KANSAINVÄLISET HALLOWEEN-KEKKERIT

Halloween on yksi minun lempparijuhlista, koska silloin voi pukeutua naamiaisasuun ja ”olla jotain muuta”.

Tänä vuonna halusin ehdottomasti pukeutua, koska viime kerrasta on ikuisuus. Halusin säästää rahaa ja luontoa, joten päätin selviytyä luovuudella. Siten minusta syntyi musta joutsen, "black swan". 

Elokuva Black Swan kertoo Joutsenlampi -tuotannosta, jossa tanssija Nina Sayersin täytyy eläytyä viattoman, valkoisen joutsenen rooliin ja toisaalta aistillisen, mustan joutsenen rooliin. Ja se saa hänen mielensä järkkymään. 

Asu

Asuun tarvittiin musta tutu, sukkikset, ballerinat, body, pampula, hiuskoriste ja nauhat. Meikki syntyi ihan tavallisilla meikeillä, jotka pitäisi löytyä jokaisesta meikkipussista.

Kämppäkaveri lainasi minulle tutun, ballerinat ja laukun. Kaikki muu löytyi omasta takaa.

Hiukset vedin kiinni ja laitoin nutturalle. Olen tosi huono laittamaan hiuksia, mutta jonkinlaisen nutturan sain kyhättyä ja viimeistelin sen lakalla. Hiuskoriste kruunasi kokonaisuuden.

Meikki

Meikki oli todella helppo. Käytin kasvoihin valkoista luomiväriä. Mustat silmät syntyivät eyelinerillä ja viimeistelin sen mustalla luomivärillä unohtamatta ripsiväriä. Sipaisin hieman myös turkoosia kajaalia. Huulista tuli tietenkin punaiset.

Erityisen tyytyväinen olin valkoiseen luomiväriin kasvoilla, koska se ei tuntunut niin epämukavalta tai sotkuiselta kuin perinteiset kasvomaalit. Toki se ei ollut mikään kirkkaanvalkoinen, mutta kuten sanotaan "teki tehtävänsä". 

Fiesta

Kekkereitä juhlittiin eräässä baarissa Santa Cruzin keskustassa.Se oli minulle aivan uusi paikka. Porukkaa ei ollut vielä kovin paljoa liikenteessä, mutta aloin jutella erään saksalaisen tytön kanssa. Sinne kokoontuu ihmisiä kaikista maailman maista. Vaikka sinne tosiaan menisi yksin, niin juttuseuraa löytyy, mutta tuppisuuna ei tietenkään voi olla.

Minun piti nähdä ystäväni ystävää, sitä amerikalaista mieshenkilöä. Täytyy tunnustaa, että yleisesti ottaen minulla on hyvin ristiriitaiset tunteet USA:ta kohtaan. Se on valtava liittovaltio, joka koostuu 50 osavaltiosta. Se on läsnä ja kaukainen samanaikaisesti. Sieltä tulee paljon mielenkiintoisia merkkejä, elokuvia, sarjoja, mutta samaan aikaan uutiset eivät ole kaikkein mairittelevimmasta päästä. 

Oman elämäni aikana olen tutustunut vain yhteen ainoaan amerikkalaiseen ja hänkin oli elänyt vuosia Espanjassa. Lisäksi minulla ei ole koskaan ollut intoa matkustaa USA:han, koska olen lukenut niin paljon negatiivista. Toisaalta tiedän, että sinne pitäisi matkustaa edes kerran elämässä.

Ehkä siksi oli hauska tutustua tähän amerikkalaiseen vain huomatakseni, että hän on aikamoinen persoona. Kekkereissä tapaa ihmisiä monesta eri kolkkaa ja sain harjoitella englannin kieltä, joka on vuosien saatossa päässyt valitettavasti ruostumaan.

Moni kehui asuani. Lisäksi siellä oli ”Paras puku”-kilpailu. Koska ollaan Santa Cruzissa, karnevaalien luvatussa kaupungissa, niin siellä oli toinen toistaan upeampia asuja. Tosin loppujen lopuksi niitä ei ollut niin paljoa.

