LONTOON MATKA JA HÄÄT

Toissa viikolla me teimme sen ja matkustimme Lontooseen. Matkalle oli kovat odotukset, sillä tarkoituksena oli osallistua miehen tädin häihin sekä siinä sivussa tutustua myös itse kaupunkiin. 

Zaragozasta oli suora lento Lontoon Stanstedin kentälle. Menimme yhdessä miehen ja tämän äidin kanssa, joka ei ole koskaan eläissään ollut lentokoneessa saati Espanjan rajojen ulkopuolella. Tämän lisäksi vielä se, ettei hän osaa englantia yhtään. 

Muut espanjalaiset puolestaan olivat lopulta organisoineet matkansa kuka mitenkin omien aikataulujensa puitteissa. Olisi ollut mahdotonta päästä yhteisymmärrykseen matkajärjestelyistä, joten näin oli parempi. Lisäksi muiden espanjalaisten tulo Lontooseen, Englantiin, oli salattu morsiamelta, sillä hänet haluttiin yllättää. Alun perinhän se oli ollut morsian, joka olisi halunnut yllättää muut, kutsumalla nämä Lontooseen omiin 50v. syntymäpäiväjuhliin. Kävi vain niin, että hän ei malttanut olla kertomatta tulevista häistä omille sukulaisilleen. Kertominen kannatti, sillä siten useampi espanjalainen innostui buukkamaan oman matkansa Lontooseen. 

Me lensimme torstaina. Itse lento oli varsin jännittävä, sillä meitä jännitti miehen äidin puolesta. Ensimmäinen lento oli hänelle aikamoinen kokemus turvatarkastuksineen. Zaragozan lentokenttää voisi verrata Joensuun kenttään. Hiljainen ja rauhallinen, jossa lentoliikennettä on vähän. Espanjalaiset turvatarkastajat bongasivat minut ulkomaalaisen ja intoutuivat juttelemaan englanniksi. Olisivat halunneet minun osallistuvan johonkin mielipidekyselyyn. 

Stanstedin kentällä puolestaan piti taas mennä tarkastukseen. Oli kaksi jonoa, toisessa passin ja toisessa henkilöllisyyskortin kanssa matkaavat. Siinä jouduimme erillemme, sillä minulla oli tietenkin passi. Sillä pääsin sujahtamaan paljon nopeammin tarkastuksen läpi, mutta jouduin odottelemaan hyvän aikaa miestä ja tämän äitiä. 

Täti oli onneksi tullut meitä vastaan, joten ei tarvinnut ollenkaan miettiä rahaa saati miten selviytyä Lontooseen, sillä hän oli hankkinut meille liput ja toimi oppaana. Menimme ensin junalla Liverpool Street –asemalle ja sieltä edelleen metrolla ja lopulta bussilla hänen kaupunginosaansa. 

Vaikka minulle Lontoon reissu ei ollut ensimmäinen, niin kyllä se vaan jaksaa yllättää suuruudellaan ja ihmispaljoudellaan kerta toisensa jälkeen. Kuvitelkaa miehen äidin hämmästystä ja varsinkin ilmettä.

Matkatavarat jätimme hotellille. Täti oli tehnyt varaukset, joka oli aikamoinen soppa sekin. Sisäänkirjautuessa paljastui, että meille onkin kolme huonetta varattuna kahden sijasta. Emme sanoneet mitään, ettei yllätys muiden sukulaisten häihin tulosta menisi pilalle. Epäilimme kuitenkin hotellivirkailijalla menneen varaukset sekaisin. 

Vaikka olimme väsyneitä näinkin lyhyen matkan jäljiltä, niin menimme illastamaan kiinalaiseen ravintolaan koko konkkaronkka morsiusparia myöten. He ovat kyseisen ravintolan vakkariasiakkaita ja intoutuivat kutsumaan tutun tarjoilijan lauantain juhlaan. 

Tein tädin kanssa vaihtokaupat, jolloin eurot vaihtuivat punniksi. 

