LEFFAT JA SARJAT -VIIKKOKATSAUS

Kuten edellisessä postauksessa kerroin, olen ollut ihan älyttömän kiireinen ja siihen päälle vielä matka Suomeen. Siksi viime viikolla en ehtinyt tehdä viikkokatsausta, joten nyt raportoin kahden viikon näkemiset yhteen postaukseen. Jatkossa jatketaan samaan malliin, että kerran viikossa kerron näkemistäni leffoista ja sarjoista. Minulla on tavoitteena nähdä ainakin yksi elokuva viikon aikana. Sarjoja sen verran, kuin ehdin.

Kesä on jo alkanut, vaikka vielä vedelläänkin toukokuun viimeisiä päiviä. Yleisesti ottaen kesällä ei tule katsottua niin paljon leffoja ja sarjoja, kuin mitä talven aikaan. Telkkariahan minä en juuri katso ollenkaan Espanjassa ollessa. Ainoastaan iltapalan aikaan se on päällä ja jos siellä on jotain mielenkiintoista, niin jään katsomaan. Tosin nyt olen innostunut Masterchefistä ja ilokseni huomasin, että sen seuraaminen onnistuu ihan Suomestakin käsin. Eli ei käy niin kuin esim. Yle areenalla, että maarajoituksen vuoksi en voi nähdä mitään. Suomessa menen melko samoilla linjoilla. Tähän mennessä täällä ollessa en ole avannut telkkarin kuin kerran ja sitä katsoin ehkä 15 min.

Kesällä tulee myös luettua enemmän. Eniten tykkään lukea ulkona, jos on aurinkoinen sää. Silloin menen terasille istumaan ja nauttimaan auringosta. Itse en tykkää ottaa aurinkoa siinä perinteissä mielessä eli en tavoittele rusketusta ja minulla onkin aina aurinkovoidetta kunnon suojakertoimilla. Kunnon suojakerroin on 30 tai miellään jopa 50 tai enemmän. Ruskettumastahan se ei estä, mutta tekee sen, että voi oleilla pidempään auringossa. Aurigossa onkin parasta se lämpö, joka hellii. Muistakaa tekin kesän aikaan suojata nahkanne joko vaatteilla tai aurinkorasvoilla!

Kuva on lainattu.

Ja sitten leffojen ja sarjojen pariin. Elokuvia näin ainoastaan kaksi kappaletta: Pelkoa ja inhoa Las Vegasissa ja Evil dead. Kummastakaan elokuvasta en suuremmin välittänyt. Ensiksi mainittu oli täysi pohjanoteeraus, vaikka siinä oli itse Johnny Depp, joka on mielestäni todella hyvä näyttelijä. Tämä leffa oli kertakaikkiaan puuduttava, sillä koko aika se oli sitä samaa, eikä siinä oikein ollut kunnon juonta.

Pelkoa ja inhoa Las Vegasissa kertoo huumehörhökaveruksista, jotka menevät Las Vegasiin. Elokuva on tehty v.1998.

*½

Evil dead on puolestaan 80-luvun leffa, josta on kuulemma tullut jo klassikko. Tässä oli toki juonta jo paljon enemmän kuin aikaisemmin mainitussa leffassa, mutta tässäkin tökki muutama asia. Se kuintenkin päättyi niin jännittävästi, että haluaisin nähdä jatko-osat.
**½

Sarjoissa jatkoin innolla Game of Thrones -sarjan seuraamista. Sarjassa eletään nyt jännittäviä aikoja. Jos joku ei vieläkään ole katsonut sarjaa, niin suosittelen. Se on monessakin mielessä rajoja rikkova sarja. Itse meinasin jättää sen katsomisen liiallisen väkivallan ja seksistisyyden takia, mutta juonenkäänteet olivat liian kiinnostavia tehdäkseni noin radikaalia ratkaisua. Sarja on osoittautunut erinomaiseksi ja väittäisin sen olevan yksi kaikkien aikojen parhaimmista sarjoista, sillä niin hyvin se on tehty kaikin puolin.

