se alkoi rasittaa. Teneriffalla ylipäänsä ihmiset olivat todella ystävällisiä. Sitten mietin, että ovatko he oikeasti näin ystävällisiä vai onko tähän joku koira haudattuna? Onko ystävällisyys joku naamio? 

Huomasin myös, että Teneriffalla jopa suomalaisetkin ovat ystävällisiä, niin turistit kuin saarella asuvat. Pikku hiljaa näin kolikon toisen puolen. Esimerkiksi viimetalvisessa työpaikassani hotellinjohtaja sai sellaiset raivarit, että asiakkaatkin hätkähtivät. Onneksi taasen suomalaiset ovat osoittautuneet juuri niin mahtavaksi tyypeiksi kuin tavatessani heidät ensimmäistä kertaa.

Viime aikoina täällä Teneriffalla minulle on sattunut melkoisen huvittavia tapauksia. Ollessani vielä siinä pienessä kylässä, menin bussipysäkille, johon on matkaa vain 200 metriä. Arvatkaa mitä kaikkea tuolla matkalla ehti tapahtua? Yllättävän paljon. Ensin minua vastaan ajoi auto, jossa ikkuna oli auki ja kuljettaja, mies yllättäen, näki minut ja huusi ”Guapa”. Seuraavaksi ajoi ohi auto, jossa oli kaksi nuorempaa miestä. He tööttäsivät. Tulin bussipysäkille, jossa oli espanjalainen keski-ikäinen nainen. Juttelimme niitä näitä. Hetken päästä paikalle tuli espanjalainen iäkäs mies, joka tunsi naisen entuudestaan ja kysyi tältä puhunko espanjaa. Nainen sanoi ”ei” ja samalla iski minulle silmää. Espanjalainen mies alkoi kommentoida minun ulkonäköä tyyliin ”onpa siinä kaunis nainen”. Lopputulemana minulla ei enää pitänyt pokka ja lopulta höpöttelin seniorin kanssa niitä näitä, espanjaksi tietenkin.

Lopulta pääsin muuttamaan maalta kaupunkiin ”ihmisten ilmoille”. Niin huvittavalta kuin kuulostaakin, niin Teneriffallakin on vielä tosiaan maaseutua ja kyliä. Joissakin asioissa Teneriffa tuntuu jääneen ajastaan jälkeen. Kaupungissa olen vain yksi muiden ihmisten joukossa. Silti tuntuu, että moni katsoo, mutta ei sano mitään. Ehkä parempi niin! Minusta siis näkee selvästi, että olen ulkomaalainen ja moni yllättyy siitä, miten hyvin puhun espanjaa. 

Miksi ulkonäköä kommentoidaan?
Espanja on ulkonäkökeskeinen maa, kun taas Suomi ei. Täällä ihmiset pääsääntöisesti panostavat pukeutumiseen ja ulkonäköönsä, myös minä. Täällä ihmisiä ei yhtään hävetä kommentoida ulkonäköä. 

Eräskin espanjalainen mummeli kommentoi minut nähtyään: "En ole koskaan elämässäni nähnyt noin valkoisia jalkoja." Niin varmaan, kun Kanarialla kaikki ovat ruskeita kuin pavut!

Suomessa ulkonäön kommentoiminen on hyvin harvinaista. Jos sitä kommentoidaan, niin kokemukseni mukaan asialla ovat joko kaverit tai sitten kahdenkesken. Ei kuitenkaan koskaan kadulla, yllättäen niin kuin Espanjassa.

Yöelämää
Olen ollut vasta kaksi viikkoa Santa Cruzissa ja pääsin osallistumaan syntymäpäiväjuhliin! Menimme illalliselle ja siitä jatkoimme yöelämään. Nautin parit drinkit. Espanjalaiseen tapaan kiersimme useammassa paikassa, joista kaksi viimeisintä jäi mieleen. Niistä toiseksiviimeinen ei ollut kovin kiva paikka, koska oli liian kuuma ja suurin osa miehiä ja heistä muutama ihmetyyppi, joka yhtäkkiä tulee viereen tanssimaan. Ei näin, miehet!

