OVEA SULKEMASSA – MATKA ZARAGOZAAN

Edellisessä postauksessa kerroin roadtrip-matkastamme ystäväporukalla Pohjois-Espanjassa. Ja kuinka jatkoin siitä sitten Zaragozaan.

Voin sanoa, että erityisesti tämä matkan viimeinen osuus jännitti suuresti. Mutta samalla tiesin, että se oli tehtävä. Minun oli nyt vihdoin haettava viimeiset tavarani ex-miehen luota. Siitä on kulunut viisi vuotta, kun olin Zaragozassa viimeksi. Viisi vuotta, kun näin hänet. 

Nämä vuodet ovat olleet mullistavia kaikkien elämässä.

Tässä välissä on ollut korona, ulkonaliikkumiskiellot, mielenosoitukset, kansan kahtia jakaantumiset ja vaikka sun mitä.

Omassa elämässä olen mennyt koko ajan eteenpäin. Kun katson menneisyyteen, olen ylpeä itsestäni ja siitä muutosmatkasta, jonka olen kulkenut.

Istuessani junassa matkalla Pamplonasta Zaragozaan, päässäni pyörivät ajatukset ja muistot tulvahtivat mieleeni.

Sitä ei suotta sanota, että elämä on kuin junamatka. Aloitamme matkamme vanhempiemme kanssa. Kun juna pysähtyy asemilla, tähän elämänmittaiseen matkaan tulee uusia ihmisiä ja samalla osa poistuu.

Ja siinä minä matkasin kirjaimellisesti junassa – Zaragozaan. Kaupunkiin, jossa asuin yli seitsemän vuotta.

Zaragozan matka

Jäin pois Delicias-asemalla. Olin sopinut meneväni ystäväni ja hänen miehensä luokse kolmeksi yöksi. He eivät olleet valitettavasti päässeet hakemaan minua asemalta. Heillä oli samaan aikaan muuta menoa, mutta ehtisivät kotiin nippanappa. Aluksi meinasin ottaa taksin, mutta minun teki mieli reippailla.

Niinpä kävelin melkoisen rivakan lenkin Zaragozan halki, iso ja puolityhjä matkalaukku perässäni. Iloitsin siitä, että muistin kadut ja pystyin kulkemaan ilman kännykän apua.  

Saavuin ystäväni kerrostalon kohdalle, mutta ovikelloa soittaessani kukaan ei avannut ovea. Pian ystäväni soittikin ja kertoi, että ovat lasillisella lähiterassilla ja pyysi minua liittymään seuraan.

Yllätyin, kun siellä olikin isompi poppoo. Ja minä olin aivan rähjääntynyt matkasta! Olimme terassilla hetken ja tutustuin ystäväni ystäviin.

Sitten menimme ystäväni asunnolle. Minulla oli tuliaisina muki ja belgialaista suklaata, jotka olin ostanut Logroñosta. Sekä kirja, jossa olin mukana yhtenä kirjoittajista.

Pääsin myös suihkuun ja söimme yhdessä illallista, jonka ystäväni oli valmistanut. Vaikka normaalisti en syö enää lihaa ja olen melko hyvin pysynyt kasvisruokavaliossa, nyt söin kanaa. Olihan ystäväni valmistanut sen minua varten. 

Maanantai mielenkiintoisia tapaamisia tulvillaan

Maanantaina kävelin ystäväni kanssa keskustaan. Olin sopinut tapaavani erään kuuluisan espanjalaisen kirjailijan. Sen saman, jonka kirjoituskursseilla olin ollut parin vuoden aikana Zaragozassa ja jonka johdolla olimme julkaisseet kaksi kirjaa yhdessä muiden kurssilaisten kanssa.

Tapasimme eräässä kahvilassa. Sain häneltä paljon vinkkejä ja ohjeita tulevaan. Olin todella tyytyväinen ja tietenkin kiitollinen.

Sitten menin kiertelemään kaupoille yksinäni. Ostin itselleni uuden laukun. Ystäväni oli omassa toimistossaan, mutta vielä työnteossa, joten en halunnut häiritä.

