LONTOON MATKA JA HÄÄT

Toissa viikolla me teimme sen ja matkustimme Lontooseen. Matkalle oli kovat odotukset, sillä tarkoituksena oli osallistua miehen tädin häihin sekä siinä sivussa tutustua myös itse kaupunkiin. 

Zaragozasta oli suora lento Lontoon Stanstedin kentälle. Menimme yhdessä miehen ja tämän äidin kanssa, joka ei ole koskaan eläissään ollut lentokoneessa saati Espanjan rajojen ulkopuolella. Tämän lisäksi vielä se, ettei hän osaa englantia yhtään. 

Muut espanjalaiset puolestaan olivat lopulta organisoineet matkansa kuka mitenkin omien aikataulujensa puitteissa. Olisi ollut mahdotonta päästä yhteisymmärrykseen matkajärjestelyistä, joten näin oli parempi. Lisäksi muiden espanjalaisten tulo Lontooseen, Englantiin, oli salattu morsiamelta, sillä hänet haluttiin yllättää. Alun perinhän se oli ollut morsian, joka olisi halunnut yllättää muut, kutsumalla nämä Lontooseen omiin 50v. syntymäpäiväjuhliin. Kävi vain niin, että hän ei malttanut olla kertomatta tulevista häistä omille sukulaisilleen. Kertominen kannatti, sillä siten useampi espanjalainen innostui buukkamaan oman matkansa Lontooseen. 

Me lensimme torstaina. Itse lento oli varsin jännittävä, sillä meitä jännitti miehen äidin puolesta. Ensimmäinen lento oli hänelle aikamoinen kokemus turvatarkastuksineen. Zaragozan lentokenttää voisi verrata Joensuun kenttään. Hiljainen ja rauhallinen, jossa lentoliikennettä on vähän. Espanjalaiset turvatarkastajat bongasivat minut ulkomaalaisen ja intoutuivat juttelemaan englanniksi. Olisivat halunneet minun osallistuvan johonkin mielipidekyselyyn. 

Stanstedin kentällä puolestaan piti taas mennä tarkastukseen. Oli kaksi jonoa, toisessa passin ja toisessa henkilöllisyyskortin kanssa matkaavat. Siinä jouduimme erillemme, sillä minulla oli tietenkin passi. Sillä pääsin sujahtamaan paljon nopeammin tarkastuksen läpi, mutta jouduin odottelemaan hyvän aikaa miestä ja tämän äitiä. 

Täti oli onneksi tullut meitä vastaan, joten ei tarvinnut ollenkaan miettiä rahaa saati miten selviytyä Lontooseen, sillä hän oli hankkinut meille liput ja toimi oppaana. Menimme ensin junalla Liverpool Street –asemalle ja sieltä edelleen metrolla ja lopulta bussilla hänen kaupunginosaansa. 

Vaikka minulle Lontoon reissu ei ollut ensimmäinen, niin kyllä se vaan jaksaa yllättää suuruudellaan ja ihmispaljoudellaan kerta toisensa jälkeen. Kuvitelkaa miehen äidin hämmästystä ja varsinkin ilmettä.

Matkatavarat jätimme hotellille. Täti oli tehnyt varaukset, joka oli aikamoinen soppa sekin. Sisäänkirjautuessa paljastui, että meille onkin kolme huonetta varattuna kahden sijasta. Emme sanoneet mitään, ettei yllätys muiden sukulaisten häihin tulosta menisi pilalle. Epäilimme kuitenkin hotellivirkailijalla menneen varaukset sekaisin. 

Vaikka olimme väsyneitä näinkin lyhyen matkan jäljiltä, niin menimme illastamaan kiinalaiseen ravintolaan koko konkkaronkka morsiusparia myöten. He ovat kyseisen ravintolan vakkariasiakkaita ja intoutuivat kutsumaan tutun tarjoilijan lauantain juhlaan. 

