YLLÄTTÄVÄ MATKA GRAN CANARIALLE

Muistatko, kun kerroin, kuinka tapasin yhden miehen erään sarjan kuvauksissa? Kuinka olimme siellä ”brunssilla”? Kuinka huomasimme, että meitä molempia yhdistää Zaragoza? Ja kuinka hän sitten kutsui miut omille syntymäpäiväjuhlillensa?

No, tarina on nyt saanut jatkoa. Aloitin nimittäin teatteri- ja elokuvanäyttelytunnit, jotka ovat joka tiistai hänen maatilahuvilassa. Niiden yhteydessä olen tutustunut häneen paremmin. Jos jo tutustuessani olin ”who is this guy?”, niin nyt vielä enemmän.

Hän kokosi pienen ryhmän minut mukaan lukien ja yhdessä haimme castingiin Gran Canarialle. Sitten ristimme sormemme.

Ja arvatkaa mitä? Meidät hyväksyttiin! Vaikka olemme Teneriffalta ja siksi on vaikea päästä loikkaamaan Gran Canarian puolelle. 

Tämä oli siis todellinen yllätysmatka! En yhtään osannut odottaa, koska meitä pidettiin jännityksessä aina viime metreille asti. Osallistumisemme ei siis ollut ollenkaan varmaa… Ja muutenkin kaikki tapahtui jotenkin viime tipassa, nopealla aikataululla.

Mutta niin vain meidät hyväksyttiin erään kansainvälisen sarjan kuvauksiin avustajiksi. Tämä mysteerimies organisoi matkan ja minä autoin omalta osaltani. 

Varasin majoituksen, jonka hän oli ensin etsinyt. Minä sain majoituksesta vieläkin paremman diilin Bookingin kautta. Olin näköjään kerryttänyt pisteitä sen verran, että tuli alennusta.

Matkustimme laivalla Gran Canarialle ja hurautimme autolla majapaikkaan. Se oli ihanan iso ja tilava talo. 

Ensimmäinen kuvauspäivä.

Ensimmäinen kuvauspäivä

Seuraavana aamuna olimme jo klo 6 jälkeen paikalla, vaikka työt alkaisivat klo 7. Tämä teki kuvausporukkaan ison vaikutuksen. 

Saimme luonnollisesti aamupalaa. Sitten homma alkoi edetä tyypillisesti, niin kuin aina. Vaatteet, meikki ja hiukset.

Mieskampaaja tuskastui hiuksiini, koska niissä ei ole niin paljon volyymia kuin espanjalaisilla. Voin sanoa, että kyllä minuakin tuskastuttaa, mutta minkäs teet. 

En mahda hiuksilleni mitään. Ne ovat sellaiset, kun ovat. Toki käyn säännöllisesti kampaajalla ja muutenkin yritän hoitaa niitä parhaani mukana. Lisäksi yritän panostaa ravintoon, vedenjuontiin ja lisäravinteisiin.

Noh, kampaaja päätti, että tehdään oikein sähäkät kiharat. Hän sai luotua sellaiset kikkurat, että hiusten pituus puolittui! 

Ensimmäinen kuvauspäivä.

En ollut tunnistaa edes itseäni, tiimiläisistä puhumattakaan. Kun nimittäin olin valmis ja aloin jutella matkakumppanilleni, hän yllättyi, että se olin minä. Hän ei ollut tunnistanut minua ollenkaan. 

Olin täysin muuttunut ulkonäöllisesti! Tämä tietysti oli hirveän hauskaa ja nauroimme tälle mahat kippurassa. 

Jälleen kerran kuvauksissa oli paljon odottelua. Pääsin mukaan joihinkin kohtauksiin. Tykkäsin siitä, että vaikka olin vain taustahenkilö, minulla oli kuitenkin selkeä tehtävä, oma tarina, jota esittää.

En ollutkaan koskaan ajatellut, että voisi olla tällaisia rinnakkaistarinoita. Ihana ajatus. 

Noh, miun kampaus ei kestänyt koko päivää, vaan kiharat laimentuivat. Se ei tavallaan haitannut… minua. Mutta kampaajamiestä kylläkin! Hän nimittäin joutui uudestaan laittamaan hiukseni!

Mutta se oli tarpeen myös siksi, koska asukin vaihtui. Kaiken kaikkiaan vaihdoin vaatteita kolme kertaa ja hiuksetkin laitettiin yhtä monta kertaa. 