Ilta oli hauska. Lähdin kuitenkin hyvissä ajoin takaisin kämpille. En halunnut roikkua pikkutunneille asti keskellä viikkoa, vaikka olikin Halloween ja seuraavana päivänä pyhä.  

Perjantaina oli uudet Halloween -bileet! Menin, näin ja koin. Olin jopa pidempään kuin keskiviikkona. Kuten aina, en muistanut ottaa kuvia, joten saatte tyytyä näihin. Mitään ihmeellistä ei tapahtunut, vaan se oli lähinnä ihmisten kanssa juttelua. 

Bilekiintiöni taisi tulla täyteen, joten nyt keskityn jatkossa vain kuntosaliin ja työasioihin. En siis tiedä tuleeko enää nähtyä näitä tyyppejä. Uskon myös, että löydän ystäviä ajan kanssa taatusti harrastusten parista ennemmin kuin yöelämästä ja kaikki aikanaan.

Kuva on lainattu netistä.

Miten sinun Halloweenisi sujui?

MILLAISTA ON OLLA BLONDI ESPANJASSA?

Blondeilla on aina hauskempaa, sanotaan. Hiusteni oikea väri ei ole blondit, mutta olen ollut niin pitkään vaaleahiuksinen, etten enää osaa kuvitella muuta väriä itselleni. Tosin viime aikoina olen kyllä yrittänyt saada niistä luonnollisemmanväriset (lukuun ottamatta sitä paria viikkoa, jolloin minulla oli siniset hiukset), mutta aina minusta tulee blondi. Ei sillä, vielä edelleen viihdyn vallan mainiosti blondina, vaikka Espanjassa ja etenkin täällä Teneriffalla huomio on taattu, hyvässä ja pahassa.

Kadulla moni kommentoi _ulkonäkökeskeisesti_ . Nuorempana sain ehkä jopa enemmän kommentteja, olin missä tahansa päin maata. Ne olivat niitä tyypillisiä lausahduksia: ”Guapa!” ”Rubia!” ”Princesa!" Minusta oli ihan huvittavaa kuulla noita huudahduksia ja kyllähän ne omalla tavallaan tekivät itsetunnolle hyvää. Kun kommentit vähenivät ja lopulta loppuivat, aloin jopa ihmetellä. Ajattelin, että ikä alkaa tehdä tehtävänsä. En tosiaan enää ole mikään tytöntyllerö. Toisaalta olen miettinyt sen liittyvän aikakauteen, jota parhaillaan elämme. Naiset ovat tasa-arvoisia miesten kanssa ja joissakin asioissa jopa enemmän. Nykypäivän mies ei enää uskalla sanoa mitään, kun ei tiedä minkälaisen täyslaidallisen saa naisen puolelta ja jos on oikein huono tuuri, niin voi joutua poliisin kanssa tekemisiin. Näin siis Espanjassa.

Suomessa kukaan mies taasen ei ole minulle koskaan ikinä huudellut kadulla mitään. Toisaalta en myöskään erotu Suomessa ulkonäöllisesti. Olen aivan tavallinen ”naapurintyttö”. Toissakesänä tavatessani pitkästä aikaa erästä miespuolista koulukaveria, hän totesi, että vuosien saatossa olen vain kaunistunut. Olen kuullut ihmisiltä, jotka eivät minua tunne entuudestaan, heidän luulleen minua paljon nuoremmaksi kuin todellisuudessa olen. Elleivät he sitten ole sanoneet sitä kohteliaisuudesta. ;)

Mitä tulee ulkonäkökeskeisiin kommentteihin, niin monesti on tullut ajateltua: "Luojan kiitos ulkonäkö on kaikista vähiten mielenkiintoisin ominaisuus minussa." 

Teneriffa onkin sitten ihan oma lukunsa. Tuntui kuin olisin ollut joku julkkis, kun esimerkiksi viime talvena sain todella paljon huomiota. Se oli huvittavaa, kunnes se alkoi rasittaa. Teneriffalla ylipäänsä ihmiset olivat todella ystävällisiä. Sitten mietin, että ovatko he oikeasti näin ystävällisiä vai onko tähän joku koira haudattuna? Onko ystävällisyys joku naamio? 

