OMA MATKA JATKUU – EI ENÄÄ NIIN ”HUKASSA”

Vuosi sitten kirjoitin tänne, miten aion keskittyä itseeni ja tehdä vuodesta 2025 elämäni parhaan vuoden. 

En ala edes selittelemään, miksi blogi on ollut hiljaa.
Ehkä se oli juuri sitä, mitä tarvitsin.

Ei ollut inspiraatiota. Ei niitä kuuluisia paukkuja.
Ja ehkä juuri siksi oli pakko pysähtyä.

Nyt kun vuosi 2025 on takana, huomaan, että ehkä tärkeintä ei ollutkaan se, tuliko siitä “paras vuosi”, vaan se, mitä sen aikana opin.

Ja opin paljon.

Yksi parhaista päätöksistä oli se, että aloin oikeasti keskittyä itseeni.
Erityisesti omaan raha-ajatteluun ja energiaan. 

Meditaatiot, kurssit ja äänikirjat tulivat osaksi arkea. Aloin ymmärtää, että kaikki lähtee sisältä. Kaikki on energiaa. Myös raha.

Matkustin Suomeen kesällä ja vietin siellä pidemmän aikaa.

Saunoin melkein joka päivä.

Sauna on minulle kuin meditaatiota.
Siellä mieli tyhjenee. Tapahtuu jotain, mitä on vaikea selittää.

Ja ehkä juuri siellä, saunan lauteilla, syntyi yksi tämän vuoden tärkeimmistä asioista.
Idea kirjasarjasta.

Siitä syntyi unelma.

Suomessa pääsin myös takaisin töihin tuttuun työpaikkaan.

Jatkoin kirjoittamista, mutta samalla jouduin myöntämään itselleni yhden asian.
En elä kirjoittamisella.

Silti en kokenut epäonnistuneeni. Päinvastoin.

Sain tehdä toimittajan töitä paikallislehdessä, sain hyvää palautetta ja muistutuksen siitä, että tämä on edelleen intohimoni.

Kesän aikana toteutin myös unelmia.

Yksi niistä oli Elastisen keikka Jaajo Linnonmaan Superterassilla.
Toinen oli yö energiakeskuksessa.

Menin sinne uteliaisuudesta. Ajattelin, että herään seuraavana päivänä täysin uudistuneena.
Niin ei käynyt.

Mutta jotain silti tapahtui.
Sen jälkeen en sairastunut.

Kun palasin Teneriffalle, arki jatkui, mutta en ollut enää ihan sama.

Olin edelleen vähän solmussa. Opinnot laahasivat perässä.

Minulle sattui myös pari kaatumisonnettomuutta. Ensimmäinen keväällä ja toinen loppuvuonna. 

Löin pääni asfalttiin. Olisin voinut kuolla, mutta täällä olen edelleen.

Sain pahan haavan nenääni ja ajattelin, että avustajan työt leffoissa ja sarjoissa olivat siinä.

Mutta kävikin päinvastoin.

Pääsin ensimmäistä kertaa näyttelijän dobleksi eli kaksoisolennoksi. Yhden päivän aikana istuin jeepissä ja kiersin ympäri Teneriffaa.
Työkaverit luulivat, että nenän haava on vain osa roolihahmoani.

Samaan aikaan minulla oli jotain uutta.

Suunta.

Unelma omasta yrityksestä.
Unelma kirjasarjasta.
Unelma omistusasunnosta.
Unelma elokuvien ja sarjojen tekemisestä.

Syksyllä aloitin etätyön buukkarina.

Se toi turvaa. Perustulon.
Ja ennen kaikkea tilaa rakentaa jotain muuta rinnalle.

Nyt, kun katson vuotta 2025, olen siitä äärettömän kiitollinen.

Se ei ollut täydellinen.
Mutta otin askeleita eteenpäin.

Ja ehkä tärkeintä on tämä:

En ole vielä perillä, mutta en ole enää hukassa.

Nyt on vuosi 2026.

Ja kyllä, taas tekee mieli sanoa, että tästä tulee elämäni paras vuosi! 

Mutta tällä kertaa ajattelen sen vähän eri tavalla...

En odota, että kaikki tapahtuu kerralla.
Rakennan pala palalta.

Jatkan opiskelua.
Jatkan henkistä matkaa.
Jatkan suhdetta rahaan.
Jatkan avustajan töitä.
Jatkan kirjoittajana.

Ja ennen kaikkea:

jatkan luottamista siihen, että olen oikealla tiellä.

Entä sinä, tunnetko olevasi matkalla vai vielä hukassa tai kenties tuuliajolla?