LUCY (sci-fi, toiminta, v.2014, 90 min.) –VUODEN HULLUIN ELOKUVA

Hei, kirjoitan nyt pitkästä aikaa elokuva-arvostelun. Olin ihan liekeissä tätä raapustaessa, koska tässä on potentiaalia vuoden tai kenties kaikkien aikojen hulluimmaksi elokuvaksi! Katsoin Lucyn viime viikonloppuna. Siitä tuli heti tunne, että "huhhuh". Lucy on sci-fiä ja toimintaa alusta loppuun.

Elokuva kertoo nuoresta Lucy-nimisestä naisesta, joka sekaantuu vahingossa hämäriin bisneksiin ja joutuu vasten tahtoaan muuliksi. Jotain kuitenkin tapahtuu… ja Lucystä tulee supernainen.

Elokuvan on ranskalainen ja sen on ohjannut Luc Besson. Pääosassa loistaa Scarlett Johansson. Alku alkaa lupaavasti ja erittäin mielenkiintoisesti. Sitten elokuvassa tapahtuu jännittäviä käänteitä. Mitä pitemmälle se etenee, sen oudommaksi ja hullummaksi se tulee. Elokuva ei lässähtänyt missään vaiheessa, koska siinä oli koko ajan toiminta päällä. Hieman kiinnostavuuttaan se menetti loppua kohden, ollen samalla kertaa niin mieletön, ettei katsomista voinut jättää kesken. Lucy oli jotain niin utopistista kuin olla voi. Elokuvan nähneet ymmärtävät varmasti, mitä tarkoitan. 

Suosittelenko katsomaan elokuvan? Kyllä, jos yhtään kiinnostaa sci-fi ja toiminta. Elokuvateatterissa tätä en kuitenkaan katsoisi, sillä ei tämä niin hyvä ollut, että siitä kannattaisi maksaa kallis sisäänpääsy. Sen sijaan lauantai-illan viihdykkeeksi oikein mainio leffa. Miinuksia annan siitä, että elokuva tosiaan on niin mieletön ja hullu. 

Kuva on lainattu netistä.

Mielestäni, jos tehdään sci-fiä, niin olisi tosi tärkeää tehdä se ns. uskottavasti. Antaa joku ”looginen” selitys. Toki elokuvan alussa oli yritystä antaa selitys, miksi Lucysta tuli sellainen kuin tuli. Se, mitä sitten tapahtui, oli jotain niin uskomatonta, ettei sitä oikein voinut ymmärtää. Sci-fin piikkiin toki voi ja pitää tehdä hulluja asioita, mutta olisin kaivannut jonkinlaista uskottavuutta. Uskottavuutta ymmärtääkseni elokuvaa paremmin. 

Lucy saa kaksi ja puoli tähteä viidestä eli ihan ok leffa ajanvietteeksi.  

YKSI ESPANJAN KUULUISIMMISTA NÄYTTELIJÖISTÄ OLI TÄÄLLÄ!

Sain jälleen kerran ilon olla mukana espanjalaisen elokuvan keskustelutilaisuudessa Zaragozassa, jossa paikalla oli erityinen vieras. Erityinen siinä mielessä, että kyseessä on yksi Espanjan kuuluisimmista näyttelijöistä. Mies, joka on kokeillut siipiään myös Yhdysvalloissa ja ollut mukana sellaisissa elokuvissa kuin Blade, Hellboy…

Jos odotatte jotain kansikuvapoikaa, niin valitettavasti joudun tuottamaan pettymyksen. Tämän miehen ulkonäkö ja persoona jakaa ihmiset kahteen leiriin, toiset tykkää ja toiset ei. Joka tapauksessa illan vieraamme on alan rautainen ammattilainen, jolla on kokemusta näyttelemisestä, käsikirjoittamisesta, ohjaamisesta ja tuottamisesta.

Ennen tilaisuutta ja päivän asu

Tilaisuuden oli määrä alkaa tuttuun tapaan klo 20, paikkana vanha yliopisto Paraninfo. Ja, kun sanon vanha, tarkoitan myös todella sitä. Itse Albert Einsteinkin vieraili omana aikanaan siellä. Tuntuikin vähän hassulta ajatella, että näitä käytäviä pitkin hänkin oli varmaan kuljeksinut.

Oltiin melkein ensimmäisiä, jotka tuli paikan päälle. Ja hyvä, kun tultiin. Näimme nimittäin jo aulassa tilaisuuden isännän ja hänen vieraansa, joka höpötti puhelimeen ja piiloutui hatun alle.