Tein tädin kanssa vaihtokaupat, jolloin eurot vaihtuivat punniksi. 

Lontoossa turistina

Perjantaina menimme tietenkin heti ensi töiksemme Lontoon keskustaan, jossa aloitimme tutustumisen Tower Bridge –sillan luota.

Sitten hurautimme metrolla British Museumiin, jossa saimme mm. koskettaa museon vanhinta esinettä. 

Evästauko ja siitä matka jatkui Big Beniä ihastelemaan. Liikuimme metrolla. Lupaavasti alkanut päivä sään puolesta muuttui sateeksi. Ostimme myös sateenvarjot. 

Äidin jätimme tädin hoiviin ja me menimme London Dungeoniin, jossa kerrottiin Lontoon historiasta kauhuteemalla. Se oli kyllä jokaisen punnan arvoinen ja ehdottomasti käymisen arvoinen. Se ei niinkään ollut pelottava, vaan hauska. Tosin oli siinä joitakin pelottavampia kohtia. 

Sen jälkeen kierrettiin vielä porukalla Lontoota ja näimme niin Bughimhamin palatsin kuin Soho-alueen ja päivän kruunasi visiitti Chinatownissa, jossa illastimme taas kerran, yllätys, yllätys, kiinalaisessa.

Tosin paljon piti päivän aikana vahdata anoppia, ettei huku miljoonakaupungin sykkeeseen ja vieläpä kielitaidottomana. Tämä kun pysähtyi vähän väliä ihastelemaan milloin mitäkin, eikä edes muistanut huikata. Oli kuin olisi ollut Liisa Ihmemaassa, niin ihmeellistä hänelle kaikki oli Lontoossa ja jokainen näyteikkuna tai erikoisempi paikka veti häntä puoleensa magneetin lailla.

Häät                                        

Heräsin hyvissä ajoin, sillä halusin valmistautua huolellisesti hääpäivään. 

Hotellin aamupalalla törmäsimme espanjalaisiin sukulaisiin, eli serkkuun ja tämän vanhempiin.

Hääasuksi laitoin suomalaisen design mekon. Koska Lontoossa oli vilpoista, niin oli pakko laittaa päälle vähän muutakin. Koruksi valikoitui Kalevalan koru. Sydän sopi mielestäni kivasti teemaan. 

Minun piti auttaa morsianta häämeikin teossa. Kun morsian lopulta pääsi hotellille kampaamosta, jossa hänelle oli tehty hieno kampaus, niin aikaa ei enää ollut kovinkaan paljoa. Piti toimia nopeasti. Onneksi morsian oli itse jo tehnyt rajaukset silmiin. Meikistä tuli erittäin luonnollinen, mutta rajaukset toivat särmiä ja sopivat erittäin hyvin espanjattarelle. 

Enää piti vain hypätä taksiin, mutta morsian äkkäsi hotellin aulasta espanjalaiset sukulaisensa. Lopulta poskipusujen jälkeen piti tosiaankin mennä taksiin, että ehtisimme vihkitoimitukseen Suttoniin. 

Taksi kulki niin vauhdikkaasti ja oli hassua nähdä, kun liikenne oli aivan päinvastainen kuin mitä Espanjassa. Oikeastaan Briteissä kaikki muukin oli aivan päinvastoin, kuin mitä on tottunut.

Paikka, jossa siviilivihkiminen tapahtuisi, yllätti minut täysin ja halusin ehdottomasti ikuistaa sen kuviin.

Pian paikalle ilmestyi lisää espanjalaisia sukulaisia, kun morsiamen veli, tämän vaimo ja kaksi teini-ikäistä lasta tulivat paikalle. Oli hauska nähdä englantilaisia sulhasen sukulaisia, tämän veljeä, sisarta ja näiden lapsia. 

