Tänä vuonna olen päässyt vierailemaan useita kertoja Gran Canarialla, jossa kuvataan paljon elokuvia ja sarjoja, samoin kuin Teneriffalla.
Jostain syystä minulle on nyt vain tullut paljon enemmän kuvauksia naapurisaarella kuin Teneriffalla.
Olen ollut mukana kuvauksissa avustajana lähes joka kuukausi. Samalla yrittäjänä työt ovat vähentyneet.
Uskon, että tämä tilanne ei koske vain minua. Olen etsinyt ratkaisuja ja harkinnut uusia työmahdollisuuksia.
Välillä vakavasti mietin, haluanko jatkaa yrittäjänä kirjoitustöissä markkinoinnin parissa. Mutta sitten toisaalta nautin suuresti kirjoittamisesta!
Toivon löytäväni pian lisää asiakkaita, joita auttaa.
Onneksi olen saanut avustajan hommia ja nähnyt erilaista työelämää. Palkkio ei ole suuri, mutta vaikka olen matkustanut Gran Canarialle, olen päässyt plussan puolelle.
Eikä minun ole tarvinnut matkustaa yksin, vaan mieheni on ollut mukana. Olemme huomanneet, että haluamme jatkaa yhteistä matkaamme ja olemme saaneet paljon uusia kokemuksia.
Olemme myös oppineet tuntemaan toisiamme paremmin – niin hyvässä kuin pahassa.
Randomkuvia viime reissulta.
Seikkailu Gran Canarian vuoristoteillä
Meidät kutsuttiin elokuvakuvauksiin ja niinpä matkustimme Gran Canarialle. Miehelläni oli sovittuna koepuvustus. Minun tehtäväni oli toimia luotettuna co-pilottina. Otin homman haltuun tottunein ottein, enhän ollut ensimmäistä kertaa pappia kyydissä.
Tarkistin osoitteen Whatsapp-ryhmästämme ja laitoin GPS:n laulamaan.
Eteenpäin, oikealle, sitten vasemmalle.
Kun päädyimme kylään, siellä ei näkynytkään elokuvien kuvauspaikoille ominaisia rekkoja. Juuri silloin kuvausporukka soitti meille ja kysyi, missä olemme.
Paljastui, että olimme täysin väärässä paikassa – toisella puolella Gran Canarian saarta. Laitoimme uuden paikan GPS:ään, joka näytti 1 h ja 10 min olisi matkaa.
Kuvausporukka lupasi ottaa meitä. Oli jo ilta ja hämärä laskeutumassa.
Mieheni iski vaihteen silmään ja ajoi pitkin kiemuraisia vuoristoteitä kuin rallikuski. Onneksi pimeän aikaan me olimme ainoat hullut tien päällä.
Paitsi yhdessä kohdin oli kokonainen autoletka edessämme. Siinä vaiheessa meinasi tulla itku, kun tajusin, että tämän jonon perässä meiltä voisi mennä hyvinkin kaksi tuntia koko vuoriston ylittämiseen.
Onneksi kuin taikaiskusta koko autoletka kääntyi vasemmalle ja me pystyimme jatkamaan matkaamme.
Välillä olin mieheni olkapäässä kiinni ja välillä poski kiinni ikkunassa vuoriston tiukkoja mutkia myötäillen.
Vessahätä iski myös, mutta ymmärsin, ettei nyt ole aikaa yhdelle ylimääräiselle taktiselle pysähdykselle.
Pääsimme lopulta perille ennätysajassa ja mieheni pääsi työkeikalle, koepuvustukseen. Minä odotin kiltisti autossa.
Ulkona oli samaan aikaan menossa kuvaukset, joten en halunnut aiheuttaa ylimääräistä häiriötä.
Edelleen oli vessahätä, mutta no can do. Puolen tunnin kuluttua mieheni oli vapaa ja meidän matkamme jatkui kohti majoituspaikkaamme, jonka olin varannut.
Kyselin mieheltäni, voisiko hän jossain kohti pysähtyä. Hän oli vielä sen verran tulistunut minun ”pikku” mokasta, että ei päästänyt minua edes puskapissille.
Odotin sitten loppumatkan jalat ristissä. Hän vielä laittoi vesiputousmusiikkia, koska halusi kiduttaa minua hieman enemmän.
