KIRJAPROJEKTI

Vihjailin jokin aika sitten kirjaprojektista. Nyt olisi aika paljastaa, missä mennään. Tätä blogipostausta kirjoitan muuten Suomesta käsin, sillä tulin nyt kesän viettoon ja työntekoon.

Kirjaprojekti tosiaan oli pitkä prosessi, joka alkoi yli vuosi sitten. Silloin aloitin kirjoituskurssilla, jonka ohjaajana toimi eräs kuuluisa espanjalainen kirjailija. Sittemmin hänestä on tullut meidän oppi-isä, eli edelleen auttaa meitä luovassa kirjoittamisessa, antaa vinkkejä ja ohjeita ja olemmepa päässeet mukaan erilaisiin tapahtumiin.

Blogin lisäksi harrastan siis kirjoittamista pöytälaatikkoon. Minulla on vaikka kuinka monta ”kirjaa” aloitettuna sekä tarinoita. Yksi kirjoittamistani tarinoista pääsi kirjan kansien väliin. Se oli minulle kuin lottovoitto. Kuten myös se, että saimme niin ansioituneen kirjailijan vetämään kurssia. Kirjoittamiskurssi päättyi, mutta sen hedelmänä syntyi ihan oikea kirja. Oikea etelän hetelmä. ;) 

Jokainen, joka oli vuoden ajan ollut mukana kurssilla ja kirjoittanut sen oman tarinansa, sai mahdollisuuden julkaisuun.

Näin minulla oli tavallaan myös onnea matkassa, mutta toisaalta, olenhan minä tämän eteen tehnyt kovasti töitä vuoden päivät. Yhtä tarinaa kirjoittaessa ei sentään niin pitkään vierähtänyt, vaan se oli muutamassa päivässä tehty homma.

Minun tarina on täyttä fiktiota, mutta sain siihen inspiraatiota Suomessa käydystä eutanasia-keskustelusta. Tarinassani on myös ronskimpaa kieltä. Yleensähän ne kirosanat opitaan ensimmäisenä, joten en ole niitä pelännyt käyttää. Mutta erittäin säästeliäästi. Ja kun luin tarinan lyhyen version yleisölle tässä joitakin kuukausia sitten (blogistani löytyy video), niin ei kukaan näyttänyt pahastuvan, vaan pikemminkin sieltä alkoi kuulua hörähtelyä.

Kirjoittamiskurssi oli erittäin mielenkiintoinen ja sai minut inspiroitumaan siinä määrin, etten ole koskaan tuntenut olevani näin inspiroitunut.

Kurssilla tartuimme kynään ja paperiin ja aloimme vain kirjoittaa eri tehtäviä. Tarkoitus oli saada se oma sisäinen, kirjoittajan ääni kuuluviin. Minulla se on se sisäinen pöpöttäjä, joka pääsee vauhtiin. Kurssilla kirjoitan espanjaksi. Jos kirjoittaisin suomeksi, kukaan ei minua ymmärtäisi, sillä lähes kaikki kurssikaverit ovat espanjalaisia. Yksi on Brasiliasta ja toinen Venezuelasta.

Kotona on sitten asia erikseen, jolloin kirjoitan suomeksi, sillä minun omalla äidinkielelläni. Monesti saatan alkaa kääntämään jo kirjoitettua tekstiä espanjaksi ja kuinka ollakaan, päähän alkaa tulla uusia asioita tekstiä täyttämään ja rikastuttamaan. Eli ehkä se ei olekaan niin huono juttu, että soudan ja huopaan kahden kielen välissä. Espanja on rikas kieli ja olen niin kiitollinen, että osaan sitä.

Kirjoittajakurssin tuloksena syntyi kirja, joka julkaistiin reilu viikko sitten kirjamessuilla Zaragozassa. Sitä jaettiin ilmaisina näytenumeroina ja kurssitoverini signeerasivat ne. Itse en valitettavasti päässyt paikalle, sillä olin siinä vaiheessa jo Suomessa. Harmitti todella paljon, että menetin omat julkkarit. Olin kuitenkin siitä huolimatta päässyt espanjalaiseen lehteen, sillä kirjailija oli kirjoittanut kolumnin, jossa kertoi tapahtumasta ja meistä nuorista kirjoittajista.

Myöskään kirjoittajakaverini eivät olleet unohtaneet minua, vaan jokainen omisti minulle pienen tekstin allekirjoituksen kera yhteisteokseemme. Minulle tuli melkein tippa linssiin niitä lukiessa, sillä ketkä osaisivat kirjoittaa kauniimmin kuin itsensä kirjoittajat..? Heidän terveisensä valoivat minuun uskoa, toivoa ja inspiraatiota.

Nyt on aika keskittyä seuraavaan kirjaprojektiin. En tiedä tuleeko siitä yksi tarina vai peräti kokonainen ihka ensimmäinen kirja ja päätykö se pöytälaatikkoon. Varmaa on, että tänä kesänä kynä ja paperi sauhuavat ja tietokoneen näppäimistö joutuu koville.

Oikein hyvää kesää täältä itäisestä Suomesta!