Tässä vaiheessa tunnelma oli vielä melko jännittynyt, sillä ei tunnettu puolin ja toisin ja lisäksi oli kielimuuri. Tosin minä, mies ja suureksi yllätyksesi serkku osasivat englantia. Myös nuoriso osasi jonkun verran, mutta heiltä puuttui vielä uskallus puhua. 

Tämän päivän Espanjassa kuulemma englantia ei enää opiskella vain englannin tunneilla, vaan esimerkiksi historian tunnit saatetaan vetää englanniksi. Uskomatonta, vai mitä? 

Lopulta morsiuspari tuli paikalle. Toimitus alkoi. Voitte vain arvata, miten ilahtuneita he olivat, kun näkivät, miten paljon espanjalaisia lopulta oli tullut paikalle.  

Toimitus oli pitkälle hyvin samantapainen kuin kirkollinen vihkinen. Mies joutui todistajaksi. Allekirjoitukset tehtiin sulkakynällä. 

Kuvia ja videoita otettiin ahkerasti.

Toimituksen jälkeen ulkona valokuvattiin kaikki yhdessä, kuten on tapana Espanjassa. 

Sen jälkeen siirryimme kävellen italialaiseen ravintolaan häälounaalle. Samalla törmäsimme espanjalaiseen serkkuumme ja tämän vaimoon!!! He olivat myöhästyneet vihkitoimituksesta totaalisesti. Olivat siis tulleet Espanjasta Englantiin varta vasten häitä varten perjantaina ja kun lauantaina lähtivät hotellilta, niin olivat jumittuneet Lontoon aamuruhkaan. Minkä lisäksi oli ilmeisesti ollut jonkinlainen lakko. Uskomatonta tuuria!

He eivät suinkaan olleet ainoat mattimyöhäiset. Tiesimme, että vielä puuttuu yksi espanjalainen perhe…

Ravintolassa söimme hyvin ja espanjalaiset pääsivät vauhtiin. Tarkoittaen sitä, että kovaa ääntä riitti, servettejä pyöritettiin pään ympärillä ja kiljuttiin yhteen ääneen ”Que se besen! Que se besen!”.

Tarjoilijakin innostui pyörittämään lautasliinaa ja naurettiin tämän esitykselle vedet silmissä. Englantilaiset olivat jäyhempää porukkaa –ainakin tässä vaiheessa päivää. Kuvia otettiin paljon ja sitten huomasimme sedän tehneen käsimerkin, joka Espanjassa tarkoittaa hyvää tai voittoa, mutta Englannissa se on sama kuin keskarin näyttäminen. 

Kommelluksilta ei siis voinut välttyä.

Lounaan jälkeen siirryimme sulhasen äidin asunnolle, jossa oli teetä ja kahvia. Näimme aidon englantilaisen asunnon, joka oli melko pieni ja lisänä puutarha. Porukkaa oli tupa täynnä ja tunnelma korkealla. Juomia kului ahkerasti, valokuva-albumin sivuja käänneltiin ja kakku leikattiin.

Lopulta siirryimme taksilla englantilaiseen pubiin, jossa morsiusparin ystävät odottivat. He eivät tienneet mitään häistä, vaan olivat tulleet syntymäpäiväjuhlille. Se oli heille aikamoinen uutispommi ja muistan vieläkin kuin eilisen heidän ilmeensä. Se oli näkemisen arvoinen. 

Lisäksi oli aivan mahtavaa olla Lontoon yössä jammailemassa. Iltapalaa tuli ja drinkkejä sai tilata niin paljon kuin teki mieli. Ihmettelin pubin toilettia, ne oli jotenkin tosi kivasti laitettu, mutta vallan erikoista oli, miten naisille oli hiuslakkaa, kuivashampoota ja vaikka mitä. 

Ai niin, tässä vaiheessa mukaan liittyi se puuttuva espanjalainen perhe, vanhemmat ja meidän ikäinen poika. He todellakin saatoivat tehdä myöhästymisen maailmanennätyksen saapumalla näin myöhään juhlaan, mutta kenties tämä oli kivan päivän kaikista kivoin osuus. 