Huomasin myös, että Teneriffalla jopa suomalaisetkin ovat ystävällisiä, niin turistit kuin saarella asuvat. Pikku hiljaa näin kolikon toisen puolen. Esimerkiksi viimetalvisessa työpaikassani hotellinjohtaja sai sellaiset raivarit, että asiakkaatkin hätkähtivät. Onneksi taasen suomalaiset ovat osoittautuneet juuri niin mahtavaksi tyypeiksi kuin tavatessani heidät ensimmäistä kertaa.

Viime aikoina täällä Teneriffalla minulle on sattunut melkoisen huvittavia tapauksia. Ollessani vielä siinä pienessä kylässä, menin bussipysäkille, johon on matkaa vain 200 metriä. Arvatkaa mitä kaikkea tuolla matkalla ehti tapahtua? Yllättävän paljon. Ensin minua vastaan ajoi auto, jossa ikkuna oli auki ja kuljettaja, mies yllättäen, näki minut ja huusi ”Guapa”. Seuraavaksi ajoi ohi auto, jossa oli kaksi nuorempaa miestä. He tööttäsivät. Tulin bussipysäkille, jossa oli espanjalainen keski-ikäinen nainen. Juttelimme niitä näitä. Hetken päästä paikalle tuli espanjalainen iäkäs mies, joka tunsi naisen entuudestaan ja kysyi tältä puhunko espanjaa. Nainen sanoi ”ei” ja samalla iski minulle silmää. Espanjalainen mies alkoi kommentoida minun ulkonäköä tyyliin ”onpa siinä kaunis nainen”. Lopputulemana minulla ei enää pitänyt pokka ja lopulta höpöttelin seniorin kanssa niitä näitä, espanjaksi tietenkin.

Lopulta pääsin muuttamaan maalta kaupunkiin ”ihmisten ilmoille”. Niin huvittavalta kuin kuulostaakin, niin Teneriffallakin on vielä tosiaan maaseutua ja kyliä. Joissakin asioissa Teneriffa tuntuu jääneen ajastaan jälkeen. Kaupungissa olen vain yksi muiden ihmisten joukossa. Silti tuntuu, että moni katsoo, mutta ei sano mitään. Ehkä parempi niin! Minusta siis näkee selvästi, että olen ulkomaalainen ja moni yllättyy siitä, miten hyvin puhun espanjaa. 

Miksi ulkonäköä kommentoidaan?
Espanja on ulkonäkökeskeinen maa, kun taas Suomi ei. Täällä ihmiset pääsääntöisesti panostavat pukeutumiseen ja ulkonäköönsä, myös minä. Täällä ihmisiä ei yhtään hävetä kommentoida ulkonäköä. 

Eräskin espanjalainen mummeli kommentoi minut nähtyään: "En ole koskaan elämässäni nähnyt noin valkoisia jalkoja." Niin varmaan, kun Kanarialla kaikki ovat ruskeita kuin pavut!

Suomessa ulkonäön kommentoiminen on hyvin harvinaista. Jos sitä kommentoidaan, niin kokemukseni mukaan asialla ovat joko kaverit tai sitten kahdenkesken. Ei kuitenkaan koskaan kadulla, yllättäen niin kuin Espanjassa.

Yöelämää
Olen ollut vasta kaksi viikkoa Santa Cruzissa ja pääsin osallistumaan syntymäpäiväjuhliin! Menimme illalliselle ja siitä jatkoimme yöelämään. Nautin parit drinkit. Espanjalaiseen tapaan kiersimme useammassa paikassa, joista kaksi viimeisintä jäi mieleen. Niistä toiseksiviimeinen ei ollut kovin kiva paikka, koska oli liian kuuma ja suurin osa miehiä ja heistä muutama ihmetyyppi, joka yhtäkkiä tulee viereen tanssimaan. Ei näin, miehet!

Seuraava paikka oli huomattavasti mielenkiintoisempi ja siellä olimme loppuun asti. Siellä sai olla suhkot rauhassa omassa porukassa. Yksi englantilainen tuli humalassa juttelemaan, mutta hänen puheestaan ei olisi saanut erkkikään selvää, joten keskustelu loppui lyhyeen.