Vitsailimme, että kohta kampaaja tappaa minut, kun joutui olemaan miun pääni kimpussa näin monta kertaa ja pitkään!

Toinen kuvauspäivä.

Söimme hotellin buffetissa, joka oli minulle positiivinen yllätys. Varsinkin se ruokien määrä. Pysyin ruokavaliolleni uskollisena eli en syönyt lihaa ollenkaan. 

Tein itselleni salaattilautasen ja sitten söin kalaa ja perunoita. Jälkiruoaksi nautin paahtovanukasta ja jäätelöä mansikoilla.

Kuvauspäivä saatiin onnellisesti purkkiin ja minäkin selvisin elävien kirjoissa kampaajan saksilta. 

Itse asiassa kaikki meni niin nappiin, että meidän tiimi buukattiin ensi viikolle!!! Olimme aivan äimänkäkenä, mutta niin innoissamme tästä uutisesta.

Lopuksi nappasimme mukaamme vielä evästä, joten meillä oli iltapalakin valmiina. 

Emme lähteneet majoituspaikkamme talosta seikkailemaan minnekään. Juttelimme henkisyydestä ja sielunsuunnitelmista. Tosin kaikki porukastamme eivät ole henkisiä.

Toinen kuvauspäivä

Toinen kuvauspäivä alkoi hieman myöhemmin, mutta jälleen kerran olimme ajoissa paikan päällä. Itse asiassa tässäkin oli sama kaava. Aamupalaa, vaatteet, hiukset ja meikki. 

Kampaajamies tunnisti ja muisti minut jo kaukaa ja peräti moikkasi. Kun lopulta istahdin hänen eteensä, hän teki minulle yksinkertaisen kampauksen. Suorat hiukset. Ja täytyy sanoa, että tykkäsin!

Kuvauksissa oli todella hauskaa. Minun tehtävä oli oikeastaan köllötellä aurinkotuolissa ja kyllä, pelkässä uimapuvussa. 

Olin auringossa kaiken kukkuraksi tosi pitkään ja sain luultavasti auringonpistoksen. Täytyy myös tunnustaa, että kommelluksilta ei voinut välttyä. Nukahdin siihen tuolille. Puolustuksekseni täytyy sanoa, että oli jo iltapäivä ja olimme jo syöneetkin.

Yhtäkkiä tunsin, kuinka joku tarttui minua jalasta ja kuulin jostain kaukaisuudesta kysymyksen: "¿Estás bien?"

Räpsäytin silmäni auki ja mutisin, että ”kyllä täällä kunnossa ollaan”. Onneksi minulla oli aurinkolasit, mutta mietin, miten ihmeessä hän huomasi, että olin nukahtanut? En tietääkseni kuorsaa…

Kuvauksissa oli taas todella hauskaa. Meidän tiimi on niin huippu. Todellinen huipputiimi, joka rokkaa ja isosti. 

Olen NIIN onnellinen, että sanat eivät riitä kuvaamaan tätä. Tunnen, miten ELÄN ja nyt on IHANAA palata omiin kirjoitustöihin. 

Viikonloppuna jouduin sitten tekemään näitä kirjoitustöitä, mutta se ei haittaa. Mitäpä en tekisi intohimosta ja rakkaudesta lajiin?

Oletko sinä lähtenyt joskus yllättävälle (työ)matkalle?  

KOKEILIN PILVEN POLTTOA

Espanjassa pilven eli kannabiksen poltto kuten myös kasvattaminen omaan käyttöön on laillista. Jos pilven polttelusta jää kiinni jossain julkisessa tilassa, rapsahtaa siitä mojovat sakot. 

Minulle tarjoutui hiljattain tilaisuus kokeilla avaruuskakkua, eli kannabiksen lehtiä sisältävää kakkua ja toinen tilaisuus, jossa sain kokeilla pilven polttoa.

Tässä postauksessa kerron kokemukseni. Huom! Kerron tässä tosiaan vain omista kokemuksistani. Mietin jopa, julkaistako tätä ollenkaan...

Suhteeni alkoholiin ja muuta taustatietoa

Omasta taustastani sen verran, että minulla ei ole ollut mitään riippuvuuksia menneisyydessä. Ainoastaan kahvinjuonti, jonka jätin yli vuosi sitten. Ihan siitä syystä, etten halua olla riippuvainen millekään aineelle.

Tantraretriittikokemus oli minulle tähän iso sysäys, sillä siellä tajusin, miten riippuvainen olin kahvista. Se sai siis jäädä. Ja olen oikein tyytyväinen päätökseeni.