Tällainen oli reissu Lontooseen. Sunnuntaina tultiin takaisin. 

Oletko sinä ollut joskus häissä ulkomailla?

TAKKIHÖPERÖ ILMOITTAUTUU

Viime aikoina blogissani olen kirjoitellut laukuista. Nyt minut on vienyt menessään takit! Eikä ihan mitkä tahansa...

Sain vihiä näistä erikoisuuksista. Takkikuumettani nosti entisestään, kun näin eräällä naisella saman merkkisen takin. Niinpä minunkin alkoi tehdä mieli jotain iloisen väristä takkia. Iloisen oloisia takkeja saisi olla katukuvassa enemmän. Liian monella on liian samanlaiset takit perusväreissä. Miksei takeissakin voisi olla kuvioita ja pirteitä värejä? Minä ensimmäisenä, koska en ole varmaan koskaan omistanut muuta kuin mustia ja harmaita takkeja. 

Näine ajatuksin matkustin maaseudulle erääseen majataloon, jossa on myytävänä astetta erikoisempia takkeja. Mukava majatalon emäntä esitteli valikoimaansa. Siinä oli tunnelmaa. Sain kokeilla noita ihania takkeja, maaseutumiljöössä, ihan rauhassa, ilman minkäänlaista tuputtamista.

Takkien taustalla on mielenkiintoinen idea. Ne ovat ekologisia. Ne tehdään siis kierrätysmateriaalista. Pöytäliinoista ja vaikka mistä, kaikki käy ja osaavissa käsissä niistä muotoutuu uusi luomus. Jokainen takki on erilainen. Uniikki. Kokoja oli erilaisia, mutta pääsääntöisesti reilumman kokoista. Näitä ei ihan mistä tahansa saakkaan, vaan nämä täytyy osata etsiä, ikään kuin löytää sen äärelle.

Olin kuin pikkulapsi karkkikaupassa. Haltioiduin väreistä ja kuvioista. Valkkasin kokeiltavaksi lukuisia, mutta talon emäntäkin toi minulle muutaman kappaleen kokeiltavaksi. Kaiken lisäksi sellaisia, joihin itse en normaalisti tarttuisi. Hän pyysi kokeilemaan. Ilmoitin itsevarmasti, että tässäkin on sellainen väri, joka ei minulle sovi. No kuinkas kävikään? Taisin tykästyä pikkutakkiin, jonka malli on hirmu kiva. Kangas on todella outo, sellainen jäykkä, mutta tässä takissa on jotain kivaa.

Juttelimme siitä, miten tärkeää on istuvuus. Jos päätyisin tähän takkiin, niin takaosaa joutuisimme hivenen tuunailemaan, jotta se istuisi täydellisesti. Muuten malli on todella upea!

Sitten löytyi takki, joka oli jetsulleen oikean kokoinen ja kuin minulle tehty, sekä malliltansa kivan erikoinen. Voi pojat, se toden totta oli iloisen ja pirteän värinen: oranssi! Enkös minä sellaista itselleni mielistellyt, heheh...

Lisäksi sininen takki ihastutti. Harmi vain, että se oli yli-iso. Kirjoitin sähköpostia itse takkien tekijälle, löytyykö samaa kangasta, jotta voisi tehdä minulle pienemmän palttoon.

Mitään en ole vielä päättänyt. Ottaako yksi, kaksi vai kaikki kolme. Hinnat on ok. Kirjoitinkin tämän jutun oikeastaan siksi, että olisi kiva kuulla, mitä mieltä olette näistä? Ja mikä takki olisi eniten miun näköinen?

AURINKOLASIT ASUSTEENA

Kesän lähestyminen ja aurinkoiset päivät ovat tuoneet mieleen yhden asian: aurinkolasit. Niitä on tullut käytettyä viime aikoina paljon, varsinkin sään oltua näin suosiollinen. Minulla on käytössä kolmet erilaiset aurinkolasit, joita käytän tilaisuuden mukaan.

