ASIOILLA ON TAPANA JÄRJESTYÄ... VAI ONKO?

Joskus elämässä on aikoja, jolloin ollaan pohjalla ja oikein kunnolla. Elämä ei todellakaan ole ollut ruusuilla tanssimista. Oli aika, jolloin minulla oli stressiä, vaikka en ollut töissä. Silti työ tai pikemminkin sen puute oli stressin syy. Se näkyi jopa ihollani, kun minulle puhkesi akne, joka puolestaan jätti pysyvät jäljet. Siitäkin on nyt kuusi vuotta aikaa. Pari edellistä vuotta oli ihan oma lukunsa. Vaikkei se näkynyt iholla, oli se omalta osaltaan haastavaa aikaa.  

Vaikeina aikoina moni on varmasti kuullut sanonnan ”asioilla on tapana järjestyä”. Hyväntahtoinen lausahdus, jolla kommentoija haluaa lohduttaa. Mutta mitä jos asiat eivät vain järjesty? 

Minulla meni aikaa hukkaan, kun uskoin asioiden järjestyvän. Ensinnäkään eivät järjesty, jos niitä ei laita järjestymään. Mutta vaikka kuinka yritin… Asiat eivät vain järjestyneet! Silloin tuo klisee lähinnä ärsytti. Nyt uskon, että asioiden piti mennä juuri niin kuin oli tarkoitettu. Jopa sillä, miksi olin Zaragozassa jumissa niin pitkään.  

”Asioilla on tapana järjestyä” pitää paikkansa. Se tarkoittaa sitä, että yleensä asiat järjestyvät. Niin ei käy, jos olet väärässä paikassa, väärän ihmisen kanssa ja / tai väärään aikaan. Asiat järjestyvät, jos niin on tarkoitettu.

Minulla on teoria. Uskon, että 90% elämässä on meidän omaa aikaansaannosta. Siinä mielessä jokainen on tavallaan oman onnensa seppä. Mutta se 10%... Se on kohtaloa. Olen varma, että meidän jokaisen elämässä on johdatusta ja se vie meitä johonkin tiettyyn suuntaan. Tai niitä pieniä, suuria uskomattomalta tuntuvia sattumuksia, jotka eivät sitten lopulta olleetkaan sattumaa.

Vertauskuvana vaikkapa Sen Oikean löytäminen: jos et olisi ollut juuri tiettynä päivänä, tiettyyn aikaan, tietyssä paikassa… Ette olisi koskaan tavanneet! Eikö ole ihmeellistä, miten pienestä se on kiinni..? Että tutustumme johonkin ihmiseen, jolla lopulta on merkittävä rooli elämässämme.

Erityisen paljon tykkään ajatella elämää junamatkana. Me olemme junassa ja ihmiset, jotka tulevat junaan, ovat kanssamatkustajia elämämme matkalla. Osa jää pois, mutta osa jatkaa kanssamme päätepysäkille asti.

Asuessani Zaragozassa asiat eivät järjestyneet. Elämäni tuntui olevan tuulimyllyjä vastaan taistelua. Minun oli aika jäädä pois junasta ja jatkaa matkaa toiseen suuntaan. Yksin.

Muutin Teneriffalle. Se tuntui alusta asti juuri oikealta paikalta. Olen edelleen Teneriffalla. Minusta tuntuu yhä vahvemmin siltä, että voisin asettua tänne. Tämä on ihana paikka ja näen itseni päivä päivemmältä enemmän saaren asukkina.

Sain tästä kaksi "merkkiä". Voi kuulostaa aivan hullulta. Olin tässä yksi päivä palaamassa Santa Cruziin patikointireissulta. Pysähdyimme kahville erääseen näköalaravintolaan. Sieltä oli niin upeat maisemat iltapäivän auringossa halki vehreiden kukkuloiden meren siintäessä. Ja silloin yhtäkkiä muistin. 

Muistin unen, jonka olin nähnyt kauan, kauan sitten ollessani ehkä 10-vuotias. Siinä olin vehreillä kukkoloilla ja aurinko paistoi. Uni jäi mieleen, koska olin siinä niin onnellinen. Se oli yksi elämäni ihanimmista unista.

Ja nyt tuo maisema oli edessäni elävässä elämässä. Prikulleen kuin siinä minun unessani. Ja silloin muistin tuon unen. Muistin sen tarkalleen ja oli jotenkin uskomatonta tajuta olevansa oikeassa paikassa. Ei sitä tunnetta voi sanoin selittää, mutta tunnen erittäin vahvasti kuuluvani tänne.

Toinen merkki tuli itse asiassa saman matkan aikana, kun liikennemerkissä näkyi Santa Cruz 23 km ja sitten toinen paikka (jonka nimeä en nyt muista) ja 4 km. Minun syntymäaika. Se toi ikään kuin vahvistuksen vahvistuksen päälle: olen oikeassa paikassa.

Joku voisi tietenkin todeta, että niitä merkkejä näkyy, jos haluaa niitä nähdä. Voi tietenkin olla... Mutta minulle on viime aikoina sattunut niin ihmeellisiä asioita, joista olen tänne blogiinkiin kertonut, että en yksinkertaisesti voi olla uskomatta näihin. Ja eikö tärkeintä ole se, miltä itsestä tuntuu?

Totta kai minulla on omat murheeni esimerkiksi rahaan liittyen. Kuluja on joka kuukausi, mutta tuloja ei. Opiskelen tavoitteenani elää kirjoittamisella.  Pieni pelko nostaa päätään ja kuiskuttelee: ”mitä jos taas epäonnistun?” ”miten selviän?” ”tulenko maitojunalla Suomeen?”.