Sen sijaan kiertelin Zaragozan keskustassa. Huomasin taas kerran sen, miten katukuvassa jotkut liikkeet olivat hävinneet ja tilalle oli tullut uusia.

Turistikierroksen jälkeen menin ystäväni toimistolle, joka sijaitsee aivan keskustassa. Hän halusi ehdottomasti esitellä sen. 

Kattoterrassivisiitin hän halusi jättää lounaan jälkeen. Kävimme syömässä ravintolassa keskustassa ja palasimme toimistolle.

Katsoimme kattoterasilta Zaragozan ylle. 

Puheeksi tuli se, miten olemme muuttuneet näiden vuosien aikana. Miten molemmat olemme kasvaneet ja kehittyneet. Nyt meillä on omat yritykset ja voimme elää tekemällämme työllä.

En voi vieläkään uskoa, mutta minä todellakin elän kirjoittamisella.

Vaikka totesin ystävälleni mietteliäänä, että en vielä ole siinä pisteessä, JOSSA haluaisin olla. Hän on myös kirjanpitäjäni, joten hän tietää, miten paljon ansaitsen rahaa.

Hän kuitenkin totesi minun olevan menestynyt. Jos en voisi elää tällä, se olisi epäonnistuminen.

Tajusin hänen olevan oikeassa.

Yrittäjyydessä suurin taistelu on meidän oma mieli. Se on kaiken avain. Jos uskot, että onnistut tai jos uskot, että et onnistu, olet kummassakin tapauksessa täysin oikeassa. Mielen lisäksi sanoisin, että myös henkimaailma vaikuttaa paljon, mutta se onkin toisen postauksen aihe.

Palataan päivääni Zaragozassa…

Tapaaminen ex-mieheni kanssa

Seuraavaksi lähdin hakemaan tavaroitani ex-miehen luota. En hirveästi ole pitänyt häneen yhteyttä näinä vuosina. Oikeastaan vain minimiyhteydenpito eli ”hyvää joulua ja uutta vuotta” sekä ”hyvää syntymäpäivää!”.

Sen verran hän oli paljastanut omasta elämästään, että hänellä on uusi kumppani.

Asunnolla oli yllättäen ex-mieheni lisäksi hänen äitinsä, jonka kanssa vaihdoimme kuulumiset. Exäni ei puhunut juuri mitään.

Katsoin nopeasti tavarani läpi. Muutamat kengät, takki, kirjoja… Näin lipaston päällä kuvan, jossa oli exäni uuden kumppaninsa kanssa. Järjestelin tavarani kahteen kassiin ja reppuun.

Oli aika hyvästellä.

Exäni äiti poistui hienotunteisesti paikalta. Huomasin, kuinka exäni silmät olivat kostuneet. Minäkään en voinut välttyä kyyneliltä. Lopuksi hän halasi minua, halasi oikein lujaa. Silloin tiesin, että hän vielä rakastaa minua.

En saanut sanotuksi mitään. En vain pystynyt. Eikä sanoja edes tarvittu. Tämä oli varmastikin viimeinen kerta, kun näin exääni. En usko näkeväni häntä enää. Toivon sydämeni pohjasta, että hän on onnellinen uuden kumppaninsa kanssa.

Käännyin ja ovi takanani sulkeutui. Lopullisesti.   

Kävelin ystäväni luokse kyynelten vallassa iltahämärän laskeutuessa Zaragozan ylle.

Siinä ehti ajatella kaikenlaista.

Vaikka olin hetkellisesti todella surullinen, tiesin päätökseni erostamme olleen oikea.

Teneriffalla elämäni on muuttunut niin perustavanlaatuisesti. Olen löytänyt sielunperheeni. Ja mikä tärkeintä, oman polkuni. Tulevaisuudessa toivon menestyväni elämän kaikilla osa-alueilla.

Toivoisin näkeväni itseni tekemässä menestyselokuvia ja tv-sarjoja, jotka saavat ajattelemaan. Haluan elämäni olevan ihana seikkailu, jossa on paljon positiivisia yllätyksiä.