Lontoossa turistina

Perjantaina menimme tietenkin heti ensi töiksemme Lontoon keskustaan, jossa aloitimme tutustumisen Tower Bridge –sillan luota.

Sitten hurautimme metrolla British Museumiin, jossa saimme mm. koskettaa museon vanhinta esinettä. 

Evästauko ja siitä matka jatkui Big Beniä ihastelemaan. Liikuimme metrolla. Lupaavasti alkanut päivä sään puolesta muuttui sateeksi. Ostimme myös sateenvarjot. 

Äidin jätimme tädin hoiviin ja me menimme London Dungeoniin, jossa kerrottiin Lontoon historiasta kauhuteemalla. Se oli kyllä jokaisen punnan arvoinen ja ehdottomasti käymisen arvoinen. Se ei niinkään ollut pelottava, vaan hauska. Tosin oli siinä joitakin pelottavampia kohtia. 

Sen jälkeen kierrettiin vielä porukalla Lontoota ja näimme niin Bughimhamin palatsin kuin Soho-alueen ja päivän kruunasi visiitti Chinatownissa, jossa illastimme taas kerran, yllätys, yllätys, kiinalaisessa.

Tosin paljon piti päivän aikana vahdata anoppia, ettei huku miljoonakaupungin sykkeeseen ja vieläpä kielitaidottomana. Tämä kun pysähtyi vähän väliä ihastelemaan milloin mitäkin, eikä edes muistanut huikata. Oli kuin olisi ollut Liisa Ihmemaassa, niin ihmeellistä hänelle kaikki oli Lontoossa ja jokainen näyteikkuna tai erikoisempi paikka veti häntä puoleensa magneetin lailla.

Häät                                        

Heräsin hyvissä ajoin, sillä halusin valmistautua huolellisesti hääpäivään. 

Hotellin aamupalalla törmäsimme espanjalaisiin sukulaisiin, eli serkkuun ja tämän vanhempiin.

Hääasuksi laitoin suomalaisen design mekon. Koska Lontoossa oli vilpoista, niin oli pakko laittaa päälle vähän muutakin. Koruksi valikoitui Kalevalan koru. Sydän sopi mielestäni kivasti teemaan. 

Minun piti auttaa morsianta häämeikin teossa. Kun morsian lopulta pääsi hotellille kampaamosta, jossa hänelle oli tehty hieno kampaus, niin aikaa ei enää ollut kovinkaan paljoa. Piti toimia nopeasti. Onneksi morsian oli itse jo tehnyt rajaukset silmiin. Meikistä tuli erittäin luonnollinen, mutta rajaukset toivat särmiä ja sopivat erittäin hyvin espanjattarelle. 

Enää piti vain hypätä taksiin, mutta morsian äkkäsi hotellin aulasta espanjalaiset sukulaisensa. Lopulta poskipusujen jälkeen piti tosiaankin mennä taksiin, että ehtisimme vihkitoimitukseen Suttoniin. 

Taksi kulki niin vauhdikkaasti ja oli hassua nähdä, kun liikenne oli aivan päinvastainen kuin mitä Espanjassa. Oikeastaan Briteissä kaikki muukin oli aivan päinvastoin, kuin mitä on tottunut.

Paikka, jossa siviilivihkiminen tapahtuisi, yllätti minut täysin ja halusin ehdottomasti ikuistaa sen kuviin.

Pian paikalle ilmestyi lisää espanjalaisia sukulaisia, kun morsiamen veli, tämän vaimo ja kaksi teini-ikäistä lasta tulivat paikalle. Oli hauska nähdä englantilaisia sulhasen sukulaisia, tämän veljeä, sisarta ja näiden lapsia. 

Tässä vaiheessa tunnelma oli vielä melko jännittynyt, sillä ei tunnettu puolin ja toisin ja lisäksi oli kielimuuri. Tosin minä, mies ja suureksi yllätyksesi serkku osasivat englantia. Myös nuoriso osasi jonkun verran, mutta heiltä puuttui vielä uskallus puhua. 

