perjantai 30. syyskuuta 2016

MATKA PORVOOSEEN JA HELSINKIIN

Kesällä mietin kuumeisesti tulevaa matkaa Helsinkiin, josta meillä olisi paluulento Madridiin.

Olimme suunnitelleet paluupäivämme hyvin tarkkaan. Siten, että halutessamme olisimme voineet piipahtaa vaikka Venäjällä. Liput olimme siis ostaneet hyvissä ajoin. Koska mitään muita matkasuunnitelmia ei vielä oltu lyöty lukkoon, piti valita sellainen paluupäivä, joka kävisi minkä tahansa suunnitelman kanssa yks yhteen. 

Ajatuksena oli ollut risteily Pietariin… Matka Madridista suoraan Kanarian saarille. Lopulta totesimme niiden olevan mahdoton yhtälö ja parempi tyytyä Helsinkiin. Halusimme hyödyntää Helsingin visiittimme ja tehdä siitä ei vain pikaista välipysäkkiä, vaan ikimuistoisen etapin matkallamme kotimaassa. 
Kävi vain niin, että pääkaupungissa on ihan järkyttävän kallista. Yksi yö menisi, mutta mitä silloin ehtisi tekemään? 

Sitten hoksasin, että Helsingin yhden yön hinnalla voisimme olla Porvoossa pari kolme yötä. Innostuin Porvoosta toden teolla siinä vaiheessa, kun tajusin sen olevan vain tunnin bussimatkan päässä. Ja että bussi olisi todella edullinen, mikä mahdollistaisi useamman matkan kaupunkien välillä.

Porvoosta olin kuullut hyvää ja huonoa. Uteliaisuuteni heräsi ja ennen kuin huomasinkaan, olin varannut majoituksen.

Kotikonnuiltani Pohjois-Karjalasta nappasimme bussin Helsinkiin. Onnibus oli edullisin vaihtoehto, mutta se oli myös yllättävän hyvä. Bussissa on pistorasia, jossa voi ladata vaikka kännykän matkan aikana. Ilmainen nettiyhteys, jonka avulla pystyi menemään nettiin kätevästi. Näillä eväillä matka sujui rattoisasti ja ennen kuin huomasimmekaan, olimme jo perillä.

Visiitti Vallisaareen
Emme suinkaan jatkaneet suoraan Porvooseen, vaan olin kaavaillut visiittiä Vallisaareen. Vallisaari on juuri se paljon julkisuutta saanut saari, joka on ollut luonnonmukaisessa tilassaan vuosikausia ja jossa luonto on ihanan villiä ja rosoista. Vallisaari oli ollut sotilaskäytössä vuosisatoja, minkä jälkeen se jäi tyhjilleen. Kunnes se nyt tänä keväänä avattiin yleisölle ensimmäistä kertaa. 

Saari on ollut esillä niin uutisissa kuin blogeissa. Se on saanut valtavat ihmismassat liikkeelle. Kauppatorilta on laivayhteys saareen tunnin välein kesäkautena ja myös meidän onneksemme vielä syyskuun puolessa välin. Meno-paluu lippu oli kohtuuhintainen, eikä saaressa tarvinnut maksaa mitään erillisiä sisäänpääsymaksuja, mikä kruunasi siitä täydellisen päiväretkikohteen. 

Vallisaari oli häkellyttävän kaunis ja mielenkiintoinen kohde, jota voi suositella turisteille. 
Porvoo
Porvoo yllätti kauneudellaan, siistillä ja huolitellulla olemuksellaan sekä ilmaisella turistibussilla. Vanhassa kaupunginosassa oli ihanaa historian havinaa, sellaista, johon en ennen ole Suomessa törmännyt. Itse asiassa Porvoosta tuli minulle mieleen joku pieni, espanjalainen pieni kylä.  

Hyödynsimme ilmaisen turistibussin kiitollisina ja olimme todella tyytyväisiä, miten vielä syyskuussa oli sellaiseen mahdollisuus. Heitimme pari kiekkoa bussin kyydissä. Siitä oli hyvä jatkaa kaupunkiin tutustumista. Myös kirpputori tuli tutuksi.
Piipahdimme kävelyretkellämme Porvoon tuomiokirkossa, jossa seinällä ollut yksisarvinen kiinnitti sen verran paljon huomioni, että laitoin oitis kuvan kavereille. En arvannutkaan, miten paljon yksi yksisarvinen kirkon seinällä voi saada niin paljon huomiota osakseen! Ihmettelylle ei meinannut tulla loppua ja minun piti selittää espanjalaisille, mitä ihmettä yksisarvinen tekee kirkon seinällä. Voisi siis sanoa, että yksisarvinen varasti shown.
Porvoossa yövyimme sellaisessa paikassa kuin Old Town B&B Ida-Maria, jota voin lämpimästi suositella!

Porvoo oli nappivalinta matkakohteeksemme. Hyvät jatkoyhteydet Helsinki-Vantaan lentoasemalle ja se oli siinä. 

Matka Helsingistä Madridiin sujui muuten hyvin. Jostain kumman syystä päädyin ykkösluokkaan. Zaragozassa olimme myöhään yöllä ja seuraavana päivänä suuntasimme kohti Salouta, mutta se taitaakin olla jo kokonaan toisen postauksen aihe. 