Alkoholia kulutan silloin tällöin. Se on silloin viinilasillinen tai pari. Joko ravintolassa ruoan seurana tai jossain juhlissa, kuten syntymäpäivillä. Arjessa harvemmin tulee muuten juotua. Vaikka joskus saatan juoda ihan ilman mitään sen kummempaa syytä.

Muutaman kerran olen kokeillut alkoholia kirjoittamisen kyytipoikana, loistavin tuloksin. Sain nimittäin teksteistäni hyvää palautetta. Tunteet olivat nousseet pintaan ja silmät kostuneet. Enkä jäänyt koukkuun. Tästä kokeilusta olen kertonut täällä klik.

En tykkää vetää överikännejä tai olla muutenkaan takki auki niin, että menettäisin kontrollin. Alkoholin haitat näin jo lapsena, kun tuli seurattua joidenkin sukulaisten alkoholin käyttöä ja jopa alkoholiriippuvuutta.

Tajusin siis jo nuorena alkoholin ja huumeiden vaarat. Huumeisiin minulla on ollut aina tiukka linja. En halua koskea niihin pitkällä tikullakaan.

Noh, tässä muutama vuosi sitten Santa Cruzissa asuessani tutustuin erääseen hollantilaiseen mieheen. Hän oli siihen mennessä älykkäin tuntemani mies ja niinpä yllätyin hänen kertomuksistaan Hollannin huumekulttuuriin liittyen.

Siellä on vapaampi suhtautuminen huumeisiin. Näin lyhyesti sanottuna. Hän jo tuolloin houkutteli minua kokeilemaan sieniä. Sieniä! No, sienikokeilu jäi sikseen. En koskaan kokeillut.

Mutta huumekeskustelu hänen kanssaan avarsi minua sen verran, etten ollut enää aivan niin tiukka ja tuomitseva kuin ennen olin ollut.

Lisäksi eräs ystäväni heitti pommin ja paljasti, että pilven polttelusta hän oli saanut avun uniongelmiin. Ja kun hän taas pystyi nukkumaan hyvin, jätti hän pilven sikseen. 

Kaverini kuoli yliannostukseen

Samaan hengenvetoon on todettava, että olen menettänyt erään kaverini lääkkeiden yliannostukseen. Tämä tapahtui vuonna 2006. 

Lääkkeisiinkin on mahdollista olla riippuvainen. Hän oli ja pahasti. Osasi vekslata asiat niin, että sai eri paikkakuntien apteekeista lääkkeet ja niillä pään sekaisin.

Eräänä päivänä hän löytyi kuolleena. Nuori kaveri, olikohan 25-vuotias. Minä olin parikymppinen. Tapaus kouraisi ja syvältä. 

Kaiken lisäksi hän oli käytännössä valehdellut koko elämänsä. Silloin opin kantapään kautta: kaikki ei ole aina sitä, miltä näyttää. Varoitusmerkit olivat ilmassa, mutta en silloin suostunut uskomaan niitä. 

Tupakkakokeiluja ja ensikosketus pilveen

Noina nuoruusvuosina minulle tuli tilaisuus kokeilla tupakkaa ja yllättäen myös pilveä. Paitsi, että tupakkaa olin kokeillut jo lapsena, ehkä 7-vuotiaana, siis todella nuorena. 

Naapurintäti antoi maistaa ja se oli kyllä tehokas keino. Ei tehnyt mieli sen jälkeen aloittaa, kun tiesi, miten pahaa se on.

Serkku kyllä yritti teininä saada minut polttamaan, mutta minua juttu ei innostanut. Myöskin bileissä oli tupakkaa tarjolla ja saatoin joskus vetäistäkin savut, mutta minulle ei koskaan tullut siihen mitään himoa. Ja hyvä niin!

Yhtenä iltana kaverini polttivat pilveä ja heillä oli hirmuisen hauskaa. Jokin ääni sisälläni kuitenkin varoitti, ettei kannata kokeilla. Niinpä en ottanut henkäystäkään. Sain kuitenkin savut kasvoilleni ja silloin olin tavallista hilpeämpi.

Ollessani turistiviihdyttäjänä Kanarialla vuonna 2007 asuinkaverini käytti hasista ja sen hän minulle myös sanoi suoraan, ”etten ihmettelisi”. Katsoin vain vierestä, enkä ymmärtänyt. 

Muuten vaikutti fiksulta kaverilta. Osasi muistaakseni jopa viittä eri kieltä. Kiinnitin jo silloin huomiota, että ikäisekseen tyyppi oli paljon vanhemman näköinen.

