TÄMÄ ON TAIDETTA

Viime viikolla sähköpostiini kilahti kutsu erään taiteilijan näyttelyn avajaisiin. Olin todella otettu kutsusta, sillä se oli niin iso yllätys. En edes arvannut hänen muistavan minua. Olen taiteilija itsekin, joten oli suuri kunnia saada kutsu. En ole ikinä ollut mukana missään avajaisissa, joten päätin osallistua tilaisuuteen. Pyysin samaisen taiteilijan tuntevia ystäviäni mukaan avajaisiin.

Eilen koitti tuo päivä. Olin avajaisissa ystävättäreni kanssa. Paikalla oli paljon porukkaa, sekä televisio ja lehdistö. Alussa oli haastatteluja, minkä jälkeen avajaiset varsinaisesti pyörähtivät käyntiin taiteilijan pitämällä puheella. 

Kiersimme katsomassa maalauksia. Kyseessä ei todellakaan ollut mitään maisematauluja, vaan hyvin rankkoja aiheita. Sotaa, väkivaltaa… Ne olivat omalla tavallaan hyvin vaikuttavia, vaikka toisaalta en ihan täysin ymmärtänyt. Mutta kuten eräs ystäväni kerran totesi ”Ehkä taidetta ei tarvitse ymmärtää.”

Taiteilija kävi meitäkin moikkaamassa pikaisesti ja kysyi sarjakuvistani. Sitten alkoikin jo seuraava osuus. ”Vihdoinkin maalaukseni käy yksiin sohvan kanssa”-performanssi, joka oli mielestäni kaikista mielenkiintoisin. Ihan alussa varoitettiin, ettei se sovi kaikkein herkimmille saati lapsille. Vaikka osaltaan se oli varmasti ”osa showta”, mutta siinä oli kyllä vähän rankempiakin osuuksia. 

Alussa oli televisio, jota katsottiin. Tuli viihdeohjelmia ja sitten yhtäkkiä sota-aiheita. Taiteilija hyppäsi television toiselle puolelle. Taulu, jossa luki ”this is art” peittyi hetkessä vaaleanpunaisen maalin alle, kuten kävi hetkeä myöhemmin myös nojatuolille ja lopulta taiteilijalle itselleen. 

Ystäväni ottama kuva.

Performanssi huipentui tähän hetkeen, jossa taiteilija kippasi loput maalit päähänsä. Yleisö haukkoi henkeään ja kerrankin kaikki, jopa lapset, olivat hiljaa. Lopulta huomattiin antaa raikuvat aplodit esitykselle.