MATKA PORVOOSEEN JA HELSINKIIN

Kesällä mietin kuumeisesti tulevaa matkaa Helsinkiin, josta meillä olisi paluulento Madridiin.

Olimme suunnitelleet paluupäivämme hyvin tarkkaan. Siten, että halutessamme olisimme voineet piipahtaa vaikka Venäjällä. Liput olimme siis ostaneet hyvissä ajoin. Koska mitään muita matkasuunnitelmia ei vielä oltu lyöty lukkoon, piti valita sellainen paluupäivä, joka kävisi minkä tahansa suunnitelman kanssa yks yhteen. 

Ajatuksena oli ollut risteily Pietariin… Matka Madridista suoraan Kanarian saarille. Lopulta totesimme niiden olevan mahdoton yhtälö ja parempi tyytyä Helsinkiin. Halusimme hyödyntää Helsingin visiittimme ja tehdä siitä ei vain pikaista välipysäkkiä, vaan ikimuistoisen etapin matkallamme kotimaassa. 

Kävi vain niin, että pääkaupungissa on ihan järkyttävän kallista. Yksi yö menisi, mutta mitä silloin ehtisi tekemään? 

Sitten hoksasin, että Helsingin yhden yön hinnalla voisimme olla Porvoossa pari kolme yötä. Innostuin Porvoosta toden teolla siinä vaiheessa, kun tajusin sen olevan vain tunnin bussimatkan päässä. Ja että bussi olisi todella edullinen, mikä mahdollistaisi useamman matkan kaupunkien välillä.

Porvoosta olin kuullut hyvää ja huonoa. Uteliaisuuteni heräsi ja ennen kuin huomasinkaan, olin varannut majoituksen.

Kotikonnuiltani Pohjois-Karjalasta nappasimme bussin Helsinkiin. Onnibus oli edullisin vaihtoehto, mutta se oli myös yllättävän hyvä. Bussissa on pistorasia, jossa voi ladata vaikka kännykän matkan aikana. Ilmainen nettiyhteys, jonka avulla pystyi menemään nettiin kätevästi. Näillä eväillä matka sujui rattoisasti ja ennen kuin huomasimmekaan, olimme jo perillä.

Visiitti Vallisaareen

Emme suinkaan jatkaneet suoraan Porvooseen, vaan olin kaavaillut visiittiä Vallisaareen. Vallisaari on juuri se paljon julkisuutta saanut saari, joka on ollut luonnonmukaisessa tilassaan vuosikausia ja jossa luonto on ihanan villiä ja rosoista. Vallisaari oli ollut sotilaskäytössä vuosisatoja, minkä jälkeen se jäi tyhjilleen. Kunnes se nyt tänä keväänä avattiin yleisölle ensimmäistä kertaa. 

Saari on ollut esillä niin uutisissa kuin blogeissa. Se on saanut valtavat ihmismassat liikkeelle. Kauppatorilta on laivayhteys saareen tunnin välein kesäkautena ja myös meidän onneksemme vielä syyskuun puolessa välin. Meno-paluu lippu oli kohtuuhintainen, eikä saaressa tarvinnut maksaa mitään erillisiä sisäänpääsymaksuja, mikä kruunasi siitä täydellisen päiväretkikohteen. 

Vallisaari oli häkellyttävän kaunis ja mielenkiintoinen kohde, jota voi suositella turisteille. 

Porvoo

Porvoo yllätti kauneudellaan, siistillä ja huolitellulla olemuksellaan sekä ilmaisella turistibussilla. Vanhassa kaupunginosassa oli ihanaa historian havinaa, sellaista, johon en ennen ole Suomessa törmännyt. Itse asiassa Porvoosta tuli minulle mieleen joku pieni, espanjalainen pieni kylä.  

Hyödynsimme ilmaisen turistibussin kiitollisina ja olimme todella tyytyväisiä, miten vielä syyskuussa oli sellaiseen mahdollisuus. Heitimme pari kiekkoa bussin kyydissä. Siitä oli hyvä jatkaa kaupunkiin tutustumista. Myös kirpputori tuli tutuksi.