Pilvenpolttokokeiluni Teneriffalla

Vuosia myöhemmin tulin uudestaan Teneriffalle. Tänne asetuin ja täällä löysin elämän flown. Täällä myös huomasin, että pilvenpoltto on melkoisen yleistä. Siihen suhtaudutaan rennosti ja sen on ”melkein kuin tupakkaa”. Jota muuten täälläkin vedetään paljon.

Aluksi katsoin hieman pahalla silmällä näitä pilvenpolttelijoita. Hollantilaiskaverin ja muiden tuttujen myötä suhtautumiseni on pehmennyt. Kasvaessani henkisesti olen pyrkinyt siihen, etten tuomitsisi ketään. Enhän itsekään ole täydellinen!

Tämä vuosi on minulla ollut vauhdikas. Olen muuttanut tai vaihtanut maisemaa jo 9 kertaa. Nyt toivon, että voisin hengähtää vähän pidempään tässä ihanassa, uudessa asunnossani.

Sain kutsun syntymäpäiville, jonne päätin mennä. Siellä vastaan tuli tämä avaruuskakku. Otin palan. Sinä iltana tanssin, joka on minulle hyvin epätavallista. 

En kuitenkaan huomannut, että olisin tavallista hilpeämpi tai että se olisi vaikuttanut minuun. Viiniä join kolme lasillista monen tunnin aikana, joten en ollut varsinaisesti edes humalassa.

Uteliaisuuteni pilven polttoa kohtaan heräsi tuttavien myötä, jotka sitä käyttävät. Halusin selvittää, mistä on kysymys. Halusin ymmärtää paremmin. 

Toisaalta kirjoittajana ajattelen, että haluan elämääni mahdollisimman paljon uusia kokemuksia. Kokemuksista voin ammentaa tarinoita ja toisaalta saan syvyyttä. Millainen kirjoittaja olisinkaan, jos en olisi kokenut näin paljon elämässäni? Luulisin, että pirun tylsä sellainen.

Eräs tuttavani kertoi, että hän käyttää pilveä tyyliin viikonloppuisin rentoutuakseen. Sanoin, että ”I’m in”. 

Niinpä eräs perjantai-ilta treffasimme. Menimme lähiravintolaan pizzalle. Joimme viiniä ja meillä oli hirmuisen hauskaa. Kävelimme asunnolle, jossa hän majoittui. Omistajat olivat muualla. Olimme vain hän ja minä. Hän kääri tupakkasätkän, johon sekoitti kannabista.

Ja minä poltin. Poltin ja poltin. Yritin vetää keuhkoihin. Ja sainkin keuhkoihin asti. Mutta… ei mitään. Ei minkäänlaista vaikutusta. En tuntenut mitään.

Kokeilimme hetken kuluttua uudestaan uuden sätkän kanssa. Ja homma toistui. 

Loppupäätelmä

Tuon kokeilun jälkeen tiesin, että tämä ei ole minulle. En silti halua tuomita pilvenpolttelijoita. Ajattelen, että pilvi ei ole tavallinen huume. Sellainen, jonka myötä elämä on pilalla. 

Näen sen, että oikein käytettynä se voi olla jopa lääke. Se voi laajentaa tajuntaa. En silti halua ketään nyt rohkaista käyttämään pilveä.

Olen myös huomannut, että kovasti pilveä polttavat näyttävät ikäistään vanhemmilta. Se näkyy heissä. Kuten se, jos käyttää muita huumeita, se vaan näkyy.

Lyön muuten vetoa, että pääministerimme ei ole huumausaineiden suhteen puhdas pulmunen. Hänestä on aistittavissa se, mitä olen nähnyt omin silmin.

Nyt olen yhtä kokemusta rikkaampi. Ja sitäkin kiitollisempi, että minulle ei ole syntynyt riippuvuuksia. Itse en ainakaan haluaisi näyttää ikäistäni vanhemmalta. Haluan muutenkin elää terveellisesti ja huolehtia kropastani.

Uskon, että olen luonut itselleni blokkitilan, mitä tulee pilven polttoon. Sieluni ei halua tässä elämässä olla riippuvainen.

Minua odottaa mielenkiintoinen polku ja kasvan henkisesti koko ajan. Toivon jopa, että kokisin tässä elämässä valaistumisen. Mutta… siihen taitaa olla matkaa!

