TULOSSA KIRJAJULKKARIT

Pian minulla on kirjan julkaisutilaisuus – kaksi vuotta myöhemmin sen julkaisusta! Minulle kilahti sähköpostiin kutsu kirjan julkaisutilaisuuteen. Eikä minkä tahansa kirjan, vaan kyseessä on kirja, jossa allekirjoittanut on itsekin mukana.

Olen aivan äimänkäkenä. Juttu on niin, että en ole koskaan elämässäni ollut omien kirjojeni julkaisutilaisuuksissa. Näitä kirjoja on syntynyt muutama yhdessä muiden kirjoittajien kanssa.

Kun he ovat olleet julkaisutilaisuuksissa, minä olen ollut jo muissa maissa työnteossa, yleensä Suomessa. Ja viimeksi tämä kuuluisa pandemia sotki meidän kirjajulkkarit eli ne peruuntuivat. Toisin sanoen olen missannut kaikkiaan kolmet kirjajulkkarit.

Tämän kirjan julkaisutilaisuus on tämän viikon torstaina täällä Teneriffalla. Kirja on myynnissä El Corte Inglésissä, mutta vain tällä saarella.  

Kustantaja myy kirjaa myös e-kirjana. Ajattelin selvittää, onko myös minun mahdollista alkaa myydä kirjaa e-kirjana siten, että saisin vaikkapa komissiota. Lisätulot olisivat tarpeen!

Minusta nämä kirjat ovat olleet minulle mahdollisuus tuoda omia töitä julki, vaikka taloudellisesti en olekaan niistä hyötynyt. Uskon vahvasti siihen, että tulevaisuudessa kirjoitan vain luovia kirjoituksia ja saan siitä elantoni.  

Jotenkin nämä tulevat kirjajulkkarit saivat minut herkistymään. Ensimmäistä kertaa elämässäni pääsen osallistumaan oman kirjan julkaisutilaisuuteen. Tippa on linssissä. Tämä on pieni, suuri askel. Jotenkin niin uskomaton tunne. Päässä pyörii tuhat ja sata ajatusta. Kuten mitä laitan päälle? Ehkä päädyn kuvan asukokonaisuuteen.

Voin kuvitella, miten hienoa on tuoda yleisön eteen tuotos, jossa on itsekin mukana. Tämä kirja on siitä erityinen, että olen mukana peräti kahdessa tarinassa. Normaalisti sääntönä on vain yksi tarina per kirjoittaja.

Joudun myös esiintymään eli 3 minuutin ajan olen lavalla. Eikä minulla ole vielä aavistustakaan, miten käytän nuo minuutit. Puhunko siitä, miten tarina syntyi? Vai luenko pienen pätkän kirjoittamastani tarinasta? 

Toivottavasti en ainakaan rupea kyynelehtimään, vaikka minut tuntien sekin on paljon mahdollista. Joskus minusta tuntuu, että olen superherkkä. Olen yrittänyt kovettaa itseni, ettei ulospäin näy mitään ja olen eleissäni hyvin minimaalinen. Mutta oikeasti olen sisältä todella herkkä taiteilijasielu.  

Tänään tämä taiteilija-kirjoittajasielu menee teatteri-elokuvanäyttelykurssille petraamaan omia esiintyjäntaitojaan. Se varmasti tulee tarpeen torstaita ajatellen. 

Kurssilla joudun esittämään monologin, espanjaksi tietysti. Meillä on onneksi pieni porukka, joten saan sen varmasti vedettyä jos ei muuten, niin ainakin improvisoimalla.   

Millaiset tilanteet jännittävät sinua? Onko sinulla hyviä vinkkejä esiintymiseen?

TAPASIN HENKISEN MIEHEN

Jokin aika sitten kirjoittelin Tinder-treffikokemuksestani sekä pohdinnoistani miehien ulkonäköön liittyen. Noh, kerron nyt, että olen tässä asiassa astetta viisaampi. 

Tapasin henkisen miehen Tinderissä, joka ”paperilla” näytti olevan ihannekumppanini. Eli henkinen, vegaani, rakastaa vaeltamista luonnossa, ei polta, samanlainen maailmankatsomus… Myös kuvissa hän näytti todella hyvältä.

