Hiiohoi, Venäjän
reissu on nyt onnellisesti takanapäin! Oikeastaan palauduimme reissusta jo
tiistaina myöhään illalla, mutta sen jälkeen on ollut uskomaton kiirus töiden puolesta
ja vapaalla olemme rentoutuneet muun muassa sarjoja katsoen.
Tänään saatoin
poikaystäväni lentokentälle ja ei enää pitkä aika, kun itsekin menen perästä
takaisin Espanjaan ja paluu köyhään taiteilijaelämään. Nyt keskityn kesän työjuttuihin. Puuhaa riittää siellä sun täällä.
Unohtamatta tietenkään kasvimaata, josta kerroin tässä postauksessa. Kasvimaalla
touhuilusta saa kivasti vastapainoa sisätyöhön.
Mutta nyt siihen
Venäjän matkaan! Vihdoinkin! Harmi, kun postausten teko ei onnistunut jo
reissun aikana, kun nettiyhteydet oli mitä oli. Nyt sitten sitäkin kattavampi ja
perusteellisempi matkapostaus. Luvassa tuonnempana vinkkejä automatkailuun Venäjälle. Tää
tyttö ei näköjään osaa reissata ilman kommelluksia, mutta nyt matkan alkuun…
Matka Venäjälle
Lähdimme tasan
viikko sitten. Minun autolla. Juuri sillä autovanhuksella, jossa avainkin oli
jumiutunut virtalukkoon. Rajan ylitys tapahtui Niiralassa. Takataskussa passi,
viisumi, vihreä kortti ja auton paperit sekä jo valmiiksi täyttämäni
maahantulokortti. Kuljettajana minä itse. Suomen yli päästiin kuin vettä vain,
mutta Venäjän rajanylityspaikalla virkailija unohti leimata passini. Vahinko ei
kuitenkaan ollut sen suurempi, kun asia huomattiin ja korjattiin melkein samointein.
Eurot vaihtui rupliksi
rajan tuolla puolen. Tie oli paikoittain huonossa kunnossa ja kuoppien
väistäminen oli enemmänkin sääntö kuin poikkeus. Sää oli kaiken kukkuraksi
huono, kun vettä satoi ja muutenkin keli oli sanalla sanoen vilpoisa.
Reittimme
varrelle osui pikku kylä nimeltä Ruskeala, jossa poikkesimme marmorilouhoksella.
Se oli yksi matkamme kohokohdista, eikä sateinen sää haitannut ollenkaan. Päinvastoin,
se taisi jopa luoda mystistä tunnelmaa. Pääsylippu maksoi 150 ruplaa (3,50€).
Kiersimme Marmorijärven, piipahdimme sivupoluilla ja tunnelissa. Oli
mielenkiintoista nähdä, miten teollisuus, historia ja luonto yhtyivät toisiinsa
muodostaen upean kokonaisuuden.
Sortavalaan
saavuimme juuri parahiksi mennäksemme lounaalle. Söimme hotellin ravintolassa,
joka oli ihanan tunnelmallinen ja ruoka oli todella hyvää. Tutustuimme
Sortavalaan ja ihmettelimme teiden huonoa kuntoa jopa itse kaupungin sisällä.
Onneksi tietyöt olivat käynnissä täyttä häkää, joten parannusta on
odotettavissa. Näimme myös humalaisia suomalaisturisteja ja harmittelimme,
miten jotkut tuhlaavat matkansa juopotteluun.
|
Sortavala. | |
Seuraavalle
päivälle olimme ajatelleet Vanhaan Valamoon tutustumista, mutta juuri silloin
Laatokalle nousi myrsky. Ajoimme siis suoraan Petroskoihin. Tie Sortavalasta
Petroskoihin oli hyvässä kunnossa.
Petroskoissa hotellin
henkilökunta ei juurikaan osannut englantia. Sen verran kuitenkin, ettei hotellin parkkipaikka ollut kuulemma käytössä. Meidän täytyi siis jättää
auto kadulle! Keskellä Petroskoita! Kyllä pikkaisen kirpaisi!