Ja aivan erityisesti toivon itselleni kumppania, jonka kanssa jakaa elämänpolku. Mies, joka on minulle se sopivin ja paras kumppani. Mies, jonka kanssa elämä itsessään on seikkailu positiivisessa mielessä.

Aika näyttää, miten minun käy… rakkaudessa ja elämässä. 

Tiistaina lisää tapaamisia

Halusin tietenkin hyödyntää Zaragozan matkani täysin rinnoin, joten olin sopinut tiistaille pari muuta tapaamista. Aamulla treffasin exäni tädin kanssa. Hän on aina tukenut minua kirjoittajan polulla.

Vein hänelle lahjaksi kirjan, jossa olen mukana. Hän halusi siihen omistuskirjoituksen, joten ensimmäistä kertaa elämässäni kirjoitin sellaisen kirjoittajana. Aika kului kuin siivillä.

Palasin ystäväni asunnolle, jossa söimme yhdessä. Sen jälkeen kiiruhdin toiseen tapaamiseen erään naisen kanssa, johon olin tutustunut vuosia sitten eräässä yrittäjyystapahtumassa.

Olin nähnyt häntä viime kesänä Teneriffalla. Hänelle olen silloin tällöin laittanut kirjoituksiani ja hän on aina niin ikään kannustanut minua jatkamaan eteenpäin.

Iltapäivällä kävin ystäväni kanssa teeostoksilla. Ja sitten menimme pizzalle Zaragozan parhaimpaan pizzeriaan ja hänen miehensä liittyi seuraamme. 

Aivan uskomattomia pizzoja! Joskin söin taas lihaa. Lupasin itselleni, että kotona palaan terveellisiin elämäntapoihin. Jo korkean kolesterolinkin vuoksi joudun katsomaan ruokavaliota. 

Vaikka luulen kyllä, että taustalla on taas jotain henkimaailman juttuja, koska elän jo melkoisen terveellisesti. Aina voi toki parantaa. 

Keskiviikkona paluu arkeen

Seuraavana aamuna ystäväni heitti minut Zaragozan lentokentälle. Minusta tuntui uskomattomalta, että Zaragozasta on lentoja Teneriffalle. Olin todella kiitollinen tästä suorasta lentoyhteydestä. Sekä tietenkin siitä, että sain kyydin lentoasemalle.

Saavuin Teneriffan pohjoiskentälle, josta minun oli napattava bussi Santa Cruziin ja sieltä edelleen San Isidroon. San Isidrossa minua vastassa oli eräs mieshenkilö, joka oli tarjoutunut viemään minut loppumatkan kotiin asti.

Olin kiitollinen, että kyyti järjestyi ja pystyimme vaihtamaan kuulumisia siinä samalla. Tämä mies on vilahtanut blogissani aikaisemminkin. Kyseessä on sama mies, jonka tapasin tv-sarjan kuvauksissa ja jonka syntymäpäiville sittemmin päädyin. Siitä asti olemme tutustuneet toisiimme. Ja siitä on nyt jo puoli vuotta.

Kun mainitsin aiemmin tässä postauksessa toivovani itselleni kumppania, jonka kanssa jakaa elämänpolku, ajattelin itse asiassa häntä. Hän kolahti ja isosti. Hän saa minut nauramaan ja meillä on niin kivaa yhdessä. Minusta tuntui alusta asti, kuin olisimme tunteneet aina. 

Tästäkin syystä halusin sulkea lopullisesti oven Zaragozan entiseen elämääni. Minä elän tässä hetkessä, katse vahvasti tulevaisuuteen. Ja aika näyttää, mihin polkuni tai pitäisikö sanoa meidän polkumme johtaakaan.

MATKA YSTÄVÄPORUKALLA – UNOHTUMATON ROADTRIP POHJOIS-ESPANJASSA

En ole vielä kertonutkaan tätä, mutta maaliskuun puolessavälin teimme matkan ystävien kanssa. 