Viesteissä löytyi heti yhteys ja sovimme treffit. Hän oli herrasmies ja haki minut autollansa. Normaalisti en suostuisi tällaiseen. Ensitreffit on aina paras sopia julkiselle paikalle. Joten älkää koskaan tehkö niin kuin minä! Tässä tapauksessa nimittäin luotin omaan sisäiseen tietooni, että kaikki on hyvin tämän ihmisen seurassa. Ja niin tapahtuikin.

Kun nousimme autosta, kiinnitin ensimmäisenä huomiota hänen pituuteensa. Hän ei ollut mikään todella pitkä, mutta pidempi kuin minä. Minulle ei tullut tässä sitä ”ei” -tunnetta, mutta ei toisaalta mitään ”wow”-tunnettakaan. Harmillisesti ulkonäkö ei aivan vastannut kuvia. 

Treffikokemuksia

Meillä oli joka tapauksessa oikein mukavat treffit. Hän vei minut erääseen maagiseen paikkaan, jossa tilasimme inkiväärijuomaa. Hän oli todella puhelias. Koska meillä on samat mielenkiinnon kohteet, juttua riitti. Jopa siinä määrin, että söimme myös illallista tässä paikassa.

Herrasmiehenä hän maksoi. Normaalisti maksan mielelläni oman osuuden. On jotenkin hämmentävää, jos mies maksaa. Toisaalta täällä se on normaalia. Se ei tarkoita, että jatkuvasti treffeillä antaisin miehen maksaa. Seuraavalla kerralla olisi minun vuoro.

Treffit eivät jääneet yhteen kertaan. Ajattelin, että ilman muuta haluan tutustua häneen ja katsoa rauhassa, mitä tästä tulee. Voisiko tästä tulla jopa suhde?

Kävimme haikkaamassa Anagassa. Meillä oli siellä oikein mielenkiintoinen haikkilenkki. Se oli minulle yllättävän rankka reissu, kun en ole haikannut kunnolla pitkään aikaan. Sitten menimme ravintolaan syömään. Tällä kertaa minä tarjosin ruoat. Tarjouduin myös maksamaan bensoista, mutta hän ei suostunut ottamaan maksua. 

Kolmansilla treffeillä kävimme meditoimassa meren rannalla ja sen jälkeen inkiväärijuomalla. Ja sitten neljänsillä treffeillä kävimme haikkaamassa uudestaan. Kohteena Erjos, joka oli hänelle ennestään tuttu. Tällä kertaa lisämausteena oli vain sateinen sää. Teneriffalla oli silloin poikkeukselliset sateet.

Varoituksista huolimatta menimme haikkaamaan. Se sade ei edes ollut mikään rankkasade, vaan ihan normaali suomalaiseen kesäsateeseen verrattava sade. Toki polut olivat paikko paikoin liukkaita, mutta ei sen kummempaa.

Ehkä joissain kohdin sade voi olla jopa vaarallista, mutta varmaan enemmänkin siksi, koska Teneriffan infrastruktuuri ei ole tehty sateita varten. Ja siksi pienikin sade laittaa kaiken sekaisin.

Erjosin metsäpätkällä näytin hänelle puun, jolla on kasvot. Hän kertoi, että ei ollut koskaan huomannut tätä puuta. Kiitos minun, hän oppi jotain uutta.

Yritin olla tarkkana, että sateisesta säästä huolimatta en kaatuisi. Kaikki menikin hyvin, kunnes haikin loppupuolella lensin kaaressa takapuolelleni. Jep, suoraan mutalätäkköön! Eihän siinä voinut muuta kuin nauraa. 

Hänkin otti asian huumorilla. Kun takapuoleni oli aivan kurassa, hän vitsaili, että ainakin hänellä on nyt hyvä syy koskea siihen. No, ei hän tietenkään koskenut. Ihan itse puhdistin takapuoleni kurasta vedellä, joka tuli norona alas kuin pieni vesiputous tai paremmin sanottuna vesipuro konsanaan.

Hänellä oli myös autossa pyyhe, jolla sain hyvin putsattua housuni edustuskelpoisiksi, enkä näyttänyt enää siltä kuin olisin paskonut alleni. Vaikka hän kyllä sanoi, että ei se siltä näyttänyt. Mutta mielestäni kyllä ruskea takapuoli näyttää epäilyttävältä... 