Olin jo rangaistukseni saanut ja vessaankin pääsin lopulta, kun kävimme vielä yön pimeinä tunteina syömässä Vecindario -nimisessä pikkukaupungissa.
Onneksi minulla ei oikeasti ollut niin hirveän kova hätä, että en olisi voinut odottaa. Muuten olisin vihastunut.
Majapaikkaan kirjautuminen oli helppoa. Kukaan ei ollut vastassa, mutta numerosarjalla sai avaimen ja löysimme huoneemmekin helposti.
Seuraavana päivänä töihin mennessä huomasin, miksi emme olisi voineet edellisenä yönä pysähtyä ”puskapissille”. Syystä, että yhdellä puolen tietä oli valtaisa laakso ja toisella kallioseinämää.
Entäpä sitten itse kuvaukset? Niistä voin todeta yleisesti, että oli yhdet hauskimmista, joissa olen ollut. Mukana oli jopa drag queen.
Tarina käsikirjoittajasta, joka soluttautui avustajaksi
Seuraava matkamme suuntautui Las Palmasiin, Gran Canarian pääkaupunkiin. Menimme matkalle matkailuautolla, vuosimallia 1975. Yövyimme yhden yön Santa Cruzissa satamassa, sillä lähdimme päivän ensimmäisellä laivalla.
Gran Canarialla heti laivasta päästyämme poliisi pysäytti meidät. He olivat huuli pyöreinä siitä, että katsastus oli tehty viimeksi vuonna 2020.
Meillä oli kuitenkin näyttää, että olimme varanneet huomiseksi ajan korjaamolle. Poliisit totesivat, että meidän on mentävä sinne suoraan. Ja niin pääsimme jatkamaan matkaamme. Ajoimme korjaamolle, mutta matkan varrella kävimme tsekkaamassa kuvauspaikan, joka olikin aivan keskustassa.
Korjaamolle tullessa yllätyimme positiivisesti, sillä siellä oli 24 h auki oleva baari-kahvila, jossa söimme kunnon lounaan. Korjaamolla oli vartiointi.
Meillä oli hyvin rento sunnuntai matkailuautossa. Emme menneet minnekään, vaan olimme kaksistaan.
Seuraavana päivänä meidän piti olla ylhäällä todella aikaisin. Jätimme matkailuauton avaimen vartijalle. Kuvauskaverin kyydillä pääsimme Las Palmasin keskustaan.
Söimme aamupalaa, sitten oli puvustus, meikkaus ja hiustenlaitto.
Jouduimme odottamaan pitkään niin kuin aina. Minä juttelin muiden avustajien kanssa. Tutustuin erääseen singaporelaiseen mieheen, joka osoittautui myös hyvin henkiseksi ja oli hereillä monesta asiasta.
Mieheni on aina hyvin huomaavainen, hän ei pelkää pussata ja halata julkisesti. Joku meidän kuvausporukastamme sanoikin, että seuraavan kerran, kun kuvaavat Titanicia, olemme heidän luottoparinsa.
Varsinaisissa kuvauksissa olin sattumalta tämän elokuvan käsikirjoittajan vieressä. Miten sain tämän selville? Hän oli avustaja kuten me kaikki muutkin.
Jutellessani hänen kanssaan, asia paljastui. Hän kertoi tulleensa vain katsomaan, miten kuvaukset edistyvät, kun hänelle oli tarjoutunut mahdollisuus osallistua avustajana.
Käytin tietenkin tilaisuuden hyväkseni ja kysyin kaikkea mahdollista käsikirjoituksiin liittyen. Hän suositteli minulle elokuvafestivaaleille ja kilpailuihin osallistumista.
Minä kerroin tietenkin innoissani hänelle omasta elokuvastani. Tauolla näytin jopa hänelle kuvan elokuvajulisteesta.
Kännyköiden käytöstä tuli muistutusta. Lopulta niitä ei saanut ottaa kuvauspaikalle. Minä salakuljetin kännykkäni.
Sitten se tippui lattialle! Jouduin luopumaan kännykästä kuvausten ajaksi ja mieheni tuntema meikkaaja nappasi puhelimen talteen.
Minua tuskastutti ajatus siitä, että meitä on 250 työntekijää – löydänkö tuosta enää naista, jolle olin kiireessä antanut kännykkäni?