Fear the Walking Dead -sarja on toinen, jossa odotan jokaista jaksoa. Minua kiehtoo tällaiset selviytymistarinat zombien valtaamassa maailmassa.

Grimm -sarjan viides kausi tuli päätökseensä ja oli muuten jännä. Toimintaa oli paljon ja pari yllätyskäännettä. Harmittaa jo nyt etukäteen, sillä sarjasta tulee tietääkseni enää yksi kausi. Grimmin vaiheita on ollut jännä seurata.

Masterchef España Amatooriruoanlaittajat osallistuvat reality-showhun, jossa pääsevät näyttämään kyntensä ruoanlaiton saralla. Tässä todellakin on haastetta ottaen huomioon Espanjan ruokakulttuurin. Olen katsonut huulipyöreänä kalojen fileerausta ja merenelävien käsittelyä.

Mitä elokuvia ja sarjoja olet viime aikoina nähnyt?

TERVEISET SUOMESTA KÄSIN JA AJATUKSENVIRTAA

Minä olenkin jo Suomessa. Lopulta aika meni niin nopsaan, että minulta jäi aivan tyystin pari postausta tekemättä, enkä ehtinyt lopulta koneen ääreen ollenkaan ilmoittaakseni reissuun lähdöstä.

Noh, parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Sunnuntai-iltana lähdin bussilla kohti Madridia, josta minulla oli yöllä lento Ateenaan ja sieltä edelleen Helsinkiin. Lentoyhtiönä oli Aegean ja oli muuten hyvä. Lentolippu oli edullinen ja vaikka minun lopulta piti maksaa siitä matkalaukusta, jolloin edullisesta lentolipusta tulikin normihintainen, niin pidin kovasti muutamasta seikasta. Siitä, että käsimatkatavaroina olevista repusta ja käsiveskasta, ei nipotettu. Joissakin yhtiöissä niinkin on käynyt… Lennon aikana oli ruokatarjoilu. Kuvitelkaa, yölennolla söin pastaa. Ensimmäinen kerta ylipäänsä, että yöllä syön pastaa. Seuraavalla lennolla oli aamupalatarjoilu. Helsingissä olin ihmisten aikaan, eli päiväsaikaan. Eli hyvin meni. Hieman tuli kone myöhässä, mutta ei maata kaatavan paljon.

Mutta yhtä asiaa aina ihmettelen. Miten sitä matkoilla ja etenkin lennolla rähjääntyy? Voi hyvänen aika. Normaalisti panostan pukeutumiseen ja siistiin olemukseen, mutta lennoilla olen kuin liihottava haamu. Voisin vaikka vannoa, että hiukset ja naama rasvoittuvat puolta nopeammin.

Tällä matkalla otin ensi kertaa käyttöön jo aikoja sitten ostamani mp3-soittimen. Normaalisti en hirveästi musiikkia kuuntele, koska yleensä teen kirjoitus-tai ajatustyötä ja silloin musiikki on minulle häiriötekijä. En pysty keskittymään, jos taustalla pauhaa musiikki. Jos taasen tiskaan tai teen kotihommia, siivousta ja sen sellaista, niin silloin kuuntelen espanjalaista radiota tai kännykän kautta yleX:ää.

Nyt matkalla mp3 tuli kuitenkin tarpeeseen ja oli kiva kuunnella musiikkia. Siinä soivat suomalaisesta artisteista Kaija Koo, Elastinen, Jenni Vartiainen ja Cheekiä sen yhden kappaleen verran, muut oli ulkomaista sekä muutama espanjankielinen kappale. Kuuntelin esim. AC/DC -yhtyettä ja muuta rockia. Musiikin suhteen olen kaikkiruokainen. Olen oppinut kuuntelemaan niin rokkia kuin räppiä, eikä minulla ole mitään lempigenreä. Musiikki tilanteen mukaan! Tosin elokuvamusiikista minä pidän, sillä ne tuo mieleen kunkin elokuvan ja voin ikäänkuin fiilistellä leffaa. Yksi kappale, josta tykkään paljon, on Ellie Goulding "Love me like you do", jonka kuulin ensi kertaa 50 shades of Grey -elokuvasta.