Nyt tuo ”asioilla on tapana järjestyä” tuntuu lohdulliselta. Nyt uskon löytäneeni oman paikkani täältä Teneriffalta. Varsinkin noiden merkkien jälkeen. 

Minulla on aivan ihana kämppis, joka ei millään haluaisi päästää minua takaisin Suomeen. Ja kyllä minäkin olisin täällä Teneriffalla kaikkein mieluiten, jos saisin valita. Kämppikseni kertoi, miten asuintoverin löytäminen on tuuripeliä ja hyvän kämppiksen saaminen on kuin lottovoitto. Hän onkin tehnyt kaikkensa auttaakseen minua valitsemallani tiellä, enkä voisi olla kiitollisempi. Myös ystäväni tällä saarella tukevat ja tsemppaavat kaikin tavoin.

Ja silti kohta pitäisi tietää, olenko tulossa Suomeen vai en… Pian minun todellakin pitäisi saada töitä tai voida elää freelancena voidakseni jäädä.

Ja sitten se asioilla on tapana järjestyä… Olen jotenkin aina uskonut Teneriffaan. Että tämä on juuri oikea paikka elämänmuutokseen, että tässä saaressa on jotain maagista, taianomaista… 

Ja tiedättekö mitä? Nyt todellakin näyttää siltä, että asiat järjestyvät. Tosin vielä en tiedä jäänkö tänne kesäksi, mutta ainakin toukokuuhun. En nyt uskalla tämän enempää paljastaa, mutta työrintamalla puhaltaa mielenkiintoiset tuulet ja odotan innolla uusia haasteita. 

Samalla tietenkin uudet kuviot jännittävät. Minua myös pelottaa, olenko riittävän hyvä. Taidan olla todella kova kritisoimaan itseäni… Tästä voisin kirjoittaa jopa kokonaisen postauksen… Mutta pitäkää peukkuja, että työasiat sujuisivat hyvin!

Ja muistakaa tarinan opetus… Asioilla ON tapana järjestyä!

Vai mitä mieltä sinä olet? Onko asioilla tapana järjestyä? 

LIIKKUMISEN MOTIVAATIO VS. ONGELMA

Tammikuu on alkanut ryminällä täällä Teneriffalla. Herään joka aamu virkeänä, en juuri tarvitse herätyskelloakaan ja joskus saatan nousta jopa ennen kuin se ehtii soida.

Toista oli joululomalla Suomessa, jolloin pimeys imaisi minut. Nukuin pidempään ja kömmin aamulla sängystä ylös klo 9.30 aikoihin. Sitten se pimeys iski päivällä uudestaan. Yritin liikkua. 

Kävin lenkillä, hiihtämässä, luistelemassa ja metsäretkellä. Retki-sana on tarkoituksella yksikössä, koska metsässä käyskentelyni jäi vain siihen yhteen ainoaan kertaan. Kävin myös mäenlaskussa, mutta silloinkin sujahdin mäkeä alas vain muutaman hassun kerran.

Erityisesti minua motivoi videoiden teko Espanjan ystävilleni. Halusin esitellä Suomea ja mitä kaikkea kivaa voi talvella tehdä. Videot saivat espanjalaisilta positiivisen vastaanoton.

Palasin ennen vuoden vaihdetta Teneriffalle. Täällä on ollut niin auringonpaistetta kuin sadepäiviä. Valoa on silti aamusta iltaan. On mahtavaa herätä energisenä. Ja mikä parasta, täällä minulla on oikeasti motivaatiota liikkumiseen. Viikon aikana menen salille ja viikonloppuna ulkosalla. Käyn myös päivittäin pikkulenkillä. Nyt olen ollut parina viikonloppuna patikoimassa ja on ollut mahtavaa.

Viikko sitten menin erään ryhmän mukana ja kävelin 3 h 30 min mantelipuiden lomassa. Hetken ajan tuntui kuin olisin matkustanut Japaniin, niin kauniita kukkivat puut olivat. 

Eilen puolestaan patikoimme Teidellä reilu pari tuntia. Yhden päivän aikana näin metsää, vuoristoa, aavikkoa, merenrantaa ja lunta. Koin säiden vaihtelun koko kirjon. Oli sumua, vesisadetta, auringonpaistetta, tuulista, kylmää, kuumaa.

Teneriffa on ihana saari! Missä muualla voi kokea tällaista maisemien ja säiden kirjoa?

Elämäni on siis melkoisen liikkuvaista ja muutenkin elän terveellisesti. Mietin, mikä minua motivoi. Mikä oli se ratkaiseva ero Suomeen? Toisaalta Suomessa olin osittain lomamoodilla. Silti lomallakin pitäisi liikkua.

Uskon tärkeimmän motivaattorin liikkumiseen olevan hyvä olo, jonka siitä saa. Myös energiamäärä tuntuu kasvavan suhteessa valon määrään. Täällä jaksaa mennä kuntosalille aamutuimaan, keskipäivällä tai vaikka iltamyöhällä. On myös positiivista huomata konkreettisia tuloksia kehossa. 

Patikoimisessa minua motivoi luonto, kauniit maisemat sekä tietenkin yhdessäolo. On mielenkiintoista löytää uusia paikkoja Teneriffalta. Sellaisia, joita turistina ei muuten välttämättä näkisi. Patikoimassa on ihmisiä Kanadasta Australiaan. Kulttuurien kirjo ja uusiin ihmisiin tutustuminen on aina mahtavaa ja samalla saa harjoiteltua englannin kieltä.