KÄSIKIRJOITUS ON VALMIS

Minulla menee ja lujaa. Niin paljon on taas tapahtunut, että huh! Olen edistynyt projekteissani. Olen tutustunut uusiin tyyppeihin ja kaikenlaista muutakin jännittävää on tapahtunut.

Tässä postauksessa kerron kuitenkin vain tästä käsikirjoitusprojektista. Muista jutuista kerron tuonnempana… 

Käsikirjoitus valmistui

Yksi isoimmista uutisista on se, että kässäri on VALMIS!!! Eihän tätä hinkattukaan kuin ehkä 1,5 vuotta!!! Luulin, että tämä ei tule koskaan valmiiksi. Se oli se ikuisuusprojekti. Pelkäsin, että jään ihan oikeasti lyhyiden tarinoiden kirjoittajaksi. Kyseenalaistin itseni monta kertaa.

Ja nyt elokuvakäsikirjoitus on vihdoinkin valmis! Vaikka samalla minusta tuntuu, että tästä se vasta alkaakin…

Elokuva-ala on miulle tuntematon, mitä nyt joskus olen työskennellyt avustajana elokuvissa ja sarjoissa. Siksi tämä kaikki on minulle uutta ja pikkuisen kyllä jännittää. Haluan saada tämän kunnialla maaliin.

Sen tiedän, että tarkkana pitää olla. Omista oikeuksistaan on pidettävä kiinni ja mahdolliset sopimukset luettava tarkkaan.

Lue avustajakokemuksistani:

Päivä elokuva-avustajana (v.2012)

Pääsin avustajaksi Netflix-sarjoihin (v.2019)

Uskomaton päivänäni sarjan kuvauksissa (v.2022)

 

Mutta mitä seuraavaksi?

Tulevina steppeinä minulla on ainakin:
1. Palautteen kerääminen ja käsikirjoituksen muokkaaminen. Muutama luottoystäväni on lupautunut lukemaan kässärini ja antamaan raakaa… Hups, siis rakentavaa palautetta! 

Olen tähän asti tehnyt kässäriä aivan yksin. Uskon, että tämä on yksi parhaimmista ellei jopa paras kirjoitukseni. Mutta ehkä olen tullut sokeaksi? 

Muiden näkökulmat ja keskustelut auttavat minua parantamaan tarinaa. Edessä on siis vielä unettomia öitä kässärin viilauksen parissa.

2. Kässärin tulostaminen, 2 kpl. Ensimmäinen on minulle, toinen rekisteröintiä varten. 

3. Kässärin rekisteröinti.  Pakollinen toimenpide, jota varten minun on matkustettava Santa Cruziin asti. Lisäksi joudun pulittamaan saadakseni todistuksen, että tämä on varmasti miun ja vain miun tuotos.

4. Kässärin oikolukeminen. Jonkun natiivin pitää oikolukea kässäri. Vaikka espanja on kuin toinen äidinkieleni, haluan varmistua, että tässä kässärissä se on 100 % virheetöntä. En voi kuitenkaan oikoluetuttaa tekstiä, ennen kuin se on rekisteröity.

5. Tuottajan etsiminen. Tutustuin hiljattain elokuva-alalla työskentelevään naiseen, joka lupasi auttaa minut alkuun tämän kanssa. Itse asiassa tutustuin häneen teatteri- ja elokuvanäyttelykurssilla, josta kerroin myös täällä blogissa.

Tämän lisäksi minulla on Teneriffalla asuvien tuottajien yhteystiedot. Minun ei oikeastaan tarvinnut tehdä mitään, vaan sain ne käsiini täysin sattumalta kiitos erään ystäväni. Otan siis tarvittaessa heihin yhteyttä ja ristin sormeni. 

Ja seuraavat stepit ovatkin kysymysmerkki... Enköhän kuitenkin näillä pääse alkuun. Uskon tähän minun kirjottaamaan elokuvaan ja haluan nähdä sen valkokankaalla Espanjassa. Enkä ole (onneksi) ainoa!

Kaiken lisäksi olen kuullut, että hyvistä käsikirjoituksista on pula. Uskon, että tulevaisuudessa voin hyvinkin elää menestyselokuvien käsikirjoittajana.

Siihen voi toki vielä olla matkaa, mutta ehkä siksi myös kirjoitan tätä blogia… Etten koskaan luopuisi toivosta, vaan jaksaisin jatkaa. Ja näin pitkälle olen päässyt. Olen ylpeä jokaisesta pienestä, suuresta askeleesta.