Viime aikoina olen selkeästi käyttänyt eniten Knockaround-merkkisiä laseja, jotka sain mieheltäni lahjaksi. Rahallisesti ne eivät ole kovin arvokkaat, mutta sitäkin upeamman näköiset! Olen myös yllättynyt, miten hyvin ne käyvät ottaen huomioon, etten voinut sovittaa niitä etukäteen. Valittiin ihan sokkona malli merkin nettisivuilla. Muutenkin minulle on hankala löytää sellaisia laseja, jotka kävisivät täydellisesti. Olen kuitenkin aivan myyty näistä.

Malli on yksinkertainen, mutta erityisesti tykkään tuosta värillisestä peililasista, enkä nähtävästi ole ainoa. Varsinkin kuluneen vuoden aikana värillisiä aurinkolaseja on näkynyt yhdellä jos toisellakin. Knockaround-lasit ovat ns. low-cost lasit. Niissä on UV400 –suoja. Se tarkoittaa sitä, että UV-säteily suodattuu kokonaan. Käytän näitä siis yleensä arkena, jolloin en ole pitkiä aikoja ulkona. Uskon näiden olevan laadullisesti riittävät minun käytöllä. 

Laadullisesti parhaimmat lasini ovat Pierre Cardin-merkkiset, joita olen käyttänyt putkeen melko lailla viimeiset seitsemän vuotta. Ne ovat optikkolasit ja maksoivat aikoinaan 250 euroa, joka silloisella opiskelijabudjetilla kirpaisi. Halusin kuitenkin ihan ehdottomasti ostaa optikosta saadakseni laadukkaat lasit ja toisekseen samalla tukea pienen paikan optikkoliikettä. 

Nämä aurinkolasit ovat malliltaan yksinkertaiset ja ehkä ripaus sporttisuutta. Koskapa ne ovat mustat, ne istuvat vaikka minkä asun kanssa. Se ei ole kuitenkaan lasien tärkein ominaisuus, vaan että nämä ovat oikeasti laadukkaat ja näiden tärkein tehtävä on suojata minun silmiä. Vaikka tämä postaus käsittelee aurinkolaseja asustenäkökulmasta, niin ei pidä unohtaa sitä, että aurinkolasien tärkein tehtävä on suojata silmiä.

 

Nämä lasit ovat siis edelleen käytössäni. Käytän niitä yleensä silloin, jos olen pidempiä aikoja ulkona tai jos menen lämpimiin maihin matkoille. Myös merenrannalla tai autoillessa käytän näitä. En voisi kuvitella autoilevani esim. Knockaround-lasien kanssa, sillä ne tekevät näkökentästä hieman keltaisen. 

Lisäksi minulla on eräänlaiset ”pilottilasit”. Niissä on jo vähän enemmän asennetta. Tavalliset pilottilasit ei käy minulle, koska ne ei vain istu kasvojeni muotoon. Näissä on hieman neliskanttisuutta, jota toivon laseiltani. Nämä ovat ehkä enemmän imagolasit, koska en usko niiden paljoa suojelevan silmiä. Ne oli niin edulliset ja näyttivät hyviltä, joten siksi ne silloin aikoinaan ostin. Käyttö on kuitenkin hyvin vähäistä. Jos milloin laitan ne, niin en ole kovin pitkiä aikoja ulkona. 

Omat suosikkini ovat Knockaround-lasit. Liekö vielä uutuudenviehätystä vai mitä, mutta ainakin tällä hetkellä ne tuntuvat omimmilta. Niissä olo on jotenkin "cool". Aurinkolasit voivat toimia asusteena siinä missä vaikkapa huivi. Ne tuovat viimeisen silauksen asuun! Jos asu on muuten kovin yksinkertainen, niin asusteilla siihen saa ilmettä. 