Piipahdimme kävelyretkellämme Porvoon tuomiokirkossa, jossa seinällä ollut yksisarvinen kiinnitti sen verran paljon huomioni, että laitoin oitis kuvan kavereille. En arvannutkaan, miten paljon yksi yksisarvinen kirkon seinällä voi saada niin paljon huomiota osakseen! Ihmettelylle ei meinannut tulla loppua ja minun piti selittää espanjalaisille, mitä ihmettä yksisarvinen tekee kirkon seinällä. Voisi siis sanoa, että yksisarvinen varasti shown.

Porvoossa yövyimme sellaisessa paikassa kuin Old Town B&B Ida-Maria, jota voin lämpimästi suositella!

Porvoo oli nappivalinta matkakohteeksemme. Hyvät jatkoyhteydet Helsinki-Vantaan lentoasemalle ja se oli siinä. 

Matka Helsingistä Madridiin sujui muuten hyvin. Jostain kumman syystä päädyin ykkösluokkaan. Zaragozassa olimme myöhään yöllä ja seuraavana päivänä suuntasimme kohti Salouta, mutta se taitaakin olla jo kokonaan toisen postauksen aihe. 

Sellainen oli matkamme Suomessa.

Oletko sinä käynyt Vallisaaressa tai Porvoossa?

 

ELÄINRÄPSYT MATKALTA

Reissatessa törmää monen moisiin eläimiin ja silloin niitä tulee kuvattua. Kuten esimerkiksi tässä postauksessa klik.

Imatralla törmäsimme vitivalkoiseen kissaan, joka oli unilla kaikessa rauhassa ylemmässä kuvassa näkyvän tien vierellä. Kissat ovat minusta aivan parhaita kuvauskohteita, sillä suurin osa oikein nauttii kameran edessä olosta. Tai sitten ne vain pitävät minusta niin kovasti. ;)

Imatran Kruununpuistossa törmäsimme tähän Kurre-oravaan. Ensin se hyppäsi käpy suussa puuhun ja jäi käävän päälle. Silmä tarkkana se seurasi puuhiamme. En tiedä oliko orava sen verran hermona vai ehtikö jo syödä, mutta aikaisemmin suussa ollut käpy tippui maahan. Kun olimme aikamme kuvia napsineet, niin lopulta näytti siltä, kuin orava olisi hymyillyt!

Miehen ottama viimeinen kuva oravasta. Ilmiselvästi Kurrella on hymy huulilla, vai mitä?

Seuraavaksi kameran linssiin tallentui monenmoista lintua ja edelleen oltiin Imatralla.

Matkalla näimme hirven, joka ylitti tien turvallisen välimatkan päästä autostamme. Se tuli niin yllättäen ja nopeasti, ettei kuitenkaan saatu kuvaa. Ei edes pikaräpsyä todistusaineistoksi. Olkoon!

Mitä eläimiä sinä olet bongaillut matkoilla tai kotona tämän kesän aikana?

KARUA MATKAILUA KOTIMAASSA

Olen aina puhunut lähimatkailun puolesta. Kun nyt vietin kesän Suomessa ja mies tuli Suomeen myös, niin oli luonnollista, että matkakin suuntautuisi Suomi-akselille –ainakin osittain.

Kesä oli sään puolesta mitä oli. Niinpä minun tämän kesän matkahaaveet olivat erittäin yksinkertaiset. Reissailua kotimaassa. Espanjassa sen verran, että pääsisin rannalle ja näkisin aurinkoa.

Aloitetaan kuitenkin matkastamme kotimaassa, eli Suomesta. Huomasitteko otsikon..? Kun luette tekstin, ymmärrätte paremmin…

Elettiin syyskuun alkua. Päätimme startata auton nokan kohti Imatraa. Imatra oli valikoitunut matkakohteekseni, sillä se on siedettävän ajomatkan päässä kotipaikkakunnaltani, mutta ennen kaikkea sieltä löytyisi ah ne kuuluisat Imatran kosket. 

Kuva on lainattu. Imatran koski. 

Vakuutuin Imatrasta matkakohteena viimeistään silloin, kun näin siellä olevan kivan kylpylän. Valitettavasti en voinut varata majoitusta kyseisestä kylpylästä, sillä se olisi ollut aivan liian tyyris kukkarolleni.

Automatka sujui hyvin, vaikka minä olin ratissa. Minua hermostuttaa muut autoilijat. Ajan aina nopeusrajoitusten mukaan, mutta tällä reissulla minut ohitti jopa laiva! Kyllä, luitte aivan oikein.