Huomasin, että meitä vaaleahiuksisia oli vähän. Ja minä olin varmaankin nuorin vaaleahiuksinen nainen. Sain kuitenkin olla rauhassa!

Vasta ulkona, kun olimme jo lähtöä tekemässä, juttelimme yhden naisen ja miehen kanssa. Tässä vaiheessa osa meidän porukastamme oli lähtenyt jo nukkumaan. Kävimme vielä pizzalla ja vaihdoimme numerot. Olin kämpillä klo 5.30 ja ihmettelin, miten se aika menikin niin nopeasti.

Santa Cruzin yöelämästä jäi siis positiivinen tunne pääasiassa. Positiivista oli myös tutustua uuteen ihmiseen, koska haluan saada uusia tuttavuuksia kaverimielessä. Ennen tätä olin varma, ettei nykyään enää tutustuta baareissa ja diskoissa, koska kaikki menevät omissa porukoissaan ja netti. Ja etenkin se paljon puhuttu Tinder. Kaikki puhuvat Tinderistä. Olen kuullut, että sieltä voi löytyä se elämän rakkaus, seksiseuraa tai ihan vaan kavereita. En ole silti edelleenkään kovin vakuuttunut Tinderistä. Minusta olisi jotenkin niin paljon jännittävämpää tutustua kasvotusten, niin kuin ennen vanhaan. 

Nyt olen myös mielenkiintoisessa vaiheessa. Haluan tutustua muihin ihmisiin, mutta ainoastaan kaverimielessä. Aion yrittää selviytyä ilman teknologiaa. Katsotaan, miten minun käy. Tällä viikolla minut on muuten kutsuttu Halloween-kekkereihin! Minut kutsui mies, jota en ole itse tavannut kasvotusten, mutta hän on ystävän ystävä ja amerikkalainen (ei kuitenkaan se sama, jonka alun perin piti vuokrata minulle huone). Tulen varmasti kertomaan noista bileistä täällä, joten olkaas kuulolla.

Onko sinulla vastaavanlaisia kokemuksia ulkomailta tai Suomesta?

YSTÄVIEN LÖYTÄMINEN ULKOMAILLA

Näin aikuisiällä ystävien löytäminen ei ole mitenkään itsestäänselvyys. Minulla on ollut liian monta muuttoa ja olen joutunut sopeutumaan moniin tilanteisiin. Nuorempana se oli jotenkin ”helpompaa”. Tutustuminen muihin tapahtui kuin itsestään esimerkiksi opiskelujen kautta.

Zaragozassa asuessa niiden ystävien löytäminen oli todella vaikeaa. Siellä ihmiset ovat varautuneita, varsinkin ulkomaalaisia kohtaan. Kahvitteluseuraa löytyi, mutta oikeastaan kaksi parhainta ystävääni löysin vasta monen vuoden asumisen jälkeen. Elämässä on tapahtunut muutoksia, mutta pitkä välimatka ei ole erottanut meitä ja minulla on Zaragozassa aina paikka, mihin mennä yöksi.

Viime talvena muutin Teneriffalle. En tiedä, miten ihmeessä, mutta koskaan ei ole tuntunut niin helpolta elämän aloittaminen uudessa paikassa. Kaikki vain loksahti paikoilleen –ystäviä myöten. Kunnes palasin Suomeen.

Tänä syksynä tulin takaisin Teneriffalle. Ne kaksi viikkoa saaren eteläpäässä vahvistivat minulle, ettei se valistettavasti ole minua varten.

Ystävät jäivät etelään

Muutin viikko sitten Santa Cruziin ja ystävät jäivät etelään. Olen tilanteessa, jossa olen joutunut aloittamaan alusta sosiaalisen verkoston rakentamisen ja miettimään, miten löytää niitä ystäviä?

Kämppäkaverini kanssa on mennyt todella kivasti, sillä hän on hyvin samanhenkinen ja puhelias. Hänen kanssaan olen käynyt kävelyillä ja esimerkiksi eilen olimme kaupungin keskustassa syömässä, minkä jälkeen hän joutui menemään töihin.

