MILLAISTA ON OLLA BLONDI ESPANJASSA?

Blondeilla on aina hauskempaa, sanotaan. Hiusteni oikea väri ei ole blondit, mutta olen ollut niin pitkään vaaleahiuksinen, etten enää osaa kuvitella muuta väriä itselleni. Tosin viime aikoina olen kyllä yrittänyt saada niistä luonnollisemmanväriset (lukuun ottamatta sitä paria viikkoa, jolloin minulla oli siniset hiukset), mutta aina minusta tulee blondi. Ei sillä, vielä edelleen viihdyn vallan mainiosti blondina, vaikka Espanjassa ja etenkin täällä Teneriffalla huomio on taattu, hyvässä ja pahassa.

Kadulla moni kommentoi _ulkonäkökeskeisesti_ . Nuorempana sain ehkä jopa enemmän kommentteja, olin missä tahansa päin maata. Ne olivat niitä tyypillisiä lausahduksia: ”Guapa!” ”Rubia!” ”Princesa!" Minusta oli ihan huvittavaa kuulla noita huudahduksia ja kyllähän ne omalla tavallaan tekivät itsetunnolle hyvää. Kun kommentit vähenivät ja lopulta loppuivat, aloin jopa ihmetellä. Ajattelin, että ikä alkaa tehdä tehtävänsä. En tosiaan enää ole mikään tytöntyllerö. Toisaalta olen miettinyt sen liittyvän aikakauteen, jota parhaillaan elämme. Naiset ovat tasa-arvoisia miesten kanssa ja joissakin asioissa jopa enemmän. Nykypäivän mies ei enää uskalla sanoa mitään, kun ei tiedä minkälaisen täyslaidallisen saa naisen puolelta ja jos on oikein huono tuuri, niin voi joutua poliisin kanssa tekemisiin. Näin siis Espanjassa.

Suomessa kukaan mies taasen ei ole minulle koskaan ikinä huudellut kadulla mitään. Toisaalta en myöskään erotu Suomessa ulkonäöllisesti. Olen aivan tavallinen ”naapurintyttö”. Toissakesänä tavatessani pitkästä aikaa erästä miespuolista koulukaveria, hän totesi, että vuosien saatossa olen vain kaunistunut. Olen kuullut ihmisiltä, jotka eivät minua tunne entuudestaan, heidän luulleen minua paljon nuoremmaksi kuin todellisuudessa olen. Elleivät he sitten ole sanoneet sitä kohteliaisuudesta. ;)

Mitä tulee ulkonäkökeskeisiin kommentteihin, niin monesti on tullut ajateltua: "Luojan kiitos ulkonäkö on kaikista vähiten mielenkiintoisin ominaisuus minussa." 

Teneriffa onkin sitten ihan oma lukunsa. Tuntui kuin olisin ollut joku julkkis, kun esimerkiksi viime talvena sain todella paljon huomiota. Se oli huvittavaa, kunnes se alkoi rasittaa. Teneriffalla ylipäänsä ihmiset olivat todella ystävällisiä. Sitten mietin, että ovatko he oikeasti näin ystävällisiä vai onko tähän joku koira haudattuna? Onko ystävällisyys joku naamio? 

Huomasin myös, että Teneriffalla jopa suomalaisetkin ovat ystävällisiä, niin turistit kuin saarella asuvat. Pikku hiljaa näin kolikon toisen puolen. Esimerkiksi viimetalvisessa työpaikassani hotellinjohtaja sai sellaiset raivarit, että asiakkaatkin hätkähtivät. Onneksi taasen suomalaiset ovat osoittautuneet juuri niin mahtavaksi tyypeiksi kuin tavatessani heidät ensimmäistä kertaa.

Viime aikoina täällä Teneriffalla minulle on sattunut melkoisen huvittavia tapauksia. Ollessani vielä siinä pienessä kylässä, menin bussipysäkille, johon on matkaa vain 200 metriä. Arvatkaa mitä kaikkea tuolla matkalla ehti tapahtua? Yllättävän paljon. Ensin minua vastaan ajoi auto, jossa ikkuna oli auki ja kuljettaja, mies yllättäen, näki minut ja huusi ”Guapa”. Seuraavaksi ajoi ohi auto, jossa oli kaksi nuorempaa miestä. He tööttäsivät. Tulin bussipysäkille, jossa oli espanjalainen keski-ikäinen nainen. Juttelimme niitä näitä. Hetken päästä paikalle tuli espanjalainen iäkäs mies, joka tunsi naisen entuudestaan ja kysyi tältä puhunko espanjaa. Nainen sanoi ”ei” ja samalla iski minulle silmää. Espanjalainen mies alkoi kommentoida minun ulkonäköä tyyliin ”onpa siinä kaunis nainen”. Lopputulemana minulla ei enää pitänyt pokka ja lopulta höpöttelin seniorin kanssa niitä näitä, espanjaksi tietenkin.

Lopulta pääsin muuttamaan maalta kaupunkiin ”ihmisten ilmoille”. Niin huvittavalta kuin kuulostaakin, niin Teneriffallakin on vielä tosiaan maaseutua ja kyliä. Joissakin asioissa Teneriffa tuntuu jääneen ajastaan jälkeen. Kaupungissa olen vain yksi muiden ihmisten joukossa. Silti tuntuu, että moni katsoo, mutta ei sano mitään. Ehkä parempi niin! Minusta siis näkee selvästi, että olen ulkomaalainen ja moni yllättyy siitä, miten hyvin puhun espanjaa. 

Miksi ulkonäköä kommentoidaan?
Espanja on ulkonäkökeskeinen maa, kun taas Suomi ei. Täällä ihmiset pääsääntöisesti panostavat pukeutumiseen ja ulkonäköönsä, myös minä. Täällä ihmisiä ei yhtään hävetä kommentoida ulkonäköä. 

Eräskin espanjalainen mummeli kommentoi minut nähtyään: "En ole koskaan elämässäni nähnyt noin valkoisia jalkoja." Niin varmaan, kun Kanarialla kaikki ovat ruskeita kuin pavut!

Suomessa ulkonäön kommentoiminen on hyvin harvinaista. Jos sitä kommentoidaan, niin kokemukseni mukaan asialla ovat joko kaverit tai sitten kahdenkesken. Ei kuitenkaan koskaan kadulla, yllättäen niin kuin Espanjassa.

Yöelämää
Olen ollut vasta kaksi viikkoa Santa Cruzissa ja pääsin osallistumaan syntymäpäiväjuhliin! Menimme illalliselle ja siitä jatkoimme yöelämään. Nautin parit drinkit. Espanjalaiseen tapaan kiersimme useammassa paikassa, joista kaksi viimeisintä jäi mieleen. Niistä toiseksiviimeinen ei ollut kovin kiva paikka, koska oli liian kuuma ja suurin osa miehiä ja heistä muutama ihmetyyppi, joka yhtäkkiä tulee viereen tanssimaan. Ei näin, miehet!

