lauantai 29. kesäkuuta 2013

KESÄPÄIVÄN ASU

Minulla oli mahtava vapaapäivä. Ostin uuden kasvin, joka nyt vihdoin pikkukaapin päällä komeilee. Päivä oli todella kiva, kun sai taas vähän sisustaa tätä huonetta, näin yllättäen vanhoja tuttuja ja kävin kylässäkin mummon luona. Huippupäivän päätteeksi menin vielä iltauinnille rauhalliselle metsälammelle. Menin sinne kävellen. Sain uida ihan yksikseni, mitä luksusta! Vesi oli juuri sopivan lämmintä. 
Tällä viikolla sain työpaikaltani varmistuksen lomapäivistäni. Tai siis sen, että niitä ei olekaan. Näin ollen olen kiinni töissä elokuun loppuun asti, enkä pääsekään lähtemään ihan silloin kuin olin lähtöäni kaavaillut. Meidän täytyy siis miettiä matkajutut uusiksi.  Damn! Tuleva paksumpi tilipussi on kuitenkin aika hyvä lohduke. Luojan lykky, etten ehtinyt vielä mitään varauksiakaan tekemään.

Miniloma Venäjällä teki hyvää. Kunnon irtiotto arjesta on piristävää. Nyt minulla on lentolippu Espanjaan ja odotan paluuta kovasti.
 
Toivon, että syksyn lähestyessä ehtisin myös sienimetsään. Miulla on myös tavoitteena kerätä vadelmia tuonne pakkaseen, ehkä jopa myytäväksi asti. 

Tällainen asu minulla oli päivän aikana. Voi, miten ihanan kepeä ja vilpoisa! Vielä on totuttelemista, kun sekä paita että hame olivat ekaa kertaa yllä. Minulla on nyt muutamia uusia kesävaatteita, mutta jotenkin niiden yhdisteleminen on niin hankalaa. Siis tämä on aina miun ongelma uusien vaatteiden kanssa, ennen kuin vihdoin löydän ne toisilleen sopivat vastakappaleet. 

Tähän asukokonaisuuteen olen muuten ihan tyytyväinen, mutta näytän vähän pullukammalta kuin mitä olenkaan. Seuraavan kerran täytyy kokeilla paitaa jonkun ihan muun alaosan kanssa.
post signature

torstai 27. kesäkuuta 2013

PELOTTAVAT PEDOT?

Tässä yksi aamu kuuntelin korvat höröllä uutisia. Tuoreen kyselytutkimuksen mukaan suomalaiset pelkäävät petoja (sutta ja karhua) aiempaa enemmän, vaikka itse petokanta on jopa laskenut. Eikä siitä ole hirveän pitkä aika, kun televiisorista kajahti ilmoille karhuvaroitukset. Kontio oli kuulemma ajautunut keskustan tuntumaan. Mielestäni tällainen on omiaan lietsomaan petopelkoa -varsinkin, kun siihen ei oikeastaan ole mitään todellista aihetta. Normaalisti käyttäytyvä karhu väistää ihmistä mahdollisuuksiensa mukaan.
Kuva on lainattu täältä.
Täällä meilläpäin pedot ovat arkipäivää. Lapsesta asti olen tiennyt, että kyllä siellä metsässä voi tulla vastaan muitakin kuin vain immeisiä. Ikinä eläessäni en kuitenkaan ole törmännyt suteen taikka karhuun, vaikka jokuset metsälenkit, kuvausreissut ja marjanpoiminnat olen tehnyt. Olen nähnyt muita metsän eläimiä senkin edestä. Listalla komeilevat kettu, metso, hirvi, ahma ja ne kaikista tavanomaisimmat jänis ja orava. 