Reissuun lähtivät suomalainen kämppikseni, raskaana oleva suomalaisystävätär ja hänen poikaystävänsä sekä minä.

Miksi päätimme lähteä matkalle?

Syy matkaan oli yksinkertaisesti se, ettemme koskaan ole matkustaneet porukalla, yhdessä. 

Halusimme nyt tehdä ”viimeisen” reissun, ennen kuin vauva tulee maailmaan ja matkustaminen ei olisi enää niin helppoa tulevaisuudessa.

Suunnittelimme reitin ja varasimme niin auton kuin majoitukset etukäteen. 

Torstaina Bilbaosta Santanderiin

Ensimmäinen matkapäivämme koitti ja lensimme Teneriffan pohjoiskentältä Pohjois-Espanjaan, Bilbaoon. Meidän täytyi herätä tosi aikaisin, koska lento lähti aikaisin aamulla klo 7 ja asumme saaren eteläosassa.

Onneksi Bilbaon kentällä oli autovuokraamon työntekijä vastassa, joka vei meidät autojen vuokrauspisteelle. Näin matkan alku ja laskeutuminen Baskimaahan sujui verrattain jouhevasti.

Lukuunottamatta hurjia turbulensseja, jotka heittelivät konetta puolelta toiselle laskeutumisvaiheessa. Lopulta pääsimme turvallisesti maan kamaralle.

Vuokra-autolla hurautimme kohti Santanderia ja ihmettelimme upeita maisemia, jotka muistuttivat kovasti Saksaa.

Matkan varrella piipahdimme katsomaan värikästä majakkaa: Faro de Cabo Ajo. Suureksi yllätykseksi portti oli kiinni, eikä sinne ollut mahdollista mennä sisään. Paljastui, että majakka on auki vain viikonloppuisin.

Sattumalta siihen osui paikallinen mies, joka vinkkasi: ”Menkää tuota alakautta, niin ne kaikki muutkin tekevät.” 

Niin teimme. Livahdimme lehmäaitaukseen ja kuljimme kohti majakkaa. Kieltämättä mielessä kävi, että mitä jos siellä onkin joku härkä, joka juoksisi yllättäen meitä kohti…

Lehmillä oli sillä hetkellä selvästi muuta ajateltavaa. Ne söivät kaikessa rauhassa. Samalla meillekin iski kova nälkä ja aloimmekin katsella ruokapaikkaa. 

Ajoimme läheiseen kylään ja menimme ravintolaan, josta paikallinen mies oli vihjannut. Minä olin jo siinä vaiheessa ehtinyt valahtaa kalpeaksi, josta kämppikseni huomautti.

Kieltämättä oli jo kurniva nälkä. Söimme lopulta todella hyvin. Ruokailuani varjosti tieto siitä, että miulla on korkea kolesteroli. Mutta toisaalta olin lomalla, joten en katsonut ruoan terveellisyyttä.

Nautimme myös jopa jälkiruokaa. Sen sentään jaoimme, koska olimme aivan täynnä.

Kofeeinittoman kahvikupposen mukana sain sokerin, joka yllätti etiketillään täysin. Siinä oli ”Guajona”. Kun luin pussin toisella puolella olevan tekstin, hyvä, etten lentänyt tuolilta alas.

Näin siellä luki:
”Vieja pálida,

con patas de pájaro

y un diente hueco

para chupar la sangre

a los jóvenes.”

Teksti sai koko meidän porukan nauramaan vedet silmissä. Vapaasti suomennettuna:

”Kalpea vanhus,

lintujalkojen

ja reikähampaan kanssa

imeäkseen nuorten verta.”

Meitä nauratti, koska vain hetkeä aikaisemmin olin ollut niin kalpea. Mieleen muistui myös se, että edellisessä suhteessani olin itseäni 7 vuotta nuoremman miehen kanssa. 

Ruoan jälkeen menimme Santanderiin, Cantabrian pääkaupunkiin, jonka näkemistä olin odottanut kovasti. Menimme majoituspaikkaamme. Emme olleet aivan varmoja tuloaikataulustamme, joten siitä oli tullut hieman säätöä.