Seuraava paikka oli huomattavasti mielenkiintoisempi ja siellä olimme loppuun asti. Siellä sai olla suhkot rauhassa omassa porukassa. Yksi englantilainen tuli humalassa juttelemaan, mutta hänen puheestaan ei olisi saanut erkkikään selvää, joten keskustelu loppui lyhyeen.

Huomasin, että meitä vaaleahiuksisia oli vähän. Ja minä olin varmaankin nuorin vaaleahiuksinen nainen. Sain kuitenkin olla rauhassa!

Vasta ulkona, kun olimme jo lähtöä tekemässä, juttelimme yhden naisen ja miehen kanssa. Tässä vaiheessa osa meidän porukastamme oli lähtenyt jo nukkumaan. Kävimme vielä pizzalla ja vaihdoimme numerot. Olin kämpillä klo 5.30 ja ihmettelin, miten se aika menikin niin nopeasti.

Santa Cruzin yöelämästä jäi siis positiivinen tunne pääasiassa. Positiivista oli myös tutustua uuteen ihmiseen, koska haluan saada uusia tuttavuuksia kaverimielessä. Ennen tätä olin varma, ettei nykyään enää tutustuta baareissa ja diskoissa, koska kaikki menevät omissa porukoissaan ja netti. Ja etenkin se paljon puhuttu Tinder. Kaikki puhuvat Tinderistä. Olen kuullut, että sieltä voi löytyä se elämän rakkaus, seksiseuraa tai ihan vaan kavereita. En ole silti edelleenkään kovin vakuuttunut Tinderistä. Minusta olisi jotenkin niin paljon jännittävämpää tutustua kasvotusten, niin kuin ennen vanhaan. 

Nyt olen myös mielenkiintoisessa vaiheessa. Haluan tutustua muihin ihmisiin, mutta ainoastaan kaverimielessä. Aion yrittää selviytyä ilman teknologiaa. Katsotaan, miten minun käy. Tällä viikolla minut on muuten kutsuttu Halloween-kekkereihin! Minut kutsui mies, jota en ole itse tavannut kasvotusten, mutta hän on ystävän ystävä ja amerikkalainen (ei kuitenkaan se sama, jonka alun perin piti vuokrata minulle huone). Tulen varmasti kertomaan noista bileistä täällä, joten olkaas kuulolla.

Onko sinulla vastaavanlaisia kokemuksia ulkomailta tai Suomesta?

YSTÄVIEN LÖYTÄMINEN ULKOMAILLA

Näin aikuisiällä ystävien löytäminen ei ole mitenkään itsestäänselvyys. Minulla on ollut liian monta muuttoa ja olen joutunut sopeutumaan moniin tilanteisiin. Nuorempana se oli jotenkin ”helpompaa”. Tutustuminen muihin tapahtui kuin itsestään esimerkiksi opiskelujen kautta.

Zaragozassa asuessa niiden ystävien löytäminen oli todella vaikeaa. Siellä ihmiset ovat varautuneita, varsinkin ulkomaalaisia kohtaan. Kahvitteluseuraa löytyi, mutta oikeastaan kaksi parhainta ystävääni löysin vasta monen vuoden asumisen jälkeen. Elämässä on tapahtunut muutoksia, mutta pitkä välimatka ei ole erottanut meitä ja minulla on Zaragozassa aina paikka, mihin mennä yöksi.

Viime talvena muutin Teneriffalle. En tiedä, miten ihmeessä, mutta koskaan ei ole tuntunut niin helpolta elämän aloittaminen uudessa paikassa. Kaikki vain loksahti paikoilleen –ystäviä myöten. Kunnes palasin Suomeen.

Tänä syksynä tulin takaisin Teneriffalle. Ne kaksi viikkoa saaren eteläpäässä vahvistivat minulle, ettei se valistettavasti ole minua varten.

Ystävät jäivät etelään

Muutin viikko sitten Santa Cruziin ja ystävät jäivät etelään. Olen tilanteessa, jossa olen joutunut aloittamaan alusta sosiaalisen verkoston rakentamisen ja miettimään, miten löytää niitä ystäviä?

Kämppäkaverini kanssa on mennyt todella kivasti, sillä hän on hyvin samanhenkinen ja puhelias. Hänen kanssaan olen käynyt kävelyillä ja esimerkiksi eilen olimme kaupungin keskustassa syömässä, minkä jälkeen hän joutui menemään töihin.

Minä menin kahvilaan sen samaisen sympaattisen oloisen espanjalaisnaisen kanssa, johon olin tutustunut vaateliikkeessä. Mukana oli myös hänen miehensä, joka vahti lapsia. Lisäksi pöydän ääressä oli myös espanjattaren kolme naispuoleista ystävää, jotka kaikki ovat kotoisin Teneriffalta!

Se oli mielenkiintoinen iltapäivä. Kielitaitoni joutui todella koetukselle, sillä vielä korva ei ole tottunut Kanariansaarten murteeseen, vaikka se kuulostaa tosi suloiselta. He olivat ehkä 10 vuotta minua vanhempia ja luonnollisesti aivan eri elämäntilanteessa lapsineen ja miehineen.

Onneksi olen tottunut olemaan erilaisten ja eri elämäntilanteissa olevien ihmisten kanssa ja pari tuntia kului kuin siivillä. Sitten pahoittelin, että jouduin poistumaan.

Yksin asioiden äärellä

Olisi ollut kiva mennä kaupungin yöelämään, mutta kenen kanssa? Vaikka olen tottunut tekemään asioita yksin, kuten ollut tapahtumissa yksin ja matkustellut yksin, ollut elokuvissa yksin, kierrellyt museossa yksin, niin on kaksi asiaa, joita en ole tehnyt yksin: mennyt baariin sille yhdelle drinkille tai ravintolaan illastamaan.

Tai noh, joskus kauan sitten Suomessa saatoin mennä paikalliseen pubiin yksin, mutta ihan siitä syystä, että tiesin siellä olevan jonkun tutun, jonka kanssa istua iltaa. Täällä jos menen baariin yksin, niin mitähän tapahtuisi? En taida haluta ottaa selvää!

Minulle ravintolaan illastamaan meneminen ja baariin meno on juurikin nimenomaan ystävien kanssa tehtävää hupia. Olen kyllä miettinyt millaista se olisi yksin, mutta en vain näe siinä mitään järkeä, vaikka muuten olisi kiva mennä drinkille. Toki joskus olen käynyt Suomessa yksin pizzalla tai ravintolassa, mutta Espanjassa en koskaan. Mieluiten säästän sen rahan siihen hetkeen, kun oikeasti olen ystävieni kanssa!