Sellainen oli matkamme Suomessa.

Oletko sinä käynyt Vallisaaressa tai Porvoossa?
 post signature

8 kommenttia:

  1. Kivan näköinen tuo Vallisaari, siellä en ole käynyt. Porvoossa kylläkin useamman kerran, kaikki kuitenkin kesällä. Minua kiinnostaisi käydä jouluisessa Porvoossa; kuvien ja kertomusten perusteella tunnelma vanhassa kaupungissa on joulun alla kokemisen arvoinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miulla oli paljon odotuksia tuolle Vallisaarelle ja lopulta se oli kyllä käymisen arvoinen! :) Toi kartta tosin ei ihan ollu paikkansa pitävä, mutta hyvin selvittiin ja siellä tosiaan joutu kävelemään ihan kunnolla. :) Oi, jouluinen Porvoo on varmasti aivan mieletön. Muutenkin kun Suomessa on joulun alla niin ihana tunnelma, niin voin vaan kuvitella. :) Mukavaa viikonloppua, Menninkäinen!

      Poista
  2. Kyllähän minä Porvoossa olen useasti käynyt mutta Vallisaaresta en ole kuullutkaan. Juuri oli viime viime viikonloppuna puhetta miten paljon kotimaassakin olisi nähtvää!
    Hei voitit muuten blogissani olleen WordDive -arvonnan eli sinulle olisi loppuvuodeksi puuhaa opiskelun parissa! Onnea! Ilmoitin sähköpostiosoitteesi eteenpäin joten sieltä ollaan yhteyksissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Porvoo on hieno paikka! Ehdottomasti suosittelen Vallisaarta, mielenkiintoinen paikka, jossa luontoa ja historiaa! :)
      Ohhoh, minäkö voitin?! :D Kiitos paljon! Kielet on mielenkiintoisia! :) Mahtava piristys päivään! :)

      Poista
  3. Ihana Porvoo (sen nimisen jutun kirjoitin juuri itsekin)! Porvoo on itselleni yksi maailman ihanimmista paikoista, onneksi keksitte mennä sinne! Kivaa, että paikka teki teihinkin vaikutuksen. :) Saanko udella, mitä huonoa olit kuullut Porvoosta ja keneltä? Ja "kenellä" tarkoitan, tunsiko hän hyvin Porvoon ja oliko ehkä sieltä kotoisin, vai mihin arvio perustui. Hienoa, että menitte käymään huonoista arvioista huolimatta! :) Siinä näkee, että erilaiset kokemukset ovat usein hyvinkin omakohtaisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, täytyypä käydä lukemassa! :) Onpa jännää, että siulle tuttu kaupunkin. :) Totta, Porvoo on ihana paikka! Tähän mennessä yksi upeimmista vierailemistani paikoista Suomessa. Mutta... tosiaan olin kuullut huonoa Porvoosta (vaikka pakko mainita, että olin kuullut myös hyvää!) ja se toki vaikutti omaan käsitykseeni Porvoosta ja vaikuttaa edelleen siinä mielin, että Porvoon imagossa on pieni tahra... Lue tämä juttu: http://minakokeski-ikainen.blogspot.com.es/2016/02/sakko-tuli-voi-porvoo-voi.html

      Jos me oltaisiin oltu omalla autolla liikenteessä, niin tokkopa oltaisiin uskallettu mennä Porvooseen. Nyt bussilla liikkuessa sitä ongelmaa ei ollut. Ymmärrän, että Porvoon kaltaisessa kaupungissa on parkkipirkkojen hoidettava työnsä, mutta silti... :(

      Mutta se siitä, meidän reissu sujui hyvin, majapaikka oli todella upea ja voin suositella Porvoota muillekin -kunhan ei liiku autolla! ;)

      Poista
    2. Oho, olipa aikamoinen ja paljon huomiota herättänyt kirjoitus tuolla linkin takana! Kiva, että osasit linkata sen tähän. :) Itse näen jutussa eniten huonoa tuuria, sillä Matkahuollon läheisyydessä on reilusti ilmaisia parkkipaikkoja, joihin joistakin saa parkkeerata peräti neljäksi tunniksi! (Muihinkin vähintään tunniksi tai kahdeksi). Mutta sitä ei tietenkään voi tietää, ellei tunne Porvoota kohtuullisen hyvin. Itse satun Porvoo-taustani takia olemaan se, jolta nimenomaan kysytään ratin takaa, mihin meidän kannattaa parkkeerata. :) Ongelmia ei ole koskaan ollut, ilmaisia parkkipaikkoja löytyy keskustasta valtavasti esim. Helsinkiin verrattuna. Sääliksi käy jutun kirjoittajaa!

      Onneksi uskalsitte lähteä Porvooseen bussin kyydissä. :)

      Poista
    3. Ohhoh, onpa sitten ollu huonoakin tuuria matkassa, jos ilmaisiakin parkkipaikkoja olisi ollut. :P Tosiaan juttu oli saanut valtaisasti kommentteja.
      Niinpä, hyvä, kun mentiin! :) Mukavaa päivän jatkoa! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)