Astuessani ulos Helsinki-Vantaan lentoasemalta, aurinko ja lämpö suorastaan syleilivät minua. Jäin kaupunkiin. Yllätyin säästä sekä itse kaupungista, joka näyttäytyi ihanan kesäisenä. Lähes aina olen nähnyt Helsingin synkkänä ja talvisena, mutta nyt siellä oli ihan erilaista.

Erityiskiitos siitä kuuluu bloggaajaystävälle Satulle, joka näytti kaupunkia ja otti osan nämä postauksen valokuvista. Oli aivan mahtavaa ja erilainen päivä. Sain olla turistina Suomen pääkaupungissa.

Samalla iski taas se kamala kulttuurishokki. Järkytyin Helsingin hinnoista. Näinkö kallista täällä on? 

Sen sijaan mielestäni erään ravintolan alkupaloissa oli ok hinta. Samoin burgeri, joka maksoi 10€.

Espanjassakin hyvä burgeri maksaa saman verran tai enemmän. Harmi vain, että tässä jauhelihapihvi oli jäänyt sisältä raa'aksi ja jouduin pyytämään lisäkypsennystä, mutta seuraavaksi järkytyin siitä, että meille tuotiin kokonaan uudet annokset. Espanjassa se pihvi olisi vaan otettu ja kypsennetty lisää. Minulle on Espanjassa käynyt niin, että liha on jäänyt liian raa'aksi sisältä ja silloin sitä on kypsennetty lisää. Koskaan eivät ole sanoneet vaihtaneensa annosta.

Eli tietyllä tavalla minusta tuntuu, että olen vieras vieraalla maalla. Vaikka tämä on minun kotimaa, niin tunnen itseni outolinnuksi ja ihmettelen joitakin asioita, jotka taas Espanjassa ovat arkipäivää ja olin jo ehtinyt tottua.

Heitetään esimerkkinä vaikka se, että kukaan ei tervehdi Suomessa. Jos kuljen hotellin käytävää ja toinen minulle tuntematon ihminen tulee vastaan, niin minulle on normaalia tervehtiä. Täällä, kun tuli ihminen vastaan, niin oli vain hiljaisuutta. Sen sijaan, jos itse tervehdin ensin, niin minua tervehdittiin takaisin. Hassua!

Mutta enköhän minä pian taas totu Suomeen. Olen jo Pohjois-Karjalassa. Täällä on hyvä. Ihmiset ovat rempseitä ja mutkattomia.

Toin kotiin viemisiksi ilmakuivattua kinkkua. Sitä olin ostanut niin minä, naapurin täti ja anoppi, joten reppu suorastaan tursusi kinkkua. Samalla mietin, että miten saan kotiväen totutettua kinkkuun, kun yleensä siinä on käynyt niin, että ne Espanjan kinkut olen syönyt minä yksin.

Tein siis omaa lempiherkkuani. Sämpylää, johon levitetään tomaatin puolikasta niin, että se kostuu tomaatista. Jäljelle jää tomaatin kuori, joka heitetään pois. Sitten ripaus oliiviöljyä ja päälle ilmakuivattua kinkkua. Äiti yllättyi positiivisesti ja isän kommentti oli: ”Eihän tää oo niin pahhaa”.

Nyt, kun olen Suomessa taas pidemmän aikaa eli kesän, jatkan bloggaamista, mutta harvemmalla tahdilla. Tarkoitus on jatkaa ehdottomasti elokuvien ja sarjojen viikkokatsausta.