Muutenkaan en olisi kännykkää alun perin ottanut kuvauspaikalle, jos meidän toimistomme ei pakottaisi meitä kirjoittamaan sopimukset kännykällä.
Kuvaukset kestivät kolme päivää, mutta emme voineet nukkua matkailuautossa, koska sen korjaaminen osoittautui odotettua isommaksi työksi.
Ensimmäisenä päivänä saimme kuulla, että auto joutuisi jäämään korjaamolle ja lisäosia tilattaisiin Madridista. Meidän piti joka yö etsiä uusi majapaikka Las Palmasissa, ja olin tietenkin jättänyt kaikki vaatteet ja hygieniatarvikkeet matkailuautoon.
Ensimmäisenä yönä jouduimme huumekortteliin. Itse majapaikassa ei ollut mitään, mutta ympäristö oli kieltämättä huolestuttava.
Toisena yönä majoituimme vanhassa kaupunginosassa. Majapaikka oli todella huippu ja siellä oli kattoterassi, josta oli upeat maisemat kaupungin ylle. Kolmantena yönä löysimme surffi-nomadihostellin, joka oli todella miellyttävä löytö. Omistaja oli superkiva ja paikka oli muutenkin todella viihtyisä.
Tuossa nomadihostellissa lähdimme paikan omistajan kanssa läheiseen baariin, jossa
oli livekonsertti. Baarin edustalla omistaja sanoi, että hän alkaa nyt tervehtiä ihmisiä. Ilmiselvästi hänet tunnettiin tuossa lähiössä.
Loppujen lopuksi nämä kuvaukset olivat yhdet mielenkiintoisimmista, joissa olemme olleet. Saimme kokea elokuvan yhden kenties tärkeimmistä kohtauksista.
Yllättävä kohtaaminen kuuluisan näyttelijän kanssa
Menimme jälleen Gran Canarialle, tällä kertaa erääseen sarjaan, jossa näyttelee kuuluisa espanjalainen näyttelijä Miguel Ángel Silvestre. Hassua kyllä, tämä ei ole sinällään ensimmäinen kerta, kun törmään kyseiseen näyttelijään.
Ensimmäisen kerran näin hänet La Buena Estrella -tapahtumassa Zaragozassa vuonna 2012. Kiitos blogini, minulla on tästä todistusaineistoa!
Lue täältä, klik kyseinen blogipostaus vuodelta 2012.
Seuraavan kerran tapasin hänet vuonna 2019, kun olin mukana Sky rojo -sarjan kuvauksissa. Sainpa napattua myös yhteiskuvan, jota en tietenkään tuolloin voinut laittaa kyseiseen artikkeliin.
Artikkeli löytyy täältä, klik.
Tällä hetkellä voisin julkaista kuvan, mutta en halua tehdä sitä, koska siinä näkyy niin monen muun ihmisen kasvot. En koe oikeaksi jakaa sitä.
Sky Rojo -sarja julkaistiin vuonna 2021, ja mielestäni siitä tuli enemmän hitti kuin huti. Miguel Ángel Silvestre esittää sarjassa parittajaa, joka jahtaa kolmea pakomatkalle lähtenyttä prostituoitua.
Näistä lähtökohdista lähdimme mieheni kanssa Gran Canarialle avustajiksi. Tällä kertaa kuvauksiin oli varattu myös minun auto. Olin tästä erittäin hämmästynyt, sillä autoni on vuosimallia 2001.
Onneksi mieheni hoiti ajamisen, sillä en tykkää ajaa moottoritiellä tai kaupungissa, puhumattakaan laivaan menosta.
Gran Canarialla kirjauduimme hostelliin, jossa olemme jo vakioasiakkaita. Kuvauspaikalle piti mennä vasta iltapäivällä, joten kävimme ensin läheisessä ostoskeskuksessa syömässä ennen töihin menoa.
Juuri kun olimme menossa sisään, mieheni oli videopuhelussa syöpää sairastavan ystävänsä kanssa.
Sitten joku kuvausporukasta tuli mukaan videopuheluun. En siinä vaiheessa ehtinyt sisäistää, kuka tuo ”joku” oli.
No, arvaatte varmaan!
Oli huikeaa, kun Miguel Ángel Silvestre jutteli mieheni syöpäsairaalle ystävälle kuin vanhalle tutulleen ja piristi näin hänen päiväänsä.
Miguel Ángel on ehdottomasti sympaattisin näyttelijä, johon olen törmännyt.