Tämän jälkeen kävimme vielä jopa vegeravintolassa El Médanossa asti. Tällä kertaa hän maksoi, eikä ottanut kuuleviin korviinsa, että minä maksaisin.

Seuraavalla kerralla näin häntä uudestaan meditoinnin merkeissä ja sitten menimme illanviettoon siihen maagiseen paikkaan inkiväärijuomaa ja iltapalaa nauttimaan. Minä halusin maksaa, joten tein ovelasti ja maksoin koko lystin vessareissuni yhteydessä.

Sen pituinen se

Ja se oli toistaiseksi viimeinen kerta, kun näin häntä. Opin häneltä valtavasti ja siitä olen kiitollinen! Opin todella paljon uutta henkisyydestä. Hän oli minulle potku kohti kasvisruokavaliota. Toki ystävieni ansiosta olen jo pitkään syönyt kasvisruokapainotteisesti, mutta hän sai minut kiinnostumaan asiasta vieläkin enemmän.

Vegaania minusta tuskin koskaan tulee, ainakaan ihan vielä. Vaikka ajatus siitä on kiehtova. Ruokavalio on suoraan yhteydessä henkisyyteen. Olemme kirjaimellisesti sitä, mitä syömme ja eläimen kärsimys ei kuulu siihen. Tällä hetkellä en enää syö lihaa ollenkaan. Eli ruokavalioni on kasvispainoitteinen. Toki syön kalaa, juustoa, kananmunia. 

Mitä tähän Tinder-deittiin tulee, totesin, että paras olla kavereita. En tiedä, onko tämä joku biologinen juttu. Mutta tosiaan oli vain tunne, että ”jotain puuttuu”. Pysyin sydämeni äänelle uskollisena.

Tästä kokemuksesta tein päätelmän, että tunne on kaikista tärkein. Eli pitää kuunnella sisintä tarkkaavaisesti. Näkisin myös järkevänä katsoa, onko yhteistä pohjaa suhteelle. Onko hän henkinen? Omaako hän samanlaiset arvot? Onko hänellä samanlainen maailmankatsomus?

Nämä ovat ihan perustavanlaatuisia juttuja ja jos ne puuttuvat/ovat hyvin erilaiset, ei suhdetta voi syntyä. Koska mihin se sitten perustuisi?

Tässä iässä en enää halua mihin tahansa suhteeseen heittäytyä. Varsinkin, kun olen saanut elämäni rullaamaan mukavasti. Olen jopa valmis olemaan yksin, vaikka loppuelämäni, jos sitä minulle sopivaa kumppania ei löydy.

Elän parhaillaan elämäni parasta aikaa ja olen onnellinen. Eli tulevan kumppanini tulisi olla aivan erityislaatuinen, jotta päästäisin hänet elämääni. Tinderissä en kuitenkaan enää jatka. Luotan siihen, että tapaan kumppanini elävässä elämässä ja luotan energioihin. 

Värähtelyni on nyt paljon korkeammalla. Me ihmiset olemme kuin antenneja ja vastaanotamme elämässä sitä energiaa, mitä lähetämme. Universumi kyllä järjestää asiat parhain päin. Aivan varmasti tulen löytämään henkisen minulle sopivan elämänkumppanin - jos niin on tarkoitettu!

Ajatuksia?

KAKSI IHMEELLISTÄ VIIKKOA UUDESSA KODISSA

Olen nyt asunut reilut kaksi viikkoa uudessa kodissani kämppikseni ja hänen koiransa kanssa. Olo tuntuu epätodelliselta. Tuntuu, kuin olisin jossain unimaailmassa. Kaikki tämä tuntuu niin ihmeelliseltä, jotenkin surrealistiselta.

Se, miten asun nyt huvilamaisessa isossa talossa, jossa on kaikkiaan kolme asuntoa. Se, miten täällä on kaunis puutarha. Se, miten pääsen ihanien vehreiden vuoristomaisemien keskelle lenkkeilemään. Se, miten kiva, pieni ja eloisa kylä tämä on. Se, miten meillä on tällainen oma, pieni kommuuni ja niin ihania, samanhenkisiä ihmisiä.

Meidän asunto on ihanan iso. Huoneeni on juuri sopivan kokoinen ja ikkunastani näen puutarhaan. Juuri tällaista näkymää olin visualisoinut! 