Tiedän kuitenkin, että siellä metsässä ne karhut ja sudetkin ovat. Muistan, kun lapsena näin karhun jäljet lumella. Ne oli toodella isot ja vaikuttavan näköiset . Yksi kesä karhu kävi osoittamassa haisevan mielipiteensä ja teki läjän meidän puutarhaan. Pari kesää sitten äitini näki karhunpennun ylittävän tien. Ei hän ollut heti soittelemassa uutisiin, että nyt varokaa, siellä liikkuu pentu ja lähistöllä 100% todennäköisyydellä emo. Hui! Se oli se samainen kesä, kun niin onnellisesti nukuin teltassa tuossa pihamaalla. Ei pelottanut. Yhtään.
Kuva on lainattu täältä.
Suden olen ehkä kerran nähnyt, vilaukselta. Näin jonkin koirankokoisen eläimen juoksevan sellaista vauhtia, että siitä ei voinut varmaksi sanoa, oliko se susi vai koira. Olin silloin lapsi, mutta lapsen mielekuvituksen piikkiin sitä ei voi laittaa, sillä äitini oli myös paikalla todistamassa moista näkyä. 
Kuva on lainattu täältä.
Petokeskustelun myötä rupesin tässä ihan pohtimaan, mikä olisi reaktioni, jos oikeasti kohtaisin karhun silmästä silmään? Tai suden. Siinä vaiheessa voisi tulla paskat housuun. Ei ainakaan kannattaisi paeta mihinkään puuhun.

Tämä on yksi petorikkaimmista alueista Suomessa ja silti kuitenkaan en ole nähnyt karhua tahi sutta metsässä. Ikinä. Kyllä ne pedot vielä näköjään osaa ihmistä karttaa. Tätä nykyä, kun ihminen on nyt levittäytynyt yhä laajemmalle, niin yhteentörmäyksiltä ei tulevaisuudessa voine välttyä. Karhuja ja susia on kuitenkin aika paljon vähemmän kuin meitä immeisiä. Metsään kannattaa mennä mieluiten seurassa kuin yksin ja pitää mekkalaa, niin tietää karhu että susi pötkiä pakoon jo aikapäiviä ennen niin sanottua yhteentörmäystä.

Mutta kumpi onkaan pahempi peto? Ihminen vai susi/karhu? Veikkaan, että ihminen on saanut paljon pahempaa tuhoa aikaan, jopa omille lajitovereilleen. Pelon sijasta karhuja ja susia tulisi kunnioittaa. Tietenkin niiden paikka on luonnossa, ei kaupungissa tai asutuskeskuksessa, eikä varsinkaan kouluteillä.

Niin, ja eikös sitä ole sellainen sanonta, että rakkaalla lapsella on monta nimeä?  Nimiä karhulla vasta riittääkin! Kontio, mesikämmen, otso, metsän kuningas… Muinaissuomalaiset pelkäsivät karhua, mutta toisaalta arvostivat ja kunnioittivat sitä. Ehkä meillä on heiltä jotain opittavaa.  
post signature

maanantai 24. kesäkuuta 2013

SISUSTUSHAAVEITA VAIN

Tällä hetkellä minulla on muutama sisustushaave omaa huonetta varten. Vaihdon parin huonekalun paikkaa. Sen jälkeen totesin, että pari isoa ja varjossa viihtyvää helppohoitoista huonekasvia sopisi vielä tänne ja lisäisi viihtyvyyttä.  Yhden reilummankokoisen kasvin jo sain, mutta haaveissa olisi vielä yksi, leveämpi ja rehevämpi tapaus. Sen tehtävänä olisi peittää tuo vähän liian synkkä nurkka.
 
Verhojen sininen väri on alkanut kyllästyttämään niin paljon, että kasvin ohella verhot tulevat olemaan seuraava must –hankinta. Jotain pitsistä, vaaleaa kenties..?

Haaveilen myös mustasta sohvanpäällisestä. Punainen päällinen punaisen lattian kanssa ei ole se paras yhdistelmä, eikä alunpitäenkään ollut tarkoitukseni yhdistää punaista punaisella. Herranjestas! Minulla vain sattui silloin olemaan yksi joutava punainen päällinen ja se on kyllä parempi kuin sohvan oma kuosi. Kukkakuviot beigellä pohjalla on vähän liian mummomainen omaan makuuni. 

Olen alkanut lämmetä ajatukselle mustasta sohvasta. Ehkäpä siksi, että se mätsäisi punaisen lattian kanssa täydellisesti ja kun päiväpeittokin on musta, niin… Mustia verhoja en kuitenkaan halua, ettei vain vahingossakaan tulisi liian synkkää! 

Voisiko tämä...
...olla tällainen?
Kuva on lainattu täältä.
Tämä huone on ollut yksi ISO ikuisuusprojekti. Joitakin vuosia sitten sain vain päähänpiston, että haluan tehdä huoneesta viihtyisän ja minun näköisen. Siinä on vain yksi mutta. Se ei ole edelleenkään valmis! 