Minulla oli asuna tällainen kokonaisuus. Monesti arkena pukeudun mustiin kauttaaltaan, mutta nyt halusin vähän väriäkin mukaan. Laitoin siis tuon punaisen itse tekemäni hameen, josta pidän todella paljon. 

Jonossa sattui ja tapahtui

Pitkän aikaa sai odotella ilman sen kummempaa liikennettä. Muutama ihminen tuli jonoon. Tuntia ennen tilaisuuden alkua alkoi tapahtua. Ihmisiä lappasi sisään ja jono vain kasvoi. Taas kerran oli ihmisiä, jotka yrittivät etuilla ja livuttautuivat meidän eteen. Vieressä ollut nainen huomautti heille, jotka sitten tottelivat ja menivät jonon päähän.

Lopulta, kun kello oli pykälässä, ihmiset vyöryivät portaisiin. Portailla oli mies, joka otti numerot talteen. Ilman tuota numeroa ei päässyt siitä ohi, mutta tokihan siitä varmasti joku on livahtanut. Lisäksi siinä oli muutama tyyppi, jotka ihan törkeästi etuilivat. Aika kiireellä siinä sai sitten nousta isot raput ylös asti ja sitten tapahtui jotain. Ihmiset alkoivat JUOSTA. Ja kyseessä oli ihan kaiken ikäisiä ihmisiä. Minunkin oli sitten pikku pakko laittaa turbovaihde päälle, koska olin varta vasten tullut sinne todella hyvissä ajoin. Ei olisi ollut reilua, etten sitten pääsisikään etualalle. Onneksi sain lopulta ihan hyvän paikan! Vaikka eihän se ole sama asia, kuin eturivin paikka.

Minua jäi harmittamaan ja ehkä vähän hampaankoloon etenkin ne pari miestä, jotka olivat etuilleet. Tämä kaksikko oli tullut paikalle aivan viime hetkellä, kiilasivat kaikkien ohi törkeästi ja kaiken kukkuraksi pääsivät eturiviin. Reilua?  

Tämä olikin koko tilaisuuden ainoa huono puoli. Ja jos olikin paha mieli, niin se haihtui viimeistään silloin, kun illan vieras Santiago Segura tupsahti paikalle ja sai kaikki nauramaan.

Kysymyksiä ja keskustelua

Luis Alegre esitteli Santiago Seguran ja sanoi:”On luksusta saada hänet tänne vieraaksi”. Lisäksi hän sanoi pilke silmäkulmassa: ”olemme yliopistossa ja täällä varmasti tullaan tekemään monet väitöskirjat Torrente-elokuvasta”.

 

Juuri Torrente oli illan teema. Torrente on sovinistinen ja juopotteleva madridilaispoliisi ja elokuvat kertovat hänestä tosi toimissa.

Kuva on lainattu netistä.

Santiago Segura on mies Torrenten takana. Hän loi kyseisen hahmon ja sen jälkeen ohjasi ja näytteli ensimmäisen komediaelokuvan. Siitä tuli niin suosittu, että niille on tehty jatko-osia. Santiago oli tässä tilaisuudessa markkinoimassa viidettä jatko-osaa, joka hänen mukaansa tulee olemaan se viimeinen. Tämä elokuva onnistui saavuttamaan ensimmäisenä viikonloppunaan 530 000 katsojaa, mikä tekee siitä tämän vuoden parhaimman ensi-iltaviikonlopun. Torrente-elokuvat ovat todellinen ilmiö espanjalaisessa elokuvamaailmassa.

Huuliveikkona Santiago heitti näppärän kommentin:  ”Nostakoon kätensä pystyyn jokainen, jolla on fiksu kysymys. Tai vähemmän fiksu.” Sen ensimmäisen kysymyksen laukaisi vanha rouva, joka on jo vakiokasvo tuossa tilaisuudessa.

Keskusteluakin saatiin aikaiseksi. Vaikka ilmapiiri oli sellainen jännittynyt -varsinkin alussa. Loppua kohden tunnelma alkoi vapautua. Vaati aika paljon rohkeutta esittää oma kysymyksensä niin suuren yleisön edessä. Etenkin, jos vieraana on tuollainen humoristi, jonka vastauksista ei voi tietää. Naurua ja iloista puheensorinaa riitti. 

Millaisia kysymyksiä Santiagolle sitten esitettiin? Monia. Tässä muutamia.

Kuinka suuri osa elokuvasta on improvisoitua?

- ”Elokuvissa on melko tarkka käsikirjoitus. Kuvaustilanteessa voi tulla jotain pieniä muutoksia, jos huomataan, että joku juttu toimii paremmin. 15% on improvisoitua. Sanotaan 16% ollaksemme tarkkoja.”

Ja yleisö ulvoi naurusta.