Paitsi nyt pihalla on saksalaisen vieraamme retkeilyauto, joka peittää osittain näkymän. Hän oli jo täällä, kun muutin. Aikaisemmin hän majaili yläkerran asunnossa. Nyt hän asuu retkeilyautossaan tuossa pihalla saaden olla maisemissa niin pitkään kuin haluaa. Sitä vastaan hän auttaa puutarhatöissä ja muissa töissä.

Minäkin olen päässyt puutarhahommiin ja ajatuksenani on työskennellä siellä enemmän. Puutarhassa työskentely on parantavaa ja voin olla yhteydessä maahan. On ihanaa kävellä siellä ilman kenkiä ja maadoittua. 

Visualisointi toimii

Vasta viime helmikuussa asuessani erään toisen ystäväni luona sanoin ääneen, miten haluaisin asua juuri tällaisten maisemien äärellä. Haaveilin puutarhasta ja vehreistä kukkuloista. Nyt ne ovat totta!

On todella uskomatonta, miten visualisointini on käynyt toteen. Tehdessäni kirjoitustöitä on ihana katsoa ikkunasta ja nähdä puutarhaa. Vaikka näkymä nyt peittyykin osittain retkeilyauton taakse, annettakoon se anteeksi. Sen omistaja tuo eloa ja (silmän)iloa elämään. ;) Hän myös lupasi auttaa kaikissa kädentaitoja vaativissa jutuissa.

Yläkerran asunnossa ovat vuokranantajamme ja sinne tuli myös hollantilaispariskunta vieraaksi 10 päivän ajaksi. He jatkoivat matkaansa La Palmalle ja kutsuivat minut vierailulle Hollantiin ensi kesänä.

Myös kämppikseni mielestä elämä tuntuu nyt surrealistiselta. Meille kahdelle on sattunut todella paljon, kuten viime talvena kahden koiran hyökkäys. Nyt elämä hymyilee, tuntuu kuin uusi sivu olisi auennut elämässä ja energiat virtaavat.

Voit uskoa, että tällaisen vuoden jälkeen olen äärimmäisen kiitollinen tästä uudesta kodista, uudesta alusta, kämppiksestä, koirasta, puutarhasta, ihanista vuokranantajista, uusista projekteista ja töistä. En ole ihan heti muuttamassa pois! Jos vain Jumala (ja vuokranantajat sekä kämppikseni) antaa minun asua täällä.

Olen joutunut käymään aikamoisen myrskyn läpi. Tänä vuonna olen muuttanut jo 9 kertaa. Numerologisesti elin vuotta 5 eli muutoksen vuotta. Ei siis ihme, miten muutokset tuulet puhalsivat elämässäni ja universumi, Jumala, näytti minulle oikean polun. Onneksi numerologiassa vuosi on nyt juuri vaihtunut. Huh!

Olen tehnyt myös paljon sisäistä työtä, henkistä kasvua askel askeleelta. Sain energiahoitoja kahdeksan viikon ajan. Sisäinen työ täytyy aina tehdä itse, mutta tällainen apu auttaa. Ja siitä oli hyötyä, koska minulla on nyt niin ihmeellinen flow. Tuntuu, että energiat oikein virtaavat. Aion jatkaa sisäistä työtäni ja henkistä kasvua. 

Mitä ihmeellistä minulle on sitten sattunut näiden parin viikon aikana? Miksi tämä tuntuu niin ihmeelliseltä?

Ehkä se johtuu siitä, miten asiat vain järjestyivät kuin itsestään. Luotin ystävääni 100 %, kun hän kävi katsomassa asuntoa – ilman minua. Tai ehkä se on se, kun tutustuin tuleviin vuokranantajiini ja huomasin meidän olevan samanhenkisiä. Juuri silloin taivaalle ilmestyi sateenkaari, mikä on aina ehdottomasti hyvä merkki, kun olen isojen asioiden äärellä.

Tai ehkäpä nämä kaksi viikkoa ovat olleet niin ihmeellisiä kaikkien niiden juhlien ansioista, joihin olen päässyt lyhyen ajan sisällä. Lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna oli kämppikseni ja hänen koiransa syntymäpäiväjuhlat. Juhlimme kattoterassilla, josta piirtyvät upeat maisemat pieneen kylään ja aina merelle asti. Teneriffalla varmaan joka kylästä näkee merelle.