Seuraava paikka oli huomattavasti mielenkiintoisempi ja siellä olimme loppuun asti. Siellä sai olla suhkot rauhassa omassa porukassa. Yksi englantilainen tuli humalassa juttelemaan, mutta hänen puheestaan ei olisi saanut erkkikään selvää, joten keskustelu loppui lyhyeen.

Huomasin, että meitä vaaleahiuksisia oli vähän. Ja minä olin varmaankin nuorin vaaleahiuksinen nainen. Sain kuitenkin olla rauhassa!

Vasta ulkona, kun olimme jo lähtöä tekemässä, juttelimme yhden naisen ja miehen kanssa. Tässä vaiheessa osa meidän porukastamme oli lähtenyt jo nukkumaan. Kävimme vielä pizzalla ja vaihdoimme numerot. Olin kämpillä klo 5.30 ja ihmettelin, miten se aika menikin niin nopeasti.

Santa Cruzin yöelämästä jäi siis positiivinen tunne pääasiassa. Positiivista oli myös tutustua uuteen ihmiseen, koska haluan saada uusia tuttavuuksia kaverimielessä. Ennen tätä olin varma, ettei nykyään enää tutustuta baareissa ja diskoissa, koska kaikki menevät omissa porukoissaan ja netti. Ja etenkin se paljon puhuttu Tinder. Kaikki puhuvat Tinderistä. Olen kuullut, että sieltä voi löytyä se elämän rakkaus, seksiseuraa tai ihan vaan kavereita. En ole silti edelleenkään kovin vakuuttunut Tinderistä. Minusta olisi jotenkin niin paljon jännittävämpää tutustua kasvotusten, niin kuin ennen vanhaan. 

Nyt olen myös mielenkiintoisessa vaiheessa. Haluan tutustua muihin ihmisiin, mutta ainoastaan kaverimielessä. Aion yrittää selviytyä ilman teknologiaa. Katsotaan, miten minun käy. Tällä viikolla minut on muuten kutsuttu Halloween-kekkereihin! Minut kutsui mies, jota en ole itse tavannut kasvotusten, mutta hän on ystävän ystävä ja amerikkalainen (ei kuitenkaan se sama, jonka alun perin piti vuokrata minulle huone). Tulen varmasti kertomaan noista bileistä täällä, joten olkaas kuulolla.

Onko sinulla vastaavanlaisia kokemuksia ulkomailta tai Suomesta?

YSTÄVIEN LÖYTÄMINEN ULKOMAILLA

Näin aikuisiällä ystävien löytäminen ei ole mitenkään itsestäänselvyys. Minulla on ollut liian monta muuttoa ja olen joutunut sopeutumaan moniin tilanteisiin. Nuorempana se oli jotenkin ”helpompaa”. Tutustuminen muihin tapahtui kuin itsestään esimerkiksi opiskelujen kautta.

Zaragozassa asuessa niiden ystävien löytäminen oli todella vaikeaa. Siellä ihmiset ovat varautuneita, varsinkin ulkomaalaisia kohtaan. Kahvitteluseuraa löytyi, mutta oikeastaan kaksi parhainta ystävääni löysin vasta monen vuoden asumisen jälkeen. Elämässä on tapahtunut muutoksia, mutta pitkä välimatka ei ole erottanut meitä ja minulla on Zaragozassa aina paikka, mihin mennä yöksi.

Viime talvena muutin Teneriffalle. En tiedä, miten ihmeessä, mutta koskaan ei ole tuntunut niin helpolta elämän aloittaminen uudessa paikassa. Kaikki vain loksahti paikoilleen –ystäviä myöten. Kunnes palasin Suomeen.

Tänä syksynä tulin takaisin Teneriffalle. Ne kaksi viikkoa saaren eteläpäässä vahvistivat minulle, ettei se valistettavasti ole minua varten.

Ystävät jäivät etelään

Muutin viikko sitten Santa Cruziin ja ystävät jäivät etelään. Olen tilanteessa, jossa olen joutunut aloittamaan alusta sosiaalisen verkoston rakentamisen ja miettimään, miten löytää niitä ystäviä?

Kämppäkaverini kanssa on mennyt todella kivasti, sillä hän on hyvin samanhenkinen ja puhelias. Hänen kanssaan olen käynyt kävelyillä ja esimerkiksi eilen olimme kaupungin keskustassa syömässä, minkä jälkeen hän joutui menemään töihin.