Patsaspuisto

Pysähdyimme Veijo Rönkkösen Patsaspuistoon Parikkalassa. Minulle oli jäänyt puistosta hämärä muistikuva joskus vuosia sitten luokkaretken tiimoilta. Silti tuntui, kuin se olisi ollut ihan uusi kohde minulle.

Hurmioiduimme täysin. Miten ihanaa! Ilmaiseksi saamme katsoa tällaista taidetta. Upeaa! Toki kannatusmielessä kilautin kolikon kolehtiin.

Puisto oli huikea. Kaikki ne erikoiset patsaat, lukemattomat erilaiset asennot… Se oli kuin seikkailu johonkin ihmeelliseen taikamaailmaan. Löysimme sattumalta myös jonkun geokätkön, vaikkemme edes harrasta geokätköilyä.

Puistossa oli myös kauppa. Valitettavasti se ei ollut auki. Kello taisi olla jotain 17 tai 18 ja ihmettelimme, miten ei tällaisessa kohteessa kauppa ole auki!

Vaikka oli syyskuu, niin sään puolesta ei siltä tuntunut, sillä aurinkoa riitti ajomatkan ja puistovierailun aikana.

Tämä ja muutama muu tämän postauksen kuvan on ottanut mieheni, en minä.

Imatra  

Juuri Imatraan saavuttuamme alkoi rankka sadekuuro, joka onneksi meni ohi yhtä nopeasti kuin oli alkanutkin.

Majoituimme Rento Hotellissa, jota suosittelen erittäin lämpimästi; kohtuuhintaista majoitusta aamupalan kera erittäin kivasti laitetussa hotellissa. Plussaa ilmainen parkkipaikka ja wifi.

Seuraavaksi päiväksi olin kaavaillut kylpyläreissua, joten menimme utsimaan etukäteen, millainen kylpylä olisi. Noh, se ei vastannut ollenkaan mielikuvaani. Oliko tämä edes sama kylpylä, josta olin nähnyt kuvia? Hinta pisti mietityttään, mutta viimeistään siinä vaiheessa, kun miehiltä kiellettiin uimashortsit ”hygieniasyistä” ja että oikeaoppiset uimahousut voi vuokrata(!), totesimme, ettei kylpylä ollut todellakaan meille.

Menimme siis tutkimaan itse Imatraa. Sen vuoksihan me olimme tulleet kaupunkiin.

Ensin kiersimme kirpputorit läpi, sillä ne ovat meidän suurinta hupia Suomessa. Koskaan ei tiedä, mitä tulee vastaan. Eikä koskaan tiedä, mitä kaikkea ihmiset yrittävät kaupitella. Joskus harvoin tulee tehtyä löytöjä. Varsinkin ulkomaalaiselle kirpparit ovat ihan parasta. Espanjassa, kun kirppareita ei juuri ole. Tai on niitä, mutta ei se ole sama kuin nämä Suomen kirpparit.

Kirppareista ei löytynyt mitään, mutta jokaisesta poistuimme hymy huulilla. Valitettavasti hymy hyytyi siinä vaiheessa, kun saavuimme Imatran koskelle.

Kun puhutaan luontonähtävyydestä, niin pienessä mielessäkään ei käynyt mahdollisuus, ettemme näkisi mitään koskea. Yksinkertaisesti mikään ei meitä valmistanut siihen hirvittävään, kamalaan näkyyn ja siitä seuraavaan pettymykseen.

Koski ammotti tyhjyyttään. Oli vain pohja, jossa kiviröykkiöitä. Sekä muutama hylätty polkupyörän rottelo. Koskesta, vedestä ja sen pauhusta ei tietoakaan. Mikä pettymys! Se on kuulkaas sama asia, kuin menisi katsomaan Niagaran putouksia ja sittenpä siellä ei olisikaan mitään putouksia.

Kummastelimme asiaa, sillä oli kuitenkin syyskuu ja ilma kuin morsiamella. Emmekä todellakaan olleet Imatran ainoat turistit. Esimerkiksi venäläisiä turisteja oli vaikka kuinka paljon.

Imatra, oi, miksi?

Lohduttauduimme sillä, että melko varmasti näimme jotain, mitä moni muu turisti ei ole Imatralla ollessaan nähnyt. Jes. Positiivista ajattelua.

