sunnuntai 11. joulukuuta 2016

PUHTAALTA PÖYDÄLTÄ

Joulu lähestyy ja sitä myöten myös tämän vuoden loppu. Alkaa jälleen uusi vuosi. Päätin ottaa varaslähdön ja kääntää sivun elämässäni jo ennen vuoden vaihetta.

Olette varmaan huomanneet blogissani vallinneen hiljaiselon? Siihen on ollut syynsä. Aika ei ole riittänyt kaikkeen ja olen jopa potenut hieman huonoa omaatuntoa siitä, etten ole postannut mitään ihan liian pitkään aikaan. Haluja olisi kyllä ollut, mutta aika on ollut kortilla. 

Perustin yrityksen. Se on melkoisen pelottavaa ja jännittävää samalla kertaa. Olin valmistellut yritystä, sen liikeideaa pitkään ja samalla etsin rohkeutta ottaa noin ison askeleen. Joskus se askel on vain otettava. Minun kohdallani askeleen sijasta voisi puhua hypystä tuntemattomaan. 

Liikeideani, yritykseni perusajatus, syntyi tavallaan vahingossa, mutta tajusin siinä olevan potentiaalia. Olin jo pitkään halunnut aloittaa yrittäjänä, sillä halusin tehdä jotain omaa. Lisäksi jo näin ”vanhana” sitä alkaa toivoa tietynlaista vakautta elämäänsä. Minulla ei koskaan ole ollut elämässä esimerkiksi vakituista työpaikkaa.

Espanjassa ajat ovat edelleen vaikeat, mutta valoa näkyy tunnelin päässä. 

Mitä enemmän paneuduin asiaan, sitä innostuneempi minusta tuli ja aloin uskoa omaan ideaani. Se oikeasti on hyvä, erilainen ja sellainen, jota ei Espanjassa, eikä ehkä koko maailmassa ole. Olin huomannut jotain, mitä kukaan muu ei...

Pohjoismainen design ja tyyli ovat kovassa nosteessa Espanjassa puhuttaessa sisustuksesta. Itse asiassa myös maailmanlaajuisesti. Vaikka buumi on ollut valtaisa, niin uskon, että tämä buumi on tullut jäädäkseen. Pohjoismaiseen sisustukseen ei kyllästy ja se on helppo yhdistää moneen. 

Minulla ei mennyt kauan tajuta, että mitä jos olisikin vaatekauppa, joka tarjoaisi vain ja ainoastaan pohjoismaista designia? Minä päätin siis perustaa sellaisen.

Aloitin yrittäjänä. Syntyi NørdicLook, yritys, joka myy ja maahantuo pohjoismaisia designvaatteita. Toivon todella, että yritykseni ei jäisi yritykseksi, vaan se menestyisi. Kovan työn lisäksi siihen tarvittaisiin hitunen onnea.

Yritykseni sai lentävän lähdön, kun järjestimme muotinäytöksen heti alkuun. Muotinäytöksen ja yleensäkin minkä tahansa tapahtuman järjestäminen vaatii paljon taustatyötä. Olin parin kuukauden ajan täysin järjestelyasioissa kiinni. Vastoinkäymisiä ei puuttunut ja olin vähällä peruuttaa koko tapahtuman. Sitten sainkin apua yllättävältä taholta ja koko muotinäytöksestä tuli erittäin onnistunut. 

Yhtenä suurena haasteena on ollut sosiaalinen media, jonka kanssa olen tuntenut itseni hieman avuttomaksi. Olen päivitellyt ahkerasti Facebookkia, Twitteriä ja Instagramia, mutta minulla on vielä paljon opittavaa siitä ja monesta muusta yrittäjyyteen liittyvästä asiasta.

Olisi kiva ottaa teidät mukaan kanssani matkalle muodin ja yrittäjyyden maailmaan. Erityisesti haluaisin kuulla teidän ajatuksia ja neuvoja. Lisäksi päätin, että jatkan myös sarjakuvataiteilijana, mutta Saara Aallon esimerkistä innostuneena en rajoittaisi itseäni Suomeen, vaan voisin yrittää myös Espanjassa ja vaikka Iso-Britanniassa. Jalan olen saanut oven väliin, sillä töitäni on julkaistu täällä Espanjan päässä paikallisessa lehdessä. 