Minä menin kahvilaan sen samaisen sympaattisen oloisen espanjalaisnaisen kanssa, johon olin tutustunut vaateliikkeessä. Mukana oli myös hänen miehensä, joka vahti lapsia. Lisäksi pöydän ääressä oli myös espanjattaren kolme naispuoleista ystävää, jotka kaikki ovat kotoisin Teneriffalta!

Se oli mielenkiintoinen iltapäivä. Kielitaitoni joutui todella koetukselle, sillä vielä korva ei ole tottunut Kanariansaarten murteeseen, vaikka se kuulostaa tosi suloiselta. He olivat ehkä 10 vuotta minua vanhempia ja luonnollisesti aivan eri elämäntilanteessa lapsineen ja miehineen.

Onneksi olen tottunut olemaan erilaisten ja eri elämäntilanteissa olevien ihmisten kanssa ja pari tuntia kului kuin siivillä. Sitten pahoittelin, että jouduin poistumaan.

Yksin asioiden äärellä

Olisi ollut kiva mennä kaupungin yöelämään, mutta kenen kanssa? Vaikka olen tottunut tekemään asioita yksin, kuten ollut tapahtumissa yksin ja matkustellut yksin, ollut elokuvissa yksin, kierrellyt museossa yksin, niin on kaksi asiaa, joita en ole tehnyt yksin: mennyt baariin sille yhdelle drinkille tai ravintolaan illastamaan.

Tai noh, joskus kauan sitten Suomessa saatoin mennä paikalliseen pubiin yksin, mutta ihan siitä syystä, että tiesin siellä olevan jonkun tutun, jonka kanssa istua iltaa. Täällä jos menen baariin yksin, niin mitähän tapahtuisi? En taida haluta ottaa selvää!

Minulle ravintolaan illastamaan meneminen ja baariin meno on juurikin nimenomaan ystävien kanssa tehtävää hupia. Olen kyllä miettinyt millaista se olisi yksin, mutta en vain näe siinä mitään järkeä, vaikka muuten olisi kiva mennä drinkille. Toki joskus olen käynyt Suomessa yksin pizzalla tai ravintolassa, mutta Espanjassa en koskaan. Mieluiten säästän sen rahan siihen hetkeen, kun oikeasti olen ystävieni kanssa!

Keskustelin asiasta kämppäkaverini kanssa, kun hän palautui töistä ja oli tuonut pizzaa. Hän oli aivan varma, että kaikki järjestyy ajan kanssa. Toki espanjalaisiin, nimenomaan niihin paikallisiin, ei ole helppo tutustua!

Ystävien löytäminen

Kaikista loogisin paikka ystävien löytämiselle on jonkun harrastuksen kautta. Silloin tavallaan on se yhdistävä asia, josta saa jutun juurta. Minun tapauksessani se olisi kuntosali, jossa aloin käymään.

Työpaikka on paha. En sano, etteikö voisi sieltä ystäviä löytää, mutta jos töissä jo näkee, niin ehkei enää vapaa-ajallaan halua nähdä samoja kasvoja. Minulla tosin ei ole perinteistä työpaikkaa, joten tätä ”ongelmaa” ei ole.

Yksi hyvä tapa löytää ystäviä on ystävien ystävät. Esimerkiksi minä pääsen ajan kanssa tutustumaan kämppäkaverini ystäviin. Koska olemme samanhenkisiä, luultavasti tulen toimeen myös hänen ystäviensä kanssa.

Ensi viikolla tutustun yhteen ystäväni ystävään, jonka kanssa olen laittanut whatsapp-viestejä. Hän auttoi minua huoneen etsinnässä ja ensi viikolla näen hänet sitten ihan livenä.

Huomenna varmaan näen taas sitä samaa miestä, johon tutustuin Facebookin kautta. Hän tulee Santa Cruziin piipahtamaan, koska tämä kaupunki voisi olla yksi mahdollinen paikka, mihin hän harkitsee asettuvansa. Facebook voi siis myös olla oiva keino ystävien löytämiseen, mutta sitä pitää osata käyttää.

Ystävissä tärkeintä on laatu, ei määrä. Ystävät voivat olla eri sukupuolta.