Keskustelin asiasta kämppäkaverini kanssa, kun hän palautui töistä ja oli tuonut pizzaa. Hän oli aivan varma, että kaikki järjestyy ajan kanssa. Toki espanjalaisiin, nimenomaan niihin paikallisiin, ei ole helppo tutustua!

Ystävien löytäminen

Kaikista loogisin paikka ystävien löytämiselle on jonkun harrastuksen kautta. Silloin tavallaan on se yhdistävä asia, josta saa jutun juurta. Minun tapauksessani se olisi kuntosali, jossa aloin käymään.

Työpaikka on paha. En sano, etteikö voisi sieltä ystäviä löytää, mutta jos töissä jo näkee, niin ehkei enää vapaa-ajallaan halua nähdä samoja kasvoja. Minulla tosin ei ole perinteistä työpaikkaa, joten tätä ”ongelmaa” ei ole.

Yksi hyvä tapa löytää ystäviä on ystävien ystävät. Esimerkiksi minä pääsen ajan kanssa tutustumaan kämppäkaverini ystäviin. Koska olemme samanhenkisiä, luultavasti tulen toimeen myös hänen ystäviensä kanssa.

Ensi viikolla tutustun yhteen ystäväni ystävään, jonka kanssa olen laittanut whatsapp-viestejä. Hän auttoi minua huoneen etsinnässä ja ensi viikolla näen hänet sitten ihan livenä.

Huomenna varmaan näen taas sitä samaa miestä, johon tutustuin Facebookin kautta. Hän tulee Santa Cruziin piipahtamaan, koska tämä kaupunki voisi olla yksi mahdollinen paikka, mihin hän harkitsee asettuvansa. Facebook voi siis myös olla oiva keino ystävien löytämiseen, mutta sitä pitää osata käyttää.

Ystävissä tärkeintä on laatu, ei määrä. Ystävät voivat olla eri sukupuolta.

Ystävien löytyminen ei siis tapahdu yhdessä yössä. Itse pitää olla aktiivinen. Aktiivisuudella tarkoitan sitä, että ei voi olla tuppisuu, pitää uskaltaa tehdä ehdotuksia, liikkua kadulla, mennä eri tapahtumiin ja jonkin harrastuksen aloittaminen olisi todella hyvä. Toistan taas itseäni, kun sanon, mutta chansille pitää antaa mahdollisuus. Kotiin ei auta jäädä makaamaan.

Näen myös itsensä kehittämisen tärkeänä. Kun olet itsesi paras versio, iloinen, säteilevä, onnellinen ja ennen kaikkea pipo ei ole kireällä, niin muutkin haluavat olla seurassasi. Ennen kaikkea sinun pitää siis osata olla itsesi seurassa, koska sinä olet itsesi parasta seuraa.

Tällä reseptillä uskon löytäväni ystäviä täältä Santa Cruzistakin. Mutta tällä kertaa en aio odottaa vuosiakausia. Jos näyttää siltä, ettei tämä(kään) ole minun paikka, niin onneksi täältä pääsee pois. Maailma on avoin!

Miten sinä olet löytänyt ystäviä -etenkin ulkomailla? 

 

SANTA CRUZ

Olen ollut nyt muutaman päivän chicharrera, joka tarkoittaa santacruzilaista. Muutin sunnuntaina etelästä tänne pohjoiseen, pikkuisesta hieman eristyksissä olevasta kylästä kaupunkiin ja palvelujen äärelle. Sää oli ihan hullu. Ensin satoi, sitten paistoi aurinko ja lopulta oli pilvistä, kunnes alkoi taas sataa tihkuttaa. Ja kaikki tämä tosiaan Santa Cruzissa yhden päivän aikana!

Sateenkaari ilmestyi, löytyyköhän sen päästä aarre? ;)

Tulin Santa Cruziin, Teneriffan pääkaupunkiin, ystäväni kyydillä. Onneksi. Minulla oli nimittäin pieni muuttokuorma ja voi vaan ihmetellä, miten selvisin yksinäni Teneriffalle viime talvena? Muuttaminen on kamalaa! Kukapa siitä tykkäisi? Mukanani minulla oli kaksi isoa matkalaukkua, reppu, kolme isoa laukkua ja käsilaukku. Muutto oli ehdottomasti kaiken sen arvoinen, vaikka en vielä tiedä, miten pitkäksi aikaa jään tänne. Ja kun palaan Suomeen, niin mitä ihmettä teen tavaroideni kanssa?! Apua!

Onneksi asia ei ole ajankohtainen. Elän nyt päivän kerrallaan ja tulevaisuus on avoin.
Sunnuntaina muutama tunti hujahti huonetta järjestellessä ja matkalaukkuja purkaen. Minulla on kämppäkaverina todella kiva, melkein samanikäinen nainen. Meidän kämppä on todella viihtyisä, asuinalue erinomainen ja kaiken kaikkiaan en voisi olla tyytyväisempi, miten asiat lopulta järjestyivät.

Kämppäkaverini vei minut kaupunkikierrokselle ja esitteli paikkoja, jotka osan jo tunsinkin entuudestaan. Reittimme kulki ostoskeskuksesta kaupungin keskustaan, jossa piipahdimme nauttimassa juomista eräässä paikassa. Sieltä menimme satamaan, jossa näimme todella hulppean jahdin. Googletimme ja se oli _tietenkin_ erään raharikkaan -pelkästään tuon hulppean luksusjahdin arvo oli 120 miljoonaa!

24 / 7 kirjasto

Parasta tässä asuinalueessani on, että se on lähellä kaikkea. Erityisesti mieleeni on kirjasto, joka on avoinna joka päivä 24 h. Itse rakennus on todella kaunis ja suuret lamput varastavat huomion. Sisällä on todella paljon tilaa, pöytiä lukemattomia vieri vieressä ja työskentelemään voi mennä silloin, kun itselle parhaiten sopii. Pöydästä löytyy pistorasia ja lamppu. Rakennuksessa on ilmainen nettiyhteys, tosin viimeksi se ei valitettavasti toiminut. 

Kysyin apua infossa ajatellen, että vika on minun tietokoneessa ja puhelimessa. Loppujen lopuksi näytti siltä, kuin vika olisi ollut heidän nettiyhteydessään. Infon nainen ei osannut auttaa enempää, sillä hänhän itse pääsi ongelmitta nettiin ja epäili, että nyt on liian paljon ihmisiä nettiyhteyttä käyttämässä. Hän neuvoikin menemään kahvilaan ja käyttämään heidän salasanan takana olevaa nettiyhteyttä.