Olen sisustanut sitä vähän kerrallaan. Valkoinen vaatekaappi siellä oli jo aikapäiviä sitten. Se kun tuli sinne remontin yhteydessä. Samaten tuo kirjoituspöytä on se sama vanha jo vuosikymmenen takaa. Voisi siis sanoa, että oikeastaan tämä minun sisustusprojektini alkoi, kun ensitöikseni hankin upouuden joustinpatjan -mukavuudenhaluinen kun olen. 

Sen jälkeen ostin valkoisen arkistokaapin, pienen kaapin sekä kahden hengen sohvan. Sängyn maalasin valkoiseksi tässä yksi kesä. Matto-ostos oli yksi parhaimmista, koska ne raikasti aika paljonkin huoneen ilmettä. Paras hankinta on kuitenkin edelleen se joustinpatja. 
Mutta lista hankittavista jutuista on edelleen aika pitkä. Haaveissa siis...
- yksi kasvi lisää
- uudet kesäverhot
- musta sohvanpäällinen
- valkoinen kirjoituspöytä
- valkoinen tv-taso 
- uudet koristetyynyt
- kattovalaisin
- musta / valkoinen design –valaisin pöydälle / lattialle nurkkaan, ja siinä saisi olla jotain kristallin säihkyä
Pöytävalaisin voisi olla tällainen hieman erikoisempi. Tässä on jotain kivaa, joskin malli voisi olla hieman yksinkertaisempi. Kuva on lainattu täältä.

Visio on siis olemassa. Yritän sitä kovin epätoivoisesti toteuttaa… jo ties monennettako vuotta.
post signature

sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

ARJEN PIENIÄ ILOJA!

Kun saa ostettua jotain superhyperkivaa ja ihanaa, ja sitäkin suuremmalla syyllä, kun se ei ole itselle vaan toiselle. Antamisen ilo on paras ilo. Ostin ihastuttavan kortin, joka on kuin pala taidetta –lasi sellaista. Kortti tulee matkaamaan kanssani Espanjaan ja se tulee osaksi lahjaa tuoreille vanhemmille. 
Ystäväpariskunta odottaa esikoistaan, joten ehdottomasti haluamme muistaa heitä ja uutta perheenjäsentä. Nähdessäni tämän kortin, minulle tuli heti se tunne, että pakko saada ja vauvauutinenhan oli hyvä tekosyy. Lasienkeleitä oli erivärisinä ja aivan erityisesti minua viehätti lila. Koska en tiedä vauvan sukupuolta, niin päädyin neutraaliin vihreään.  

Tässä kortissa on vielä ihanaa se, kun se on käsityötä. Aikaisemmin on tullut ostettua edullisia tusinakortteja, mutta tällaisiin ainutlaatuisiin tilaisuuksiin ja sopivan kortin löytyessä, mielelläni ostan silloin sen käsin tehdyn. Eihän näitä kortteja olisi vaikea itsekään tehdä, mutta lasitaiteilu onkin jo toinen juttu ja juuri tuo lasienkeli on niin viehättävä. Muuten olen kyllä monet kortit itsekin askarrellut ja ystävilleni laittanut. 

Minusta on ihana muistaa ystäviä ja itse tehty kortti on kaunis muisto ja paljon henkilökohtaisempi. Lahjojen antaminen on antoisaa  ja varsinkin silloin, jos se on mieluinen. Mutta totuuden nimessä on lahjoja myös kiva saada. Vaikka aina joka vuosi sanon, ettei minulle tarvitse mitään ostaa. Jos joku on siitäkin huolimatta järjestänyt lahjan, niin voi, miten se lämmittääkään mieltä. Juuri sellaisen lahjan sain hiljattain. Kyseessä oli myöhästynyt syntymäpäivälahja. Yllätyin ihan täysin. En uskonut saavani sellaista juttua vielä ainakaan valovuosiin. Esittelen sen tuonnempana omassa postauksessaan…

Tänään törmäsin pieneen viisikieliseen kanteleeseen. Rupesin soittamaan, tuosta noin vaan. Ei, en suinkaan tiedä mitään kanteleen soitosta, mutta korvakuullolta annoin kielien heläjää. Olen ihan varma, että lopulta onnistuin soittamaan Ukko Nooan! Kantelemusiikki on ihanaa. Kuunnelkaahan täältä, oi!