Espanjalaisen ruoan pariin palaan taas syksyllä, ellei käy niin, että innostun täällä kokkailemaan espanjalaisia herkkuja. Postaustoiveita saa esittää!

PERJANTAI 13 –MITEN MENI NOIN NIINKUIN OMASTA MIELESTÄ?

Jo keskiajalta lähtien perjantaina on pidetty vaarallisena. Silloin ei esimerkiksi mielellään lähdetty pidemmille matkoille merille. Uskomus lienee perua siitä, että Jeesus kuoli perjantaina. 13 on taasen ollut iät ja ajat epäonnen luku. Ehkä siksi, koska 12 on täydellisyyden luku. Kuukausia on 12, Jeesuksen opetuslapsia oli 12, kreikkalaisilla oli puolestaan 12 pääjumalaa… 13 ei sovi mukaan. Se rikkoo järjestyksen.
 

Jossain vaiheessa perjantai ja 13 ovat sulautuneet yhteen. Syntyi epäonnen päivä. Epäonnen päivä, jota yhä tänäkin päivänä lietsotaan elokuvien ja kirjallisuuden avulla. Mutta joskus totuus ylittää fiktion. Joskus totuus on taruakin ihmeellisempää…

Täällä Espanjassa epäonnen päivä ei ole perjantai, vaan tiistai 13. Niin tai näin, itse en kumpaisenakaan päivänä touhua paljoa –ettei vain sattuisi mitään. Taikauskoinen tai ei, en halua ottaa selvää.

Kuva on lainattu.

Viime perjantaille osui tuo kammottava epäonnen ja sattumuksien päivä. Minulla oli suunnitelmissa eräs tapaaminen ja eräs tapahtuma heti aamusta. Kaikki ei todellakaan mennyt kuin Strömssössä. Minä olin paikalla täsmällisesti, mutta puolen tunnin odottelun jälkeen totesin, ettei toista osapuolta näy ja kuulu. Kaiken kukkuraksi en voinut soittaa, koska minulla ei juuri silloin ollut saldoa. Sitä myöten en voinut laittaa viestiäkään. Lisäksi menetin myös tapahtuman, sillä pitkän odottelun jälkeen en olisi enää ehtinyt paikan päälle. 

Tästä epäonnisesta päivästä syytin perjantai kolmattatoista. Selvisi, että minulle oli laitettu viestiä tapaamisen siirtämisestä –tuo viesti ei vain koskaan ollut saapunut minulle!

Siinä missä minun perjantaini tuntui epäonniselta, se ei kuitenkaan ollut mitään, ei yhtään mitään, verrattuna kahden kaverimme perjantaihin. Siihen verrattuna minun ei pitäisi edes valittaa. Kerron siis teille heidän päivästään. Silloin he lähtivät matkalle kohti Ranskaa. 

Kaikki, mikä voi mennä pieleen, meni pieleen.

Matka, jota he eivät unohda koskaan

Heidän matkansa päämääränä oli Marseille, Ranska, jossa esiintyisi kuuluisa AC/DC. Lippu pelkästään konserttiin maksoi yli 100€. Minä puolestani olin saanut vihiä, että Zaragozasta pääsisi Marseilleen junalla. Välitin heille tiedon. Minua ei kuunneltu. Päättivät lähteä kaikesta huolimatta matkalle autolla. Matkalle, joka olisi n.780 km suuntaansa!

Kaverusten, kutsutaan heitä vaikka Pepeksi ja Pedroksi (nimet on muutettu, mutta tarina on tosi), matka alkoi. Ennen kuin Espanjan ja Ranskan välistä rajaa oli edes ylitetty, ilmeni yllättäviä ongelmia. Auton ratti alkoi täristä. Tämä siitä huolimatta, että auto oli hiljattain ollut katsastuksessa. 