Missä kaikkialla Torrente on ilmestynyt?

-”Tietääkseni Italiassa, Saksassa ja Unkarissa.” Sitten Santiago kertoili, miten etenkin unkarin kieli kuulosti oudolta ja että elokuvasta tuli Unkarissa melkoisen suosittu.

Mikä on sinun motiivisi tehdä elokuvia: tykkäät tehdä komedioita, kritisoida vai ansaita rahaa?

- ”Kaikki nuo kolme. Etenkin rahan ansaitseminen, koska en ole tyhmä.” Mutta samalla hän vitsaili, että hän halusi tulla miljonääriksi, mutta elokuvia tekemällä se ei ainakaan onnistu. Koskaan.

Mielestäni kaikista mielenkiintoisimman kysymyksen esitti eräs opettajatar. Hän kertoi, että hänellä on oppilaidensa joukossa eräs 6-vuotias, joka on suuri Torrente-fani, mutta aiheuttaa paljon ongelmia esimerkiksi kiroilemalla. Hänen kysymyksensä kuuluikin: Mitä Santiago Segura tekisi hänen asemassaan ja tarkalleen ottaen mitä sanoisi tuolle lapselle?”

Tähän Santiago ensin heitti hauskan kommentin. Sitten hän vakavoitui ja tuumasi, ettei ole hyvä juttu, kun vanhemmat antavat noin pienen lapsen katsoa Torrente-elokuvia. Nainen nyökytteli, mutta sanoi, ettei hän edelleenkään tiedä, mitä sanoa tuolle pikkupojalle. Santiago sanoi: ”Sano hänelle, että tapasit herra Seguran ja tämä kertoi, että on aina ollut onnellinen Santiago Segurana, mutta ollessaan Torrente hän ei ollut onnellinen.”

Yleisö antoi hänelle raikuvat aplodit ja minäkin häkellyin, miten fiksu vastaus noin odottamattomaan kysymykseen. Torrente-elokuvat eivät todellakaan kuulemani mukaan sovellu perheen pienemmille.

Ilta tuli päätökseensä. Mutta Santiagollakin oli oma kysymyksensä meille. Hän kysyi: ”kuinka moni EI ole nähnyt elokuvaa? Suurin osa yleisöstä, me mukaan luettuna, nostettiin kädet ylös...

JUURI NYT HALUAISIN OLLA...

Tämä kuuluu nyt haaveet-osastolle, mutta juuri nyt haluaisin olla Sevillassa, Etelä-Espanjassa. Kuulin, että siellä on menossa Game of thrones –sarjan kuvaukset. Sarja-arvosteluni voitte muuten lukea täältä klik. 
 

Olen seurannut sarjaa alusta asti ja odotan jo tietenkin aivan innolla seuraavaa tuotantokautta. Se tulee olemaan aivan erityisen kutkuttava jo senkin puolesta, että sitä on kuvattu Espanjassa! Vielä siis pitäisi malttaa odottaa ensi vuoteen.

Pomppasin melkein kattoon, kun ekaa kertaa kuulin Game of thrones –sarjan kuvauksista Espanjassa. Silloin he vielä etsivät avustajia sarjaan.

Olen ollut parissa suomalaisessa elokuvaprojektissa mukana avustajana, josta kirjoitin aikoja sitten postauksenkin. Avustaja on henkilö, joka on elokuvissa ja sarjoissa se taustalla pyörivä tyyppi ja se, joka tekee niistä elämänmakuisen. 

Minun kokemukseni avustajana oli niin hyviä ja ennen kaikkea mielenkiintoisia, että sain kipinän kokeilla sitä myös Espanjassa. Paitsi edelleenkään en ole ollut mukana yhtään missään ja asia on jäänyt haavetasolle. Tässä kaupungissa tai näillä hoodeilla ei ole ikinä mitään kuvauksia. Tai sitten minulle asti ei ole kiirinyt niistä tietoa. Käsittääkseni kaikki sarjat pyörivät Madridin suunnalla. 

Toisekseen en tiedä, mitä kautta hakea avustajaksi. Kerran olin yhdessä casting-sivustossa, mutta koska sieltä ei tullut yhden yhtä viestiä vuoden aikana, niin poistuin. Kumma juttu, koska Suomessa ei ollut homma eikä mikään päästä avustajaksi, vaikka asuin suurin piirtein korvessa.

Espanjassa ainoastaan kerran tarjoutui tilaisuus elokuvajuttuun. Sekin tuli itse asiassa kaverin taholta, kun hän kysyi meiltä onko kiinnostusta näytellä zombieita. No onko?! Mutta sekin tyssähti viime hetkellä, koska lopulta siitä projektista ei kuulunut yhtään mitään. 