Majoituspaikassa meitä oli vastassa vuokraajan teini-ikäinen poika, joka vaikutti lähinnä vittuuntuneelta ja halusi pois mahdollisimman pian.

Valitettavasti kämpästä löytyi monta epäkohtaa, jonka jälkeen emme tienneet itkeäkö vai nauraa. Vessassa pöntössä oli kusiläikkiä. Asunnossa oli pölyä. Huonekaluissa oli naarmuja. Lipastosta löytyi käytetty pyyhe.

Emme kokeneet, että kämppä olisi puhdas, vaikka muuten sisustuksen puolesta se oli oikein viehättävä. Se sijaitsi vanhassa rakennuksessa ja tuli olo, että kämppä huojuu ja se voisi hetkenä minä hyvänsä romahtaa alas.

Onneksi niin ei käynyt…

Teimme kierroksen Santanderissa. 

Eräs espanjalainen mies oli kalastustarvikkeiden kanssa rannalla ja pysähdyimme juttusille. Hän oli tullut sinne isäänsä muistelemaan, sillä tämä oli juuri kuollut.

Mies innostui siitä, että olimme kaikki kolme blondia naista Suomesta ja halusi napata itsestään selfien meidän kanssa.

Santanderissa oli koettava lukuisat pinxot ja illastimmekin monessa eri paikassa. 

Perjantaina Santanderista Logroñoon

Espanjassa on aina erityisen kiinnostavaa piipahtaa vanhan ajan torihallissa, joissa myydään paikallisia elintarvikkeita, kuten juustoa, hedelmiä, kalaa ja niin edelleen.

Olimme juuri luovuttaneet kämpän ja menossa autollemme, kun vanha kunnon torihalli tuli vastaan. Emme vastustaneet kiusausta - tiukasta aikataulusta huolimatta.

Santanderia ei voinut tietenkään ohittaa menemättä Magdalena-palatsiin ja sitä ympäröivään puistoon sekä Sardinero-rannalle. 

Seuraava yöpymispaikkamme sijaitsi Logroñossa, joka sijaitsi peräti 235 km päässä. 

Jos olisimme olleet toisen yön Santanderissa, olisin ehdottomasti halunnut mennä katsomaan sellaista nähtävyyttä kuin Capricho de Gaudí. Nyt se ei sijainnut edes reitin varrella, joten se jäi välistä.

Sattumalta eräs tuttavani asuu Logroñossa. Otin häneen yhteyttä ja kysyin vinkkejä. Hän neuvoi, että ehdottomasti kannattaa vierailla kahdessa kylässä: Haro ja Briones, jotka ovat matkareittimme varrella.

Automatkan aikana yritimme myös katsoa viinitilavisiittiä seuraavalle päivälle, mutta kaikki paikat olivat varattuja. Logroñon tuttavani kertoikin, että viinitiloille pitää varata vierailut hyvissä ajoin.

Täytyy muistaa, että ollaan La Riojassa, yhdessä Espanjan tärkeimmistä viininviljelyalueista. Sillä on pitkä historia viinintuotannossa ja se tunnetaan erityisesti punaviineistään. Tiivistetysti viininviljelyllä on La Riojassa 500 vuoden historia ja siellä on yli 500 viinitilaa.

Sattumalta matkamme varrelle osui viinitila nimeltä Ramon Bilbao. Menimme kysymään visiitistä. Siellä kerrottiin, että klo 16.30 alkaa seuraava visiitti, jossa viinien lisäksi maistellaan myös suklaata. Hinta oli muistaakseni 26 euroa.

Paitsi, että tässä kohdin meidän porukka jakaantui kahtia. Raskaana oleva ystäväni ei halunnut osallistua visiitille, enkä myöskään minä.

Niinpä me tutustuimme kaksistaan Haroon. Ja se oli oikein mukavaa!

Kapusimme ylös näköalapaikalle, josta ihastelimme upeita maisemia. Kiersimme kapeita katuja ja juttelimme lottokuponkimyyjän kanssa. 