Minulla on kuitenkin yksi ongelma.

Haluan pudottaa painostani muutaman kilon pois. Vyötäröllä on pikkuisen ylimääräistä, joka pitäisi saada karistettua päästäkseni entisiin mittoihini. Vaikka liikun ja yritän syödä terveellisesti, paino ei vain tipu.

Itse asiassa minusta tuntuu kuin vaaka olisi jumittunut 62 kg kohdalle, eikä minkäänlaista edistystä tunnu tapahtuvan. 

Ihannepainoni olisi 52-57 kg. Ja syön aivan tavallista espanjalaista kotiruokaa säännöllisin ruoka-ajoin! Aamupalaksi olen tehnyt jopa puuroa, olen jättänyt leivät ostamatta ja lihaa syön aina vain vähemmän. Ostoskorissani on kasviksia, hedelmiä, salaatteja, tonnikalaa, kananmunia…

Tiedän, että lihakset painavat enemmän. Olen saanut lihasmassaa, mutta juuri sopivasti. En tiedä, miten paljon ne voivat vaa’alla näkyä. Tiedän myös, ettei minun tulisi tuijottaa kiloja, vaan olisi paljon järkevämpää mitata itsensä. 

Tunnen kuitenkin itseni ja oman kehoni, joten tiedän minulla olevan vatsan kohdalla ylimääräistä. Vyötäröni on kadonnut vatsamakkaran alle. Sen, kun saisin pois, olisin todella tyytyväinen!

Olen miettinyt myös ikää. Olen jo yli kolmekymppinen, joten voisiko sillä olla jotain tekemistä asian kanssa? Minusta kyllä tuntuu aivan parikymppiseltä ja tunnen itseni terveeksi kaikin puolin.

Ja mitäpä olisi laihduttaminen ilman kunnon repsahduksia. Viikonloppuna niin taisi ehkä käydä… Patikointiretkelle lähti mukaan kinkkujuustopatongit ja illalla pizzaa. Mussuttelin myös hunajalla makeutettuja pähkinöitä. Niin ja perjantaina ihana venezuelainen kämppikseni oli tehnyt arepas-herkkuja illalliseksi ja totta kai niitä oli maisteltava, kun meitä oli muitakin. Kyytipojaksi nautimme viiniä.

Tänään aamulla kiertelin vanhemman ystäväpariskunnan kanssa rastrossa, ja sieltä mukaan tarttui kotitekoista leipää.

Yritän tavallaan siis tasapainoilla terveellisen elämän ja herkkujen välillä. Minun elämänfilosofiaan kuuluu, että elämästä pitää myös nauttia! Siksi minulle ei toimi totaalikieltäytyminen. Eihän elämässä olisi mitään järkeä, jos ei voisi nauttia hyvästä ruoasta ja juurikin niistä herkuista. Herkkuhetket yritän rajata lauantaihin.

Huomenna takaisin ruotuun terveellisen kotiruoan pariin! Pari leipäpalasta sallin itselleni aamuisin siihen asti, kun kotitekoinen leipä loppuu ja sitten palaan puurolinjalle.

Laihdutatko sinäkin näin tammikuussa ja jos kyllä, niin miten on mennyt?

PS. Olen muuten nyt Instagramissa, josta minut löytää nimellä vivi.vinna. Tervetuloa seuraamaan!

2018 –MUUTOSTEN VUOSI!

Ihanan Tiinan Follow your dreams -blogissa oli kiva katsaus vuoteen 2018 kysymysten kautta. Vaikka olenkin tehnyt jo Vuosi 2018 ja Tervetuloa 2019 –postaukset, tällainen postaus voisi olla vielä paikallaan. Eihän tammikuukaan ole vasta kuin puolessavälin…

1. Mitä sellaista teit kuluneen vuoden aikana, mitä et ole koskaan tehnyt?

Suuren elämänmuutoksen, jossa aloitin yksin puhtaalta pöydältä. Muutin kokonaan toiseen paikkaan, manner-Espanjasta Kanarialle, Zaragozasta Palm-Mariin. Löysin töitä Los Cristianosista eräästä hotellista PR-työssä. Sitten tulin Suomeen kesäksi töihin ja takaisin Teneriffalle päätyen mutkan kautta Santa Cruziin ja sillä tiellä olen edelleen...

2. Oletko kyennyt pitämään uuden vuoden lupauksesi? 
En ole varma, tuliko vuosi sitten tehtyä lupauksia tai asetettua tavoitteita, mutta yksi asia on ainakin varmaa. Vuosi 2018 on opettanut minulle enemmän kuin mikään vuosi. Sen verran oli rankkaa, mutta sitten loppuvuotta kohden parani.

3. Tuliko elämääsi uusia ihmisiä kuluneen vuoden aikana?
Voi kyllä! En olisi osannut unelmoidakaan, miten ihania ihmisiä täältä Teneriffalta löytyi. Ihmisiä, joiden toivon jääväni elämään. Ihmisiä, joista tuntuu, että oltaisi tunnettu koko elämä. 

4. Menetitkö ketään läheistäsi?
En onneksi. 

5. Missä maissa vierailit?
Ainoastaan Suomessa ja Espanjassa. Tänä vuonna toivoisin pääseväni matkoille, mutta riippuu myös työ -ja rahatilanteesta.