Pepe ja Pedro menivät lähimpään korjaamoon. Kävi niin, että renkaat piti vaihtaa. Autokorjaamolla sattui olemaan vain yksi vaihtoehto -ne koko korjaamon kaikista kalleimmat renkaat! Tähän rengasepisodiin tuhraantui kaksi tuntia. Pääasia oli tietenkin, että auto saatiin kuntoon ja matka jatkui. Kukapa sitä nyt viallisella autolla haluaisi ajaa?

Raja ylitettiin. Sitten alkoi sattua ja tapahtua. Pedron terveys petti. Hänen suustaan alkoi tulla verta ja poskihampaisiin alkoi koskea. Hänellä oli tulehdus. Pedrolla ei kuitenkaan ollut eurooppalaista sairaanhoitokorttia, joten hän ei voinut mennä sairaalaan Ranskassa. 

Kaverukset olivat edelleen niin menossa konserttiin näistä pienistä vastoinkäymisistä huolimatta. Vihdoin ja viimein he saapuivat kaupunkiin, Marseilleen, oltuaan tien päällä aamusta asti. Mutta epäonni ei päättynyt. Itse kaupungin sisään meno kesti viisi tuntia! VIISI!

Tämä johtui ruuhkasta, minkä takia piti jonotella. Tuona aikana heitä kohdeltiin erittäin epäystävällisesti –vain, koska autossa oli espanjalainen rekkari. Eräästä toisesta autosta heitettiin tölkki heidän autoonsa ja pölisivät jotain ranskaksi töykeään sävyyn.

Kuva on lainattu.

Tässä vaiheessa peli alkoi olla menetetty. Kun he lopulta olivat kaupungissa, konsertti oli jo päättymäisillään.

Pepe oli jo valmis heittämään pyyhkeen kehään. Hän halusi vain kääntyä takaisin ja mennä kohti kotia. Kaikki nämä vastoinkäymiset alkoivat nimittäin rassata mieltä oikein toden teolla. 

Hostelli oli jo kuitenkin varattu ja maksettu, väsymys painoi reissumiehiä, Pedron suuongelmat jatkuivat... Lopulta he totesivat, että fiksuinta, mitä he siinä tilanteessa voisivat tehdä, olisi nukkua yön yli.

Enää piti siis vain löytää hostelli.

Sitä ei näkynyt mailla eikä halmeilla. Nyt viimeistään koko matka alkoi ottaa pattiin. Tähän mennessä autossa oli ollut ongelma, pysähdys autokorjaamolle, Pedron suu vuosi verta ja hampaita koski, Marsellaan sisäänpääsy kesti viisi tuntia, epäystävällistä käytöstä sekä jäävuoren huippuna konsertin menetys ja sitä myöten sen ainoan pääsyynsä Marseillan matkalleen… Siihen päälle vielä se, ettei varattua hostellia tuntunut löytyvän. Siihen päälle vielä armoton matkaväsy. 

Kunnes viimein! Hostelli löytyi, kaikkien niiden lukuisten vastoinkäymisten jälkeen. Mutta epäonnelle ei näyttänyt tulevan loppua… Hostelli oli kuin suoraan kauhuelokuvasta.  Ränsistynyt, epämääräisen oloisella alueella...

Lopulta huoneeseen päästyään, Pedro sanoo Pepelle:

”Hei, me ei olla syöty mitään”. Pepen piti lähteä etsimään murkinaa. Läheisessä kebab-paikassa ei ollut vaihtorahaa. Myyjä yritti ehdottaa melkoisen eriskummallista diiliä…

”Anna minulle 50€, niin minä annan sinulle 20€ plus voucher supermarkettiin.”

Kuva on lainattu.

Se ei tullut kuuloonkaan. Lopulta Pepe onnistui ostamaan kebabbinsa, kun myyjältä yhden äkin löytyikin sitä vaihtorahaa.

Seuraava päivä valkeni, mutta fiilikset oli maassa. Pedron suuongelma jatkui ja painajaismaiselle matkalle ei näkynyt loppua. 

