tiistai 17. maaliskuuta 2015

SEITSEMÄN KYSYMYSTÄ JA VASTAUSTA

Näin tämän postauksen ihanan Anna-Marian blogissa ja minäkin intouduin vastailemaan noihin seitsemään kysymykseen.

1. Oletko keittiön hengetär ja mikä on bravuuriruokasi?
En ole keittiön hengetär, mutta tykkään kyllä kokata ja leipoa. Silloin keittiö on kuin hävityksen jäljiltä, vaikka toki aina raivaan jälkeni. 

Minulla ei ole varsinaista bravuuria, vaan pikemminkin tykkään kokeilla uusia ruokia ja eri maiden keittiöitä. Viimeksi kokeilin tehdä vatruskoita, kun koti-ikävä iski. Creme brulee on herkku, jota tykkään kanssa tehdä uudestaan kerta toisensa jälkeen. 

2. Mitä harrastat? Mitä muuta kuin bloggaamista?
Käyn kuntosalilla kolme kertaa viikossa, tai ainakin yritän. Joskus saattaa lipsua ja käynnit jää kahteen kertaan. Päivittäin lenkkeilen. Kesällä rullaluistelen. Kirjoitan elokuva-ja sarja-arvosteluita, joskus novelleja. Viime aikoina olen alkanut myös neulomaan, lähinnä villasukkia. En ole koskaan ollut mikään käsityöimmeinen, joten saa nähdä, miten pitkään innostusta riittää. Historia on aina ollut lähellä sydäntäni ja se oli yksi vahvimmista aineista myös koulussa. Lasken myös matkustelun harrastuksekseni, vaikken pääsekään matkoille niin usein kuin haluaisin. Pelaan pokeria, joka on kiehtova peli. Erityisesti pidän kasvotusten pelaamisesta, koska siinä näkee toisen pelaajan ja pelin psykologinen puoli tulee vahvemmin esille. Täällä ei toisaalta ole tullut käytyä live-peleissä, joten pokerin peluu rajoittuu yhteen pelisivustoon. Harmittaa ihan älyttömästi, miten espanjalainen lainsäädäntö rajoittaa pelaamista. Täällä ei voi kokeilla siipiään pokeriammattilaisena.

Sarjakuvat ovat aina olleet tietenkin tavalla tai toisella mukana elämässä. Joskus oikein innostun ja teen sarjakuvia ja joskus on pitkiäkin taukoja, jolloin en piirrä ollenkaan. Silti sarjat ovat mielessä ajatustasolla, jolloin kehittelen uusia strippi-ideoita. 

3. Unelma-ammattisi lapsena ja miten haaveille kävi?
Kun olin lapsi, minulle ei ollut selvää, mikä minusta tulee isona –kuten monilla muilla, joilla tuntui olevan selvät sävelet. Mutta ei minulla, jolla ei ollut mitään erityisiä unelmia. Olen kai niin monipuolinen ihminen ja minulla on paljon mielenkiinnon kohteita. 

Nuorempana, kun ammatinvalintakysymykset alkoivat tulla ajankohtaisiksi, haaveilin kenkäsuunnittelijan urasta. Opettaja piti sitä haihatteluna ja myöhemmin itsekin huomasin, että on melkein mahdotonta päästä Iso-Britanniaan opiskelemaan alaa. Jossain vaiheessa haaveilin myös arkeologin urasta, mutta hyvin nopeasti torppasin senkin, sillä minulla tuskin olisi niin paljon lukupäätä saati kärsivällisyyttä ja muutenkin työllisyystilanne ei ole hyvä. Sosiaali-ja terveysalaa en silloin halunnut edes harkita, koska äitini on alalla ja näin, miten se on sekä fyysisesti että henkisesti todella raskasta. Nyt, jos saisin valita uuden alan, jota alkaisin opiskella, niin luultavammin valitsisin suuhygienistin tai hammashoitajan opiskelut. Niissä työllisyystilanne on hyvä. 

Minusta olisi ihana työskennellä toimittajana. Aikoinaan kirjoittelin muutaman jutun lehteen. Kun opettaja näki kirjoitukseni, niin hän suositteli toimittajakoulutusta. Lopulta päädyin opiskelemaan matkailua.