6. Mitä sellaista toivoit itsellesi, mitä et saanut?
Noh, varmastikin ulkomaan matka. Olisi ollut hienoa matkustaa, mutta aina ei pysty.

7. Mikä päivämäärä tulee muistuttamaan sinua kuluneesta kaudesta?
Suomen itsenäisyyspäivä.

8. Mikä oli suurin saavutuksesi?
Varmastikin se, kun uskalsin aloittaa elämän yksin. 

9. Mikä oli suurin pettymyksesi?

Se, että minun täytyi tehdä tällainen elämänmuutos. 

10. Sairastitko tai loukkaannuitko?
Paria pikkuflunssaa lukuunottamatta, olen ollut terveenä. Kesällä minulta poistettiin luomi, muistoksi jäi arpi.

11. Kenen käytös pöyristytti sinua eniten?

Eräs henkilö, jonka epäilen vahvasti olevan bipolar. Tällaisiin henkilöihin en luonnollisestikaan halua olla yhteydessä.

12. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?

Ihan elämiseen. Näin se vaan on, että elämään menee rahaa.

13. Mikä oli paras ostoksesi?
Huawei P20. Ostin uuden ja minulle kalliin puhelimen, mutta halusin puhelimen, jolla saa hyviä kuvia. 

Uskon myös, että copywriter-kurssi oli vuoden paras hankinta, mutta tulokset näkyy myöhemmin. :)

14. Mistä ihan todella, todella innostuit?
Monista asioista. Omien artikkelien julkaisuista, mielenkiintoisiin ihmisiin tutustumisesta.

15. Mikä laulu tulee aina muistuttamaan sinua kuluneesta kaudesta?

Tässä muutamia kappaleita, jotka antavat voimaa opiskella ja kirjoittaa.

16. Viime vuoteen verrattuna, oletko...

Olen onnellinen! 

Lihavampi vai laihempi?  Muutaman kilon verran lihavampi, tavoitteena onkin karistaa nuo joulukilot pois.

Rikkaampi vai köyhempi?  Sama rahatilanne. Päivä kerrallaan.

17. Mitä toivoisit tehneesi enemmän?
Itsehallintaa ja tehokkaampaa opiskelua. 

18. Mitä toivoisit tehneesi vähemmän?
Sosiaalista mediaa.

19. Miten vietit juhannusta ja joulua?
Joulu ja juhannus Suomessa kotona itärajalla.

20. Rakastuitko kauden aikana?
En, mutta vaikutuin.

21. Mikä oli lempitelkkariohjelmasi?
Nyt täytyy kyllä sanoa, että telkkari on jäänyt. Netflixiä katson ja varmaankin OA, koska katsoin niin vähän!

22. Vihaatko jotain tai ketään, jota et vihannut viime vuonna?
En! En jaksa vihata ketään, en halua negatiivisia tunteita omaan elämääni. 

23. Mikä oli paras lukemasi kirja?

4 tunnin työviikko

24. Mikä oli suurin musiikillinen löytösi?

Jaa, en osaa sanoa.

25. Mitä halusit ja sait?

Muutoksen elämääni.

26. Mitä halusit, mutta et saanut?
Olisin halunnut julkaista enemmän kirjoittamiani artikkeleita. Olisi ollut kiva matkustella ulkomailla.

27. Mikä oli vuoden paras elokuva?

Apua... En ole käynyt leffassa, enkä ole pahemmin katsonut leffoja Netflixistäkään. Nyt en kyllä osaa sanoa. Elokuvat ovat jääneet minimiin.

28. Mikä yksittäinen asia olisi tehnyt selvästi vuodestasi paremman ja onnellisemman?
No raha.

29. Mikä piti sinut järjissäsi?
Ystävät.

30. Ketä julkkista himoitsit eniten?
En himoitse julkkiksia, heheh.

31. Mikä poliittinen tapahtuma tai tilanne liikutti sinua eniten?
No kyllä tuo ilmastonmuutoskriisi on saanut minut huolestumaan.

32. Ketä tai mitä kaipasit?
Kyllä sitä tiettyjä ihmisiä kaipaa.

33. Kuka oli paras tapaamasi ihminen?
Oi, ei voi sanoa yhtä parasta! Heitä oli monta ihanaa ihmistä, joita kohtasin.

34. Mikä tai kuka yllätti sinut kuluneena vuonna?
Yllätin varmastikin itse itseni, että pystyin tähän ja miten hyvin minulla meni. Mutta tuntuu, että nyt se vasta testataan ja vasta nyt alkaa todellinen tulikoe.

35. Mitä tavoitteita asetat uudelle vuodelle?
Monia, mutta tärkein niistä on itseni kehittäminen ja saisin elämäni järjestykseen. Olen hyvällä tiellä!

Vielä kerran kaikille lukijoilleni oikein mahtavaa vuotta 2019!

 

VUOSI SINKKUNA

Arvelin, että nyt voisi olla hyvä hetki kirjoittaa tästä aiheesta. Mitäpä sitä kiistämään, kohta on kulunut kokonainen vuosi sinkkuna. Se aika on mennyt niin nopeasti, mutta toisaalta opettanut varmastikin enemmän kuin muut vuodet.

En ole ollut näin pitkään yksin sitten nuoruusvuosien. On se jännä juttu, miten nuorempana parisuhde oli se tärkein asia. Toisaalta yhteiskunta ohjaa niin paljon siihen suuntaan ja sitten tietenkin lähipiiri, vaikka tosi asiassa ei ole yhtä oikeaa tapaa elää elämäänsä.