Alkoi kotimatka. Tämä siitäkin huolimatta, vaikka he olivat maksaneet kahdesta yöstä. He halusivat vain kotiin. 

Espanjan puolella Pedro pääsi sairaalaan ja hänelle laitettiin piikki. Olo parani ja loppumatkan hän pystyi jopa ajamaan.

Pepen seuraava matka suuntautuukin Kiinaan jo tämän viikon aikana –ilman Pedroa. Pepe, toivon sinulle tällä kertaa parempaa matkaonnea! Millainenkahan matka siitä mahtaa tulla?

Halusin jakaa Pepen ja Pedron tarinan täällä, koska minusta se oli jotain aivan uskomatonta. Painajaismainen matka alusta loppuun. Se mielettömän huono onni ja huh, vielä reissun päällä. Me kaikki tiedämme, että jos matkalla jokin menee mönkään, niin se vaikuttaa pakosti fiilikseen. Näillä jätkillä KOKO reissu meni mönkään.

Kommentoithan alle, jos luit loppuun asti! Onko teille sattunut jotain epäonnekasta perjantaina 13?

LEFFAT JA SARJAT –VIIKKOKATSAUS + POHDINTAA ERÄÄSTÄ TV-OHJELMASTA

Tällä viikolla näin peräti kolme leffaa. Minua vaivaa ilmeisesti alkava dementia, sillä yhden leffan nimeä en kuolemaksenikaan muista ja mikä pahinta, en ole onnistunut löytämään sitä edes netin syövereistä. Näin elokuvan viikko sitten telkkarissa. Lohduttaudun sillä, ettei se ollut kovin kummoinen.
 

Lisäksi minulta unohtui jotain muutakin... Joitakin viikkoja sitten olin nähnyt leffan, enkä muistanut laittaa siitä raporttia tänne. Nyt korjaan asian sukkelaan.

Leffojen ja sarjojen lisäksi olen nähnyt tosi-tvtä ja dokumenttia. Siitä lisää tämän postauksen lopussa. 

Elokuvat

Friday the 13th (kauhu, v.2009)

Tämä on se kauhuleffa, joka olisi pitänyt muistaa esitellä viikkoja sitten. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Toisaalta, hauska sattuma; eilen oli perjantai 13! 

Tässä leffassa näyttelee Jared Padalecki, joka on minulle entuudestaan tuttu Supernatural –sarjasta. Olikin lievästi sanottuna outoa nähdä hänet kokonaan toisessa roolissa.

Jared näyttelee tässä Clay Milleriä, jonka sisko on kadonnut. Samalla hän törmää nuorisoporukkaan, joka on loman vietossa. Pian alkaa tapahtua kauheita, kun nuorista yksi kerrallansa saa surmansa.

Ihan hyvä kauhuleffa.

***

The Trust (rikos, trilleri, v.2016)

Kaksi poliisia (Nicolas Cage, Elijah Wood) laittavat toteen pirullisen suunnitelmansa päästäkseen käsiksi rikollisten salaiseen kätköön tietämättä sen sisältöä.

Tämä oli vähän outo elokuva, johon en oikein päässyt sisälle. Vähän myös sellainen hajuton ja mauton.

**

The Forest (kauhu, v.2016)

Tiedättekö Japanissa sen metsän, jonne moni on mennyt tehdäkseen itsemurhan? Elokuva kertoi kaksosista, Sarasta ja Jessestä ja tuplaroolissa nähtiin Natalie Dormer –monille tuttu Game of Thrones –sarjasta. 

Jesse menee tuohon mystiseen itsemurhametsään. Sara lentää Japaniin etsiäkseen kaksoissiskonsa käsiin. Hänkin menee metsään. 

Näistä aineksista koostuu elokuva. Tämä on ihan hyvä kauhuleffa. Katsoja pääsee kurkkimaan metsään, johon muuten ei tulisi mentyä. Elokuvan loppuratkaisusta en tosin pitänyt, mutta muuten ok.