Tuolla reissulla emme päässeet kameran eteen ollenkaan, mutta minun auto pääsi! Tämä oli hyvä juttu, sillä meidät valittiin uudestaan samaan sarjaan!
Teimme siis uuden reissun Gran Canarialle ja sekin oli ikimuistoinen omalla tavallaan. Minä näyttelin sairaanhoitajaa ja mieheni potilasta.
Nauroimme, miten meille aina tulee tällaiset roolit... Joulupukki ja joulupukin avustaja, sairaanhoitaja ja potilas, reportteri ja Saksan delegaation jäsen, pappi ja nunna...
Tällä toisella kuvausmatkalla emme tavanneet Miguel Ángel Silvestreä.
Mutta kolmas kerta toden sanoi. Teimme kolmannen matkan kyseisen sarjan kuvauksiin, ja tällä kertaa näimme Miguel Ángel Silvestren todella läheltä.
Hän puhui minulle ja laittoi jopa kätensä käsivarrelleni. Olin jännityksestä aivan sanaton. Olimme juuri katsomassa, mistä kohti hänen tulee mennä, ja se sattui olemaan aivan minun selkäni takana.
Viime hetkellä ohjaaja päätti kuitenkin vaihtaa paikkaani. Jää nähtäväksi, näynkö sarjassa ollenkaan. Yhdessä kohtauksessa kävelen suomalaisessa design-mekossa.
 |
| Vanha kuva Sky rojo -sarjan kuvauksista. |
Matka
Lanzarotelle ilman tietoa, missä vietämme yömme
Huhtikuussa kävimme myös Lanzarotella! Voisin vielä mainita siitä reissusta tässä lopussa, koska tuskin ehdin tekemään siitä erillistä artikkelia, eikä minulla ole kuviakaan muistona.
Matkustimme Lanzarotelle ilman tietoa, missä vietämme yön. Teimme tämän vain päästäksemme töihin erään elokuvan kuvauksiin.
Meillä oli vain meno-paluulento varattuna, mutta ei majoitusta. Työvuoro alkoi klo 16 eräässä pienessä kylässä, ja mietin kuumeisesti, missä vietämme seuraavan yön.
Kuvauksissa oli mukana myös Gran Canarialta tuttu kaverimme. Hän oli siellä töissä osana kuvausporukkaa ja oli jo monena yönä nukkunut autossa.
Kuvaukset saatiin purkkiin, ja klo 23 nautimme illallista. Emme edelleenkään tienneet, missä voisimme olla yötä.
Kuten aina, elokuvan kuvauksia seuraa joukko uteliaita silmäpareja. Eräs nainen tuli juttelemaan illallisen aikana.
Ensin luulin hänen olevan osa kuvausporukkaa. Sitten ajattelin, että hän on jonkinlainen pummi, sillä hänessä oli jotain erikoista…
Kun nainen sai tietää, ettei meillä ole yösijaa, hän tarjosi meille omaa kotiaan. Niinpä majoituimme hänen luonaan, aivan yllättäen.
Paljastui, että hän on opettaja ja oli tullut vain seuraamaan, miten elokuvaa tehdään.
Olimme tietenkin todella kiitollisia majapaikasta, joka järjestyi kuin ihmeen kaupalla.
Seuraavana päivänä kuvaukset alkoivat vasta klo 17. Ennen sitä hengailimme tuossa pienessä kylässä ja vietimme aikaa kaverimme kanssa.
Meillä ei ollut yöpaikkaa, mutta opettajanainen kysyi, haluammeko tulla yöksi. Se ei kuitenkaan ollut tarpeen, sillä menimme lentokentälle.
Sattui kuitenkin niin, että Lanzaroten lentokenttä oli yöaikaan kiinni. Menimme johonkin läheiseen ”koppiin” ja nukuimme lattialla.
Näin mukavia reissuja olemme kokeneet.
Meillä ei ole vielä tiedossa uusia kuvauksia, mutta olemme laittaneet paljon verkkoja vesille. Uskon, että saamme vielä tälle kesälle jotain.
Tähän mennessä olen ollut kuvauksissa joka kuukausi (paitsi en kesäkuussa), joten toivon, että pääsen pian uusiin kuvauksiin joko Teneriffalle, Gran Canarialle tai vaikka manner-Espanjaan.