Ystävien löytyminen ei siis tapahdu yhdessä yössä. Itse pitää olla aktiivinen. Aktiivisuudella tarkoitan sitä, että ei voi olla tuppisuu, pitää uskaltaa tehdä ehdotuksia, liikkua kadulla, mennä eri tapahtumiin ja jonkin harrastuksen aloittaminen olisi todella hyvä. Toistan taas itseäni, kun sanon, mutta chansille pitää antaa mahdollisuus. Kotiin ei auta jäädä makaamaan.

Näen myös itsensä kehittämisen tärkeänä. Kun olet itsesi paras versio, iloinen, säteilevä, onnellinen ja ennen kaikkea pipo ei ole kireällä, niin muutkin haluavat olla seurassasi. Ennen kaikkea sinun pitää siis osata olla itsesi seurassa, koska sinä olet itsesi parasta seuraa.

Tällä reseptillä uskon löytäväni ystäviä täältä Santa Cruzistakin. Mutta tällä kertaa en aio odottaa vuosiakausia. Jos näyttää siltä, ettei tämä(kään) ole minun paikka, niin onneksi täältä pääsee pois. Maailma on avoin!

Miten sinä olet löytänyt ystäviä -etenkin ulkomailla? 

 

SANTA CRUZ

Olen ollut nyt muutaman päivän chicharrera, joka tarkoittaa santacruzilaista. Muutin sunnuntaina etelästä tänne pohjoiseen, pikkuisesta hieman eristyksissä olevasta kylästä kaupunkiin ja palvelujen äärelle. Sää oli ihan hullu. Ensin satoi, sitten paistoi aurinko ja lopulta oli pilvistä, kunnes alkoi taas sataa tihkuttaa. Ja kaikki tämä tosiaan Santa Cruzissa yhden päivän aikana!

Sateenkaari ilmestyi, löytyyköhän sen päästä aarre? ;)

Tulin Santa Cruziin, Teneriffan pääkaupunkiin, ystäväni kyydillä. Onneksi. Minulla oli nimittäin pieni muuttokuorma ja voi vaan ihmetellä, miten selvisin yksinäni Teneriffalle viime talvena? Muuttaminen on kamalaa! Kukapa siitä tykkäisi? Mukanani minulla oli kaksi isoa matkalaukkua, reppu, kolme isoa laukkua ja käsilaukku. Muutto oli ehdottomasti kaiken sen arvoinen, vaikka en vielä tiedä, miten pitkäksi aikaa jään tänne. Ja kun palaan Suomeen, niin mitä ihmettä teen tavaroideni kanssa?! Apua!

Onneksi asia ei ole ajankohtainen. Elän nyt päivän kerrallaan ja tulevaisuus on avoin.
Sunnuntaina muutama tunti hujahti huonetta järjestellessä ja matkalaukkuja purkaen. Minulla on kämppäkaverina todella kiva, melkein samanikäinen nainen. Meidän kämppä on todella viihtyisä, asuinalue erinomainen ja kaiken kaikkiaan en voisi olla tyytyväisempi, miten asiat lopulta järjestyivät.

Kämppäkaverini vei minut kaupunkikierrokselle ja esitteli paikkoja, jotka osan jo tunsinkin entuudestaan. Reittimme kulki ostoskeskuksesta kaupungin keskustaan, jossa piipahdimme nauttimassa juomista eräässä paikassa. Sieltä menimme satamaan, jossa näimme todella hulppean jahdin. Googletimme ja se oli _tietenkin_ erään raharikkaan -pelkästään tuon hulppean luksusjahdin arvo oli 120 miljoonaa!

24 / 7 kirjasto

Parasta tässä asuinalueessani on, että se on lähellä kaikkea. Erityisesti mieleeni on kirjasto, joka on avoinna joka päivä 24 h. Itse rakennus on todella kaunis ja suuret lamput varastavat huomion. Sisällä on todella paljon tilaa, pöytiä lukemattomia vieri vieressä ja työskentelemään voi mennä silloin, kun itselle parhaiten sopii. Pöydästä löytyy pistorasia ja lamppu. Rakennuksessa on ilmainen nettiyhteys, tosin viimeksi se ei valitettavasti toiminut. 