Aijon kuitenkin pitää silmät ja korvat auki kaikille tilaisuuksille, joissa pääsisi mukaan sarjoihin tai elokuviin. Ja ihan ehdottomasti jatkan espanjalaisten elokuvien promotilaisuuksissa vierailua. Seuraava promotilaisuus on jo nyt ensi tiistaina ja sinne tulee yksi Espanjan kuuluisimmasta näyttelijöistä. Arvatkaa kuka menee sinne jonottamaan jo hyvissä ajoin? Noissa promotilaisuuksissa olen saanut nähdä ja tavata jos jonkinmoista julkimoa, espanjalaisia kaikki. Se kompensoi aika hyvin sitä, etten vielä ole päässyt avustajaksi. ;)

Sevillaa. Kuvat on lainattu netistä.

Kun kuulin Game of thrones –sarjan Espanjaan tulosta, olin niin iloinen! Juuri tuota Espanja tarvitsee -näinä huonoina aikoina. Miten paljon se tuleekaan houkuttelemaan turisteja. Minä joskus niin haluaisin vierailla sarjan kuvauspaikoilla. Pakko myös nostaa käsi ylös ja tunnustaa, että olisin halunnut osallistua sarjan castingiin, jossa valittiin 2500 avustajaa sarjaan. Siihen oli vain aivan liian monta muttaa. Olin silloin Suomessa ja casting järjestettiin Sevillassa. Sinne jo pelkästään Zaragozasta on matkaa 850 km. Eli ei paljon mitään… Toisekseen he etsivät tummia immeisiä. Missään nimessä vaaleahiuksinen ei käynyt. No, en täyttänyt ulkonäkökriteereitä, joten minulla ei olisi ollut mitään asiaa edes castingiin. Silti asia jäi harmittamaan. Sellaista se kuitenkin on elokuva-alalla ja sarjojen teossa. Heillä on valmiiksi mietittynä profiilit. Ihmiset, jotka tulevat castingiin, tulisi täyttää tietyt kriteerit. Toisaalta vaikka ulkonäkökriteerit olisi täyttyneet, niin hakijoita oli niin paljon, että avustajaksi pääseminen olisi ollut hyvin epätodennäköistä. 

Game of thrones teki tosin yhden poikkeuksen. Luin Emilia Clarken haastattelun (Daenerys Targaryen) ja hän kertoi, että sarja haki näyttelijäkaartiin vaaleahiuksista ja pitkää naista. Hän on juuri sen vastakohta, sillä oikeasti hän on tummahiuksinen ja melko lyhyt, mutta hänet valittiin siitä huolimatta!

Tällä hetkellä sarjan kuvaukset ovat täydessä vauhdissa Sevillassa ja myös Osunassa kuvataan jonkin verran. Voi, kun saisi olla vaikka kärpäsenä katossa. Kirjoittaisin siitä tänne bloginkin puolelle, hihi. Olisi hauska tavata näyttelijöitä livenä ja viedä heidät vaikka turistikierrokselle ympäri Sevillaa, jossa saisivat tutustua espanjalaiseen kulttuuriin.

PARI TARINAA VIIKONLOPUSTA JA MENNEISYYDESTÄ

Kirjoitan tästä samasta aiheesta joka syksy, mutta sitä ei vaan voi välttää. Ehkä arvaattekin jo mistä? Puhun tietenkin Pilarin juhlista (fiestas de Pilar). Nyt kerron teille, miten me vietettiin Pilarin juhlia ja sen lisäksi saatte kuulla, tahdoitte tai ette, tarinan menneisyydestä.

Aikaisemmat artikkelini Pilarin juhlista löytyy täältä ja täältä. 

Pikaisesti selostettuna kyseessä on Zaragozan kaupungin tärkein juhla. Sitä juhlitaan sen suojelupyhimyksen Pilarin kunniaksi. Ajankohtana on aina tämä lokakuu, koska silloin on Pilarin nimipäivä (12.10). Juhlallisuudet kestävät koko viikon ajan ja monipuolista ohjelmaa on aamusta iltaan. Tai ehkä voisi jopa sanoa, että 24/7. Jokaiselle on varmasti jotain!

Juhlien aikaan on otollisinta nähdä kavereita ja niin mekin tehtiin. Minulle juhla on jo siinä mielin niin tuttu, etten tänä(kään) vuonna enää mennyt katsomaan sen tärkeintä ohjelmanumeroa eli ofrenda de flores. Siinä ihmiset omiin perinneasuihinsa pukeutuneina vievät uhrilahjana kukkia Pilarin aukiolla sijaitsevaan kukkamereen. Joku kerta haluaisin pukeutua feresiin ja osallistua perinteeseen, mutta ihan vielä se ei ole onnistunut.