Menin siis kahvilaan. Tilasin kahvin ja pyysin salasanan wifiin. Tarjoilija kertoi, ettei voi antaa salasanaa, sillä kyseinen nettiyhteys on vain työntekijöille. Olin ihmeissäni! Totta kai ymmärrän, ettei voi, mutta miten vieressä, samassa rakennuksessa olevassa infopisteessä tätä ei tiedetty?

Näin siis ”menetin” aikaa, mutta tulipahan toisaalta tehtyä pikku lenkki. Kotona googletin, mitä tehdä tällaisen ongelman sattuessa ja jos seuraavan kerran käy näin, niin tiedän mitä voisin yrittää tehdä.

Minähän inhoan ajan menettämistä. Jos joudun menemään johonkin paikkaan turhaan. Jos selailen nettiä ilman rumboa. Ei, ei, ei. Yritän päästä kaikista aikaavievistä jutuista ja keskittyä niihin asioihin, jotka ovat minun elämässä prioriteetteja. 

Arkirutiini

Kaikista hankalinta onkin oman arkirutiinin löytäminen, joka vaatii itsekuria. Tavallaan olen nyt ensimmäistä kertaa oikeasti yksin tilanteessa, jossa minun pitää selvitä yksin. Ei ole vaihtoehtoja. Ei ole perhettä ja perheen tukea, ei ole miljoonia pankkitilillä, eikä minulla ole edes ns. tavallista työtä. Ainoa tulonlähteeni on tekemäni lehtijutut ja sarjakuvat, jos saan niitä myydyksi. JOS…

Olen siis ihan syystäkin hieman hämilläni ja peloissani. Olen hyvä myyjä silloin, kun työskentelen toiselle tai olen liikkeessä myymässä, mutta omaa taidetta ja artikkeleita on vaikea myydä, vaikka tiedän olevani hyvä. Sitten iskee se tunne, olenko kuitenkaan riittävän hyvä? Monesti on sellainen tunne, että olen keskinkertaisen hyvä monessakin asiassa, mutta en kuitenkaan paras yhdessäkään.

Etsin täältä myös koko ajan osa-aikatyötä, jonka voi yhdistää kirjoittamiseen. Aloitin kuntosalin, jossa olen käynyt nyt päivittäin. Siellä on sauna, joten toivon pääseväni saunaan!

Minulla on siis asiat todella hyvin! En voi valittaa ja olen kiitollinen, että ainakin nyt voin keskittyä omien tekstien tekemiseen, opiskeluun (teen paria verkkokurssia) ja liikkumiseen. Minulla on katto pään päällä ja ruokaa. Ja onhan minulla ystäviä, vaikka ovatkin toisella puolella saarta.

Minulla on tunne, että kyllä asiat järjestyvät (tätä tunnetta minulla ei ollut Zaragozassa) ja varmasti ajan kanssa löydän ystäviä myös Santa Cruzista. Suomeen voi palata aina. Ainakin jouluna olen Suomeen menossa ja kesällä myös. 

Nyt olen vain sellaisessa vaiheessa elämää, että pakko piirtää ne sadat ideat paperille, pakko kirjoittaa artikkelit ja tekstit. Mielestäni se on tavoittelemisen arvoinen asia ja vaikka nyt on tiukkaa rahallisesti, niin kyllä tämä kaikki on sen arvoista. 

Teneriffalle tulin hakemaan muutosta, inspiraation lähdettä ja kylmää pakoon. Kun on monta vuotta asunut Espanjassa ja kesät Suomessa, niin väkisinkin syksyllä tulee se tunne, että pakko lähteä. Ja niin minä lähdin. 

Oletko sinä ollut joskus vastaavanlaisessa tilanteessa? Olisi kiva kuulla kokemukseksi!  

MITEN LÖYTÄÄ HUONE TENERIFFALTA?

Aikaisemmin kerroin vähän, millainen hulabaloo minulla oli metsästäessä huonetta Santa Cruzista.

Maalaiselämä Teneriffalla on ollut ihanaa koirien kanssa, mutta minä kaipaan kaupunkiin ja haluan jo ”asettua” johonkin suuntaan. Tarvitsin siis huoneen Santa Cruzista.

Santa Cruz on minulle täydellinen paikka monestakin syystä. Tiesittekö, että se yksi maailman rumimmista pääkaupungeista? Silti haluan juuri sinne.

Mielestäni se ei ole ruma. Jos nyt kuitenkin aivan rehellisiä ollaan, niin en todellakaan tykännyt siitä ensimmäisellä käynnillä. Mutta sen ensimmäisen käynnin jälkeen olen käynyt muutaman kerran ja olen totaalisen ihastunut paikkaan.

Santa Cruzissa on kaipaamaani kaupunkitunnelmaa ja helmipaikkoja, kuten Plaza del Príncipe tai Café Atlántico. Siellä on vielä espanjalaista ilmapiiriä, eikä se ole sellainen turistirysä kuin joku Puerto de la Cruz tai Los Cristianos.

Otin yhteyttä kaikkiin kavereihini ja tuttaviin, jotka asuvat tai ovat joskus asuneet Teneriffalla kysellen tietäisivätkö he ketään Santa Cruzissa, joka vuokraa huonetta. Tämä ei ole tuottanut tulosta.

Katsoin ilmoituksia mm. seuraavilta sivustoilta:

-Milanuncios

-Idealista

-Fotocasa

-Pisocompartido

Liityin eri Facebook-ryhmiin ja huhuilin siellä huonetta.

Tuntuu, että ylipäänsä tein kaikkeni huoneen löytämiseen ja alkoi todellakin jo tuntua, ettei sitä vain löydy.

Muistatte varmaan kuinka viime talvena Teneriffalle tullessa kaikki asiat järjestyivät niin hyvin, vain yhdessä päivässä! Siksi luotin, että nytkin asiat järjestyvät. Mietin vain, että miten. Jostain syystä minulla on sellainen tunne, että ehkä (paino sanalla ehkä) tämä saari voisi olla minun loppuiän paikka: satama, jonne rantautua. 

Voisin hyvin kuvitella tulevaisuuden kotini sijaitsevan tällä onnellisten saarella. Olen jo tavallaan rakentanut elämääni tänne. Olen saanut ystäviä. Ystäviä, joita voin halata tähtitaivaan alla ja katsoa yhdessä tähtiä. Ystäviä, joille voin kertoa huoliani. Ystäviä, jotka auttavat ehdoitta. Ystäviä, jotka luottavat oman autonsa minulle ja kannustavat autoiluun, vaikka minulla on ajopelko ja vielä uskaltavat istua kyydissä.