Kysyin apua infossa ajatellen, että vika on minun tietokoneessa ja puhelimessa. Loppujen lopuksi näytti siltä, kuin vika olisi ollut heidän nettiyhteydessään. Infon nainen ei osannut auttaa enempää, sillä hänhän itse pääsi ongelmitta nettiin ja epäili, että nyt on liian paljon ihmisiä nettiyhteyttä käyttämässä. Hän neuvoikin menemään kahvilaan ja käyttämään heidän salasanan takana olevaa nettiyhteyttä.

Menin siis kahvilaan. Tilasin kahvin ja pyysin salasanan wifiin. Tarjoilija kertoi, ettei voi antaa salasanaa, sillä kyseinen nettiyhteys on vain työntekijöille. Olin ihmeissäni! Totta kai ymmärrän, ettei voi, mutta miten vieressä, samassa rakennuksessa olevassa infopisteessä tätä ei tiedetty?

Näin siis ”menetin” aikaa, mutta tulipahan toisaalta tehtyä pikku lenkki. Kotona googletin, mitä tehdä tällaisen ongelman sattuessa ja jos seuraavan kerran käy näin, niin tiedän mitä voisin yrittää tehdä.

Minähän inhoan ajan menettämistä. Jos joudun menemään johonkin paikkaan turhaan. Jos selailen nettiä ilman rumboa. Ei, ei, ei. Yritän päästä kaikista aikaavievistä jutuista ja keskittyä niihin asioihin, jotka ovat minun elämässä prioriteetteja. 

Arkirutiini

Kaikista hankalinta onkin oman arkirutiinin löytäminen, joka vaatii itsekuria. Tavallaan olen nyt ensimmäistä kertaa oikeasti yksin tilanteessa, jossa minun pitää selvitä yksin. Ei ole vaihtoehtoja. Ei ole perhettä ja perheen tukea, ei ole miljoonia pankkitilillä, eikä minulla ole edes ns. tavallista työtä. Ainoa tulonlähteeni on tekemäni lehtijutut ja sarjakuvat, jos saan niitä myydyksi. JOS…

Olen siis ihan syystäkin hieman hämilläni ja peloissani. Olen hyvä myyjä silloin, kun työskentelen toiselle tai olen liikkeessä myymässä, mutta omaa taidetta ja artikkeleita on vaikea myydä, vaikka tiedän olevani hyvä. Sitten iskee se tunne, olenko kuitenkaan riittävän hyvä? Monesti on sellainen tunne, että olen keskinkertaisen hyvä monessakin asiassa, mutta en kuitenkaan paras yhdessäkään.

Etsin täältä myös koko ajan osa-aikatyötä, jonka voi yhdistää kirjoittamiseen. Aloitin kuntosalin, jossa olen käynyt nyt päivittäin. Siellä on sauna, joten toivon pääseväni saunaan!

Minulla on siis asiat todella hyvin! En voi valittaa ja olen kiitollinen, että ainakin nyt voin keskittyä omien tekstien tekemiseen, opiskeluun (teen paria verkkokurssia) ja liikkumiseen. Minulla on katto pään päällä ja ruokaa. Ja onhan minulla ystäviä, vaikka ovatkin toisella puolella saarta.

Minulla on tunne, että kyllä asiat järjestyvät (tätä tunnetta minulla ei ollut Zaragozassa) ja varmasti ajan kanssa löydän ystäviä myös Santa Cruzista. Suomeen voi palata aina. Ainakin jouluna olen Suomeen menossa ja kesällä myös. 

Nyt olen vain sellaisessa vaiheessa elämää, että pakko piirtää ne sadat ideat paperille, pakko kirjoittaa artikkelit ja tekstit. Mielestäni se on tavoittelemisen arvoinen asia ja vaikka nyt on tiukkaa rahallisesti, niin kyllä tämä kaikki on sen arvoista. 

Teneriffalle tulin hakemaan muutosta, inspiraation lähdettä ja kylmää pakoon. Kun on monta vuotta asunut Espanjassa ja kesät Suomessa, niin väkisinkin syksyllä tulee se tunne, että pakko lähteä. Ja niin minä lähdin. 

Oletko sinä ollut joskus vastaavanlaisessa tilanteessa? Olisi kiva kuulla kokemukseksi!