Sen sijaan vierailin messuilla. Nähtiin upea ilotulitus. Osallistuttiin illan ja yön pimeinä tunteina konserttiin, jossa oli eri dj:tä. Oli ihanan tunnelmallista olla Pilarin aukiolla, jossa oli kaunis maisema: valaistu basilika Pilar, esiintymislava tiskijukkineen ja tanssijoineen, minkä lisäksi taivaalla möllötti kuu. Sen jälkeen perinteisesti baarikierros vanhassa kaupungissa eli Casco viejossa. Käveltyä tuli ihan liikaa ja nyt olen puolirampa, koska kenkä hankasi nilkkaa. Siinä on ilkeän näköinen rupi ja se on turvonnut. Mieli ei tee kävellä, kun se tekee niin kipeää, mutta pakkohan se on. 

Tässä kohdin suurin piirtein fiilisteltiin konsertissa. Näkymä vasemmalle...

...ja oikealle.

Laitan tähän yhden kappaleen, joka soi konsertissa.

 

Ihme vai lengenda?

Suojeluspyhimys Pilariin liittyen kuulin todella mielenkiintoisen tarinan, jonka nyt kerron teille. Kyseessä on ihme tai sitten se on vain pelkkää legendaa. Jokainen päättää, kummasta on kyse.

Kauan, kauan sitten oli eräs nuori mies nimeltä Miguel Juan Pellicer. Hän syntyi maanviljelijäperheeseen v.1617 Calandassa (Teruel). Huesca, Zaragoza ja Teruel yhdessä muodostavat tämän Aragonian itsehallintoalueen. Eli tämä mies syntyi näillä hoodeilla. 19-vuotiaana Miguel muutti toisaalle, samaan paikkaan, jossa hänen setänsä asui. 

Eräänä kesäpäivänä vuonna 1637 Migueliä kohtasi onnettomuus. Hän oli ollut ajamassa kahden muulin vetämää kärryä, kun hän yhtäkkiä kaatui maahan ja kärry ajoi hänen jalkansa yli. Jalka oli mennyttä. Ensin hän joutui sairaalaan Valenciaan. Siitä jäi tieto rekisteriin, kirjaan. Uskomatonta, mutta totta, tuo kirja on yhä tänäkin päivänä säilössä ja tieto hänen käynnistään tallessa. 

Miguel kaipasi kuitenkin kovasti kotiseudulleen, joten hän anoi päästä Zaragozan sairaalaan. Siitä alkoi pitkä matka. Voitte varmaan kuvitella -tuohon aikaan. Matka, kivulias sellainen, kesti kaksi kuukautta. Ensi töikseen Miguel ei kuitenkaan mennyt sairaalaan, vaan Basilika Pilariin. Mielenkiintoisena sivuhuomautuksena, että tämä tyyppi saapui Zaragozaan lokakuussa. Siis samana kuuna, kun Pilarin juhlia juhlitaan! Sattumaako?

Catedral-Basílica de Nuestra Señora de Pilar de Zaragoza. Kuva on lainattu netistä.

Kun Miguel lopulta pääsi sairaalaan, ei jalalle ollut enää tehtävissä mitään. Paitsi amputointi. Niinpä jalka laitettiin poikki vähän polven alta. Se haudattiin sairaalan hautuumaalle. Miguel sai puujalan ja kävelykepin ja seuraavana vuonna hän pääsi pois sairaalasta.

Miguel joutui mierontielle. Hänen oli anottava almuja kirkon ovella ja samalla sai kuunnella messuja. Lisäksi hän kärsi kivusta, johon ainoana helpotuksenaan sai öljyä voideltavaksi. Kului kaksi vuotta ennen kuin Miguel lopulta päätti palata kotiinsa Calandaan. 

Eräänä iltana Miguel meni nukkumaan. Vanhemmat menivät yöllä tämän huoneeseen katsomaan onko kaikki hyvin ja haistoivat oudon hajun. Kun he katsoivat Miguelin vuoteeseen, niin sieltä ei näkynyt yhtä, vaan kaksi jalkaa! He herättivät poikansa unesta ja tuijottivat ”amputoitua jalkaa”, jossa näkyi arvet kärrystä, huonosti parantunut näppy ja jopa jälki koiran puremasta. Oli kuin vanha jalka olisi palannut takaisin omistajalleen. 