***

Sarjat

Tuttuun tapaan seurasin silmä kovana Game of Thronesia, jossa alkaa olla käsillä ratkaisujen hetket. Jännään myös kovasti, milloin näen ruudussa erään espanjalaisnaisen, johon tutustuin Hollywood-leffan kuvauksissa ja joka sanoi minulle ”Jos seuraat Game of Thronesia, tulet näkemään minut.” Sanat, joita en voi unohtaa. Pahinta oli, ettei hän antanut minkäänlaista vihjettä kohtauksesta, jossa hän näytteli… Menossa oleva kausi on ainakin osittain kuvattu Espanjassa. On  mielenkiintoista bongata espanjalaisia maisemia ja paikkoja -ja toivottavasti onnistun bongaamaan hänet!

Muita seuraamiani sarjoja olivat tietenkin Fear the Walking Dead ja Supernatural.

Espanjan Mastercheffiä olen myös katsonut. Eilen televisiosta tuli myös omalla tavallaan mielenkiintoinen dokumentti ”21 días de ligoteo”, jossa naisreportteri 21 päivän ajan tutustuu iskemiskulttuuriin. Samainen reportteri on tehnyt myös muita dokumentteja, joissa 21 päivän ajan tutustuu johonkin teemaan esim. prostituutioon. Ei kuitenkaan ulkopuolisen tarkkailijan roolissa, vaan hän menee ja tekee. 

Eilinen dokumentti oli erittäin mielenkiintoinen. Se toi esiin 1000 ja yksi tapaan löytää se elämänsä rakkaus, yhden illan juttu tai vain pitää hauskaa. Reportteri tutustui kaiken maailman aplikaatioihin, mitä on tänä päivänä saatavilla puhelimeen, mutta sen lisäksi hän sai ikioman ”matchmakerin”. Matchmaker on kuin Cupido, joka etsii sen täydellisen kumppanin. Ohjelmassa esiintyneen matchmakerin asiakkaat ovat rikkaita, kuuluisuuksia, liikemiehiä. 

Reportteri Meritxell pääsi treffeille rikkaan liikemiehen kanssa. Ennen treffejä hän ei saanut nähdä edes kuvaa tästä. Lopulta kävikin niin, ettei heidän välillään ollut "feeling" -tunnetta. Meritxell tulikin siihen johtopäätökseen; rikas tai köyhä, meillä kaikilla on edelleen ongelma löytää sitä elämän rakkautta. 

Treffit liikemiehen kanssa oli katsojankin näkökulmasta tuskastuttavaa katseltavaa. Miehen ulkonäössä ei ollut mitään vikaa, mutta jälleen se, mitä siellä pään sisällä on... Tämä mies vain puhui itsestään, miten hänellä on hieno auto, iso talo, miten ihmiset ovat kateellisia hänelle... Tuli tunne, että hän vain näki naisen lapsitehtaana. Miehet -ei näin!!! 

Treffeillä olisi hyvä olla aidosti kiinnostunut siitä vastapuolesta. Antaa jutun lentää. Tuntea "feeling". Tosin mies tiesi, että Merixell on tekemässä raporttia ja antoi kuvata itseään, mutta ei läheltä. Ehkäpä se osaltaan vaikutti hänen juttuihinsa..? 

Tulin surulliseksi tämän miehen puolesta. Ei varmasti ole helppoa olla rikas, mutta raha ei tee onnelliseksi. Raha auttaa elämässä. Se on hyvä renki, mutta huono isäntä. En minä ainakaan olisi kateellinen, jos nyt tällä miehellä on 700 neliön asunto, hieno auto ja rahaa. Hänellä ei ole nimittäin ketään, kenen kanssa jakaa koti. Ei ketään, kenen kanssa perustaa perhettä. Minusta se, jos mikä, on tämän miehen suurin tragedia.

Millainen elokuva -/ sarjaviikko teillä on ollut?