Halusimme vierailla vielä basilikassa, joten kipitimme sitä kohti. Sen lähellä oli eräs aukio, jossa oli paljon lapsia pelaamassa jalkapalloa. Yhtäkkiä jalkapallo tuli minua kohti täyttä vauhtia. Reagoin vaistomaisesti ja pysäytin pallon yhdellä liikkeellä - jalallani.

Ystäväni katsoi hämmästyneenä vierestä. Räjähdimme nauramaan. Tilanne oli NIIN huvittava. En tiennytkään minun olevan luonnonlahjakkuus jalkapallossa. 

Piipahdimme basilikassa. Sitten menimme istumaan Haron aukiolla sijaitsevalle terasille, jossa oli vanhan ajan baari. Se olisi hyvin voinut olla vaikka vanhan ajan kasino!

Harmittelimme, että niin kaunis, pieni kylä ja samalla moni rakennus oli myynnissä ja huonokuntoinen.

Lopulta yhdistyimme loppuporukkamme kanssa ja matka jatkui. Yllätyin erityisesti upeista maisemista. Aurinko oli jo laskemassa. Avarat maisemat, kaukaisuudessa piirtyvät vuoret, mantelipuut vaaleanpunaisessa kukassaan… 

Tuli mieleen ihan kuin olisi ollut jossain kauempana matkalla.

Saavuimme Logroñoon ja parkkeerasimme auton maanalaiseen parkkihalliin. 

Majoituspaikkamme oli aivan kaupungin kuuluisimman Laurel-kadun läheisyydessä. Tällä kertaa kyseessä oli todella upea ja siisti majoituspaikka. 

Asunto oli iso ja se oli hyvällä maulla sisustettu. Omistaja oli oikein mukava. Ainut miinus oli minun ja kämppiksen huoneessa oleva kylpyhuone. Siinä ei nimittäin ollut ovea ollenkaan!

Mielessäni siinsi jo, miten noloa olisi käydä vaikkapa sillä isommalla hädällä. Kyllä silloin toivoisi, että olisi ovi!

Tässä paikassa vastaanotto oli aivan erilainen verrattuna Santanderiin. Omistaja oli ystävällinen ja antoi paljon vinkkejä.

Ennen kuin syöksähdimme iltarientoihin, kävimme suihkussa. Sitten menimme Laurel-kadulle. Koska meidän porukasta kaikki yhtä lukuunottamatta eivät syö lihaa, suuntasimme erääseen paikkaan, jossa mainostettiin jotain kasvispinxoa tai -tapasta.

Paikka oli salaperäinen, koska päästäkseen sisälle oli soitettava ovikelloa. Astuimme sisään ja nousimme rappuset ylös. Tarjoilija yllättyi totaalisesti, kun kerroimme tulleemme esitteessä mainostetun herkun perässä.

Hän haki jopa pomonsa paikalle. Tämä oli aivan pöyristynyt siitä, että näinkin monen vuoden jälkeen heidän ravintolansa löytyy vielä esitteestä, jossa esitellään pikkupurtaviin erikoistuneet paikat El Laurel-kadulla. Ja heidän paikkansa on tosiaan nykyisin ravintola normaalein ruoka-annoksin.

Sivuhuomautuksena...

Pinxo = pieni leipäviipale päällystetty erilaisilla ainesosilla, hyvin tyypillinen erityisesti Baskimaassa 

Tapas = pikkupurtava, joka voi olla melkein mikä tahansa ruoka, mutta tarjoillaan pienessä annoskoossa.

Ensimmäinen visiittimme Laurel-kadulla oli siis floppi. Mutta sen jälkeen… Pyörimme niin monessa paikassa, että oksat pois. 100 metrin säteellä oli 70 baaria, jossa oli toinen toistaan herkullisempia tapaksia.

Ideana oli syödä yksi tapas tai pinxo, juoda viiniä ja jatkaa seuraavaan. Itse en juonut viiniä ollenkaan, vaan nautin juomana mosto - rypälemehu.

Myöhemmin yllätti makeannälkä ja pyörähdimme yöllisellä teellä ja juustokakulla.