Menimme läheiseen Kruununpuistoon, joka on v. 1842 perustettu Suomen vanhin luonnonsuojelualue. Se perustettiin Venäjän tsaari Nikolai I:n käskystä. Imatran koskella on vieraillut venäläisiä jo ainakin 1700-luvulta lähtien, kun keisarinna Katariina Suuri teki sinne matkan ja se oli alkusysäys Imatran matkailulle.

Kruununpuisto oli miellyttävä. Törmäsimme oravaan, josta taisimme saada melko hyviä kuvia.

Piipahdimme myös eräässä luolassa, josta olin saanut vihiä netin ihmeellisestä maailmasta. Sinne piti mennä autolla, mutta kappas, netissä osoite oli laitettu väärin. Onneksi maalaisjärjellä selvisi.

Koloveden kansallispuisto

Imatralta jatkoimme Koloveden kansallispuistoon. Siellä paistoimme makkarat ja etenkin se oli espanjalaisen mieleen. Tarkoitus oli ollut samoilla myös metsässä. Olin ollut siinä uskossa, että Suomen kaikissa kansallispuistoissa voi patikoida. Paitsi että hetkinen, Kolovedellä ei. Olisi pitänyt vuokrata paatti ja liikkua vesiteitse!

Toinen pettymys!

Kolin kansallispuisto

Niinpä vaihdoimme lennosta suunnitelmaa ja jatkoimmekin matkaamme samointein Kolille, jossa olimme myös yötä.

Aamulla olisimme menneet aamukahville sataman kahvioon, mutta ovessa oli lappu, jossa ilmoitettiin kesäkauden olevan ohi.

Tässä vaiheessa matkaa alkoi tosissaan ketuttaa se, että puoli Suomea on kuollut elokuun puolesta välin. Miten voimme myydä turisteille NELJÄ VUODENAIKAA, jos mikään ei enää syyskuussa ole auki?!

Syyskuussa voisi ihan hyvin vielä olla hyviä säitä. Turisteille voisi järjestää sieni –ja marjaretkiä. Kesäkautta saataisiin pidennettyä.

Turistejakin vielä riittäisi, sillä jälleen kerran me emme todellakaan olleet koko Kolin ainoat vieraat, vaan näimme niin suomalaisia kuin venäläisiä matkailijoita.

Saimme karvaasti huomata matkallamme, miten syyskuussa puoli Suomea on kuollut. 

Onneksi sentään Kolin luontokeskus ja myymälä olivat auki. Teimme myös pieniä ostoksia. Matkailullisesta näkökulmasta ajateltuna ei kuitenkaan riitä, jos yksi tai kaksi paikkaa on avoinna, vaan olisi hyvä, jos kaikki olisi avoinna. Syyskuussa voisi houkutella myös koululaisryhmiä. Uskon vahvasti, että Suomi voisi olla houkutteleva matkakohde vielä syyskuussa. 

Meidänkin matka oli muuten onnistunut, ellei oteta huomioon matkamme kompastuskiviä: sitä, ettei palveluita ollut tai että Imatran koskesta oli vedet imetty kuiviin tai ettei Koloveden kansallispuistossa voinutkaan patikoida. Silloin oli muuten oikeasti aikamoinen järkytys huomata, ettei koskessa ole vettä tai Kolovedellä patikkapolkua! Nyt noille voi jo nauraa. Mutta Imatra ja Kolovesi, mitä ihmettä?! 

Kolilla ihastelimme Suomen kansallismaisemaa Ukko-kolilta ja näimme myös Akka-Kolin. Teimme patikkaretken. Saimme nauttia kaipaamastamme luonnosta. Sen varrella oli opastauluja, joissa kerrottiin paikasta ja luonnosta. Yhdessä kohdin opastaulu kehotti kokeilemaan kaikua, sillä eritoten siinä kohdin kaiku olisi vaikuttava.

Mies huusi niin, että koko Koli raikui ”¡HOLA!” Ja suureksi yllätykseksemme jostain kuului miesääni ”MITÄ?”. Nauroimme vedet silmissä.

Päivä oli säänkin puolesta täydellinen. Kolilta ei enää ollut pitkä matka kotiin, jossa loma jatkui. Menomatkalla näimme muuten hirven, joka ylitti tien ja mies ihmetteli sen suurta kokoa.