Tapahtuma oli niin ihmeellinen, että sitä pidettiin ihmeenä ja siksi se kirjoitettiin tarkasti talteen. Lisäksi näillä tapahtumilla oli paljon todistajia. Ihmisiä, jotka näkivät Miguelin ennen ja jälkeen kyseisen ihmeen. Myöhemmin Miguel vanhempineen palasi Zaragozaan kiittämään Pilaria. Tarina on säilynyt näihin päiviin asti ja kirkko tunnustaa tapahtuman ”Huhtikuun 27. 1641 ihme”. (Lähde: Misterios.Co)

Tämän ihmeellisen tarinan innoittamana taidan huomenna suunnistaa Basilika Pilariin toivomaan ihmettä ja parannusta omalle koivelleni, joka ei ole onneksi niin pahassa jamassa kuin tarinan päähenkilöllä.

LÖYTÖJEN LÖYTÖ!

Täytyypäs nyt perjantain illan kunniaksi hehkuttaa löytöä, joka kirjaimellisesti on sitä. Minulla on nyt ”uusi” kello. Entinen on upea ja sillä on minulle erittäin paljon tunnearvoa, mutta siitä huolimatta kaipasin kovasti vaihtelua. Siinä mielin olisi kiva olla olemassa toinenkin. Ja nyt minulla on sellainen! En vain odottanut saavani sitä niin odottamattomalla tavalla. 
 

Olin jo pitkään tiiraillut ruusukultaisia kelloja, mutta Suomessa ollessani etsintä lykkääntyi. Kellot olisivat luultavimmin olleet aika paljon kalliimpia kuin Espanjassa. Ja olihan minulla monta muutakin menoa ja asiaa. Kuten vaikkapa se, että päätin yksi päivä siivota meidän ulkovaraston. Se todella oli siivouksen tarpeessa, koska minun vanhemmat säilyttää tyyliin kaiken ”pahan päivän varalle”. Tällä kertaa siivottiin vähän rankemmalla kädellä ja heitimme turhat rojut pois. 

Rojujen keskeltä löytyi vanha laukku ja suureksi yllätykseksi sieltä löytyi tuo kello. Se oli ihan kuin uusi. Laukku meni roskiin siltä istumalta, mutta kelloa piti tutkailla pidempään. En osaa edes arvailla, miten pitkään kello on ollut unohduksissa varastossamme.  Todennäköisemmin se on minun, mutta en yhtään muista, mistä minä olen tämän ostanut tai saanut. Käytössä se on tuskin ikinä ollutkaan ja minulle se oli aivan liian iso. Mikä varmaan aika hyvin selittää sen, miksi se ei ole koskaan päätynyt käyttöön! Kello näytti niin uudelta ja kiiltävältä, mutta siinä oli myös kaipaamaani bling-blingiä. Se on merkiltään Seiko, joten kyseessä on ihan hyvä merkki. Päätin pitää kellon, vaikka en olekaan kovin kultaista tyyppiä. Minusta on aina tuntunut, ettei kulta käy kovin hyvin minulle. Hopea tuntuu omimmilta.

Ensimmäisenä työnäni kello piti puhdistaa ja puunata, vaikka se olikin ollut laukun suojassa ja ei missään nimessä näyttänyt likaiselta. Maalaistalon varasto, jossa ei ole lämmitystä ja jossa on samassa puuliiteri, ei ehkä ole maailman hygieenisin paikka. Siinä mielin halusin sen siis puhdistaa kunnolla. 

Kello matkasi mukanani Espanjaan, jossa vein sen tällä samaisella viikolla lähiömme koruliikkeeseen. Siellä siihen laitettiin paristot, jotta nähtäisiin, toimiiko se edes. Suureksi hämmästyksekseni se toimi ja oli pakko myyjällekin hymysuin kiljahtaa, miten on ihmeellistä, että kello käy, vaikka on kokenut -30 ºC ja -20ºC pakkasia! 

Seuraavaksi siitä piti poistaa muutama lenkki, jotta se olisi juuri oikean kokoinen ranteeseeni. Myyjä suositteli, että laitetaan sen verran kireälle, että se asettuu oikeaan kohtaan, eikä roikkuisi. Niin tehtiin. Kiitin, maksoin ja lähdin tyytyväisenä ja iloisena. Miten iloiseksi sitä voikaan tulla näin pienestä asiasta! 

Viime päivinä olen käyttänyt kelloa ahkerasti. Edelleen se on himpun verran liian iso, koska se valahtaa. Se ei kuitenkaan ole häirinnyt tai estänyt käyttöä. Pääasia, että toimii.

KOLUMNI: EBOLA ON TÄÄLLÄ

Elämme järisyttäviä, mutta toisaalta hyvin mielenkiintoisia aikoja. Maailma ei ollut enää sama, kun kaksoistornit tuhoutuivat terrori-iskun seurauksena 11.9. 2001. Ainakin minun maailmani järkkyi. Tajusin ehkä ensimmäistä kertaa, ettei maailma olekaan niin hyvä ja kaunis.