Nyt oikein leppoisaa sunnuntai-iltaa! Tää jatkaa näissä iloisissa fiiliksissä ja sitten hyvän kirjan pariin ja saunomista.
post signature

perjantai 21. kesäkuuta 2013

PALUU

Hiiohoi, Venäjän reissu on nyt onnellisesti takanapäin! Oikeastaan palauduimme reissusta jo tiistaina myöhään illalla, mutta sen jälkeen on ollut uskomaton kiirus töiden puolesta ja vapaalla olemme rentoutuneet muun muassa sarjoja katsoen.
 
Tänään saatoin poikaystäväni lentokentälle ja ei enää pitkä aika, kun itsekin menen perästä takaisin Espanjaan ja paluu köyhään taiteilijaelämään. Nyt keskityn kesän työjuttuihin. Puuhaa riittää siellä sun täällä. Unohtamatta tietenkään kasvimaata, josta kerroin tässä postauksessa. Kasvimaalla touhuilusta saa kivasti vastapainoa sisätyöhön.

Mutta nyt siihen Venäjän matkaan! Vihdoinkin! Harmi, kun postausten teko ei onnistunut jo reissun aikana, kun nettiyhteydet oli mitä oli. Nyt sitten sitäkin kattavampi ja perusteellisempi matkapostaus. Luvassa tuonnempana vinkkejä automatkailuun Venäjälle. Tää tyttö ei näköjään osaa reissata ilman kommelluksia, mutta nyt matkan alkuun…

Matka Venäjälle
Lähdimme tasan viikko sitten. Minun autolla. Juuri sillä autovanhuksella, jossa avainkin oli jumiutunut virtalukkoon. Rajan ylitys tapahtui Niiralassa. Takataskussa passi, viisumi, vihreä kortti ja auton paperit sekä jo valmiiksi täyttämäni maahantulokortti. Kuljettajana minä itse. Suomen yli päästiin kuin vettä vain, mutta Venäjän rajanylityspaikalla virkailija unohti leimata passini. Vahinko ei kuitenkaan ollut sen suurempi, kun asia huomattiin ja korjattiin melkein samointein. 

Eurot vaihtui rupliksi rajan tuolla puolen. Tie oli paikoittain huonossa kunnossa ja kuoppien väistäminen oli enemmänkin sääntö kuin poikkeus. Sää oli kaiken kukkuraksi huono, kun vettä satoi ja muutenkin keli oli sanalla sanoen vilpoisa. 

Reittimme varrelle osui pikku kylä nimeltä Ruskeala, jossa poikkesimme marmorilouhoksella. Se oli yksi matkamme kohokohdista, eikä sateinen sää haitannut ollenkaan. Päinvastoin, se taisi jopa luoda mystistä tunnelmaa. Pääsylippu maksoi 150 ruplaa (3,50€). Kiersimme Marmorijärven, piipahdimme sivupoluilla ja tunnelissa. Oli mielenkiintoista nähdä, miten teollisuus, historia ja luonto yhtyivät toisiinsa muodostaen upean kokonaisuuden. 
Sortavalaan saavuimme juuri parahiksi mennäksemme lounaalle. Söimme hotellin ravintolassa, joka oli ihanan tunnelmallinen ja ruoka oli todella hyvää. Tutustuimme Sortavalaan ja ihmettelimme teiden huonoa kuntoa jopa itse kaupungin sisällä. Onneksi tietyöt olivat käynnissä täyttä häkää, joten parannusta on odotettavissa. Näimme myös humalaisia suomalaisturisteja ja harmittelimme, miten jotkut tuhlaavat matkansa juopotteluun.
Sortavala.
Seuraavalle päivälle olimme ajatelleet Vanhaan Valamoon tutustumista, mutta juuri silloin Laatokalle nousi myrsky. Ajoimme siis suoraan Petroskoihin. Tie Sortavalasta Petroskoihin oli hyvässä kunnossa. 
Petroskoissa hotellin henkilökunta ei juurikaan osannut englantia. Sen verran kuitenkin, ettei hotellin parkkipaikka ollut kuulemma käytössä. Meidän täytyi siis jättää auto kadulle! Keskellä Petroskoita! Kyllä pikkaisen kirpaisi! 