Lopulta emme muuten menneetkään sille suunnittelemalleni patikkaretkelle, jossa olisimme yöpyneet metsässä. Yöt alkoivat olemaan sen verta kylmiä, että päätimme tässä autoreissussa olleen jo ihan tarpeeksi seikkailua!

Piipahdimme myös manner-Euroopan itäisimmällä pisteellä.

 Seuraavassa postauksessa kerron matkastamme Porvooseen ja Helsinkiin. Olkaas kuulolla!

 

LEFFAT JA SARJAT –KUUKAUSIKATSAUS

Apua, olen näköjään viimeksi kirjoittanut leffa-ja sarjakatsausta elokuun 11. päivä ja viimeisin postaukseni on päivätty 12.8. Hupsista! Tosin pitempään blogiani lukeneet tietänevät, että yleensä tässä vaiheessa vuotta minusta ei kuulu mitään. Olen ollut lomalla. Ihan oikealla lomalla, jossa olen saanut vaan olla.

Siinä sivussa tuli sitten pidettyä taukoa myös bloggailusta. Pahoittelut blogihiljaisuudesta! Nyt on taas kiirus saada blogikin päivittymään ajan tasalle siltä osin ja jatkaa bloggailua. Paljon on kerrottavaa matkoista ja uusista tuulista… Tätä kirjoittaessa olen muuten jo Espanjassa.

 

Aloitetaan sillä tutulla ja turvallisella, eli sukelletaan elokuvien ja sarjojen maailmaan. Normaalisti olen tehnyt näitä katsauksia viikottain, mutta nytpä tuleekin rytinällä koko kuukauden katsomiset!

Kaikenlaista on tullut katsottua, elokuvia ja sarjoja. 

Kaikista tämän kuukauden sisällä näkemistäni jutuista haluan nostaa esille Stranger things –sarjan. En ole aikoihin nähnyt näin hyvää sarjaa! 

Kaikki tämän postauksen kuvat on lainattu netistä.

Stranger things on 80-lukuun sijoittuva yhdysvaltalainen jännitystieteissarja ja se on Dufferin veljesten käsialaa. Se on ilmiselvästi saanut vaikutteita ET:stä, Silent Hillistä, Star Warsista ja jopa Freddy Kruegerista Painajainen Elm Streetillä -leffasta. 

Pahimmassa tapauksessa sarja olisikin voinut olla totaalinen katastrofi… Siitä kuitenkin tuli hitti heti ilmestyessään. Enkä yhtään ihmettele. Se imaisee heti kättelyssä omaan aikaansa, 80-lukuun. Normaalisti en niin välitä 80-luvusta, eikä ET:kään ollut suuremmin omaan makuuni sopiva. 

Tämä sarja sai minut innostumaan kyseisestä aikakaudesta, sillä niin hyvin se on lavastettu. Lavastus on erinomaista tai jopa täydellistä. Kaikki näyttä niin… aidolta. Ihan kuin se olisi oikeasti kuvattu tuolloin.

Ja tarina. Se vie mennessään. Heti, kun yhden jakson saa päätökseen, tekee mieli nähdä toinen. Ja kolmas ja neljäs… Kunnes koko sarja on nähty. Loppujen lopuksi siinä ei montaa jaksoa ole, mutta mitäpä sitä pitkittämään turhilla säädöillä. Jos siis ette ole nähneet tätä sarjaa, niin minulta tulee todella vahva suositus tälle sarjalle! 

Juonesta en halua hiiskua, mutta sen verran paljasta, että pääsette jyvälle. 

Nuori poika katoaa, jolloin hänen äitinsä, veljensä ja kaverinsa tekevät kaikkensa löytääkseen hänet. 

Seuraavaksi halusin aloittaa River –sarjan. Uudestaan. Emme päässeet ensimmäistä jaksoa pidemmälle. Valitettavasti. River on se sarja, joka tuli muutama vuosi sitten telkkarista Suomessa. Silloin näin muutaman jakson ja sarja jäi kesken.  River on yhdysvaltalainen yliluonnollinen kauhusarja.

Seikkailija Emmet Cole katoaa Amazoneilla. Hänen perheensä ja ystävänsä lähtevät etsintäretkelle.

Televisiosta tuli viime kuussa myös muuta mielenkiintoista; nimittäin Sota ja rauha. BBC:n ikioma sarja, joka perustuu Tolstoin ajattomaan samannimiseen novelliin. 