Ehdin jo pohtia onko näillä "vastoinkäymisillä" jokin syvällisempi tarkoitus? Aloin olla oikeasti epätoivoinen. Toki olin etsinyt vasta puolitoista viikkoa aktiivisesti, mutta tiesin, etten täällä kylässäkään voisi ikuisesti olla ja entä minne minä sitten menisin..? 

Oli otettava asenne: päivä kerrallaan.

Treffasin jopa yhden espanjalaisen miehen kanssa, joka oli myös tullut nyt saarelle ja tsempattiin toisiamme tämän huoneenmetsästyksen tiimoilta. Se oli aika huvittavaa, kun en häntä tuntenut, vaan Facebookin kautta aloimme jutella. En yhtään myöskään tiennyt minkänäköinen hän on. Profiilikuva oli todella mielenkiintoinen, hän istui siinä kallionkielekkeellä selkä kameraan päin. Hänestä sain yhden uuden kaverin. Ilmeisesti hänkin aikoo suunnata saaren pohjoisosaan samoista syistä kuin minä. 

Pohjoisessa, Santa Cruzissa, hinnat ovat kohtuulliset, elämä edukasta, rauhallisempaa ja espanjalaisempaa menoa, viileämpi ilmasto ja ennen kaikkea se on kaupunki. Kaupungissa on aina paljon enemmän aktiviteettia.

Etelä-Teneriffa taasen tuntuu sellaisesta turistipaikalta, jossa on aina menossa fiesta. Etelä on karumpaa ja siellä on melkein aina hyvä sää –mikä kontrasti. Itse en ole mikään rannalla lököttelijä, joten en tosiaan jää kaipaamaan etelän menoa. Minun sydän sanoo: suuntaa pohjoiseen ja niinhän minä teen. Päätin myös, että minun Teneriffalla oleilu jää siitä huoneesta kiinni. Jos huone löytyy, jään Teneriffalle. Jos ei, menen Suomeen lopullisesti. 

Epätoivon partaalla

Epätoivoissani soitin tietenkin ystävälleni, joka vasta pari vuotta sitten elämässään oli tehnyt yhtä suuren hypyn tuntemattomaan eli muutti Zaragozasta kokonaan uuteen paikkaan ja aloitti elämän nollasta. Hän neuvoi menemään heti seuraavana aamuna Santa Cruziin ja kiertelemään kaupungilla. Hän neuvoi istahtamaan kahvilaan, nauttimaan kahvista ja kehotti juttelemaan tarjoilijan kanssa, koska ”tarjoilijat aina kuulevat kaikenlaista”.

Näin tein. Heti seuraavana päivän menin kaupunkiin ja siihen minun lempikahvilaani. Tilasin ”café con leche” tiskiltä. Siinä vain sattui olemaan vanhempi nainen ja ajattelin, että en minä häneltä ainakaan voi kysyä. Niinpä selailin kännykällä ilmoituksia. Sivusilmällä huomasin, että kahvilan omistaja oli paikalla.

Espanjassa sen huomaa hyvin helposti. Ajattelin, etten nyt ainakaan voi keneltäkään tarjoilijalta mennä kysymään, kun omistajakin on paikalla. Niinpä join kahvini ja päätin piipahtaa vielä vessassa. Juuri silloin kohdalleni osui yksi niistä nuorista tarjoilijoista, jolloin minulta tuli jotenkin luonnostaan huoneasia esille. Mutta en ollut tajunnut, että se omistaja olikin minun takana! Sen seurauksena juttelimme ja jätin hänelle numeroni, jos hänellä sattuisi olemaan joku kontakti. Espanjassa moni asia menee juurikin kontaktien kautta.

Seuraava hauska sattuma sattui Zarassa, jossa olin sovittamassa paitaa. Siihen tuli kaunis ja sympaattisen oloinen espanjatar ja aloin juttusille kysymällä onko hän täältä kotoisin ja tietenkin myös tiedustelin tietääkö hän ketään, jolla olisi huone vuokrattavana. Lopulta vaihdoimme numerot. Luulen, että hänen kanssaan voisin mennä hyvinkin joskus iltaa istumaan. 

Myös puhelinlangat lauloivat. Olin sopinut torstaille, että menen katsomaan yhtä huonetta. Olin nähnyt vain yhden kuvan ja se ei suuremmin innostanut ja olin melkein perumassa koko näyttöä. Huone ei innostanut siksi, koska se oli kuvassa vielä keskeneräinen, eikä siellä ollut kirjoituspöytää.

Olin kuitenkin jo niin epätoivoinen huoneen suhteen, että halusin kääntää kaikki kivet ja kannot sen löytääkseni sen oikean. Matkasin bussilla taas Santa Cruziin ja menin asuntoa katsomaan. En tahtonut löytää sitä ensin, koska se oli hieman ihmeellisessä paikassa.

Minua vastassa oli todella pirteä, positiivisen oloinen nainen ja itse asunto todella yllätti minut. Se oli valoisa ja sopivan kokoinen, ei liian pieni eikä liian iso. Se oli sanalla sanoen täydellinen. Ja kyllä, minä varasin sen samointein itselleni!

Nyt minulla on vuokrattuna huone Santa Cruzista ja muutan sinne sunnuntaina! Meillä synkkasi naisen kanssa todella hyvin ja ylipäänsä meillä oli samanlaiset ajatukset vuokrauksesta, asumisesta ja siivouksesta. Yhteisiä kiinnostuksen kohteita löytyi kuten matkustaminen. Ja hän tosiaan tekee minulle sopimuksen.

Olen niin onnellinen! Onnellinen siitä, että asiat järjestyivät lopulta parhain päin. Tämä huone on Santa Cruzin keskustan ja El Corte Inglésin välimaastossa. Eli aivan mielettömän hyvä sijainti. Hinta on kohtuullinen. Kaikki vain loksahti paikoillaan.

Nyt sitten vain odotan sunnuntaina ja toivotaan, että lähestyvä hurrikaani kiertää Teneriffan kaukaa. Minä haluan sunnuntaina mennä Santa Cruziin!

YKSINMATKUSTAMINEN

Olin lähes koko viime kuun matkoilla, ensin Suomessa ja sitten Espanjassa. Vaikka olinkin reissussa yksin, niin pääsääntöisesti olin ystävieni luona. En siis ollut aivan yksin. Käytännössä olin yksin matkustaessa kaupungista toiseen, Madridissa ja San Sebastiánissa, joista olin vuokrannut huoneet Airbnb:n kautta.

Yksinmatkustaminen ei minusta ole mitenkään ihmeellistä. Emmehän me arjessakaan ole toisessa ihmisessä kiinni 24 h. Lisäksi nämä minun matkakohteeni olivat minulle turvallisia, kotoisia vaihtoehtoja, sillä olen asunut molemmissa maissa ja tunnen kulttuurin.