Petroskoihin tutustuimme seuraavien päivien aikana kävellen ja sääkin oli suosiollinen. Ihastelimme rakennuksia ja taloja. Edelleen kummastelimme teiden huonoa kuntoa, mutta myös graffiteja ja venäläistä katukuvaa. Miten jossain on epäsiistin näköistä ja toisaalla niin viimeisen päälle laitettu ja kaunista. Kävimme puistossa, joka oli kuin viidakko. Se levittäytyi entisen traktoritehtaan ympärille. 
Kizhin museosaareen emme lopulta menneetkään. Halua ja tahtoa olisi löytynyt, mutta reissu on tehty yksittäiselle matkailijalle niin kalliiksi, että emme halunneet suostua moiseen rahastukseen. En tosiaankaan edes villeimmissä kuvitelmissanikaan osannut arvata, että ollakseen noin edullinen maa, nähtävyyksistä pyydetään päätä huimaavia summia. Koimme, että emme olisi saaneet rahalle vastinetta, vaikka itse saari olisi varmasti upea. Se olikin reissun ainut ”pettymys”. 

Petroskoissa majoituimme Hotelli Severnajassa, joka on todella vaikuttavan näköinen rakennus. Siellä on juuri menossa remppa. Meillä oli tuuria ja saimme vasta remontoidun ja viimeisen päälle laitetun huoneen.

Kotimatkalla
Haikein mielin jätimme Petroskoin taakse. Olin helpottunut, ettei autolleni ollut käynyt kuinkaan. Suurin vahinko oli lintujen kakkendaalit ikkunoissa, jotka sade juuri parahiksi huuhtoi. Tällä kertaa ajoimme eri kautta, kuin olimme tulleet. Ajoimme Aunukseen. Taukoa pidimme Prääsässä, jossa oli varsin viehättävä kahvila. 
Tie oli hyvässä kunnossa. Aunuksen jälkeen alkoi sellainen tie, että voi veljet. Kuoppia kuoppien perään. Yksi pätkä oli tosin kunnostettu, helpotus sekin. Tosin siinäkin niin onnellisena ajaessamme, kuuluu yhtäkkiä pomps. Eikä tiessä näkynyt edes kuoppaa, mutta sellainen yllätyskuoppa siellä näköjään oli! Selvisimme säihkähdyksellä.

Yksi matka –kaksi Euroopan suurinta järveä
Pysähdyimme pariin otteeseen ihastellaksemme Laatokkaa. Muutakaan mahdollisuutta ei ollut, on se niin vaikuttavan näköinen ja vieläpä Euroopan suurin järvi. Ja eipä sitä voinutkaan liiemmin ihastella, kun suurimman osan automatkasta se jäi harmillisesti metsän taakse piiloon. Mutta jo mielenkiintoisten venäläisten kylien takia, juuri tuo reitti oli maan mainio.  
Ääninen jää suurudessaan hyväksi kakkoseksi Laatokalle, ja hauskaa, että se sattui samalle reissulle. Sortavalassa kävimme vielä syömässä ja nauttimassa venäläistä ruokaa ennen kuin matka rajalle jatkui.

Rajalla kävimme pisteenä iin päälle tekemässä viimeiset ostokset hätäpäissään ja auton tankkauksen. Sitten rajoja ylittämään. Kuinkas ollakaan minulle tuli pienoisia ongelmia niistä autopapereista, joita hajamielinen virkailija ei ollut leimannut silloin Venäjälle tullessani. Selvittelyjen ja auton tutkimisen jälkeen vielä Suomen rajatarkastus ja kotimatka alkoi. 

Olimme todella tyytyväisiä reissuumme ja lausuimme mielessämme kiitokset, että auto kesti kuin kestikin tuon matkan.
Näihin tunnelmiin... Hyvää Juhannusta!
post signature

torstai 13. kesäkuuta 2013

VAARALLINEN VENÄJÄ

Tuleva matka on jo ovella. H-hetki lähestyy. Niin kuin olettekin jo saaneet lukea, niin olen ollut jo hyvän aikaa matkafiiliksissä. Ja ihan kohta karistamme Suomen pölyt jaloistamme ja ajaa hurautamme itään.