1800-luvun Venäjä. Sota Napoleonia vastaan. Kolme nuorta keskellä draamaa, rakkautta ja juonitteluja. 

Valitettavasti en ehtinyt nähdä kuin kaksi jaksoa. Joissa eniten ehkä yllätti Gillian Anderson, sillä hänet on totuttu näkemään Dana Scullyna. Harmi, etten nähnyt sarjaa tuota pidemmälle. Yle Areena ei toimi ulkomailla. Sarja jäi sen verran kaihertamaan mieltä, että haluaisin nähdä sen loppuun asti. 

Siinäpä ne sarjat sitten olikin… Elokuvia tuli katsottua oikein urakalla.

Ensin Shrink –tapaus tohtori Carter (v.2009, draama), joka kertoi Hollywood –kuuluisuuksien psykologista, mutta jonka omat asiat ovat huonommalla tolalla kuin asiakkaidensa. **** Erinomainen leffa, jota oli mielenkiintoista katsoa.

Sitten näin Two nice guys (v.2016, toiminta, komedia, rikos), jossa kaksi etsivää tutkii pornotähden itsemurhaa. ** Paikka paikoin tylsä leffa. Muuten ok.

Kolmanneksi The Rezort (v.2015, kauhu), jossa matkataan saarelle, jossa turistit saavat mahdollisuuden tappaa zombeja. **1/2  No joo, tämä oli kieltämättä uutta niiden lukuisten zombie-leffojen rinnalla! Vähän niin kuin Jurassic Park, mutta dinosaurusten sijasta zombeja. Tosin muuten itse leffa ei todellakaan yllä Jurassic Parkin tasolle, ei lähellekään. Sellainen ajanvieteleffa, ihan jees. 

Neljäntenä näin Last of the living –leffan (v.2009, komedia, kauhu). Tarttuva virus muuttaa kaikki sairastuneet raivoisaksi zombeiksi ja ihmiskunnan pelastus riippuu kolmesta kaveruksesta ja heidän kohtaamastaan naisesta.**1/2 Tämä oli jotenkin hauskasti kuvattu zombie-pläjäys. 

Viidentänä leffana Outpost (v.2008, toiminta, kauhu, sci-fi), jossa palkkasotilaille paljastuu pitkään salassa ollut salaisuus hylätystä bunkkerista. **1/2 Tämäkin oli ihan jees leffa. 

Kuudentana leffana näimme Dolan’s Cadillac (v.2009, rikos, trilleri), joka perustuu Stephen Kingin novelliin. Eräs opettaja haluaa kostaa vaimonsa tappajat, jotka ovat mafiaa. **1/2 Ok leffa, mutta loppupuolella jopa puuduttavaa katsottavaa. Ja kumpi onkaan hullumpi… mafioso vai opettaja? Siinä mielin mielenkiintoinen, mutta toisaalta olisin odottanut nerokkaampaa kostoa.

Seitsemäntenä leffana Seven Pounds (v.2008, draama). Siinä Will Smith esittää verovirkailijaa, joka haluaa auttaa seitsemää ihmistä sovittaakseen omat syntinsä. ***1/2 Tämä oli todella hyvä leffa kaikin puolin. Melkoista draamaa tosin. 

Kahdeksantena näimme Pandorum (v. 2009, sci-fi, mysteeri, kauhu), joka sijoittuu tulevaisuuteen. Avaruusalus vie ihmisiä kohti planeettaa, joka on suurella todennäköisyydellä elinkelpoinen. Leffan nimi viittaa kuvitteelliseen avaruusmatkustamisesta aiheutuvaan tautiin, jossa oireina nenäveren vuotoa, sekavuutta ja vainoharhaisuutta. ****

 Yhdeksäntenä leffana näimme tositapahtumiin perustuvan Big Eyes -leffan (v.2014, elämäkerrallinen draama), joka kertoo Margaret Keanen naistaiteilijan tarinan miesten maailmassa. ***

Siinäpä ne oli. Huh. Tulipas paljon asiaa yhteen postaukseen!

Summasummarum. Suosittelen eritoten tuota Stranger things –sarjaa. Leffoista mieleenpainuvimmat olivat Shrink –tapaus tohtori Carter ja Pandorum, joita suosittelisin eniten kaikista näistä näkemistäni leffoista.

Mitä sarjoja ja leffoja sinä olet katsonut viime aikoina? Onko Stranger things –sarja tuttu?