Tämän päivän Espanjassa kuulemma englantia ei enää opiskella vain englannin tunneilla, vaan esimerkiksi historian tunnit saatetaan vetää englanniksi. Uskomatonta, vai mitä? 

Lopulta morsiuspari tuli paikalle. Toimitus alkoi. Voitte vain arvata, miten ilahtuneita he olivat, kun näkivät, miten paljon espanjalaisia lopulta oli tullut paikalle.  

Toimitus oli pitkälle hyvin samantapainen kuin kirkollinen vihkinen. Mies joutui todistajaksi. Allekirjoitukset tehtiin sulkakynällä. 

Kuvia ja videoita otettiin ahkerasti.

Toimituksen jälkeen ulkona valokuvattiin kaikki yhdessä, kuten on tapana Espanjassa. 

Sen jälkeen siirryimme kävellen italialaiseen ravintolaan häälounaalle. Samalla törmäsimme espanjalaiseen serkkuumme ja tämän vaimoon!!! He olivat myöhästyneet vihkitoimituksesta totaalisesti. Olivat siis tulleet Espanjasta Englantiin varta vasten häitä varten perjantaina ja kun lauantaina lähtivät hotellilta, niin olivat jumittuneet Lontoon aamuruhkaan. Minkä lisäksi oli ilmeisesti ollut jonkinlainen lakko. Uskomatonta tuuria!

He eivät suinkaan olleet ainoat mattimyöhäiset. Tiesimme, että vielä puuttuu yksi espanjalainen perhe…

Ravintolassa söimme hyvin ja espanjalaiset pääsivät vauhtiin. Tarkoittaen sitä, että kovaa ääntä riitti, servettejä pyöritettiin pään ympärillä ja kiljuttiin yhteen ääneen ”Que se besen! Que se besen!”.

Tarjoilijakin innostui pyörittämään lautasliinaa ja naurettiin tämän esitykselle vedet silmissä. Englantilaiset olivat jäyhempää porukkaa –ainakin tässä vaiheessa päivää. Kuvia otettiin paljon ja sitten huomasimme sedän tehneen käsimerkin, joka Espanjassa tarkoittaa hyvää tai voittoa, mutta Englannissa se on sama kuin keskarin näyttäminen. 

Kommelluksilta ei siis voinut välttyä.

Lounaan jälkeen siirryimme sulhasen äidin asunnolle, jossa oli teetä ja kahvia. Näimme aidon englantilaisen asunnon, joka oli melko pieni ja lisänä puutarha. Porukkaa oli tupa täynnä ja tunnelma korkealla. Juomia kului ahkerasti, valokuva-albumin sivuja käänneltiin ja kakku leikattiin.

Lopulta siirryimme taksilla englantilaiseen pubiin, jossa morsiusparin ystävät odottivat. He eivät tienneet mitään häistä, vaan olivat tulleet syntymäpäiväjuhlille. Se oli heille aikamoinen uutispommi ja muistan vieläkin kuin eilisen heidän ilmeensä. Se oli näkemisen arvoinen. 

Lisäksi oli aivan mahtavaa olla Lontoon yössä jammailemassa. Iltapalaa tuli ja drinkkejä sai tilata niin paljon kuin teki mieli. Ihmettelin pubin toilettia, ne oli jotenkin tosi kivasti laitettu, mutta vallan erikoista oli, miten naisille oli hiuslakkaa, kuivashampoota ja vaikka mitä. 

Ai niin, tässä vaiheessa mukaan liittyi se puuttuva espanjalainen perhe, vanhemmat ja meidän ikäinen poika. He todellakin saatoivat tehdä myöhästymisen maailmanennätyksen saapumalla näin myöhään juhlaan, mutta kenties tämä oli kivan päivän kaikista kivoin osuus. 

Tällainen oli reissu Lontooseen. Sunnuntaina tultiin takaisin. 

Oletko sinä ollut joskus häissä ulkomailla?