Mutta arvatkaa, onko kiva lähteä? Niin innoissani kuin olenkin tästä reissusta, niin miulle on kerrottu ties millaisia kauhutarinoita. Olemme tähän mennessä käyneet läpi varmasti jokikisen mahdollisen kauhuskenaarion, mitä meille mahdollisesti voi sattua reissulla. Meidät siepataan. Joudumme onnettomuuteen. Venäläiset kun kovin mielellään ajavat ulkomaalaisen auton ryttyyn korvausten toivossa. Auto häviää. Autosta varastetaan pelit ja vehkeet (ikään kuin siellä nyt edes olisi mitään varastettavaa...). Auto sippaa. Ja lista goes on.
 
Onhan se hyvä olla realistinen ja tehdä suunnitelma b (ja c, ja d...), mutta ei sitä voisi lähteä minnekään, jos jatkuvasti maalaisi piruja seinille ja pelkäisi pahinta tapahtuvaksi. Tämä on sillä tapaa minulle merkityksellinen reissu, että kokeilen omia rajojani ja poistun omalta mukavuusalueeltani. Tällä reissulla ajan ensimmäistä kertaa autolla ulkomailla. Minä?! Minä, joka olen vähän arka, en ole hirveästi kaupungeissa ajanut (ja rehellisesti sanottuna en edes tykkää huristella kaupungilla...) ja muutenkin olen sellainen jännittäjä. Voitte siis uskoa, että jo siksi tämä on iso juttu minulle! Se, että menen ulkomaille autolla ja vieläpä Venäjälle, jossa se kulttuuri on ihan jotain erilaista. Älkää kuitenkaan ymmärtäkö väärin, kyllä minä autoista ja ajamisesta tykkään!

Olen selvittänyt vakuutusfirmalta, miten toimia onnettomuuden sattuessa. Olen hankkinut vihreän kortin. Kaikki mahdolliset numerot Venäjän miliisistä Suomen edustustoon hätänumeroa unohtamatta ovat ylhäällä.  Passista on otettu kopiot ja myös skannattu sähköpostiin. Auton olen ihan tarkoituksella jättänyt mahdollisimman rähjäisen ja likaisen näköiseksi (Venäjällä talot olivat uskomattoman ränsistyneitä ulkoapäin ja sisältä sellaisia lukaaleita, joten miksei toimisi auton kanssa, heh?) Ostin Karjalan kartan. Nyt en ainakaan eksy! Siinä oli myös kaupunkikarttoja samassa.
Kuva on lainattu täältä.
Ymmärrän, että Venäjä on pelottava. Se on iso, vaikuttava ja vaarallinenkin (mikäpä maa ei olisi, jos menee sinne kaupungin pimeimmille ja hämärimmille kujille lauantaiyönä...). En epäile hetkeäkään, etteikö meille tulisi jonkinmoinen kulttuurishokki rajan tuolla puolen. Eikä sekään ole poissuljettua, että jouduttaisiin oikeasti pulaan siellä. Silloin olisi vitsit vähissä ja voisi tulla äitiä ikävä.

Uskon kuitenkin, että omalla käytöksellään ja asenteellaan voi vaikuttaa siihen, millainen reissusta tulee. En (tietääkseni?) ole naivi. En lähtisi Venäjälle, jos ulkoministeriö pitäisi matkustamista vaarallisena. Jos jotain (pahaa) sattuu, niin ei sille mitään voi. Tosin poikaystävääni on alkanut arveluttaa koko Venäjän reissu, kun on jatkuvasti kuullut varoituksia varoituksien perään. Nyt viimeisimpänä se, kun muistuttelin hepatiittiA-rokotuksesta.