Yllätykseksemme paluumatka tuntui paljon pidemmältä kuin menomatka.  

Lauantaina Logroñosta Pamplonaan

Lauantai-aamuna heräsin muita ennen, söin aamupalaa ja lähdin aamulenkille. Aivan ilman päämäärää en mennyt lenkkeilemään, vaan tapasin tuttavani. Kyseessä oli yrittäjänainen, jonka oli tavannut Teneriffalla vuoden 2017 loppupuolella yrittäjyystapahtumassa.

Hän esitteli uutta koruprojektiaan ja liikettä, jossa koruja myydään. Istuimme lähikahvilassa ja nautimme juomamme. Hän ystävällisesti tarjosi minulle. Sitten palasin takaisin asunnolle juuri ennen kuin luovutimme sen omistajalle.

Nakkasimme matkatavarat autoon ja menimme tutustumaan vanhaan kaupunginosaan. Kiersimme kaduilla.

Sen jälkeen matkamme jatkui. Mutta ennen kuin suuntasimme Pamplonaan, tutustuimme lähialueiden kyliin.

El Ciego. – Bodega de Marqués de Riscal

El ciego tarkoittaa espanjaksi sokeaa, kun taas "tienes mucho que ver" on suomeksi "sinulla on paljon nähtävää". 

Maailman toiseksi paras viinitila ja viinikellari. Bodegas Marqués de Riscal.

Laguardia. – Yksi Espanjan kauneimmista kylistä. 

Pamplonaan saavuimme illalla ja olimme todella nälkäisiä. Kirjauduimme nopeasti hotelliin ja jätimme matkatavaramme huoneeseen. Minulle ja kämppikselläni oli oma kahden hengen huone ja pariskunnalla toinen huone.

Tässä hotellissa ei ollut muuta vikaa kuin se, että sukkahiki haisi voimakkaasti huoneessa. Se ei lähtenyt edes tuulettamalla.

Jätimme nimittäin ikkunan auki, kun lähdimme läheiseen ostoskeskukseen syömään. Tällä kertaa emme syöneet alueen paikallista ruokaa, vaan päädyimme kansainväliseen vaihtoehtoon eli nuudeleihin.

Olin kieltämättä edelleen aivan täynnä kaikesta siitä syömisestä, jota olimme matkan aikana harjoittaneet.

Matkaväsymys alkoi myös painaa, joten illallisen jälkeen menimme suoraan nukkumaan. Tai no, kävin minä tietenkin suihkussa.

Sunnuntaina tutustuimme Pamplonaan ja sitten tiemme erosivat

Sunnuntaina tutustuimme yhdessä porukalla Pamplonaan. Olin aivan innoissani tästä, koska Pamplona oli minulle tuttu aikaisemmilta matkoiltani.

Olen kertonut noista reissuista tässä blogissa:

Mielenkiintoinen Navarra (huhtikuu/v.2017)

Pamplona – Ernest Hemingwayn jalanjäljillä (syyskuu/v.2018)

Kävimme minulle tutuissa ja uusissakin paikoissa. Emme voineet sivuuttaa Café Iruñaa, jossa vierailimme kaikki Ernest Hemingwayn luona.

Sitten ystäväni heittivät minut juna-asemalle, josta ostin lippuni… Arvaa minne?

Ystäväni jatkoivat matkaa San Sebastianiin ja minä... (rumpujen pärinää) Zaragozaan!

Seuraavassa postauksessa kerron soolomatkastani Zaragozaan, jossa tapasin myös ex-mieheni - viiden vuoden jälkeen.

Tuosta matkasta kerron seuraavassa postauksessani. Stay tuned!

Sillä välin voit lukea viimeisimmän Zaragozasta kirjoittamani postauksen:

Miltä tuntui olla turistina entisessä kotikaupungissani? (syyskuu/2018)

Oletko sinä vieraillut Pohjois-Espanjassa? Ovatko Baskimaa, Cantabria, La Rioja, Navarra ja/tai Aragonia tuttuja?