Toki minä olen aina ollut romantikko ja luen joskus romanttisia kirjoja, ehdoton suosikkini on Ylpeys ja ennakkoluulo. Ei kai siis ihme, että nuorempana ajattelin olevani naimisissa viimeistään kolmekymppisenä. Nyt olen ylittänyt tuon rajapyykin ja tässä sitä vielä ollaan. Eikä siitä ole niin pitkä aika, kun ajattelin, että tämän ihmisen kanssa voisin olla loppuelämäni. Noh, asiat eivät tietenkään mene niin kuin Strömsössä.

Monet voivat kokea, että ero tässä iässä on maailmanloppu ja suuri uhka. Minulle se oli mahdollisuus, uuden alku. Jos on erottava, niin tämä ikä voisi olla jopa ideaali. En ole enää niin nuori ja sinisilmäinen. Tunnen itseni paremmin. Otin opikseni aikaisemmista suhteista, enkä toistaisi virheitäni. Tiedän (tai ainakin luulen tietäväni) millainen mies minulle sopisi. Minulla ei ole lapsia, joten siinäkään mielessä ei olisi vielä myöhäistä.

Yksinolo on ollut todella hyvä ja opettavainen taival. En halua hosua ja syöksyä uuteen suhteeseen, vaan pikemminkin haluan ottaa tästä nyt kaiken irti eli selvittää kuka oikeasti olen, miksi olen täällä ja mitä haluan tulevaisuudelta. Haluan olla itsenäinen ja löytää sen oman elämänpolkuni. En enää ikinä aio muuttaa yhdenkään miehen perässä.

Olen edelleenkin tietyllä tapaa vanhanaikainen ja jos rehellisiä ollaan, niin kyllä minä haluaisin itselleni elämänkumppanin sitten joskus. Miehen, joka kulkisi rinnallani niin myötä –kuin vastatuulessa. Rakastaisi minua tällaisena kuin olen. Meillä olisi yhteisiä päämääriä ja projekteja. Täydentäisimme toinen toisiamme. Minun vahvuudet olisivat hänen heikkouksiaan. Eiköhän se tule, jos on tullakseen. Sitten, jos ja kun sen aika on. 

Tällä hetkellä olen keskittynyt omaan itseeni ja työjuttuihin. Ei sillä, mahdollisuuksia olisi ollut tutustua moneenkin, mutta kukaan ei kolahtanut. Paitsi yksi ja hänkin muutti toiselle puolelle maapalloa.

Jos haluaisin parisuhteen, niin olen pahimmassa mahdollisessa paikassa. Teneriffalla lähes kaikki on väliaikaista. Teneriffa voi olla paratiisi, mutta rakkautta täältä ei löydy. Tai voi löytyä, onhan se tietysti mahdollista, mutta ei kannata olettaa. Tämä saari elää turismilla ja väki vaihtuu jatkuvasti. Kun yhdet lähtevät, toiset tulevat… Muuten Teneriffa on varmastikin maailman maagisin paikka.

Tulinkin Teneriffalle etsimään itseäni. Mielestäni nyt ei ole oikea aika suhteelle, kun käyn läpi niin isoja asioita. Tämä vaihe olisi varmastikin pitänyt tehdä vuosia sitten. Toisaalta on varmasti ihmisiä, jotka eivät käy tätä vaihetta koskaan läpi.

Ja silti toisaalta on tavallaan kiire.

En voi sulkea silmiäni siltä tosiasialta, että minulla alkaa ”ikä” painaa. Kello tikittää armottomasti eteenpäin, mutta minusta tuntuu, etten ole lähimainkaan valmis. Oikeastaan minusta tuntuu siltä kuin olisin 25-vuotias. Ja sitten on se biologinen kello. 

Nuorempana vastasin lapsiuteluihin, ettei kysymys ole ajankohtainen ainakaan 10 vuoteen ja sivuutin asian. Onpa minulle sanottu jopa ihan suoraan, että minun pitäisi ”tehdä lapsia”. Tälle sanojalle vastasin, ettei lapsia tehdä, vaan niitä saadaan. Eikä asia tietenkään millään muotoa kuulunut hänelle. 

Olen myös vakavissani pohtinut haluanko lapsia ollenkaan. Se on se naisen elämän suurin kysymys, koska mikään muu päätös ei vaikuta niin perustavanlaatuisesti loppuelämään. Eikä asiaa auta yhtään, että olen nähnyt läheltä, miten monille ikäihmisille ne lapset ja lapsenlapset ovat elämän ainoa suola, tuki ja turva. Ja vanhan naisen, joka katui omaa lapsettomuuttaan. Ja oman mummoni, joka saattohoitohuoneessa ei halunnut jäädä yksin hetkeksikään, vaan toivoi aina jonkun meistä lapsista tai lapsenlapsista olevan lähellä. Kunnes lopulta tuli aika nukkua pois.

Vaikka samaan hengen vetoon haluan todeta, että lapset eivät todellakaan ja varsinkin nykyaikana ole mikään tae siitä, että he olisivat vierelläsi vielä vanhuuden päivinäsi.