Petroskoihin
tutustuimme seuraavien päivien aikana kävellen ja sääkin oli suosiollinen. Ihastelimme rakennuksia ja
taloja. Edelleen kummastelimme teiden huonoa kuntoa, mutta myös graffiteja ja
venäläistä katukuvaa. Miten jossain on epäsiistin näköistä ja toisaalla niin viimeisen
päälle laitettu ja kaunista. Kävimme puistossa, joka oli kuin viidakko. Se levittäytyi
entisen traktoritehtaan ympärille.
Kizhin
museosaareen emme lopulta menneetkään. Halua ja tahtoa olisi löytynyt, mutta
reissu on tehty yksittäiselle matkailijalle niin kalliiksi, että emme halunneet
suostua moiseen rahastukseen. En tosiaankaan edes villeimmissä
kuvitelmissanikaan osannut arvata, että ollakseen noin edullinen maa, nähtävyyksistä
pyydetään päätä huimaavia summia. Koimme, että emme olisi saaneet rahalle
vastinetta, vaikka itse saari olisi varmasti upea. Se olikin reissun ainut ”pettymys”.
Petroskoissa
majoituimme Hotelli Severnajassa, joka on todella vaikuttavan näköinen
rakennus. Siellä on juuri menossa remppa. Meillä oli tuuria ja saimme vasta
remontoidun ja viimeisen päälle laitetun huoneen.
Kotimatkalla
Haikein mielin
jätimme Petroskoin taakse. Olin helpottunut, ettei autolleni ollut käynyt
kuinkaan. Suurin vahinko oli lintujen kakkendaalit ikkunoissa, jotka sade juuri
parahiksi huuhtoi. Tällä kertaa ajoimme eri kautta, kuin olimme tulleet.
Ajoimme Aunukseen. Taukoa pidimme Prääsässä, jossa oli varsin viehättävä kahvila.
Tie oli hyvässä kunnossa. Aunuksen jälkeen alkoi sellainen
tie, että voi veljet. Kuoppia kuoppien perään. Yksi pätkä oli tosin
kunnostettu, helpotus sekin. Tosin siinäkin niin onnellisena ajaessamme, kuuluu
yhtäkkiä pomps. Eikä tiessä näkynyt edes kuoppaa, mutta sellainen yllätyskuoppa
siellä näköjään oli! Selvisimme säihkähdyksellä.
Yksi matka –kaksi
Euroopan suurinta järveä
Pysähdyimme
pariin otteeseen ihastellaksemme Laatokkaa. Muutakaan mahdollisuutta ei ollut,
on se niin vaikuttavan näköinen ja vieläpä Euroopan suurin järvi. Ja eipä sitä voinutkaan liiemmin ihastella, kun suurimman osan automatkasta se jäi harmillisesti metsän taakse piiloon. Mutta jo
mielenkiintoisten venäläisten kylien takia, juuri tuo reitti oli maan mainio.
Ääninen jää suurudessaan hyväksi kakkoseksi Laatokalle, ja hauskaa, että se sattui samalle reissulle. Sortavalassa kävimme vielä syömässä ja nauttimassa venäläistä ruokaa ennen kuin
matka rajalle jatkui.
Rajalla kävimme pisteenä iin päälle tekemässä viimeiset ostokset hätäpäissään ja auton tankkauksen. Sitten
rajoja ylittämään. Kuinkas ollakaan minulle tuli pienoisia ongelmia niistä
autopapereista, joita hajamielinen virkailija ei ollut leimannut silloin Venäjälle tullessani. Selvittelyjen ja auton tutkimisen jälkeen vielä Suomen rajatarkastus
ja kotimatka alkoi.
Olimme todella tyytyväisiä reissuumme ja lausuimme
mielessämme kiitokset, että auto kesti kuin kestikin tuon matkan.
Näihin tunnelmiin... Hyvää Juhannusta!