Seuraavana viikonloppuna menimme jazz-konserttiin. Siellä intouduin jopa tanssimaan, vaikka minä olen se tyyppi, joka ei koskaan tanssi. Reilu viikko sitten olin tv-sarjan kuvauksissa, jossa olin niin ikään juhlatunnelmissa.

Lue lisää: Uskomaton päiväni sarjan kuvauksissa.

Viime viikonloppuna olin syntymäpäiväjuhlissa huvilalla Teneriffan maaseudulla. Siellä oli bändejä ympäri maailman, mutta silti juhlat olivat todella intiimit. Porukkaa oli arvioilta ehkä 30 henkeä. 

Uskomatonta kyllä, tanssin myös näissä juhlissa. Löysin samanhenkisiä ihmisiä ja ihmettelin, miten hauska sattuma oli tutustua paikan omistajaan ja saada kutsu. Tuosta noin vain!

Mutta mikään ei ole sattumaa. Kaikki on energiaa. Me olemme energiaa. Me olemme kuin antenneja. Meidän ajatusmaailmamme heijastuu ulkomaailmaan. Elän nyt sydämestäni ja ilosta käsin. Olen muokannut omaa ajattelumaailmaani ja minulle kaikki on mahdollista. Olen avoin uusille seikkailuille, ihmisille ja kokemuksille. Tuntuu, kuin eläisin elämäni seikkailua. Olen niin onnellinen!

Näissä megasynttäreissä sattui muuten hauska juttu. Kun hain jääkaapista lisää viiniä, niin korkki meni keskeltä poikki ja jäi pulloon jumiin. Synttärisankari sattui paikalle ja sekunnissa sai korkin pois jollain työkalulla. Olin, että wow!

Sain uuden kutsun tulla teatteri- ja elokuvanäyttelytunneille. Olin ensin, että en varmasti tule, sillä en tunne itseäni näyttelijäksi, enkä edes haaveile mistään näyttelijän työstä. Teen näitä avustajahommia, koska haluan seurata, miten elokuvia ja sarjoja tehdään.

Lopulta näyttää siltä, että kaipa minä sitten menen sinne. Haluan laittaa itseni epämukavuusalueelle ja tehdä jotain uutta ja erilaista. Katsotaan, jääkö tämä kertakohtaamiseksi vai osallistunko jatkossakin.

Summasummarum näiden kahden viikon aikana olen kokenut kirjoittamisjuttujen lisäksi:

• kahdet syntymäpäiväjuhlat (kolmannet tulossa)

• ravintolakäyntejä

• meressä uintia

• tv-sarjan kuvaukset

• viinimaistiaiset

• puutarhahommia

• lenkkeilyä vehreiden kukkuloiden juurella

• jazz-konsertti

• tanssia, naurua ja ystävien kanssa oloa

• meditaatiot

• joogailut 

Mitä suunnitelmia minulla on tulevaisuutta varten? Mistä haaveilen?

- Elokuvakäsikirjoituksen tekeminen loppuun asti

- Oman alan työt ja projektit, jotka tuovat minulle säännölliset tulot joka kuukausi

- Henkinen kasvu ja yhteys Jumalaan

- Meressä uiminen

- Vaeltaminen Teneriffalla

- Oma auto, joka toimii hyvin, on kunnossa, vähän ajettu

- Uusi kännykkä 

- Uusi tietokone

- Saksan kielen opiskelu

- Omien luovien kirjoitusten tekeminen

- Kurssien tekeminen loppuun  

- Uusia, positiivisia kokemuksia ja elämyksiä

- Aikaa ja yhdessäoloa ystävien kanssa 

- Puutarhahommia ja oman puutarhan antimista nauttiminen 

Toivotan myös elämääni tervetulleeksi kumppanin, jonka kanssa jakaa nämä ihmeelliset seikkailut. Olisi ihana tehdä matkoja sinne sun tänne, vaeltaa, uida meressä, käydä ravintoloissa... Se kyllä tulee, kun sen aika on.

Nyt nautin elämästäni, ajastani sinkkuna ja ennen kaikkea olen kiitollinen kaikesta, mitä minulla on. 

Millainen lokakuu sinulla on ollut?