Tämä yksinmatkustaminen tuli esille ollessani juurikin Madridissa. Minulla oli tosi kiva host. Menin hänen ja tämän kahden ystävän kanssa konserttiin, jossa puhuimme aiheesta. Kovasti ihmettelivät, miten näin naisena uskallan olla yksin reissussa.

Vastasin, etten ollut ajatellut asiaa. Jos olisin matkustanut vaikka jonnekin Afrikan maahan, Etelä-Amerikkaan tai minne tahansa Euroopan ulkopuolelle, niin olisin aivan taatusti miettinyt asiaa kaksi kertaa. Nyt pieneen mieleeni ei tullut, että tässä olisi jotain kummallista. Olla yksin reissussa?

Yksinmatkustamisessa on paljon hyviä puolia, joista haluan kirjoittaa. Sen verran tässä tuli kokemusta, että tiedän, millaista se on. Enkä tosiaan ole ensimmäistä kertaa pappia kyydissä. Olin joskus kauan sitten Lontoossa yksin matkalla. Lisäksi olen asunut Madridissa ja Pariisissa, joten liikkuminen suurkaupungeissa tuli tutuksi. 

Yksin matkustaessa olet vastuussa omasta matkastasi. Ei tarvitse ottaa toista ja hänen mielipiteitään huomioon, vaan päätät itse kaikesta. Menet omaan tahtiin. Toki tällä matkalla jouduin sumplimaan, milloin olen kenenkin ystävän luona, mutta muuten matkajärjestelyt sujuivat hyvin ja kivuttomasti.

Yksin matkustaessa näet ja koet enemmän. Kyllä tai ei.Toisaalta keskityt paremmin huomioimaan ympäristöäsi, kun olet yksin. Jos toisaalta olisit jonkun kanssa, hän saattaa huomata tai keksiä jotain, mikä ei sinulle olisi tullut mieleen. Yksin on helpompi aloittaa keskustelu tuntemattoman kanssa jossain kahvilassa, mutta toisaalta ei ole pakko turista, jos ei halua. Muihin ihmisiin tutustuminen on asteen verran helpompaa yksin, sillä se tapahtuu ikään kuin luonnostaa. Esimerkiksi jos majoitut jossain majapaikassa, jossa on muita matkaajia. Luultavammin myös keskustelet heidän kanssaan, ellei välillä ole kielimuuria.

Matkalla yksin saat aikaa itsellesi. Opit tuntemaan itseäsi ja huomaat selviytyväsi, mikä taas kohottaa itsetuntoa ja virkistää mielialaa. Tiedät, mistä pidät, joten osaat valita sinulle sopivimmat kohteet. Voit kierrellä niin paljon tai vähän kuin haluat, eikä tarvitse potea huonoa omaatuntoa, jos toinen haluaisikin olla pidempään tai lyhempään.

Sinä olet oman matkasi parasta seuraa
Kuvittele tilanne, jossa voisit hankkia äkkilähdön aurinkoon ja kaiken lisäksi sinulla on kivasti vapaata. Kuvittele tilanne, että todella haluat reissuun. Kuvittele, ettei kukaan kuitenkaan ole lähdössä. ”Se on liian kallis”. ”Ei ole aikaa”. ”Minun pitää tehdä sitä tai tätä.” Tai vielä pahempi tilanne: kuvittele, että olisit varannut reissun ystäväsi kanssa, mutta jostain syystä hän joutuukin perumaan lähtönsä. Jäisikö sinun matkasi siis tekemättä?

Toivottavasti ei!

Yksin matkustaminen on aivan ok.

Ja nyt kerron teille salaisuuden… Yksin matkustamisessa kaikkein tärkeintä on oma asenne. Allekirjoitan tämän nimeen. Kuten ylipäänsäkin elämässä; oma asenne ratkaisee. Jos lähtee reissuun avoimin mielin ja antaa chancelle mahdollisuuden, niin taivas on rajana! Kohdalle voi osua yllättäviä, positiivisia kohtaamia.

Esimerkiksi minun matkalla sellaisia erikoisia kohtaamisia tai sattumia tuli vastaan. Tuntui, että tämä matka kannatti tehdä jo pelkästään niiden takia.

Uhka vai mahdollisuus?
Toki koskaan ei voi tietää mitä tapahtuu. Menneisyys on oppimista, nykyisyys lahja ja huominen syy jaksaa eteenpäin. Terve maalaisjärki matkalla kuin matkalla on hyvä olla mukana.

Ihminen luonnostaan vastustaa muutosta, koska se merkitsee vaaraa. Jos et kuitenkaan lähde matkalle, voit olla varma yhdestä asiasta. Olet lähtöpisteessä.

Omalla matkallani näin unta, että minulta varastettiin passi, kukkaro ja rahat repusta. Olin paniikissa. Heräsin ja olin niin helpottunut, kun se olikin vain unta. Silti jäin miettimään, mitä jos se olisi tapahtunut kohdalleni oikeasti? Tulin silti siihen tulokseen, että vaikka matkalla on omat riskinsä, niin kannatti lähteä. Myös kotipuolessa voi sattua ikäviä asioita.

Elämää ei voi elää neljän seinän sisällä.  Meillä on vain yksi elämä. Tee siitä omannäköisesi. 

Oletko matkustanut yksin? Millaisia ajatuksia yksinmatkustaminen herättää?

ASUNTOSTRESSIÄ

Tulin Teneriffalle takaisin tavoitteena keskittyä omiin projekteihini kuten kirjoittamiseen ja sarjakuviin. Halusin myös etsiä osa-aikatyötä. 

Olen tällä hetkellä maaseudulla ystäväni luona. Pieni, ihana kanarialainen kylä, jossa on hervottoman kokoiset mäet ja bussi kulkee kerran tunnissa. Joka aamu herään kukon lauluun ja aloitan päiväni lenkkeilyllä koirien kanssa. Joka päivä on ollut auringonpaistetta ja lämmintä. 

Maisemat ovat sanalla sanoen upeita, maalaistalo kertakaikkisen viehättävä ja seura hyvää. Tämä on hyvin tyypillinen espanjalainen kylä, joka on pieni ja jossa on kapeita katuja ja talot vierivieressä mäkisessä maastossa tehden siitä labyrinttimaisen. Kylän keskus itsessään on helppo ja kompakti, oikeastaan täällä on vain kaksi pääkatua ja muutama liikenneympyrä. Liikkeitä on sitten yllättävän paljon.

Tämä on iso, kaksikerroksinen talo, jossa on kaksi huonetta kussakin kerroksessa, kaksi kylpyhuonetta, olohuone, keittiö ja iso terassi. 