Minä menin kahvilaan sen samaisen sympaattisen oloisen espanjalaisnaisen kanssa, johon olin tutustunut vaateliikkeessä. Mukana oli myös hänen miehensä, joka vahti lapsia. Lisäksi pöydän ääressä oli myös espanjattaren kolme naispuoleista ystävää, jotka kaikki ovat kotoisin Teneriffalta!

Se oli mielenkiintoinen iltapäivä. Kielitaitoni joutui todella koetukselle, sillä vielä korva ei ole tottunut Kanariansaarten murteeseen, vaikka se kuulostaa tosi suloiselta. He olivat ehkä 10 vuotta minua vanhempia ja luonnollisesti aivan eri elämäntilanteessa lapsineen ja miehineen.

Onneksi olen tottunut olemaan erilaisten ja eri elämäntilanteissa olevien ihmisten kanssa ja pari tuntia kului kuin siivillä. Sitten pahoittelin, että jouduin poistumaan.

Yksin asioiden äärellä

Olisi ollut kiva mennä kaupungin yöelämään, mutta kenen kanssa? Vaikka olen tottunut tekemään asioita yksin, kuten ollut tapahtumissa yksin ja matkustellut yksin, ollut elokuvissa yksin, kierrellyt museossa yksin, niin on kaksi asiaa, joita en ole tehnyt yksin: mennyt baariin sille yhdelle drinkille tai ravintolaan illastamaan.

Tai noh, joskus kauan sitten Suomessa saatoin mennä paikalliseen pubiin yksin, mutta ihan siitä syystä, että tiesin siellä olevan jonkun tutun, jonka kanssa istua iltaa. Täällä jos menen baariin yksin, niin mitähän tapahtuisi? En taida haluta ottaa selvää!

Minulle ravintolaan illastamaan meneminen ja baariin meno on juurikin nimenomaan ystävien kanssa tehtävää hupia. Olen kyllä miettinyt millaista se olisi yksin, mutta en vain näe siinä mitään järkeä, vaikka muuten olisi kiva mennä drinkille. Toki joskus olen käynyt Suomessa yksin pizzalla tai ravintolassa, mutta Espanjassa en koskaan. Mieluiten säästän sen rahan siihen hetkeen, kun oikeasti olen ystävieni kanssa!

Keskustelin asiasta kämppäkaverini kanssa, kun hän palautui töistä ja oli tuonut pizzaa. Hän oli aivan varma, että kaikki järjestyy ajan kanssa. Toki espanjalaisiin, nimenomaan niihin paikallisiin, ei ole helppo tutustua!

Ystävien löytäminen

Kaikista loogisin paikka ystävien löytämiselle on jonkun harrastuksen kautta. Silloin tavallaan on se yhdistävä asia, josta saa jutun juurta. Minun tapauksessani se olisi kuntosali, jossa aloin käymään.

Työpaikka on paha. En sano, etteikö voisi sieltä ystäviä löytää, mutta jos töissä jo näkee, niin ehkei enää vapaa-ajallaan halua nähdä samoja kasvoja. Minulla tosin ei ole perinteistä työpaikkaa, joten tätä ”ongelmaa” ei ole.

Yksi hyvä tapa löytää ystäviä on ystävien ystävät. Esimerkiksi minä pääsen ajan kanssa tutustumaan kämppäkaverini ystäviin. Koska olemme samanhenkisiä, luultavasti tulen toimeen myös hänen ystäviensä kanssa.

Ensi viikolla tutustun yhteen ystäväni ystävään, jonka kanssa olen laittanut whatsapp-viestejä. Hän auttoi minua huoneen etsinnässä ja ensi viikolla näen hänet sitten ihan livenä.

Huomenna varmaan näen taas sitä samaa miestä, johon tutustuin Facebookin kautta. Hän tulee Santa Cruziin piipahtamaan, koska tämä kaupunki voisi olla yksi mahdollinen paikka, mihin hän harkitsee asettuvansa. Facebook voi siis myös olla oiva keino ystävien löytämiseen, mutta sitä pitää osata käyttää.

Ystävissä tärkeintä on laatu, ei määrä. Ystävät voivat olla eri sukupuolta.