Vuonna 2008 alkoi epätavallinen talouskriisi. Se on kohdannut useita maita ja vaikutukset ovat globaalit. Tuo talouskriisi näkyy yhä, eikä Suomikaan ole siltä säästynyt. Minua se on koskettanut henkilökohtaisesti. En esimerkiksi koskaan ole saanut olla vakituisessa työssä. Täällä Espanjassa monet ovat menettäneet työpaikkansa. Huonot ajat ovat pakottaneet perheitä vetämään yhtä köyttä yhä enemmän. Mikä on hyvä asia, mutta toisaalta ei. Kun vaikkapa nuoret ei voi itsenäistyä. Monet ovat menettäneet kotinsa. Kun koti menee alta, joudutaan kadulle. Ellei ole perhettä, joka pitäisi huolta.

Kaikesta huolimatta toivoa on. Pienet merkit viittaisivat siihen, että talouskriisi alkaisi pikku hiljaa helpottaa. Sitä taas ei tiedä, milloin se näkyy tavallisten ihmisten elämässä.

Sitten vuonna 2009 oli sikainfluenssahässäkkä. Media tuntui suorastaan lietsovan paniikkia. Tuli rokote, mutta sitten se ei ollutkaan ihan niin hyvä asia. 

Ja nyt viimeisimpänä ebola. Se on täällä. Espanjassa. Minun toisessa kotimaassani. Ebola oli jokin aika sitten kaukainen asia. Se oli jossain muualla. Ei täällä. Yhä enemmissä määrin siitä on alettu puhua mediassa. Espanjassa. Suomessa. Varmaan joka puolella.

Espanjaan ebola tuli erään pappismiehen mukana. Tällä oli ikää n.80-vuotta. Silti hänet roudattiin Espanjaan. Vaikka ebolaan ei ole parannusta. Vaikka sairaala, jonne hänet vietiin, ei vastaa turvallisuustasoltaan sitä, mitä ebola-potilaiden kanssa pitäisi olla. Ja nyt viimeisimpänä uutisena kuulimme sairaanhoitajan sairastumisesta. Sairaanhoitajan, joka oli hoitanut tuota kirkon miestä. Hänen koiransa lopetettiin varotoimenpiteenä. Ihmiset ovat varpaillaan. 

Moni kysyy, miksi tuo pappi pitikään tuoda Espanjaan? Avata ovet ebolalle Eurooppaan? Niin miksi? Ainakin taustalla oli poliittisia tahoja, jotka halusivat kalastella kirkon jäsenten ääniä. Mutta kaikki meni mönkään ja mitään ei myönnetä. Tämä on Espanja ja tuo nyt oli melkeinpä arvattavissa.

Vaikka ebola nyt on sitten täällä ja Madrid hälytystilassa, niin väittäisin, ettei paniikkiin ole aihetta.  Asiaa ei pidä murehtia, ei surra. Miksikö? Siksi, koska se ei ole meidän käsissä. Voimme vain jatkaa normaalia elämää. Elää, olla, ajatella. Ajatella kaikkea muuta, muttei ebolaa. Viettää aikaa rakkaimpiemme kanssa.Kuolema kohtaa meitä kaikkia, enemmin tai myöhemmin. Elämässä mikään ei ole varmaa, paitsi kuolema.

Ainoa asia, mitä voimme katua on se, ettemme koskaan edes eläneet. Elämä on tässä ja nyt. Nauti siis siitä!

Se, että ebola on nyt yhdellä sairaanhoitajalla, ei tarkoita, että kohta se on meissä kaikissa. Media on kirjoittanut asiasta siihen malliin, kuin se olisi bensan heittämistä tuleen. Onko siis kohta odotettavissa jokin rokote tai lääke, josta hyötyvät ne tietyt tahot? 

Kun asiaa lähestyy mittasuhteiden kannalta, niin enää ebola ei tunnukaan niin pelottavalta. Ebola on tappanut 3400 ihmistä. Malaria tappaa vuodessa 1-3 miljoonaa! Ja siihen on sentään hoito, ebolaan ei. 

Toisaalta ennemmin tai myöhemmin tulee varmasti joku tappava tauti, jolle kukaan ei voi mitään. Maailmassa on liikaa ihmisiä. En usko ebolasta olevan siihen tai että näkisin omana elinaikanani vaikkapa mustan surman kaltaista tautia. Minun suunnitelma on keskittyä elämään.

LAITETAAN HYVÄ KIERTÄMÄÄN!