Yksi nyrkkisääntö minulla taitaa olla...En ollut ajatellut asiaa sen kummemmin, mutta näitä kuvia katsoessa huomasin yhden jännän jutun. Aurinkolasit ja vaatteet käyvät yks yhteen muun värimaailman kanssa. Mustat lasit olen yhdistänyt mustien vaatteiden kanssa. Sinisten lasien kanssa asussakin on ollut jotain sinistä. Ja tämä on nimenomaan sattumaa, koska lasit olen tosiaan laittanut fiiliksen ja tarkoituksen mukaan!

Nyt kun olen päässyt aurinkolasien makuun ja ihmeelliseen maailmaan, niin haaveissa olisi seuraavaksi puukehykselliset, laadukkaat aurinkolasit ja ehkä jopa vahvuuksilla. Mutta se taitaa olla kokonaan ihan toisen postauksen aihe! 

Käytätkö sinä aurinkolaseja?

KEVÄINEN ASU

Pitkästä aikaa esittelen päivän asua. Vaikka olen aina silloin tällöin ostanut uusia vaatteita tai jopa saanut lahjaksi, niin en ole niitä tänne jaksanut kuvata. Ehkä siksi, etteivät ne ole olleet kovin erikoisia. Tämä asu oli kuitenkin omasta mielestä niin kiva, että halusin ikuistaa sen kuvaan ja samointein jakaa myös täällä.

Säät ovat olleet nyt pääsiäisenä todella suosiolliset täällä päässä maailmaa. Lämpötila on ollut +15ºC kieppeillä, aurinkoista ja mikä parasta, ei ole tuullut niin kuin mitä normaalisti. Niinpä olen uskaltautunut ulos pelkässä bleiserissä, ei vain yhtenä vaan useampana päivänä! Bleiserin alle laitoin tuon kukkapaidan, joka on tämän vuoden alelöytöjä. Erikoisuutena siinä on hihoissa ja takana olevat vetoketjut, jotka ei kuvasta kylläkään näy. Mutta jos heittäisin bleiserin narikkaan, niin ne kyllä näkyisivät ja toisivat astetta enemmän asennetta asuun. 

Musta vekkihame on myös alesta, josta bongasin sen muutamalla eurolla. Koska se oli niin uskomattoman edullinen, niin päätin siltä istumalta opetella käyttää tällaista hametta. Tämä on siis ensimmäinen vekkihameeni koskaan. Vaikka olen haaveillut hulmuavista helmoista vaikka kuinka pitkään, niin aina tosi paikan tullen en ole uskaltautunut sellaista ostaa. Ihan sillä, ettei yksikään hulmuhelmainen hame ole näyttänyt päälläni hyvältä. Myönnän, että tätäkin hametta sovittaessa, se näytti sovituskopissa itselleni kovin vieraalle. Halpa hinta sai minut kuitenkin ostamaan hameen. 

Kun hame nyt viimein, parin kuukauden odotuksen jälkeen, pääsi käyttöön, en voisi olla tyytyväisempi! Se on niin kiva! En tajua, miksen uskaltautunut käyttää tätä aiemmin. Se sopii kivasti omaan klassiseen tyyliini. Väri on kieltämättä tylsä, mutta toisaalta sitäkin monikäyttöisempi ja helppo yhdistellä. Tällaisia perusvaatteita haluankin vaatekaappini. Vaatteita, jotka on kätevä yhdistää. Eikä vaatekaappini todellakaan ole pelkkää mustaa ja harmaata, vaan olen tietoisesti pyrkinyt värittämään sitä. 

Tämä asu päälläni kävin siis päiväkahvilla ystäväni kanssa. Hyvästellessä pieni tuulenpuuska tarttui hameeseen ja sai sen hulmuamaan kauttaaltaan. Hulmuhameen titteli on ansaittu.