Ja sitten jos alan miettimään lastensaantia, niin järkisyillä en voi sitä perustella. En vaikka, olisin parisuhteessa. Maailmassa on liikaa ihmisiä. En ole valmis. Vaikka toisaalta, tuskin kukaan on koskaan valmis vanhemmaksi. Se on myös itsekästä. Kerran syntynyt joutuu kuolemaan… Miksi luoda elämää, joka lopulta päättyy? Ja varsinkin tällaiseen maailmaan, joka on vaarallinen? Toki maailma on aina ollut vaarallinen, paha… Mutta nykyajan maailman pahuus on pahuutta jollain ihan uskomattomalla tavalla. Ilmastonmuutos näkyy yhä enemmän ja mietin, millaisen maailman jätämme jälkipolville? Sitten mietityttää terveysasiat, kun olen nähnyt niin monenlaisia suvussa kulkevia sairauksia, joita ei haluaisi laittaa eteenpäin.

Sitten toisaalta, kuten monilla asioilla, on tietenkin niitä hyviä puolia. On jotenkin kaunista ajatella olevansa osa isompaa kokonaisuutta, jos saisikin lapsia ja että pieni pala minua siirtyisi tuleville sukupolville. Voisi seurata lapsukaisen kehitystä ja opettaa kaiken sen, mitä olen itse oppinut. Saada olla osa perhettä, jossa jakaa ilot ja surut, elämän pienet ja suuret ilot.

Lapsiasia ei minun tilanteessani tule millään lailla kysymykseen, koska ensin tietenkin pitäisi olla vakaa parisuhde. Sellainenhan minulla oli ja silti päädyin näin käsittämättömään tilanteeseen. Olen suhteeton bloggari, joka pohtii sinkkuelämää ja lapsensaantia. Todella ironista, enkä tähän osannut varmastikaan pukea sanoiksi puoliakaan omista ajatuksistani. 

Ehkäpä kysymys on siitä, että minun pitäisi rakastua ja todella voimakkaasti, jotta haluaisin lapsen..? Ja vaikka haluaisin, niin se ei ole ollenkaan itsestäänselvyys, että niitä lapsia siunaantuisi ja silloin voisikin olla jo myöhäistä.

Menneisyyttä en voi muuttaa, mutta olen kiitollinen eletyistä ja jaetuista vuosista, aikaisemmista suhteista, jotka ovat tehneet minusta henkilön, joka olen tänä päivänä. Olen erilainen kuin 10 vuotta sitten. Tulevaisuutta en voi ennustaa. Ainoa asia, jolla on siis oikeasti merkitystä ja vaikutusta on tämä hetki. Tämä päivä. Jokainen tunti, jokainen minuutti, jokainen sekunti. On keskityttävä tähän hetkeen, tähän paikkaan ja pidettävä fokus asioissa, joihin voi vaikuttaa. Nyt. 

Uskon vakaasti, että elämässä lopulta kaikki menee juuri niin kuin on tarkoitettu. Jos jään yksin loppuelämäkseni, niin sitten jään ja minun on vain sopeuduttava. 

Ja elämä juuri nyt, Teneriffalla, sinkkuna, tuntuu just kivalta. Enkä ainakaan haluaisi vielä kuolla. Minulla olisi vielä niin paljon annettavaa maailmalle! Annettaan tulevaisuuden näyttää, mitä se tuo tullessaan. Minä yritän tehdä parhaani.

Millaisia ajatuksia sinulla heräsi sinkkuudesta / parisuhteesta / lapsikysymyksestä? Lukisin mielelläni sinun kokemuksistasi!

 

TEIN DNA-TESTIN

Kannattaa tehdä dna-testi. Voi tulla aikamoisia yllätyksiä omista sukujuuristaan. Family Treen kautta onnistuu. Se on helppo tilata netistä, mutta kärsivällisyyttä vaaditaan. Yleensä ennen joulua dna-testi on mahdollista saada tarjoushintaan.

Ensin postissa tulee paketti, jonka avaat lapsen intoa puhkuen. Testi itsessään on helppo tehdä. Vain muutama pyöräytys poskissa ja se on siinä. Toki joutuu täyttelemään paperilappusen, mutta se on todella lyhyt. Englanninkielen taito on kuitenkin eduksi.

Sitten alkaa piinaava odotus postitettuasi paketin Yhdysvaltoihin. Varsinkin minun tapauksessani, jossa tahdoin tietää tulokset mahdollisimman pian. Jännitys vain kasvaa, kun sähköpostiin kilahtaa vastaus, että paketti on tullut perille...

Mahdolliset tulokset jännittivät minua todella paljon. 

Ensinnäkin minulla on Facebookissa kaverina nainen, jonka olen tuntenut yli puolet elämästäni. En ole kuitenkaan koskaan tavannut häntä kasvotusten. Harrastin joskus aktiivisemmin sukututkimusta ja tutustuimme netin kautta. Testin avulla sukulaisuus varmistuisi.

Toisekseen olin aivan varma, että minulla on jotain yhteyksiä Venäjälle, sillä olen niin venäläisen näköinen. Ulkomaillakin minua aina luullaan venäläiseksi. Ajattelin myös olevani sekoitus montaa eri kansalaisuutta, koska jostainhan sitä on muutettu Suomeenkin.

100% eurooppalainen
PÖH, mitä vielä. Paljastui, että olen suomalainen 87%, eli lähes 90%:sti! Skandiverta minussa on 8% ja Itä-Eurooppaa 6%. Kartalta näkyy selkeästi, että Venäjälle minulla ei ole minkään maailman yhteyttä. Kämppäkaverini vitsaili, että olen viikinki. Ehkäpä siinä on jotain perää... Kun minulla on nyt todistettavasti dna:lla varmistettu olevan sukujuuria Ruotsi-Norja-akselilla.

