perjantai 4. maaliskuuta 2016

LEFFAT JA SARJAT –VIIKKOKATSAUS

Tämän kertaisessa postauksessa kerron pientä tilastotietoa, ennen kuin paneudumme viikon elokuva-ja sarjasaldoon. Eli kuinka monta leffaa tulikaan katsottua tammi-ja helmikuun aikana? Mitkä sarjat sain päätökseen? Ja minkä sarjojen parissa hapuilen ja emmin, jatkanko vai en..?

Elokuvia tuli katsottua kaiken kaikkiaan 23 kappaletta! Eli keskiarvo olisi näin ollen noin kolme leffaa per viikko. Ehdottomasti minun mielestäni paras elokuva tähän mennessä on ollut The Revenant. Olen niin iloinen, että Leonardo Di Caprio voitti Oscarin tästä. Hän on sen ansainnut. 

Täytyy tunnustaa, että kaksi leffaa jäi kesken ja niitä ei näin ollen tullut listattua ollenkaan. Nuo elokuvat olivat Lumikki ja metsästäjä ja The Vatican Exorcisms

Ensiksi mainitussa tökki pahasti Kirsten Stewart, joka ei minua miellytä näyttelijättärenä ollenkaan. Näyttelijöiltä kaipaan ilmeikkyyttä ja hän on jotenkin melko mauton. En millään voinut keskittyä itse elokuvan tarinaan ja nähdä häntä ”viattomana Lumikkina”, juurikin esim. yksityiselämänsä kohujen vuoksi. Näin ollen elokuva jäi kesken. Harmi sikäli, koska olen aina pitänyt Lumikista ja seitsemästä kääpiöstä, joten olisi ollut todella mielenkiintoista nähdä toisenlainen Lumikki-elokuva. Onneksi niitä riittää, joten tämä ei maata kaada.

The Vatican Exorcisms oli puolestaan tuskastuttavan hidas ja karu leffa siihen asti, mitä näin. Toisaalta voisin hyvinkin antaa tälle uuden mahdollisuuden ja katsoa se loppuun asti.

Sarjoista puolestaan saimme päätökseen The Strain –sarjan kakkoskauden. Oli muuten paljon parempi kuin ensimmäinen kausi ja innolla odotan sitä kolmatta. Hyvä sarja! Vampyyriteemasta huolimatta… ;)

Samaten The Frankenstein Cronicles tuli tiensä päähän. Pääroolissa näytteli Sean Penn, tuttu mm. Game of Thrones –sarjasta. Tämä oli myös todella hyvä sarja, jota suosittelen lämpimästi. Osasi yllättää ja nyt jännitän, tuleeko tälle jatkoa. 

Jekyll and Hyde päättyi myös. Tämäkin oli ihan ok, jossa oli melko paljon enemmän fantasiaa, kuin mitä normaalisti olen tottunut näkemään. Yleensä, jos sarjoissa on liikaa fantasiaa, niin se alkaa tökkiä. Poikkeuksena siis tämä (ja Grimm ja Supernatural). Jos tykkää aihepiiristä, niin kannattaa katsoa! 

Tällä hetkellä mietin vakavasti jaksanko jatkaa Zoo ja Sleepy Hollow –sarjoja. Varsinkin Zoo on jotenkin niin ennalta-arvattava, ettei sitä ehkä kannata enää jatkaa. Sleepy Hollow on puolestaan ollut tylsä, mutta sarja on saanut sen verran hyvää palautetta, että vielä aprikoin. Saas nähdä, jatkanko näiden parissa! Aika näyttää…

Ja sitten viikon elokuva-ja sarjasaldoon.

Elokuvat
Oblivion (sci-fi, toiminta, v.2013)
Tom Cruisen tähdittämä tieteiselokuva, joka kertoo mekaanikko Jack Harperista ja hänen työtoveristaan, jotka ovat viimeiset maapallon asukkaat. Ihmiskunta oli ollut sodassa vierasta elämänmuotoa kohtaan ja sen seurauksena maasta tuli elinkelvoton. Kaikki kuitenkin muuttuu, kun Jack pelastaa kauniin muukalaisen pudonneesta avaruusaluksesta. 

Sanoisin, että tieteiselokuvana Oblivian onnistuu, mutta toisaalta taas ei. Paikoin se oli jopa tylsä, mutta osasi se myös yllättää.
**½
Kuva on lainattu netistä.
The Homesman (draama, western, historia, v.2014)
Nebraska, vuosi 1855. Mary Bee Cuddy asuu pienessä kylässä keskellä länttä. Kirkko valitsee hänet viemään kolme hulluksi tullutta naista sivilisaation pariin. Avukseen Cuddy ottaa rikollisen, jonka pelastaa hirttopuulta. Alkaa rankka matka vaaroineen ja vastoinkäymiseen halki aavikon. 

Huh, en ole pitkään aikaan nähnyt näin huonoa elokuvaa. Tässä ei ollut päätä eikä häntää, ja paikoin todella rankkaa katseltavaa. Elokuvassa oli kolme hullua naista ja hyvä etten itsekin hulluksi tullut, sillä niin tuskastuttavaa katseltavaa tämä minusta oli, eikä sitä pelastanut konkarinäyttelijä Tommy Lee Jones ja Hilary Swank. Eikä se, että se on periaatteessa kuvattu tosi hyvin. Jostain syystä katsoin tämän kuitenkin loppuun asti. Tämä elokuva muistutti taas, miksi en pidä draamasta.
*
Kuva on lainattu netistä.
Kaikki rakastavat valaita / Big miracle (draama, romantiikka, v. 2012)
Tositapahtumien innoittamana tehty elokuva valaiden pelastusoperaatiosta 1980-luvulla. 

Tämä on ihan ok draamaelokuva. Ei mikään mielettömän hyvä, mutta ei toivotonkaan. Ajanvieteleffa.
**½
Kuva on lainattu netistä.
Sarjat
Viikon aikana tuli seurattua tuttuun tapaan The Walking Dead ja Supernatural –sarjoja. Aloitimme myös Fargo –sarjan toisen tuotantokauden, mutta jossa on kuitenkin tyystin eri tarina kuin ensimmäisessä tuotantokaudessa. Tähän mennessä juoni on alkanut hitaasti, mutta toivottavasti se paranee loppua kohdin. Fargo ja ensimmäinen tuotantokausi oli erittäin hyvä ja mielenkiintoinen. Lämpimästi suosittelen katsomaan. 

Vaikka Fargossa lukee ”tositarina, joka tapahtui Minnesotassa”  ja jatkuu "“Eloonjääneiden pyynnöstä nimet on muutettu. Kuolleiden muistoa kunnioittaakseen tekijät kertovat tarinan juuri niin kuin sen tapahtui”.

Näin ei kuitenkaan ole. Ekaa tuotantokautta katsoin siinä luulossa, mutta sitten tulin epäluuloiseksi. Lopulta selvitin asian laidan. Kyseessä on sarjan käsikirjoittajien läppä, vaikka joitakin tositapahtumia siinä on käytetty. Eli paremminkin voisi sanoa, että Fargo on saanut inspiraatiota joistakin tosielämän tapauksista.
Millainen elokuva -/ sarjaviikko teillä on ollut? Onko Fargo tuttu sarja vai täysin uusi tuttavuus?
post signature

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! :)