Onhan tämä unelmapaikka. Jokin kuitenkin tökkii. Varmasti johtuu siitä, että oma elämäntilanteeni ei sovi maalaismaisemiin ja kaupungissa olo olisi kotoisampi. Lisäksi tuntuu, että niin kauan kuin olen täällä, en pääse vauhtiin omissa jutuissani. Oikeastaan olen edistynyt ainoastaan verkko-opinnoissani, mutta muuten kaikki muu tuntuu junnaavan paikoillaan.

Kämppäkaverini löysi lopulta huoneen ja nyt olen täällä kaksistaan lomalta palanneen ystäväni ja parin koiran kanssa. Kämppäkaverini oli jo luovuttamassa ja uhkasi ostaa paluulipun takaisin Valenciaan, mutta juuri viime hetkellä hänellä kävi tuuri ja hän löysi hän huoneen juuri sieltä, mistä halusikin.

Vielä, kun minä löytäisin huoneen! Huoneen etsintä stressaa ja käy melkein työstä.  Usko on kuitenkin kova, sillä tämä saari tuntuu niin maagiselta ja että täällä on jotain ihmeellistä, hyvää energiaa. Ja mikä tärkeintä, itselläni on tunne, että minä kuulun tänne.

Voisinpa olla ilman huolen häivää, mutta ei stressitunteelle mitään voi. Kämppää minulla ei ole mahdollista vuokrata, kun ei tosiaan ole säännöllisiä palkkatuloja tai takaajaa. Tällä vauhdilla tunnen kohta kaikki Etelä-Teneriffan pikkukylät, hehehe.

Kaipaan kaupunkiin aktiivisemman elämän, palvelujen ja hyvien kulkuyhteyksien äärelle. Mielessäni on Santa Cruz, Teneriffan pääkaupunki. Etelä-Teneriffa ei ole minulle. Kaipaan vähän viileämpää ympäristöä. Lisäksi etelässä on jo muutenkin vaikea asuntotilanne ja hinnat räjähtäneet käsiin. 

Santa Cruz.

Etsinnässä huone
Kun tiesin, että haluan Santa Cruziin, aloin kysellä ystäviltäni ja tuttavilta. Liityin erilaisiin Facebook –ryhmiin ja aloin selata eri nettisivuja läpi kuten esimerkiksi Milanuncios.

Juuri Milanunciosta löytyi pari huonetta, joita kävin ihan katsomassa. Ensimmäinen huone sijaitsi pienessä asunossa, El Corte Inglésin ja keskustan välimaastossa perheessä, jossa on äiti, poika ja kissa. Huone oli kiva, ei kovin iso, mutta aivan riittävä. 

Siinä oli ikkuna, iso kaappi, telkkari, sänky, kirjoituspöytä ja tuuletin. Asunnosta löytyi myös parveke. Asuinalue vaikutti kivalta ja kauniilta ja sijaintihan on melko hyvä, lähellä linja-autoasemaa ja keskustaa. Kaiken kaikkiaan tuli hyvä fiilis tästä asunnosta. Vaikka en tavannut äitiä, niin poika vaikutti todella rauhalliselta ja fiksulta. En kysynyt hänen ikäänsä, mutta arvioisin hänen olevan noin 25-vuotias.

Seuraava huone oli paljon lähempänä keskustaa, vain kahdeksan minuutin kävelymatkan päässä Plaza del Príncipe–aukiosta, eli kaupungin ydinkeskustasta ja sijaitsi melko ison kadun varrella. Löysin sisäänkäynnin melko helposti, mutta kun siinä ei ollut numeroa, niin laitoin viestin kysyäkseni onko oikea paikka. Lopulta jouduin soittamaan, kun huomasin, ettei nainen ollut lukenut minun whatsappia. Tapaamisenhan olin sopinut whatsappin kautta. Kun soitin, yllätyin naisen äänestä. Se tuntui paljon vanhemmalta kuin olin kuvitellut. 

Minua olikin vastassa keski-ikäinen nainen ja ensivaikutelmani hänestä ei rehellisesti sanottuna ollut positiivinen, sillä hän ei hymyillyt ja vaikutti muutenkin sellaiselta vakavalta. Hän selitti, että hänellä on flunssa, niin hän ei halua tervehtiä lähemmin. Tapasin kaksi hänen tytärtään, jotka olivat hieman minua nuorempia ja hekin siis asuivat asunnossa.

Asunto oli itsessään kiva ja melko tilava. Huone oli myös tilava ja siellä oli sänky, iso kirjoituspöytä, telkkari, ikkuna, vaatekaappi. Olohuoneen sohvalla makasi kissa. Nainen tietenkin kyseli, mitä teen työkseni ja kerroin olevani freelance ja sain sellaisen katseen, että lisäsin nopeasti, että minulla on rahaa ja voin maksaa kaksi kuukautta kerralla. Nainen sanoi vuokran olevan 300 €, vaikka ilmoitukseen hän oli laittanut 290 €.

Tykkäsin kyllä asunnosta, mutta kuten ensimmäisen huoneen kohdalla, halusin vähän miettiä asiaa. Niinpä sanoin naiselle, että hän voi miettiä asiaa rauhassa. Yllätyin, kun nainen sanoikin haluavansa minut! Jotenkin hämmästyin siitä niin paljon, että lupauduin vuokraamaan huoneen. Olin ajatellut, että meidän kemiat eivät kohdanneet ja siksi todella yllätyin.

Yllätyin vielä toistamiseen, kun nainen sanoi, että minun pitäisi ostaa tyynyt, lakanat ja pyyhkeet. Olin, että okei, eipä tuo nyt niin iso juttu ole. Olin siinä vaiheessa jotenkin helpottunut, että olin löytänyt huoneen ja vielä niin hyvältä paikalta.

Kun olin matkalla Santa Cruzista Los Cristianosiin, juttelin asiasta ystäväni kanssa puhelimessa ja ihmettelin, miten minä nyt näin nopeasti sain järjestettyä huoneen ja toisaalta, miten tilanne oli ollut outo.

Sitten mieleeni juolahti, että en ollut tajunnut kysyä sellaista perusasiaa kuin onko siellä wifi-yhteyttä. Kun kerta näitä ”pikkuyllätyksiä” oli tullut jo vastaan. Nainen vastasi ”Tietysti”.

Palasin asiaan myöhemmin ja ilmoitin, milloin voisin muuttaa ja että voisimmeko tehdä sopimuksen. Hän vastasi todella töykeästi ”En tee sopimusta”. Siinä vaiheessa päätin, että tämä oli tässä ja sanoin, että ilman sopimusta en tule ja hyvää päivän jatkoa.