Entäpäs sitten tämä minun arvoituksellinen sukulaisnainen? Dna-testin mukana sain yli 6000 nimen listan, mutta häntä ei löytynyt nimihaulla. Olin aivan järkyttynyt. Hän lohdutti, että sukulaisuus voi olla olemassa, vaikkei se tämän testin perusteella näy. 

Tähän käy ajatus lotosta. Tarjolla on kaikki numerot, mutta riviin tulee vain osa numeroista. Niin on myös dna:ssa. Hän antoi viisi eri sukunimeä ja kysyi löytyykö niillä tuloksia. Pistin hakukenttään ja niillä kaikilla löytyi! Yhden sukunimen kautta löysin hänen veljensä. Vasta sitten, aivan listan lopussa bongasin myös hänet. Olimme kuin olimmekin sukua!

Dna-testi oli todella mielenkiintoinen. 

Mitä seuraavaksi?
Seuraavaksi olisi todella mielenkiintoista alkaa tehdä sukututkimusta ja selvittää, mitä yhteyksiä minulla on Norjaan ja Ruotsiin. Tuo Itä-Europpa tuli myös aikamoisena yllätyksenä...

Oletko sinä tehnyt dna-testin?

TERVETULOA 2019!

Viikko sitten matkustin takaisin Espanjaan. Lähdin kotoa lauantai-aamuna ja pääsin Teneriffalle sunnuntai-aamuna. Palasin siis juuri ennen vuoden vaihdetta. 

Matkustin lentäen, Joensuu-Helsinki, Helsinki-Madrid ja Madrid-Teneriffa. Tuolla matkalla sattui jotain niin yllättävää, että en malta olla mainitsematta siitä. Ja kun sanon yllättävää, todella tarkoitan sitä. Kohdalleni osui yllättävä kohtaaminen. Niin yllättävä, ettei voi muuta sanoa kuin ”kyllä maailma on pieni!”.

Olin juuri noussut koneeseen Helsinki-Vantaalla ja istunut alas, kun näin tutun miehen. Olin niin yllättynyt, että tajusinkohan edes sanoa ”hola”, vaan toistin repeatinä hänen nimeään. Se oli ehkä vähän noloa. Muut matkustelijat naureskelivat. Terveisiä vaan, jos tätä lukee joku samalla lennolla ollut. 

Sattuipa niin, että kyseinen herra on exäni paras ystävä! Emmekä ole nähneet vuoteen. Yllätys oli molemminpuolinen. Varsinkin, kun hänen paikkansa oli vain paria penkkiriviä taempana. Jos hänen paikkansa olisi ollut esimerkiksi koneen etuosassa, tuskin olisimme edes tajunneet olevamme samassa koneessa.

Vaihdoimme muutaman sanan ennen koneen nousua ja sovimme juttelevamme hetken kuluttua. Siinä vaiheessa ihmishässäkkä oli nimittäin luonnollisesti aikamoinen jokaisen laittaessa matkatavaroita ja asettuessa paikoilleen. Lopulta emme ehtineet puhua enempää koko lennon aikana. Ihmiset menivät vessaan tasaisena virtana. Sitten oli paljon turbulensseja. Sitten alkoi juomatarjoilu. Sitten vielä vähän lisää turbulensseja. Lopulta nukahdin. Ennen kuin huomasinkaan, olimme jo Madridissa. Hän oli matkalla takaisin Zaragozaan, oli tulossa Koreasta asti.

Menimme keskiyön kahville Madridin lentoasemalla. Hän oli autolla, joten kahvi varmasti tuli tarpeeseen. Vaihdoimme tietenkin kuulumiset. Miten paljon vuoteen onkaan mahtunut! 

Minulla on edelleen hyvät välit exäni kanssa. Siksi ei ollut outoa nähdä hänen hyvää ystäväänsä, jonka minäkin siis tunnen vuosien ajalta. Oli siis jotenkin tosi kiva tavata näin sattumalta. Samalla se oli tavallaan tilaisuus hyvästellä ja toivottaa kaikkea hyvää tulevaisuuteen.

Tulevaisuutta minäkin pohdin paljon, varsinkin näin vuoden vaihteessa. Piti ihan lukea uusiksi postaukseni: Miksi mennä takaisin Espanjaan?

Nyt olen ollut Teneriffalla muutaman kuukauden, mutta tuo aika on mennyt siivillä! Ainakin elämäni on saanut uudenlaista suuntaa, joten paluu tälle saarelle sitten viime talven jälkeen kannatti.

Viime vuosi oli todellakin uuden alku, jolloin tapahtui paljon mielenkiintoisia asioita. Siksi voi olla vaikeaa, että tämä vuosi olisi parempi, mutta yrittänyttä ei laiteta!

Vuoden 2019 unelmat

Haluan saada työelämän balanssiin niin, ettei tarvitsisi miettiä jokaista senttiä. Keskittyä kirjoittamistyöhön ja elää sillä. Aivan kuten Ernest Hemingway! Lisäksi haluaisin blogata useammin. Kämppäkaverin kanssa aloitamme yhteisen kirjaprojektin, jota varten joudumme työskentelemään koko vuoden ajan sinnikkäästi ja tekemään töitä hartiavoimin. Lisäksi minulla on omia tekstejä, jotka haluan kirjoittaa loppuun. Sarjakuvaideat odottavat, että piirrän ne.