Ajattelin kertoa tänne pienen tarinan toissapäivältä. Minua ainakin muiden auttamiskertomukset ovat innostaneet auttamaan enemmän. Toivottavasti tämä puolestaan innostaa jotakuta muuta tekemään hyvän työn tai et ainakaan tämän jälkeen epäile, jos ja kun tulee tilanne, jossa apuasi tarvitaan.

Torstaina aamulla olin sopinut näkeväni ystäväni keskustassa. Kun näin hänet, oli hän enemmänkin huolestuneen kuin iloisen näköinen. Ystäväni kertoi nopeasti, että tässä oli ollut vanha vain englantia puhuva mummo, eikä hennosta puheesta ollut saanut selvää. Kaiken lisäksi tämä oli mitä ilmeisemmin eksynyt. Ystäväni oli kovin huolissaan tuosta iäkkäästä mummosta. 

Päätimme lähteä perään. Siitä alkoi aikamoinen seikkailu! Kuljimme El Tubo –katua pitkin, joka on Zaragozan kapein katu. Ihmettelimme mummon katoamistemppua. Häntä ei enää näkynyt ja kaiken lisäksi oli tullut muutama risteyskohta, josta hän olisi voinut mennä toiseen suuntaan. 

El Tubo. Kuva on lainattu netistä.

Olimme melkein luovuttamassa, kun yhtäkkiä näimme tämän vanhan naisen. Hän oli juttelemassa ensin yhden miehen kanssa ja sitten toisen. Lähestyimme ja mies sanoi epätoivoissaan espanjaksi, että tämä mummo puhuu vain englantia. 

Pysähdyin ja kysyin parhaimmalla englannin taidollani ”puhutteko englantia?”. Kylläpä nainen ilostui tai helpottui. Hän kertoi, ettei löydä hotelliansa. Lisäksi selvisi, ettei hän muistakaan sen nimeä, ei tiennyt missä kaupungissa oli, silmälasit olivat jääneet huoneeseen ja jalkoja särki. Hän oli täysin vieraassa maassa kaukana kotoaan Australiasta ja hyvin, hyvin iäkäs. 

Istuimme ja rupesimme pohtimaan, mikä hotelli voisi olla kyseessä. Vihjeinä oli, että sitä vastapäätä on kirkko. Tiesimme lähistöllä olevan muutamia kirkkoja, mutta mietimme sen voivan olevan La Seo. Lähdimme kohti Plaza Pilaria. Vaikka matka sinne oli lyhyt, niin meidän oli pakko taas pysähtyä lepäämään mummon takia. Istahdimme terassille ja joimme kupposet kahvia ja teetä. Samalla juttelimme naisen kanssa. Olisimme tarjonneet hänellekin jotain juomista, mutta hän päättäväisesti kieltäytyi. Epäilimme, että tämän mies olisi jo kovasti huolissaan, mutta mummo viittasi kintaalla. Hän kuulemma ilmestyy aina näiltä reissuiltansa, joten aviomies tuskin olisi huolissaan. Vielä. 

Jatkoimme matkaa ja menimme suoraan turisti-infoon. Siellä henkilökunta oli todella palvelualtista ja ystävällistä. Piirre, joka ei ole niin itsestäänselvyys Espanjassa. Turisti-infon väki alkoi selvittää, mikä hotelli voisi olla kyseessä. Rouvaparalle iski melkein epätoivo, kun tutkimukset eivät tuottaneet tulosta ja hän vei meidän aikaa. Lohdutimme, että oikea hotelli löytyy ennemmin tai myöhemmin ja ettei tästä ole meille ollenkaan vaivaa. Silmälasejakin tarvittiin yhdessä vaiheessa, joten eräs ulkopuolinen mies antoi omansa lainaan. 

Lopulta turisti-info soitti lähialueen hotelleihin ja bingo. Hotelli löytyi naisen ja tämän perheen nimen avulla. Nyt tiesimme hotellin ja naisen piti päästä sinne takaisin. Lupasimme saattaa mummon, ettei tämä vain eksyisi matkalla uudestaan.

Veimme naisen hotelliinsa, joka ei ollut La Seota vastapäätä, kuten aluksi olimme arvailleet. Hotelli oli Coso –kadun varrella eli aivan päinvastaisessa suunnassa. Matkalla sinne pysähdyimme kerran juttusille muiden mummojen ja pappojen kanssa. Espanjalainen señor iski silmää ja otti mummoa kädestä. Mutta yllättyi, miten kylmä se oli!

Mummo olisi halunnut ostaa meille jotain kiitokseksi, mutta kieltäydyimme. Lopulta tulimme perille hotelliin. Loppu hyvin, kaikki hyvin! Mummo löysi pappansa.