Ystävien löytyminen ei siis tapahdu yhdessä yössä. Itse pitää olla aktiivinen. Aktiivisuudella tarkoitan sitä, että ei voi olla tuppisuu, pitää uskaltaa tehdä ehdotuksia, liikkua kadulla, mennä eri tapahtumiin ja jonkin harrastuksen aloittaminen olisi todella hyvä. Toistan taas itseäni, kun sanon, mutta chansille pitää antaa mahdollisuus. Kotiin ei auta jäädä makaamaan.

Näen myös itsensä kehittämisen tärkeänä. Kun olet itsesi paras versio, iloinen, säteilevä, onnellinen ja ennen kaikkea pipo ei ole kireällä, niin muutkin haluavat olla seurassasi. Ennen kaikkea sinun pitää siis osata olla itsesi seurassa, koska sinä olet itsesi parasta seuraa.

Tällä reseptillä uskon löytäväni ystäviä täältä Santa Cruzistakin. Mutta tällä kertaa en aio odottaa vuosiakausia. Jos näyttää siltä, ettei tämä(kään) ole minun paikka, niin onneksi täältä pääsee pois. Maailma on avoin!

Miten sinä olet löytänyt ystäviä -etenkin ulkomailla? 

 

SANTA CRUZ

Olen ollut nyt muutaman päivän chicharrera, joka tarkoittaa santacruzilaista. Muutin sunnuntaina etelästä tänne pohjoiseen, pikkuisesta hieman eristyksissä olevasta kylästä kaupunkiin ja palvelujen äärelle. Sää oli ihan hullu. Ensin satoi, sitten paistoi aurinko ja lopulta oli pilvistä, kunnes alkoi taas sataa tihkuttaa. Ja kaikki tämä tosiaan Santa Cruzissa yhden päivän aikana!

Sateenkaari ilmestyi, löytyyköhän sen päästä aarre? ;)

Tulin Santa Cruziin, Teneriffan pääkaupunkiin, ystäväni kyydillä. Onneksi. Minulla oli nimittäin pieni muuttokuorma ja voi vaan ihmetellä, miten selvisin yksinäni Teneriffalle viime talvena? Muuttaminen on kamalaa! Kukapa siitä tykkäisi? Mukanani minulla oli kaksi isoa matkalaukkua, reppu, kolme isoa laukkua ja käsilaukku. Muutto oli ehdottomasti kaiken sen arvoinen, vaikka en vielä tiedä, miten pitkäksi aikaa jään tänne. Ja kun palaan Suomeen, niin mitä ihmettä teen tavaroideni kanssa?! Apua!

Onneksi asia ei ole ajankohtainen. Elän nyt päivän kerrallaan ja tulevaisuus on avoin.
Sunnuntaina muutama tunti hujahti huonetta järjestellessä ja matkalaukkuja purkaen. Minulla on kämppäkaverina todella kiva, melkein samanikäinen nainen. Meidän kämppä on todella viihtyisä, asuinalue erinomainen ja kaiken kaikkiaan en voisi olla tyytyväisempi, miten asiat lopulta järjestyivät.

Kämppäkaverini vei minut kaupunkikierrokselle ja esitteli paikkoja, jotka osan jo tunsinkin entuudestaan. Reittimme kulki ostoskeskuksesta kaupungin keskustaan, jossa piipahdimme nauttimassa juomista eräässä paikassa. Sieltä menimme satamaan, jossa näimme todella hulppean jahdin. Googletimme ja se oli _tietenkin_ erään raharikkaan -pelkästään tuon hulppean luksusjahdin arvo oli 120 miljoonaa!

24 / 7 kirjasto

Parasta tässä asuinalueessani on, että se on lähellä kaikkea. Erityisesti mieleeni on kirjasto, joka on avoinna joka päivä 24 h. Itse rakennus on todella kaunis ja suuret lamput varastavat huomion. Sisällä on todella paljon tilaa, pöytiä lukemattomia vieri vieressä ja työskentelemään voi mennä silloin, kun itselle parhaiten sopii. Pöydästä löytyy pistorasia ja lamppu. Rakennuksessa on ilmainen nettiyhteys, tosin viimeksi se ei valitettavasti toiminut. 