Ei mutta kyllä minä uskon, että meille on tulossa elämämme reissu! Meillä on mahdollisuus nähdä ja kokea niin paljon, kun nyt kerrankin vähän erikoisempi maa: Venäjä. ;) Seikkailu alkakoon!
post signature

KEVÄÄN JUTTUJA

Vasta nyt kesän alussa innostuin puuhailemaan kevään juttuja. Ostin tomaatin taimia ja siemeniä toiveena saada salaattiainekset omasta maasta. Kasvimaan teimme yhdessä poikaystäväni kanssa. Olemme aikamoinen parivaljakko, kun kukat ja kaikki kasvit ovat suurin piirtein saattohoidossa minun hyppysissä, kun taas poikaystäväni on varsinainen viherpeukalo ja kaikki mihin koskee, herää eloon. Niinpä hän oli korvaamaton apu, kun iskimme tomaatit kasvimaan multiin ja siemenet tekemiimme penkkeihin.
Kaikki sujui itikoiden terrorisointiyrityksistä huolimatta melko hyvin. Toissapäivänä jopa ukkonen yritti hätyytellä meitä, mutta kerkisimme juuri ja juuri istuttaa ensimmäiset tomaatit ja eilen saatiin loputkin kasvimaan jutut tehtyä. Pietään peukkuja, josko sieltä jotain alkaisi nousemaankin! 

Hyödyllisen kasvimaan lisäksi innostuin kukista. Minun ei pitänyt ostaa yhden yhtä kukkaa, mutta kuinkas kävikään. Terassi ilmiselvästi kaipasi pientä piristystä, joten ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin saada ihania kesäkukkia. Keijunmekko oli uusi tuttavuus. Se on upea kukkiva köynnöskasvi, joka laitoinkin paraatipaikalle loistamaan. Keijunmekko on kuin terassin kruunu ja en voi olla ihastelematta sen kauneutta kerta toisensa jälkeen. Myös Lobelia amppelit ovat sinisessä väripuvussaan ihastuttavan keveitä ja oih, enkelipelargoniat! Ne vasta viehättäviä ovatkin. 
Keijunmekkoa puutarhalla kantaessani mummot vain ihmettelivät, että jo on kasvilla pituutta. Se on pidempi kuin minä! Olihan siinä aikamoinen homma viedä autoon ja sieltä vielä lopulliselle paikalleen. 

Keijunmekon ja muiden kukkien hoidosta miulla ei ollut mitään tietoa, mutta kovasti niistä yritän huolta pitää. Töissä puolestani hämmästelin, miten kerrankin pelargoniat olivat onnistuneet talvehtimaan ja niissä oli selvät nuput. Pelargoniat ovat ihania vanhan ajan kukkia Oo, mikä iloinen yllätys!
post signature

tiistai 11. kesäkuuta 2013

VENÄJÄN MATKASTA –MISSÄ MENNÄÄN?

Ennen kuin matka on edes alkanut, niin se on jo tuonut mukanaan erinäisiä kustannuksia. Listaan tähän millaista härdelliä olen tässä pyörittänyt, jotta ylimalkaansa pääsen sinne Venäjän maalle. Vaikka kuten sanottu, se sijaitsee ihan tuossa kiven heiton päässä. Sehän se tässä niin hauskaa onkin!
Kaikki lähti viisumista. Ilman sitä ei voi ylittää rajaa, joten täytyi tehdä viisumianomus. Viisumiasian annoin Lähialuematkojen hoidettavaksi. Myös espanjalaisen osalta he hoitivat tämän ja huomasimme, että parasta on tilata viisumianomukseen vaadittava matkavakuutus suoraan heidän kauttansa. 

Aluksi luulimme, että matkavakuutusta ei saa ulkomaalaiselle. Olin kysynyt omasta vakuutusyhtiöstä ja he sanoivat, että ilman suomalaista kela-korttia ei voi tehdä matkavakuutusta ulkomaalaiselle. 

Espanjassa puolestaan matkavakuutuksen teko osoittautui haastavammaksi kuin olin ajatellutkaan. Huh, miten monimutkaista. Espanjassa matkavakuutuksia voi tiedustella matkatoimistoista. Ensimmäisessä paikassa olisi Venäjän matka täytynyt tehdä heidän kauttansa saadakseen vakuutuksen. Toisessa paikassa oli korvausraja. Viisumiin tarvitaan kuitenkin matkavakuutus, joka kattaa kaikki kulut äkillisen matkasairauden varalta ja vainajan kotiinkuljetuskustannukset, joten tämäkään vakuutus ei tullut kysymykseen. Yllätyin siis todella positiivisesti, kun lopulta selvisi, että sen saa suoraan Lähialuematkojen kautta! Ja niin oli todellakin yksi murheenkryyni vähemmän.