4. Sisustuksesi kulmakivet? Värit, materiaalit, tyyli – vai joku muu?
Jos ja kun minulla on koti, niin sen seinät olisivat harmaat tai valkeat, katto valkea ja lattia harmaanruskea laminaatti. Harmaa sohva, punainen nojatuoli ison lampun alla. Puunväriset huonekalut, ei liian tummat, eikä liian vaaleat. Makuuhuoneessa voisi olla ripaus luksusta eli sellainen kristallilamppu. Kylpyhuoneessa olisi mustavalkoinen ruutulattia, valkoiset seinät ja vaikka mintunvihreän värinen retrokaappi lavuaarin alla. Keittiössä tummanharmaa lattia, valkoiset kaapit, valkoinen tiiliseinä. 

Sisustus olisi yksinkertainen, mutta maustettu pienillä yksityiskohdilla. Rakastan suomalaista designia, joten haluaisin tuoda kotiin ripauksen Iittalaa, Marimekkoa, Pentikiä… Mutta kohtuus kaikessa. ;) Kodissa tärkeää on se, että se kaunis ja harmonien, mutta toisaalta helppo pitää puhtaana. 

5. Millainen on musiikkimakusi ja onko sinulla lempiartisteja?
Täytyy tunnustaa, etten juuri kuuntele musiikkia. Radion saatan laittaa päälle, kun siivoan tai tiskaan, mutta siinäpä se. Minulla on kyllä joitakin lempikappaleita eri artisteilta, rockia taikka poppia, ei niin väliä, kunhan kappale on hyvä. Yhteen aikaan kuuntelin paljon Akonia. Tykkään myös klassisesta musiikista ja oopperasta, mutta harvoin tulee niitäkään kuunneltua.

6. Jos saisit valita, millä historian vuosisadalla tai -kymmenellä eläisit, minkä valitsisit ja miksi?
Aika paha. Niin paljon kuin historiasta pidänkin, niin en oikeastaan haluaisi elää millään tietyllä vuosisadalla –tai kymmenellä. Nykyaika on minusta kiinnostava –inhottavasta talouskriisistä huolimatta. Toisaalta olisi mielenkiintoista kurkistaa tulevaisuuteen, mutta en kuitenkaan haluaisi elää kovin kaukanan tulevaisuudessa. 

Minua kutkuttaa ajatus, jos voisin matkustaa ajassa. Matkaisin 1700 –luvun Skotlantiin ja sieltä edelleen Ranskaan, jossa tutustuisin Marie Antoinetteen. Sitten loikkaisin 1800-luvulle, jolloin piipahtaisin Lontoossa Viiltäjä-Jackin kulmilla. Tutustuisin myös Elisabethiin, joka oli Baijerin herttuatar, Itävallan keisarinna ja Unkarin kuningatar. Haluaisin myös Titanic-laivalle.
Kuva on lainattu netistä.
7. Pakopaikkasi – onko sinulla sellaista ja jos on, niin mikä?
Suomessa metsä ja sauna. Niissä sielu lepää ja saa rauhoittua. Espanjassa minulla ei varsinaisesti ole pakopaikkaa. Saatan uppoutua elokuvien maailmaan. Joskus viikonloppuisin mennään retkille lähialueille. 
 Osuiko joku kohta sinuun? 
post signature

6 kommenttia:

  1. Meilläkin on samansävyinen koti kuin sinulla :) Minullakaan ei ole ollut tiettyä lemppariammattia syntymästäni saakka :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Satu, sittenhän siulla on miun unelmien koti! :) Miulla on vielä haaveasteella tuollainen koti, josta voi vaan unelmoida. Heh, aika jännä. Yleensä lapsilla on joku toiveammatti. Miulta se puuttui, tai en ainakaan muista. :D

      Poista
  2. Toi pokerinpeluu oli ylläri!

    En tiedä onko tanssiharrastuksella tekemistä tämän kanssa, mutta minä voin kuunnella (ja laulaa ja tanssia) musiikkia tuntikaupalla putkeen. Lattarimusaa lähinnä. Olenpa kerran onnistunut laulamaan itseni mykäksikin... :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi, kiva, kun onnistuin yllättämään. :) Siulla on kans kivoja harrastuksia! :) Hehe, sattuuhan sitä, ainakin tekevälle. :P

      Poista
  3. Mielenkiintoisia vastauksia! Näitä on kiva lukea toisten blogeista, oppii tuntemaan bloggaajan paremmin. Minäkään en muuten muista unelmoineeni lapsena mistään ammatista. Vaikeaa se on ollut aikuisenakaan "löytää se oma tie" :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miustakin on näitä kiva lukea blogeista ja bloggaaja tuntuu silloin jotenkin läheisemmältä. :) Niinpä, "oman tien" löytäminen on välillä haastavaa. :P Täytyy luottaa siihen, että asioilla on tapana järjestyä. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)