Kysyin apua infossa ajatellen, että vika on minun tietokoneessa ja puhelimessa. Loppujen lopuksi näytti siltä, kuin vika olisi ollut heidän nettiyhteydessään. Infon nainen ei osannut auttaa enempää, sillä hänhän itse pääsi ongelmitta nettiin ja epäili, että nyt on liian paljon ihmisiä nettiyhteyttä käyttämässä. Hän neuvoikin menemään kahvilaan ja käyttämään heidän salasanan takana olevaa nettiyhteyttä.

Menin siis kahvilaan. Tilasin kahvin ja pyysin salasanan wifiin. Tarjoilija kertoi, ettei voi antaa salasanaa, sillä kyseinen nettiyhteys on vain työntekijöille. Olin ihmeissäni! Totta kai ymmärrän, ettei voi, mutta miten vieressä, samassa rakennuksessa olevassa infopisteessä tätä ei tiedetty?

Näin siis ”menetin” aikaa, mutta tulipahan toisaalta tehtyä pikku lenkki. Kotona googletin, mitä tehdä tällaisen ongelman sattuessa ja jos seuraavan kerran käy näin, niin tiedän mitä voisin yrittää tehdä.

Minähän inhoan ajan menettämistä. Jos joudun menemään johonkin paikkaan turhaan. Jos selailen nettiä ilman rumboa. Ei, ei, ei. Yritän päästä kaikista aikaavievistä jutuista ja keskittyä niihin asioihin, jotka ovat minun elämässä prioriteetteja. 

Arkirutiini

Kaikista hankalinta onkin oman arkirutiinin löytäminen, joka vaatii itsekuria. Tavallaan olen nyt ensimmäistä kertaa oikeasti yksin tilanteessa, jossa minun pitää selvitä yksin. Ei ole vaihtoehtoja. Ei ole perhettä ja perheen tukea, ei ole miljoonia pankkitilillä, eikä minulla ole edes ns. tavallista työtä. Ainoa tulonlähteeni on tekemäni lehtijutut ja sarjakuvat, jos saan niitä myydyksi. JOS…

Olen siis ihan syystäkin hieman hämilläni ja peloissani. Olen hyvä myyjä silloin, kun työskentelen toiselle tai olen liikkeessä myymässä, mutta omaa taidetta ja artikkeleita on vaikea myydä, vaikka tiedän olevani hyvä. Sitten iskee se tunne, olenko kuitenkaan riittävän hyvä? Monesti on sellainen tunne, että olen keskinkertaisen hyvä monessakin asiassa, mutta en kuitenkaan paras yhdessäkään.

Etsin täältä myös koko ajan osa-aikatyötä, jonka voi yhdistää kirjoittamiseen. Aloitin kuntosalin, jossa olen käynyt nyt päivittäin. Siellä on sauna, joten toivon pääseväni saunaan!

Minulla on siis asiat todella hyvin! En voi valittaa ja olen kiitollinen, että ainakin nyt voin keskittyä omien tekstien tekemiseen, opiskeluun (teen paria verkkokurssia) ja liikkumiseen. Minulla on katto pään päällä ja ruokaa. Ja onhan minulla ystäviä, vaikka ovatkin toisella puolella saarta.

Minulla on tunne, että kyllä asiat järjestyvät (tätä tunnetta minulla ei ollut Zaragozassa) ja varmasti ajan kanssa löydän ystäviä myös Santa Cruzista. Suomeen voi palata aina. Ainakin jouluna olen Suomeen menossa ja kesällä myös. 

Nyt olen vain sellaisessa vaiheessa elämää, että pakko piirtää ne sadat ideat paperille, pakko kirjoittaa artikkelit ja tekstit. Mielestäni se on tavoittelemisen arvoinen asia ja vaikka nyt on tiukkaa rahallisesti, niin kyllä tämä kaikki on sen arvoista. 

Teneriffalle tulin hakemaan muutosta, inspiraation lähdettä ja kylmää pakoon. Kun on monta vuotta asunut Espanjassa ja kesät Suomessa, niin väkisinkin syksyllä tulee se tunne, että pakko lähteä. Ja niin minä lähdin. 

Oletko sinä ollut joskus vastaavanlaisessa tilanteessa? Olisi kiva kuulla kokemukseksi!