Unelmien toteutuminen vaatii tekoja. Siksi listaan tähän vuoden tavoitteita, joilla pyrin omia unelmia kohti.

Viikkotavoitteet

● Viikon aikana opiskelen, teen töitä ja käyn kuntosalilla ma-pe. Töiden teolla tarkoitan artikkeleiden tekemistä. Olen tilanteessa, jossa tarjoan lehdille valmiita artikkeleita, mutta minulla ei ole takeita julkaistaanko niitä. Yksikään artikkeli ei toki mene hukkaan, vaikka sitä ei julkaistaisi. Kehityn jatkuvasti kirjoittajana. Rahat voi kuitenkin olla tiukilla. Minulla ei tule olemaan sosiaalista elämää muuta kuin viikonloppuisin. Ainoa poikkeus, jos ystäväni tulevat etelä-Teneriffalta. Tai jos joku fiesta osuu keskelle viikkoa.

● Ei somea viikolla. Syy: vie liikaa aikaa ja häiritsee työntekoa.

● Viikonloppuisin päivitän somea, bloggaan ja inspiraatiosta riippuen teen sarjakuvia (jos ehdin muilta asioilta). Fokus on kirjoittamisessa. Minun tulisi kirjoittaa vähintään yksi blogipostaus viikossa. Voitte siis heittää ideoita, kysyä Espanjasta. Ihan mitä vain! Koen, että blogi tulee olemaan tärkeässä roolissa, jotta saan tavoitteet maaliin ja voisin kehittyä. Blogin avulla harjoitan freewriting –tekniikkaa. En kirjoita näin huolimattomasti normaalisti, vaan blogin tekstit ovat flow-tilan tuotoksia. Freewriting eli vapaa kirjoittaminen on tekniikka, jossa kirjoittaja kirjoittaa materiaalia välittämättä esim. kirjoitusvirheistä.

● Sunnuntaina työstän kirjaprojektia kämppäkaverini kanssa.

● Kirjan lukua päivittäin. Uutisten lukeminen on taasen jätettävä vähemmälle eli ainoastaan aamulla aamupalalla. Rakastan uutisia, tietenkin, mutta niiden lukeminen vie myös liikaa aikaa. Minun on opittava priorisoimaan oma ajankäyttö ja opittava työskentelemään tehokkaasti ja älykkäästi.

Lähitulevaisuus

● Helmikuussa on kurssikavereiden tapaaminen, mutta se on manner-Espanjassa, Barcelonassa! Tavoitteena on päästä mukaan. Helmikuu tulee kuitenkin niin pian, että en vielä tiedä, onko minulla varaa?

● Minun on päätettävä helmi-maaliskuussa, mitä teen kesällä. Yritän jäädä Teneriffalle, mutta se riippuu minun rahatilanteesta. Voinko elää kirjoittamisella? Voinko olla vapaa ja oman onneni seppä? Suomeen paluu on toki turvallinen vaihtoehto ja siellä minulla olisi jo ensi kesäksi kaksi kesätyöpaikkaa. Hain myös kahta muuta työtä eli toimittajaksi.

Kesä

● Minun hyvä ystävä on Romaniasta. Olemme puhuneet, että ensi kesänä olisi hyvä ajankohta matkalle. Matkan onnistuminen riippuu kuitenkin täysin siitä, voinko elää kirjoittamisella. Jos menen Suomeen kesäksi töihin, en voi mennä Romaniaan. Elokuun olisin nimittäin töissä eli ystäväni lomakuukausi.

Muita tavoitteita

● Ystävät. <3 Vaikka fokus on nyt itsekkäästi itseni kehittämisessä, asioiden saamisessa balanssiin ja kirjoittamisessa, niin ystävät ovat yksi tärkeimmistä asioista elämässä ylipäänsä. Haluankin ympäröidä itseni positiivisista, menestyneistä ja viisaista ihmisistä, koska totuus on se, että seura tekee kaltaisekseen. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä selvemmin näen tämän. 

● Itseni sivistäminen. Kirjallisuuden lukeminen ja uusien asioiden oppiminen. 

● Terveelliset elämäntavat ja muutama kilo pitäisi saada karistettua. Ei varmasti tarvitse selittää.

365 mahdollisuutta

Tällaiset ovat minun unelmani ja tavoitteet. Niitä kohdin yritän pyrkiä ja tehdä tästä vuodesta minun kaikkien aikojen parhaan! Minulla on 365 mahdollisuutta, enkä halua hukata yhtään päivää, vaan elää täysillä rakentaen omaa tulevaisuuttani.

Uskon, että kohtalo vaikuttaa elämään 10% ja loput 90% on oman työn ansiosta. Yritän nyt oikeasti muuttua. Kaikista vaikeinta on työskennellä itselleen ja niiden oikeiden, tärkeiden asioiden tekeminen, jotka tuottavat tulosta. 

Otan teidät tälle matkalle mukaan ja bloggaan vähintään kerran viikossa!

Olisiko sinulla minulle joku vinkki? Tai haluaisitko muuten kommentoida suunnitelmiani?

PS. Tätä postausta tehdessä selasin vanhoja kuvia blogista ja löysin kuvan, jossa näytin kasvoni ekaa kertaa. Oli vielä vuosi 2012, eli sama vuosi, jolloin olin aloittanut bloggaamisen. Tuo kuva on otettu Teneriffalla! Tuntuu uskomattomalta. Olen vakuuttunut, että Teneriffalla on joku isompi rooli elämässäni.