Viisumin täyttö oli oma rumbansa, mutta siitäkin selvittiin. Hieman kyllä ihmettelin joitakin kohtia, kuten oman työpaikkatietojen antamista. Ohjeet viisumin täyttöön löytyy täältä.

Seuraavaksi tein majoitusvaraukset, jotka maksetaan vasta paikan päällä. Hieman sydän pamppailen soitin Venäjälle majoitusta varatakseni ja jännitti tietysti, että millä kielellä tämä nyt hoituu. Onneksi asia hoitui ja vieläpä suomeksi!

Koska matka tapahtuu omalla autolla, niin auto menee kohta huoltoon. Tai siis autoihin perehtynyt sukulaismies tutkii, että kaikki on kunnossa.  Ostin myös rattilukon piätäkauten tätä reissua varten sekä tietenkin öljyä (sitä nyt tarvitaan aina) ja sulakkeita.

Tämän kaiken lisäksi olen saanut tosi hyviä vinkkejä, että saadaan kaikki Karjalasta irti. Sekä vähän mystisiä ohjeita esimerkiksi rahanvaihtoon. Niin, ja ostin Karjalan kartan. Nyt en ainakaan tieltä eksy!
Kuljemme Laatokan, Euroopan suurimman järven vierestä ja toivon näkeväni Laatokannorpan edes vilaukselta. 

Ja eipä ole enää kovin pitkä aika ennen kuin itse matka alkaa… Mitähän tästäkin reissusta tulee? ;)
post signature

torstai 6. kesäkuuta 2013

KESÄ VEI MENNESSÄÄN

Olen ollut ihan kauhean kiireinen viime päivinä ja eipä ole tullut oltua paljoa koneella. Paitsi tietenkin töissä, mutta silloin ei tietenkään voi bloggailla.

Kesä tuli ja vei mennessään. Se näkyy töissäkin lisääntyvänä kiireenä. Meillä on nyt ollut taidenäyttelyn avajaisten järjestelyä ja taiteilijoita on tullut ovista ja ikkunoista laittelemaan yhtä näyttelyä kuntoon, joka on sitten sitäkin suurempi. Ympärillä vallitsi täysi hässäkkä, ihmiset kulki edestakaisin ja jokainen syventyneenä siihen omaan tehtävään. Välillä joku kadotti puhelimensa ja toinen avaimensa, hyvä etteivät itseään. ;)
 
Kesä yleensäkin on aina tällaista näyttelyiden, tapahtumien ja teatteriesitysten ilotulitusta. Ihan parhautta, että on kulttuuririentoja minne suunnata kesäaikaan ympäri Suomen maan. Tosin ihan kuin talvella uinuttaisiin talviunta ja ei käydä missään, mutta sitten kun kesä tulee, niin se on juuri tätä. Mahtavaa, kun tuntuu tekemisen meininki ja kaikki ovat iloisella kesämielellä.

Minä eilen leikin kukkaisneitoa ja keräsin pari kukkakimppua. Keltainen on iloisen kupliva väri, jota mielellään jää ihastelemaan. Keltainen väri ei olekaan ollut pitkään aikaan muodissa, joten olen tosi iloinen, että sitä näkyy nyt muuallakin kuin vain voikukkien omimana värinä.
 Toisesta kukkakimpusta tuli tällainen...
Kukkien keräily oli hauskaa ja rentouttavaa.  Tänään näin toisen luontokappaleen  -fasaanin. Se oli niin topakan näköinen tietä ylittäessään kuin olisi armeijassa konsanaan.  

Venäjän matkakin on jo check. Kai? Viisumit tuli jo, täytyy vain kiireen vilkkaan hakea ne postista ja miun espanjalainen vieraskin tulee nyt vihdoin tänne Suomeen. Olen niin iloinen, kun nyt pitkästä aikaa näemme! Ja tosiaan, edessä häämöttää Venäjän reissu, ihan mahtavaa. Toisaalta pelottavaa. Vielä on vähän auki, millä me liikutaan Venäjällä. Meidän piti lähteä minun isän autolla, mutta se ei nyt oikein onnistu. Näiden autojen kanssa alkaa olemaan jo sen verran paljon säätämistä, että yrittääköhän joku korkeampi voima estää meidän matkan kokonaan? No ei tässä olekaan enää kuin se reilu viikko aikaa ja reissu Venäjälle alkaa... En ole sitä perumassa.
  post signature