Tervetuloa seuraamaan Facebookissa (NordicLook), Instagramissa (NordicLook_oficial) ja Twitterissä (Nordic Look) ja heittäkää kommentilla! Tehdään yhdessä pohjoismaisesta designista tunnettu Espanjassa ja maailmalla!


post signature

12 kommenttia:

  1. Ooooohh!! Hiljaiselosta päättelinkin jotain olevan meneillään... Onnea hirmuisesti uudelle yritykselle ja yrittäjälle! Kuulostaa hyvältä, vaikka alku on varmasti hankalaa ja työteliästä.

    p.s. Etkä sä mikään vanha ole, koska silloinhan mä olisin vielä vähän vanhempi... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Menninkäinen! :) Hiljaiselo lipsahti vahingossa vähän liian pitkäksi, mutta oikeasti minulla on ollut ihan mieletön kiire koko ajan. Yrittäjyyden lisäksi sain myös osa-aikaisen työn (jippii!), josta kerron lisää tuonnempana. Mutta yrittänyttä ei laiteta ja aion tehdä parhaani! :) Olisi huippua, jos liittyisit johonkin yritykseni sivustoon! :)

      Juuh, en halua ajatellakaan olevani vanha, mutta kolmekymppisyys on ollut jonkinlainen rajapyykki... :D

      Poista
  2. Vau, hienoa! :) Toivottavasti yrityksesi menestyy, onnea yrittäjyyteen :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Laura! :) Toivotaan, toivotaan! :) Eikös sinullakin ole oma yritys? Näin muistelen. :) Kaikki neuvot ja vinkit ovat tervetulleita. :)

      Poista
  3. Wau miten hienoja uutisia! Paljon onnea ja tsemppiä yrittäjyyteen! Laitoin seurantaan Instagramissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitos paljon Hansu! :) Insta on muuten miun lemppari näistä, niin hauskaa päivitellä sinne kuvia ja lyhyesti kommentoida. :) Vaikka päivittelen kaikkia kanavia, niin Instaan tulee laitettua ekana kaikki. :D Muihin tulee viiveellä, joskus jopa päivän myöhässä. :D Toivottavasti tulisi seuraajia enemmän. :P Tosin en ymmärrä, miten joillakin voi olla kymmeniä tuhansia seuraajia..?! :D Mukavaa päivän jatkoa! :)

      Poista
  4. Tuo oli kyllä loistoidea! Onnea hurjasti matkaan ja toivon että pääsen seuraavaan muotinäytökseen mukaan. Oikein harmitti kun en viimeksi päässyt. En lopulta saanut ketään mukaan enkä yksin viitsinyt illaksi lähteä.
    Mukavaa joulunodotusta sinne! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitos kaunis, Matkatar! :) Onnea tarvitaan. Ei ole helppoa olla yrittäjä. Höh, oisit tullu! Oli mukava ilta. Kiitos paljon ja sinulle tai teille hyvää joulun odotusta! :)

      Poista
  5. Onnea uudelle yritykselle ja sinut olenkin Instassa kuvista bongaillut. <3 Seuraan ilman muuta. Mukavia talvipäiviä Vivi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heips, kiitos paljon! Ja juu, minähän se siellä takapiruna olin hääräämässä. :D Instaan ja myös muihin on kiva päivitellä. :) Kiitos paljon ja minäkin seuraan sinua. :) Mukavia talvipäiviä myös siulle! :)

      Poista
  6. Tuntuu, että hiljaiseloa on ollut yhden jos toisenkin blogissa (mukaanlukien omassa) ja se on ihan okei. Huvikseenhan tätä vain tehdään:)

    Mutta vau, perustit yrityksen! Ei muuta kuin onnea ja työniloa, siitä se lähtee! Kävin tykkäämässä facebookissa yrityksen sivuista niin vähän pääsee kurkkimaan, millaista vaatetta tuotte tänne:P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, totta. Mukava harrastus, jota tehdään kirjoittamisen riemusta. :) Hih, joo, ihan uskomatonta. :D Toivottavasti se tosiaan lähtee pyörimään kohti menestystä! :) Oi, kiitos paljon! :) Mukavaa viikon jatkoa!

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)