Kyllä helpotti! Sain vahvistuksen tunteelleni, että se nainen olisi tuonut elämääni ongelmia ja negatiivista energiaa, eli jotain sellaista, mitä minä en tarvitse. Minä haluan olla positiivisten ihmisten kanssa. 

Etsintä jatkuu
Jatkan edelleen huoneen etsimistä, mutta mielessäni on vielä se ensimmäinen näkemäni huone. Olin ehtinyt jo ilmoittaa pojalle, että olin löytänyt toisen huoneen lähempänä keskustaa. Hän harmitteli kovasti, sillä olisi halunnut vuokrata huoneen minulle ja jos joskus tulevaisuudessa tarvitsen huonetta, niin voin ottaa häneen yhteyttä.

Tietenkin minua mietityttää, kun hän on miespuolinen henkilö, että onko se kiva asua ja siinä on äitikin vielä samassa. Toisaalta miesten kanssa voi olla jopa helpompi, vaikka he voivat olla sotkuisempia. Naisten kanssa voi tulla negatiivista energiaa ja kinaa helpommin jonninjoutavista asioista. Minähän olen itse todella rento tyyppi ja tottunut asumaan vaikka minkäikäisten ihmisten kanssa ja onhan minulla ystävissänikin monenikäistä tyyppiä.
Jos voisin valita, niin ehkä ideaalein minulle olisi asua samanikäisten naisten kanssa. Toisaalta kaikkea ei voi saada. 

Minulle ihan ehdoton olisi tuo hyvä sijainti ja mukava ilmapiiri ja tietenkin kiva huone.

Jos huoneasia ei ala ratketa pian, niin ottanen yhteyttä siihen poikaan. Ja jos niin käy, niin pitää toivoa, että huone olisi silloin vielä vapaa.

Olen vielä toiveikas sen suhteen, että löytäisin sen ”unelmien huoneen unelmien asunnosta”.

Santa Cruz.

TULIN TENERIFFALLE JA NÄINHÄN SIINÄ KÄVI…

Olen ollut Teneriffalla nyt 12 päivää ja tuntuu, että meno on ollut kuin vuoristoradassa. 

Juuri, kun kone laskeutui Teneriffalle, sain viestin vuokranantajaltani. Kyllä, juuri siltä samaiselta amerikkalaiselta, josta olin kertonut aiemmissa postauksissa. Kun viesti alkoi näillä sanoilla: ”Tengo malas noticias…”, voitte varmaan arvata, miltä minusta tuntui. 

Yhtäkkiä olin taas lähtöruudussa ja mikä pahinta, ilman huonetta. Onneksi olin ollut kaukaa viisas ja järjestänyt asiani niin, että ainakin pariksi kuukautta minulla olisi katto pään päällä. 

Lentoasemalta minut haki eräs suomalainen, jonka luokse pääsin ihastuttavaan maalaiskylään Etelä-Teneriffalle. Hän itse lähti matkoille ja minä jäin hoitamaan koiria. 

En kuitenkaan ollut aivan yksin koirien kanssa, vaan siellä majoittui eräs toinen nainen. Mustaihoinen, pitkä, hoikka, kaunis, aivan kuin malli. Ja tietenkin kovin mukava. Oli jotenkin jännittävä kuulla hänen tarinansa. Kuinka hän oli tullut Hollannista Espanjaan, Valenciaan. Valenciassa hän ei nähnyt työtilannetta enää hyvänä, joten hän tuli nyt Teneriffalle kokeillakseen onneaan. Kuulosti jotenkin niin kovin tutulta tarinalta…

Ensimmäisinä päivinä jatkoin verkkokursseja, jotka halusin saada tehtyä. Nautin auringosta ja olin relax yhdistäen opiskelun ja rentoilun. Opiskelu voi olla yllättävän hauskaa oikeassa ympäristössä!

Paitsi sitten huomasin, että olen sellaisessa paikassa, jossa auto olisi ehdoton. Ette voi uskoa, kun sanon… Mutta nämä mäet, ne ovat jotain ihan toisesta maailmasta! Minä, joka rakastan kävelyä, jouduin toteamaan, että ne ovat liian kova pala jopa minulle. Bussi kulkee vain kerran tunnissa vieden Los Cristianosiin. Eli nyt ollaan todellakin niin maalla kuin vain voi olla.

Liikkumiseni onkin rajoittunut koirien ulkoiluttamiseen ja kauppareissuihin. Sellaiset tärkeät palvelut kuten locutorio, jossa voisin tulostaa, skannata ja ladata espanjalaisen prepaid-liittymäni on 2,5 km päässä. Kiitos mäkien se tuntuu aivan 5 km. Suuntaansa.

Olen ollut aivan ystävieni varassa. Yhtenä päivänä ystäväni vei meidät rannalle. Toisena menimme ystäväni puolison synttärikemuihin. Silloin muuten jouduin ajamaan myös autoa kieputellen mutkaisia teitä, kun jouduin yllättäen kuskiksi! Voitin ajopelkoni, vaikka edelleen minua jännittää autolla ajelu Teneriffalla. 

Summasummarum.

Huomasin, että olen alkanut kaivata kaupunkiin! Lähelle palveluja, lähelle toimivia kulkuyhteyksiä… Ja kyllä, jos joskus haluaisin mennä ulos, niin sitä toivoisi, että olisi siihen edes mahdollisuus.

Asiaa ei tietenkään auttanut tämä minun kämppäkaverini, joka alkoi olla todella ”desesperada” muuttamisen ja työkuvioiden suhteen. Hän oli tullut minua aikaisemmin tänne ja alkoi melkein hyppiä seinille, kun ei ollut vielä työntouhussa ja hän toivoi jo asuvansa nimenomaan Las Galletas –paikassa.

Monet illat keskustelimme tilanteestamme ja miten meillä molemmilla on oma ”taistelunsa”. Ja miten monet kerrat aloinkaan kyseenalaistaa tätä omaa hullua seikkailuani. Päivä päivemmältä Santa Cruz, Teneriffan pääkaupunki, alkoi houkuttaa. Enkä voinut välttää ajatusta… Jos kaikki olisi mennyt kuin Strömsössä, niin olisin jo asumassa Santa Cruzissa!

Olen päättänyt, että tapahtui, mitä tapahtui, niin Teneriffalla aion olla jouluun asti. Suomeen palaan joulukuussa ja riippuen tilanteesta, palaan tai en.

Aloin etsiä aktiivisesti huonetta. Kämppää minulla ei ole mahdollista saada, koska siihen tarvitaan säännöllinen palkka tai espanjalainen takaaja, eikä minulla ole kumpaakaan.

Tämä etsiminen käy ihan työstä ja seuraavassa postauksessa kerron enemmän huoneen metsästyksestä. Ei ole helppoa.