Kun katson taaksepäin, täytyy henkäistä. Joka päivä teen jotain oman juttuni eteen. Oli kyse copywriterin töistä tai käsikirjoituksesta. Oli aika, jolloin uurastin aamusta iltaan. Nyt yritän vähän myös nauttia elämästä, ystävistä ja Teneriffalla olosta.

Olen muuttanut elämäni täysin ja olen kiitollinen, että uskalsin. Uskalsin muuttaa Teneriffalle ja aloittaa nollasta. Uskalsin aloittaa yrittäjänä. Uskalsin alkaa tehdä omaa käsikirjoitusta.

Uskalla siis sinäkin! Jos sinulla on mikä tahansa unelma, mene sitä kohti. Elämä on liian lyhyt hukattavaksi.

KIRJAJULKKARIT

Viime viikolla menin yhdessä ystävieni kanssa kirjan julkistamistilaisuuteen, jossa olin mukana yhtenä kirjoittajista. Paikalle tuli yleisöä ja sali oli täynnä.

Voin sanoa, että minua jännitti etukäteen niin paljon, että kroppa reagoi siihen. Esimerkiksi en ollut juuri nukkunut, kun vain pyörin sängyssä. 

Sainkin hyvän vinkin jännittämiseen ja ihmisten edessä puhumiseen. Kuvittelisin vain yleisön olevan alasti ja enää ei jännittäisi niin paljon.

Ennen virallista osuutta ehdin vaihtaa muutaman sanan paikalle tulleiden kanssa. Sain myös hyviä uutisia. Halutessani voin jatkaa minitarinoideni julkaisua. Ne ovat kuulemma niin mainioita!

Lisäksi eräs vanha herra halasi minua ja sanoi, ettei tule koskaan unohtamaan minua. Ja voin sanoa, etten minäkään häntä. 

Hän on aina alusta asti kannustanut minua luovien kirjoitusteni kanssa. Hän on uskonut minuun. Myös silloinkin, kun olen ollut kiireinen copywriterin töissäni ja luovat kirjoitukset ovat jääneet vähemmälle huomiolle.

Kirjajulkkareissa jouduin oitis mikrofonin taakse. Autoin kirjan esittelyssä lukemalla kansitekstin yhden toisen naisen kanssa. Lisäksi esiteltiin pari muuta kirjaa.

Kerroin kahdesta kirjoittamistani tarinasta. Ensimmäiseen olin saanut inspiraation unistani, tai paremmin sanottuna, painajaisistani. 

Toinen tarina syntyi yhdessä toisen henkilön kanssa, kun yhdistimme kirjoittamani minitarinan ja hänen ideansa.

Kirjajulkkareiden jälkeen menimme vielä syömään ja sitten hurautimme pohjoisesta etelään. Oli muuten pimeää. Talvi se on täälläkin. 

Olin saanut myös soiton, jota en juuri silloin voinut ottaa vastaan, koska olin autossa ystävieni kanssa. 

Eräs henkilö halusi onnitella minua tästä kirjasta. Tämä ele lämmitti mieltäni, vaikka kirja ei olekaan yksin minun. Siinä on myös monien muiden kirjoittajien kirjoitukset.

Palasin kotiini kirjajulkkareista väsyneenä, mutta helpottuneena ja onnellisena. Seuraavana päivänä juhlatunnelmat jatkuivat, sillä oli ystäväni synttärit. Mutta se on jo toinen tarina se…

Joka tapauksessa tästä on hyvä jatkaa luovien kirjoitusten parissa. Itse asiassa sain näistä kirjajulkkareista tarvitsemani potkun tehdä elokuvakäsikirjoitukseni loppuun. 

Pakersin sitä viikonloppuna ja jopa maanantaina, vaikka minun olisi pitänyt olla tiukasti töissä. 

En vain pystynyt lopettamaan kirjoittamista ennen kuin kässäri oli lopulta valmis. Seuraavana päivänä minulla olikin sitten mustat rinkulat silmien ympärillä. 

Seuraavaksi aion luetuttaa käsikirjoituksen ystävälläni. Haluan saada heiltä palautetta. Sitten se on rekisteröitävä ja oikoluettava, jotta voin alkaa viedä projektia eteenpäin. 

Minulla ei ole aavistustakaan, miten siitä eteenpäin. Mutta sisimmässäni uskon, että tämä tullaan näkemään valkokankaalla elokuvana!

Oletko sinä ollut kirjajulkkareissa? Onko sinulla antaa hyviä vinkkejä elokuvaprojektiin?